Rampe Jenta – maailman kovin mimmi?

Minulle on annettu lempinimi. Rampe Jenta. On minulle annettu toinenkin lempinimi. Neljänminuutinnainen, mutta se on sitten ihan oma juttunsa.

Mutta tuo Rampe Jenta, se on norjaa, käsite sellaiselle reippalle ja raikulille villikolle. Rampe Jenta on oman tiensä kulkija: särmikkään karhea tekijä, jota ei saa siloteltua, vaan se menee mihin menee ja tekee mitä tekee. Sillä on asennetta. Munaa, sanoisi suomalainen. Rampejenta ei kuitenkaan ole ilkeä eikä omahyväinen, vaan lempeä ja ottaa muut huomioon. Se vaan tekee asiat omalla tavallaan ollen tietoinen omasta ”rampeudestaan”. Itsevarma. Maailman kovin mimmi?

* * *

Olette viime päivinä lähetelleet viestejä ja kommentoineet blogejani siitä kuinka sissi ja kova mimmi olen. Rohkea, kun olen lähtenyt tällaiseen hulluun leikkiin ja tartun siihen mikä vastaan tulee. Kiitos jokaisesta kehusta, ne lämmittävät sydäntä etenkin nyt kun Støssä myrsky jyllää ja sielunmaisema on suhteellisen surkea. ”Sii Höntöökin” on muuten päättänyt palata mereltä pois ilman kalasaalista. Suolistuksiakaan ei siis ole enää tulossa tälle vuodelle. Ja minä kun olen jo viime päivät toivonut, että kalanperkuuhommiin päästäisiin taas…

Onhan tässä toki rajoja ylitetty ja kokemuksia kerätty.

Rampe Jenta, ehkä.

* * *

Viime päivinä olen miettinyt paljon sitä, että millainen oikeastaan on kova mimmi. Tai kundi.

Katsos, kun minä en näe itseäni mitenkään erityisen kovana kerätessäni hurjia kokemuksia ja pistäessäni itseni likoon eri tavoin. Minähän vain toistan näin tehden sitä elämyshakuisuuden trendiä, joka maailmassa nyt näyttää vallitsevan. Että on kerättävä elämyksiä ja kokemuksia itselleen ja elettävä kuin viimeistä päivää kun ei tiedä jos tämä vaikka on se viimeinen päivä. Omien rajojen ylittäminen on toki tärkeää, jos en niin sanoisi, sahaisin omaa nilkkaani. Mutta:

minusta maailman kovimmat mimmit ovat niitä, jotka jakavat omastaan muille – antavat apua tai ajateltavaa toiselle. Pistävät itsensä alttiiksi koskettaen toista ja kohdaten apua tarvitsevan.

Sitten minäkin ehkä olen kova mimmi, kun teen jotain sellaista, missä tarjoan jonkun merkityksellisen tai rajoja rikkovan kokemuksen toiselle ihmiselle. Sitten kun voin omilla rajanylityksilläni ja kokemuksillani antaa jotain sinulle. Tai vielä kovempaa: auttaa jotain hädässä olevaa.

Elämyksissä hienointa on kun ne voi jakaa. Siksi nyt kirjoitan tätä blogia. Ehkä voin jakaa kanssasi jotain oivaltamaani? Toivon, että myöhemmin voin tehdä vielä jotain muuta. Mutta ehkä näin voin antaa jo jotain, että tämä ei jäisi vain minun yksityiseksi elämyshakuiseksi vaiheeksi elämässä. Jos siitä voi olla hyötyä yhdellekään teistä, siinä on jo jotain kovaa.

* * *

Kuinka kova mimmi tai kundi sinä voisit olla tänään? Onko joku jota voisit auttaa toimimalla hänelle esimerkkinä tai lainaamalla hänelle isoa kainaloasi? Ehkä käydä kylässä hänen luonaan tai auttaa jotain hädässä olevaa?

Kovat mimmit mitataan teoissa toisille. Niin minä ajattelen. Sellainen Rampe Jenta minä haluan olla.

IMG_8766

Kelailin kuva-arkistostani viime kuukausina ottamiani kuvia koettaen löytää jotain tähän Rampe Jenta -teemaan sopivaa. Löysin tämän. Se on otettu vanhainkodista, muistatko kun olimme siellä? Tuossa hoitaja ja vanhus istuvat odottamassa teatteriesityksen alkua. He ovat kovia mimmejä!

Iloa ja valoa sekä lähimmäisen rakkautta toivoo, Raisu-Ämmä, suomalainen Rampe Jenta

Ps. Kerro, millaisia ajatuksia matkani on tähän mennessä sinussa herättänyt? Millaisia oivalluksia?

Vanhat tyypit rokkaa!

Tosi vaikuttava päivä! Teatteri Elolla oli tänään pari vanhustentalokeikkaa. Kävimme esittämässä runoja, näytelmäkatkelman ja lauluja ihanille vanhuksille – materiaalia heidän nuoruudestaan. Täytyy sanoa, että vanhat ihmiset ovat jotenkin tosi suora ja rehellinen yleisö – he kyllä kertovat mitä mieltä ovat. Onneksi meidän yleisömme piti tänään ”Vahva nainen” -esityksistämme. Hienoin palkinto oli se hetki, kun näki yleisön silmien syttyvän; he kenties muistivat tai tunsivat jotain menneestä, tunnistivat runojamme ja lausuivat niitä ääneen kanssamme, nauroivat Papin perhe -näytelmän Maijulle, jota minä esitin sekä lauloivat ääneen kanssamme lapsuuden lauluja.

vkeikka3

Oli ihana huomata miten paljon pienellä vaivalla voi antaa saaden samalla itselleen jotain todella tärkeää ja suurta. Olin aika väsynyt mennessäni keikalle, mutta kaikki häiritsevät ajatukset ja väsymys katosivat saman tien kun kohtasimme yleisömme. Taiteella on valtava voima. Heille se oli mukava piristyshetki arjen keskellä ja meille esiintyjinä tärkeä kokemus siitä mitä antaminen ja vastaanottaminen parhaillaan on. Nyt olo on otenkin sellainen raukean energinen ja innostunut.

vkeikka5

Myös yksi tärkeä ajatus heräsi mielessäni. En ole oikeastaan koskaan käynyt vanhainkodissa, sillä omat isovanhempani ovat asuneet ja asuvat omissa kodeissaan. Tajusin, kuinka vähän oikeastaan tulee oltua tekemisissä vanhojen kanssa. He ovat valtavan siistejä tyyppejä ja tuli kaipuu olla enemmän tekemisissä vanhusten kanssa; kuulla heidän tarinoitaan, jutella heidän elämästään ja kokemuksistaan. Saada peiliä omaan elämäänsä ja pohtia mikä elämissämme on samaa ja mikä erilaista. Olla lähellä ja aistia ihmisten välinen yhteys, iästä huolimatta. Onneksi sain viettää tämän päivän heidän kanssaan!

/Maija, jonka mielestä vanhat tyypit rokkaa

Teatteri Elo vie iloa sinne missä sitä eniten tarvitaan

Perjantai ja life is good! Vai mitä? Mistä sinä olet tänään iloinen? Minä olen extrahappy kahdesta asiasta: eräästä sairaan siististä sähköpostista, jonka juuri lähetin ja tästä – Teatteri Elon uudesta promokuvasta!

TeatteriElo_promo

Me lähdetään tyttöin kanssa pienelle turneelle vanhainkoteihin ja siitä tulee tosi hauskaa. Parasta näissä hommissa on se, että voi viedä iloa ja piristystä sellaisille, jotka sitä eniten tarvitsevat, mutta useimmiten vähiten saavat.

/Maija, haastaen sinutkin viemään tänään iloa jonnekin, jossa sitä tarvitaan! Mikä se paikka tai ketkä ne ihmiset voisivät olla?