Valloittava väsymys

Arki on ollut viime aikoina melko väsyttävää. Voimat ovat jotenkin kumman kortilla. Tämä johtuu tietysti siitä, että töitä on ollut reippaasti ja aamuherätykset suhteellisen brutaaleja.

Mutta olen myös miettinyt, että ehkä keho ja mieli nyt hieman vetäytyvät, onhan alun (kyllä, olen asunut Kuopiossa nyt kaksi kuukautta!) turbuenssi ja uuden haltuunotto töissä takana ja olen asettunut täysin kodiksi asuntooni. Ehkä kroppa on nyt alun kuormituksen jäljiltä taipunut hetkeksi, antanut myös luvan minulle rentoutua minkä mukana on tullutkin nyt väsymys.

Väsymys on sellainen, että ei se mitään haittaa, en vaan nyt jaksa suhista joka suuntaan. Jos tarkkaan ajattelee, niin väsymys ei ole ehkä ihme siksikään, onhan takanani pitkä sairausloma ja sen myötä pieneksi käyneet voimat. Aina ei enää edes muista millainen polku on kuluneen vuoden aikana tullut käytyä läpi. Tai vuosien. Siinä mielessä oikeastaan aika lohduttavaa: aika painaa vaikeatkin ajat osin unhoksiin, vaikkei niiden keskellä sitä uskoisikaan.

Toki välillä harmittaa, ettei elämässä täällä ole muuta kuin työ ja jalan kuntoutus, josta siitäkin pidin parin viikon tauon. Mutta ehkä syksy tuo mukanaan jotain harrastusmahdollisuuksia.

Toivon ainakin, että syksy toisi mukanaan uuden kuntoutusinnon – se on ollut vähän hukassa. Olen koko Kuopiossa olon ajan treenannut itsenäisesti ja nyt alan huomata ikävöiväni fysioterapeuttiani. Minua viime syksystä lähtien kuntouttanut luottofyssarini kun on Helsingissä, enkä ole täältä uutta hankkinut. Hetken vielä jaksan vääntää minulle kesäksi rakennettua ohjelmaa, mutta kohta on pakko päästä tapaamaan fysioterapeuttia. On uskomattoman tylsää vääntää kuukaudesta toiseen samaa ohjelmaa.

Ja silti millään muulla tavalla tämä jalka ei kuntoudu. On vaan väännettävä, ja välillä tajuttava ottaa pientä aikalisää, kuten nyt viime viikkoina tein. Kumma miten mieli ei oikein antaisi rauhaa ja armoa. Siltikin, vaikka on ollut motivaatio ja voimat hukassa, mieli on hokenut että jumpata pitäisi, sillä se pelkää, ettei kehitystä tapahdu.

Ohho. Tulipa tajunnanvirtainen teksti. Mutta ehkä se kertoo juuri oikealla tavalla asiat, jotka olen viime päivinä oppinut:

Kun turbulenssi tyyntyy, ja elämä alkaa asettua uomaan, keho ja mieli saattavat yllättää tarpeellaan vetäytyä. Ja silloin sen on annettava tehdä niin. Ei ole kiire, ja on muistettava, miten hienoa oikeastaan on, että on vihdoin jokin uoma. Tila, jossa voi olla ja hengähtää, tehdä sen varrelle määriteltyjä asioita kurottelematta liikaa minnekään muualle. Ei ole kiire, ja tulee aika, kun on taas valmis sykkimään.

Tämä tila on oikeastaan aika ihana, valloittava kaikessa väsyttävyydessään. Ei mitään turhaa, vain nautinto siitä, että edes jokin asia elämässä on hetken kovin hyvin. Sillä niin on; työni saa minut nyt hyvin onnelliseksi.

Veljeni tuli viikonloppuna kylään ja kävimme muun muassa Puijon tornissa. Siinä se on, maisema, jossa minun uomani nyt on. Tältä näyttää Kuopio yläilmoista.

Valtavasti metsää ja järveä siintää näkyvissä. Tässä tornin varjo sen alla lepäävän urheilualueen yllä.

 

/Äm

 

Mainokset

Miten sä oot tänään?

Mä oon näin


Ristus, mikä viiden päivän huima duunikeikka takana! Kaikkeni olen tehnyt ja antanut.

Yksinkertaisesti mahtava reissu Seinäjoelle, mutta nyt on kyllä takki täysin tyhjä ja voisin nukkua kellon ympäri.

Niin. Miten sä oot? Toivottavasti yhtä onnellinen (vaikka väsynytkin) kuin minä!

/Äm

Lämpöisen pehmeä uni

Kuva lainattu Instagramista käyttäjältä Adventures in pics

Just nyt haluaisin olla näin. Jos voisi vaan tällä tavoin söpösti turvallisessa puristuksessa nukkua yön yli pois väsymyksen ja turhat huolet ja aamulla herätä taas lämpimän pehmoisesta unesta uuteen reippaaseen päivään. Niin se riitäisi. Just nyt.

Kauniita unia, söpöläiset! Olkoon huominen upea päivä! Ja jos sä vaan voit, niin oothan näin!

/Äm

Supermiehen krapulapäivä

Tältä on tunnuttava Supermiehestä krapulapäivänä! Kamalalta. Kerrassaan.

Minulla ei siis ole alkoholista johtuvaa krapulaa, vaan sellainen kokovartalokohmelo, joka on jatkunut nyt jo monta päivää, mutta on saavuttanut lakipisteensä tänään.

Pää ei toimi, joka paikkaa kolottaa, naama on turvonnut palloksi, väsyttää, pyörryttää, tekee mieli syödä suolaa suoraan purkista ja heti perään kaataa kilo sokeria kitaan; tuossa nyt vain muutamia mainitakseni.

Tämän Supernaisen vieteri alkaa nyt vähän hyytyä. Kova viimeaikainen tohina ja kohina, itsensä ylityset ja täydellinen likoon pistäminen sekä supersuoritukset monella saralla alkavat kasaantua kehoon. Eikä tätä kriisiä tietenkään helpota se, että huomenna pitäisi olla pirtsakassa juoksukunnossa Bodom Trailissa… Onneksi on vielä koko yö aikaa levätä. Ehkä tämä tästä. Supermiehen krapula.

Tai naisen. Mikä minä nyt olinkaan.

 Tuon tein eilisen kirjoitukseni pohjalta. Sellaisin ajatuksin kohti untenmaita.

/Äm, kehottaen huomenna seuraamaan Instagramista polkujuoksutunnelmia

Tajunnanvirtaa päiväunien jälkeen

Luojalle kiitos päiväunista! Jos en olisi äsken ottanut tunnin nokkaunia, voi olla, että tänään ei liiemmin olisi tekstiä blogiin syntynyt.

Tänään ketuttaa. Puhtaan yksinkertaisesti ottaa pannuun. Tämä tilanne. Älä käsitä väärin, en ole yhtään epoätoivoinen tai huolissani, ainoastaan väsyneen tympääntynyt. Haluaisin vain tehdä töitä. No, tänään on kyllä lepopäivä tullut hyvin tarpeeseen, viimeisen viikon rankka työputki painaa, mutta noin yleisemmällä tasolla haluaisin, että taas huomenna lompsisin tuohon kokutustupaan ja tekisin töitä kuten tarkoitus oli.

Mutta toisin kävi. Nyt pohdin päätäni puhki mitä voisin alkaa tehdä. Olen todella yllättynyt kuinka rennosti tilanteen otan. Ehkä se johtuu, että viimeisiin vuosiin suhteutettuna tämä tuntuu kuitenkin aika pienelle. Epävarmuuttakin näemmä oppii pistämään mittasuhteisiin ja sietämään. Siitä olen kovin onnellinen tänään.

Päiväunet olivat todella makoisat. Kaamos alkaa selvästi tuntua. Tässä kun on aikaa tunnustella omaa kehoaan ja sen tuntemuksia, huomaa, että kai se ihminenkin on eläin muiden joukossa. Tuntuu, että pitäisi vetäytyä kohti talvea. Syödä ja nukkua. Välttää kaikkea turhaa ponnistelua. Olla yksin karhunkolossaan. Tänään aion tehdäkin niin. Levätä yksin kotona.

Ehdin käydä koiran kanssa lenkkeilemässä juuri ennen pimeän laskua ja rankkasateen alkua. Täällä on taas myrsky. Vaikka meidän kalastajamme Tom saisikin vielä lain puolesta kalastaa, ei sää anna periksi. Hänkään ei ole täällä moneen päivään. Perjantaihin asti on luvattu huonoa säätä.

riekko1

Tämän päivän kuvasaldo on heikohko. Tuossa on Hermanni lenkillä, se on juuri haistanut riekon.

 

Minä odotan, että viime päivien tapahtumien ja nopeiden muutosten aiheuttama myllerrys aivoissa laantuisi, ja saisin jonkin selkeän idean siitä, mitä seuraavaksi olisi hyvä tehdä. Vielä se ei tunnu onnistuvan. Mutta silti luotan. Että kaikki järjestyy oikealla tavalla. Ei sitä muuta ihminen voi. Huomaan, että kun uskallan ajatella nyt näin, vältyn valtavalta määrältä turhaa stressiä ja ahdistusta, joka voisi pahimmillaan sekoittaa pääni ja viedä voimani täysin.

Kyllä minä silti olen miettinyt tänään paljonkin, että mikä ihme tämän kaiken tarkoitus on. Jälleen kerran olen pohtinut, että miksi oikeastaan olen täällä. Siksi olisi niin tärkeää olla töissä; ettei ehtisi liikoja miettimään, antaisi vaan mennä. Koska niinä päivinä kun tekemistä on, kaikki on ihan selvää.

Tiedätkö muuten mikä on ehkä hienoin näky koskaan? Se, kun kotka leijuu ilmassa kovan tuulen kannattelematta räpsyttämättä siipiään. Sellaista näkymää minä tuijottelin tänään pitkään. Jotain maagista noissa linnuissa on. Ehkä sillä, että kotkat näyttäytyvät minulle nyt niin usein on joku tärkeä merkitys.

Täällä on pimeää ja sade ropisee kattoon. Millaista sinulla siellä on?

riekko2

Ja tuossa on se riekko. Sillä on vähän hommat sekaisin. Se on nimittäin vaihtanut jo värinsä valkoiseksi talvea varten, mutta ei raukka tajua, että lunta ei ole ja että me nähdään se vain entistä paremmin. Lintu seisoi vain paikoillaan ihan meidän lähellä, eikä liikkunut mihinkään, vaikka Hermanni haukkui ja repi hihnaa vieressä. Riekko-parka luotti siihen, että sen väri suojaisi sitä…

/Äm, sellaisella tajunnanvirralla mennään tänään

Väsymyksen väärti

Kyllähän minä ihan vähän haaveilen siitä. Että olisi perjantai ja viikonloppu alkamassa. Viisi yli kymmentuntista päivää putkeen siimankoukutustöitä tuntuu. Tämä on fyysisesti valtavan rankkaa työtä. En olisi voinut uskoa kuinka koville se ottaa. Väsyttää vietävästi ja jokaista jalan lihasta särkee. Kello ei ole edes iltaseitsemää ja tekisi mieli mennä nukkumaan. Keho vaatii lepoa ja hiilihydraatteja, sen olen huomannut viime päivinä.

Täällä ei kai tunneta sellaisia käsitteitä kuin ”loma” tai ”viikonloppu”. Niiden sijaan ”myrsky” tarkoittaa meille hengähdysaikaa. Tänään kalastajat eivät lähde merelle, eivät ehkä huomennakaan. Tuulta on liikaa. Ehkä keskiviikkona minulla on vapaapäivä. On tunnustettava, että se tulee tarpeeseen. Taitaa viedä oman aikansa ennen kuin keho ja mieli tottuvat tällaiseen työhön. Vaikka minulla ne ovat lujaa tekoa, nyt otetaan naisesta mittaa. Voimille tämä käy.

Mutta sitten taas toisaalta. Tämä on kaiken väsymyksen väärti

kotkalentää

Kotka lenteli tänään koukutustupamme yllä. Kuvasin sen tuvan ikkunasta. Tämän voimalla jaksan taas.

Hyvää yötä, rakkaat ihmiset!

 

 

Ensimmäisten päivien tärkeät sanat

Kävelin eilen yönä koiran kanssa ulkona. Olin sanalla sanoen puhki. Pää on pyörällä. Viimeiset päivät ovat vain vilahtaneet ohi, sillä olen ollut koko ajan liikkeessä. Mennyt uusiin paikkoihin, tavannut uusia ihmisiä, tehnyt uusia asioita. Mikään ei ole vielä paikoillaan. On sellainen jäsentämättömyyden hetki, joka nyt tuntuu kaaokselta, mutta joka on väistämätön uuden alussa. Viime päivät ovat koostuneet muutamista toisiaan jatkuvasti seuraavista ja toistuvista teemoista. Tärkeistä sanoista, joita olen tutukinut. Tunnustellut. Niistä ensimmäinen on jäsentymättömyys. Hyvin iso sana viime päivinä.

Viime öinen kävely oli ensimmäinen hetki, kun ehdin vähän pysähtyä hengittämään syvään viime päivien aikana. Itketti, mutta en väsymykseltäni pystynyt edes itkemään. Tunteiden myrsky. Se on viime päivien teema. Myrsky. Sana! Yhdessä hetkessä meinaan ratketa palasiksi kaiken kauneuden keskellä. Kauneus! Suurin ja mielen räjäyttävin kokemus viime päivinä. Ja sitten taas toisessa hetkessä toimimattomat puhelimet, nettiyhteydet, mikä tahansa pikkuruinen asia, voi murtaa mielen. Väsymys. Se on viime päivien sana. Minulla on valtava ikävä sinua. Suomea. Toimivia kännyköitä. Omia rutiinejani. Epätoivo.

Ja kaiho. Se on tärkeä sana. Kaiho.

Tunsin valtavaa kaihoa kävellessäni yöllä koiran kanssa ulkona. Nostin katseeni taivaalle. Siellä oli revontulia! Jylhiä, vihreitä ja suhusevia revontulia. Oli kylmän kosteaa, mutta minä vain seisoin ja seisoin rannalla tuijottaen niitä. En voinut olla huomaamatta Pohjantähteä ja Otavaa ja ajatella ällön klisheisesti: siellä sinä olet, ystäväni, Suomeni, samojen tähtien alla. Kyllä sinä siellä olet! Ja minä olen nyt täällä. Lähelläolo. Sana, joka on kovin tärkeä juuri nyt.

Kiitollisuus. Se on kaikista isoin asia, jota tunnen juuri nyt. Kuinka minä olen voinut ansaita jotain tällaista? Olen pökertyä maisemiin, en ole ikinä nähnyt mitään tällaista. Mikään tapa maailmassa ei riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen Lauria, yhteyshenkilöäni, joka tämän reissun on minulle järjestänyt, kohtaan. Miten maailmassa voi löytyä tällaista hyvyyttä, tällaisia ihmisiä, tällaisia paikkoja! Hyvyys. En tiennyt, että tällaista voi olla.

Minä haluan, että sinä näet tämän kaiken! Että tunnet tämän saman, minkä minä nyt. Tätä ei voi sanoin kuvailla. Tätä ei voi ymmärtää millään tavoin. En edes minä. Epäusko.

* * *

Poimin sinulle tähän oheen joitakin viime päivinä nappaamiani pikakuvia. Ne ovat aivan random-järjestyksessä, sillä en kykene nyt kovin jäsenneltyyn ajatteluun… Tämä päivä on vielä harjoiteltava uutta rytmiä, joten en pysty vielä tämän parempaan kirjoitukseen. Mutta lupaan, kunhan suurin pöly laskeutuu, otan aikaa kuvata ja kirjoittaa ensimmäisistä päivistäni enemmän.

Jäsentymättömyys. Siinä se sana tuli taas uudelleen. Pian jäsentymättömyys muuttuu uudeksi normaaliksi elämänrytmikseni.

IMG_7669

Pietikäisen Lauri (näin Peltsi hänet Erätulilla esitteli ja niin teen minäkin…). Minun enkelini. Tuo valoilmiö vasemmassa alakulmassa on Herra Hermanni. Tässä olemme matkalla Stöhön pari päivää sitten.

IMG_7769 IMG_7796 IMG_7786 IMG_7784 IMG_7779 IMG_7773

Levollista sunnuntaita sinulle! Minulle päivän seuraava sana on työ. Täällä työ ei katso viikonpäivää. Voi, palan niin halusta kertoa sinulle enemmän siitä. Sillä et voi uskoa, mitä minä täällä ihan oikeasti teen!

Tältä tuntuu nyt

kyynel2

Lähtöpäivä. Väsymystilan on infernaalinen. Olen nukkunut viimeisen viikon ajan yhteensä varmaan 15 tuntia. Viimeisten öiden unet lasketaan minuuteissa. Tavarat on pakattu. Kämppä huutaa tyhjyyttään. Koira on seonnut, se ei voi käsittää mitä tapahtuu.

Minäkään en voi käsittää mitä tapahtuu. Menen vain eteenpäin jossain usvaisessa putkessa. En jännitä. Mutta nyt iski suru. Sekavuus. En tiedä mitä suren, väsymys kai värittää kaiken. En oikeastaan tiedä mitä ajatella. Toivon vain supernaisen voimia seuraaviksi tunneiksi, jotta selviän junamatkan Tampereelle painavan rikan kahden kassin ja stressaavan koiran.

Jos selviän tästä, selviän mistä vain.

 

kyynel

/Ämmä, jolla on nyt 15 minuuttia aikaa tirauttaa pienet itkut

Mun fiilis exactly.

Maanantaihuomenta rakkaat ystävät! Istun lattialla psykedeliakalsareissani (joo, kutsun näitä lempitrikoitani psykedeliakalsareiksi…) läppäri sylissä ja aamun kolmas kahvikuppi kädessä. Yleensä olen aamusin pärjännyt puolellatoista kupilla, mutta nyt jo parin viikon ajan olen joutunut juomaan kolme saavillista kahvia, jotta heräisin.

Vaikka elän varmaan elämäni hienointa ja kutkuttavinta aikaa, tämä vaihe on minulle jotenkin ihan hemmetin energiaa syövä ja väsyttävä. Kun pitää tehdä niin isoja juttuja ja päätöksiä ja pää on koko ajan vähän pyörällä. Siis sä tiedät – kun on sellanen olo, että on ihan just nousemassa seuraavalle rappuselle, joka on tosi jyrkkä ja korkealla. Hemmetin iso askel edessä ja sitä koittaa koko ajan miettiä että miten tuonne parhaiten nyt pääsee punnertamaan. Kokeilee erilaisia vaihtoehtoja ja välillä toivoo, että joku tulisi vähän selästä työntämään, niin olisi helpompi tavoittaa tuo rappunen.

Niin, tää on nyt niinku mun fiilis exactly. Tasan tarkalleen toi. Ja tää on niinku mun näkymä exactly.

lattia

/Ämmä, exactly.

 

 

One happy vappuihminen!

Tässä sulle one happy vappuihminen! Hississä! Niin alas on vajottu, vaikka itse moralisoin taannoin tätä hissillä ajamista… Mutta nyt on vaan sellainen tilanne, että hissillä on mentävä ylös, kun olen niin väsynyt, ettei mitään rajaa. Elämä on ollut varsinaista hullunmyllyä viimeiset ajat, ja nyt vauhti alkaa vaatia veronsa.

vappuihminen

Voin rehellisesti tunnustaa, että tämä vappu ei nyt oikein innosta. Siis innostaa siinä mielessä, että saadaanpahan ainakin näiksi pariksi päiväksi iloa ja naurua tähän maahan. Sen kun sitten saisi siirrettyä vaan vuoden jokaiseen päivään. Paitsi ei sitä örvellystä ja örinäää, joka tähän vappuun niin vahvasti liittyy. Miksiköhän meidän suomalaisten ilo aina huipentuu oksennukseen?

Mutta mentävä on mukaan juhlaan, koska on tullut luvattua, enkä halua tuottaa pettymystä ystävilleni. Kyllähän se varmaan hyvääkin tekee tavallaan, eipä tässä ole tullut juhlittua kovasti viime aikoina. Siis juhlittua tällä tavalla ”partyparty”-mielessä. Kun ei ole oikein enää tarvetta.

Ei vaan innosta. Tekisi mieli vain levätä, nauttia ihanasta ilmasta ja treenata sekä tehdä mielenkiintoisia töitä. Mietin muutamaa vuotta taaksepäin, aikaa, jolloin olin viimeksi sikku, ja on todettava, että aika suuri muutos on tapahtunut. Silloin maistui sihijuoma ja juhlat. Ja niitähän riitti. Kaiken maailman kissanristiäisiä. Voisinkin ottaa joku päivä sellaisen throw back -päivän, ja tutkin täällä vähän vanhoja, muutaman vuoden takaisia kuvia… Hyvä idea.

Mutta sen vielä haluan sanoa, että ehkä suurin syy tähän muuttumiseeni on se, että jotenkin se ilo ja juhla, jota ennen saattoi etsiä juhlimisesta ja kuohujuomasta, on nyt vaihtunut sellaiseen arjen juhlimiseen. Voin sanoa ihan rehellisesti, en vain esittääkseni jotain valaistunutta jeesusta, että juuri tällä hetkellä tämä elämä kokonaisuudessaan tuntuu jotenkin mahtavalta juhlalta. Uskomattomia juttuja tulee vastaan oko ajan ja minä saan iloita ja nauraa niin paljon ihan tässä tavallisessa arjessa, ettei siihen muuta tarvita.

Huh, tulipa purkaus ja tajunnanvirtaa… Hyvää vappua nyt kuitenkin itse kullekin! Toivottavasti olette vähän pirteämmmällä tuulella tänään kuin minä!

/Ämmä, mother of all vappuihmiset!