Hullun hienoa ja hyvää

Päässä keinuu. Kirjaimellisesti. Oikeastaan tuntuu, että koko kroppa hyllyy vinksin vonksin ja miten sattuu.

Terveiset Tallinnasta! Kävin siellä hermolomalla rakkaiden ystävieni kanssa. Lauttamatka tuntuu edelleen päässä ja kehossa, siksi keinuttaa. Hassua miten erityisesti näin keppihyypiönä elellessä kaikki jalkapohjien alla tapahtuvat muutokset tuntuvat ylikorostetun paljon. Kun laahaa jalkoja hitaasti pitkin maata, tuntee jo omassa kotonaankin pienetkin kohoumat lattialautojen alla, saati sitten, kun syksyisen meren velloessa köpöttää eteenpäin pitkin laivan ikkunatonta käytävää.

Outoa.

img_4290

hyvanmielenlounas_banneri

Mutta päässä keinuu kyllä ihan yhtä lailla tämäniltiasen kenraaliharjoituksenkin takia. H-hetkeen, Hyvän mielen lounas -hyväntekeväisyystapahtumaan on nimittäin vain viisi päivää, ja tänään toistakymmentä vapaaehtoistamme kokoontui kanssamme Kaivohuoneelle käymään ensi viikon lounaamme kuviot läpi.

Kaikki alkaa nyt konkretisoitua, vaikka en edelleenkään villeimmissä kuvitelmissanikaan osaa ajatella, miltä tämä paikka näyttää keskiviikkona 2.11, kun paikalle saapuu lähes 200 lounasvierasta. Hullua. Olemme kovin onnekkaita, sillä olemme vapaaehtoisten lisäksi saaneet mukaan hienot yhteistyökumppanit ja rahoittajat.

Sanoinko jo että hullua?

Hullun hienoa. Ja hyvää!

Mutta hullun hienoa ja hyvää syntyy, kun tehdään hyvää. Mikä upea kokemus onkaan järjestää tällaista hyväntekeväisyys- ja vapaaehtoistapahtumaa.

img_4275

Hullua oli myös tuo ylläoleva. Hienoudesta en ole aivan varma. Mutta siihen on tultu, että minu piti kärrätä pyörätuolilla Tallinnan lautalta terminaaliin. Kasvattaa luonnetta, sillä meinasi olla kaltaiselleni liikkuvalle ja itsenäiseen toimintaan tottuneelle naiselle vähän tiukka paikka joutua myöntämään, ettei jaksa kävellä pitkin pitkää terminaalisiltaa.

Tiesitkö muuten, että Tallinkin laiturista Tallinnan terminaaliin on 660 metriä? Se ihan vaan tiedoksi, jos polvivammaisena aiot maahan…

Ja sekin vaan tiedoksi, että tämä polvivammainen hyväntekijä on nyt kovin väsynyt. On aika painua iltajumpalle ja unten maille.

 

Oletko sinä Hyvän mielen tekijä? Tule mukaamme!

Kaikilla meistä tulee olla oikeus ja mahdollisuus tuntea itsensä tärkeäksi ja osalliseksi. Mutta kukaan ei voi keksiä itsekseen olevansa arvokas. Tarvitaan merkityksellisiä kohtaamisia ja toimintaa! Suomalainen yksinäisyys on hirveä hätä; kaikenlaisia ihmisryhmiä koskettava ongelma, johon on rohkeasti etsittävä ratkaisuja.

Esitin sinulle taannoin kutsun tulla mukaan vapaaehtoiseksi rakentamaan Hyvän mielen lounas -tapahtumaa yksinäisille vanhuksille. Oletko nähnyt tuon tarinamme jo? Täältä pääset lukemaan sen.

Saimme kokoon upean vapaaehtoisten joukon, jonka kanssa on tavattu nyt pariin otteeseen suunnitellen tulevaa tilaisuutta. Itse lounasta varten tarvitsemme vielä moninkertaisen määrän innokkaita vapaaehtoisia auttamaan ruokien tarjoilussa ja muissa järjestelyissä.

Oletko sinä Hyvän mielen tekijä? Nyt voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi tälle 2.11. Helsingin Kaivohuoneella järjestettävälle vanhusten lounaalle! Kun haluat auttaa, ota yhteys 24.10. mennessä minuun sähköpostilla maija@ilmoniemi.com, ja pääset mukaan!

Katso lisää täältä Facebookin tapahtumasta!

img_4012

Auttaminen on vapaaehtoinen valinta! Kunpa sinäkin tulisit mukaan. Tällaiselta näytti eilisessä vapaaehtoisten tapaamisessamme.

img_4001

Hyvillä mielin viikonloppuun, ystävät!

/Äm

Välitäthän!

Perjantai. Olen kaikista päässä pyörivistä asioista aivan sekaisin. Paljon on meneillään, mutte eilen kerroin yhdestä upeimmista: Hyvän mielen lounas -hyväntekeväisyyshankkeesta, johon Emilia Åbergin kanssa nyt sysäydymme. Se on jännittävää. Hienoa!

Kaikista kutkuttavinta on kuulla teistä! Mahtavia yhteydenottoja olemme jo saaneet, ja jokaisesta siellä olevasta haluamme kuulla!

Haluamme kuulla sinusta!

Kutsumme vastaanottaminen vaatii rohkeutta tarttua toimeen ja lähteä liikkeelle, selvähän se. Ehkä vähän viitseliäisyyttäkin. Mutta voi, kun minä toivoisin voivani, että voisin kaikilla voimillani kannustaa sinua siihen!

Kun järjestin keväällä trampoliinitempauksen, mukana olleet ihmiset kysyivät: kuinka tästä eteenpäin? He halusivat jatkoa yhteenkokoontumisille aivan kuten minäkin. Nyt löysimme siihen mahdollisuuden. Minulle on ihan valtavan tärkeää se, että vapaaehtoiset, joita nyt kokoamme yhteen, pääsevät osallistumaan tapahtuman järjestelyihin. Mutta vielä sitäkin enemmän olen innoissani siitä mahdollisuudesta, että tämä synnyttäisi jotain pysyvämpää. Siksi oli selvää alusta lähtien, että kokoonnumme yhteen useamman kerran ennen itse lounasta – olisimmehan voineet kysyä vapaaehtoisia osallistumaan vain itse lounastilaisuuteen avuksi ruoan jakelussa ja muussa tarvittavassa.

Uskon siihen, että kertatempauksen sijaan yhdessä useamman kerran kokoontuminen yhteisen tehtävän äärellä helpottaa tutustumista ja mahdollistaa sen, että porukassa voisi syntyä ihan oikeita ystäviä.

Joskus asioiden muuttuminen vaatii vain sen että vaivautuu lähtemään liikkeelle, ottamaan yhden pienen ekstra-askeleen totutusta tuntemattomaan. Ja tämän turvallisempaa tuon askeleen ottaminen ei voi olla!

Välitäthän itsestäsi, ja heittäydyt mukaan!

Siksi toivon liikkeellelähtöä myös teiltä, jotka ette itse tulisi vapaaehtoiseksi tai yrityksenne kautta yhteistyökumppaneiksi: jakakaa rakkaat ystävät tätä verkostoillenne, sillä juuri sieltä saattaa löytyä ihminen, joka tätä tarvitsee.

Välitäthän hänestä?

Toivotan iloa viikonloppuusi! Minä pakkaan kimpsuin ja kampsuni ja lähden aamulla aikaisin työkeikalle Tampreelle. Olisipa hienoa, että sunnuntaina kotiin palatessani sähköpostini pursuaisi lisää yhteydenottojanne ja ilmoittautumisianne! Ketään ei nimittäin jätetä tämän mahdollisuuden ulkopuolelle.

/Äm, joka välittää sinusta

Emilia_Maija