Epäkätevän emännän keittiössä: Motivaatiota alkoholista ja italialainen proseccorisotto

Hän on täällä taas: Epäkätevä emäntä, epäkätevämpänä kuin koskaan aiemmin!

Tänään tehdään italialainen risotto. Menetelmä on kopioitu miehiltä, sillä niinhän se menee, että jos miehen haluaa saada laittamaan ruokaa, sille pitää vaan sanoa, että ota siinä samalla vähän viiniä tai olutta, niin se mieshän juoksee heti kirkuen keittiöön.

Epäkätevä emäntä tarvitsee saman motivaattorin – siis alkoholin… Siksi ruokalaji ja resepti valittiin puhtaasti sen mukaan, että ruoan valmistuksessa voi käyttää viiniä. Toisin sanoen; juoda sitä.

Risottoa tehdessä tunteet pyörivät laidasta laitaan, eikä yllätyksittä säilytä tälläkään kertaa Epäkätevän emännän keittiössä. Tämän risoton valmistusohje löytyy tämän blogin lopusta. Kokeilepa jos uskallat!

”Uusavuttomat nouskaa! ”Epäkätevän emännän keittiössä” on yritys opetella laittamaan ruokaa; olemassa kun on (luoja paratkoon) aikuisia naisia, jotka haparoivat keittiöhommissa.

Tämä sarja on kaikille meille, jotka koetamme tehdä parannuksen – ihan missä tahansa asiassa. Motivoikoon tämä sinua tielläsi! Muutos on aina mahdollinen.

Vai onko?”

Tervetuloa Epäkätevän emännän keittiöön – matkalle pilke silmäkulmassa kohti kätevää emännyyttä.

Italialaisen proseccorisoton valmistusohje

Ainekset:
1 kpl salottisipulia
4 dl carnaoli-, arborio- tai vialoneriisiä (joo, noi on vaikeita sanoja, mutta ihan perusmarketin hyllystä löytyy)
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl proseccoa (voi laittaa enemmänkin, mutta muista perusohje: viini on parempaa juotuna)
1 l liha- tai kasvislientä
1 dl parmesaania raastettuna ja riistettynä, ihan kuten ihmiselämä
3 rkl voita
musta- tai valkopippuria

Valmistusohje:

  1. Ota lasi viiniä ja juo se. Mieluusti vaikka heti yhdellä kertaa kaikki.
  2. Kuori sipuli ja pistä se sellasiksi pikkuruisiksi palasiksi. Kuullota sipulia muutama minuutti pannulla öljyssä. Lisää riisi, kerta lörinällä kaikki vaan kehiin. Kuullota koko ajan vatkaten, vispäten ja vätkäten ja pätkäten.
  3. Kaada pannulle viini ja sekoittele, kunnes viini imeytyy. Muista juoda viiniä samalla, sillä viini on kuitenkin aina parasta juotuna. Täytä tarvittaessa lasi.
  4. Laita joukkoon kuumaa liha- tai kasvislientä kauhallinen kerrallaan. Seuraavan kauhallisen saa lisätä vasta, kun kaikki neste edellisestä on imeytynyt riisiin. Kypsennä 17–25 minuuttia. Hillitse hermosi, tää on rankkaa. Tekis mieli vaan kaataa koko kulho yhdellä kertaa, mutta koeta vältellä sitä. Se on virhe.
  5. Maista risottoa kypsennyksen loppuvaiheessa. Riisi saa jäädä vähän sillai natkuvaksi hampaissa.
  6. Lisää  voi ja parmesaani kypsään risottoon. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Epäkätevien emäntien ja isäntien kannattaa muistaa, että lihaliemi on suolaista jo noin niinku lähtöjään, että suolaa ehken ei tartte lisätä.
  7. Joku kiva rehu kannattaa lisätä vielä koristeeksi. Esim. persilja, jota minä kutsuin pienenä perselihaksi (kyllä!), toimii tässä hyvin. On sillai nätti. Ja vihreä. Voit myös heittää sekaan jotain sieniä tai kanaa jos kiinnostelee.

 

 

 

Liian kiire ei tarvitse olla mihinkään

Kävelin hetki sitten kaupasta kotiin. Iloitsin mielessäni, sillä ensimmäistä kertaa leikkaukseni jälkeen olin selviytynyt yksin, ilman kenenkään avustusta, kaupassa käynnistä, kun vielä ulkonakin on nyt todella liukasta. Ja totta puhuakseni, tämä kolmas kerta koko neljän kuukauden vammautumiseni aikana, kun olen käynyt kaupassa yksin! Kotini lähelle on avattu leikkaukseni aikana uusi kauppakeskus, ja siksi minä uskaltauduin yksin pienille, repussa helposti kuljetettaville ostoksille! Mikä vapauden tunne! Kulkea noin viisisataa metriä kotoaan kauppaan ja ostoskoria lattialla kepeillä tökkien hoitaa koko kauppahomma itsenäisesti.

Paluumatkallani törmäsin erääseen naiseen, joka peruutti autollaan sellaisen tiemerkintöjä varten käytettävän kumisen kartion päälle. Kartio jäi jumiin hänen autonsa renkaan alle. Minä viitoin naista pysähtymään ja hän ryntäsi autosta ulos hurjalla vauhdilla äkäisenä puhisten. Kirosanoja ei säästelty, kun hän ähki ja puhki ja manasi sattunutta. Hän valitti olevansa jo muutenkin myöhässä ja kirosi alimpaan maan lokeroon sen, joka tielle tämän kartion oli asettanut. Katsoin ympärillemme ja ymmärsin kyllä heti syyn miksi kartio hänen autonsa takana oli.

Lopulta nainen sai kartion revittyä irti ja kiittämättä avustani nainen lähti matkoihinsa puhisten vielä kerran ahdistustaan, kun muutenkin on jo myöhässä. Ja kasa kirosanoja. En ehtinyt edes toivottaa hänelle hyvää viikonloppua, kun oli jo kaahannut matkoihinsa. Mieleni olisi kyllä tehnyt kehottaa häntä muistamaan, ettei pitäisi liian kiirettä; ehkä hän ei olisikaan niin myöhässä, että koko maailma siihen kaatuisi. Liian kiire ei ole mihinkään. Etenkin, kun hänellä oli lapsi takapenkillä. Lähtiessäni köpöttämään eteenpäin jäin miettimään tajusiko hän edes, että seisoin hänen vierellään yrittäen rauhoittaa hänen ankaraa ahdistustaan tapahtuneesta.

Mitenkähän tuo nainen suhtautuisi, jos äkillisesti joutuisikin elämään sellaista arkea kuin minä juuri nyt? Miten hän sopeutuisi elämään, jossa ei voi olla kiire mihinkään. Kun keho pitää siitä huolen, että mitä tahansa mieli haluaa, on pakko hidastaa ja jättää turhat murheet tärkeämmän taa.

* * *

Paitsi, että tänään minulla on kyllä ollut vähän vauhtia. Aamulla kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen kuukauteen. Ehkä vain naiset voivat ymmärtää mitä se tarkoittaa. Mieli kohenee hetkessä.

Sitten kävin lounaalla ihan oikeassa lounasravintolassa!

Ja sitten menin fysioterapiaan.

Ja sitten vielä kauppaan. Ostin pakastepizzan!

Ja vielä Alkosta punaviiniä!!

Tämä on ollut hieno päivä. Siis ihan oikeasti tällä tasolla elämäni riemut nyt ovat. Ja minä olen kiitollinen jokaisesta.

* * *

Vaikka oli ihana saada hiuksensa taas kuntoon, niin kyllä tämän päivän ykkönen oli kuitenkin visiitti armaalla fysioterapeutillani. Venkslattiin jalkaa jummpaliikkein, hierottiin ja pistettiin koipi täyteen akupunktioneuloja. Olo on nyt aika väsynyt, mutta ihanan raukea. Pienet asiat saavat uupuneeksi. Tämä oli ensimmäinen viikko, jolla tein vähän töitäkin ja kävin muutamissa palavereissa. Tuntuu, kuin olisi juossut maratonin. Mutta hitaasti, rauhassa ja vähitellen.

Monet ihmiset ovat kyselleet kuntoutuksestani. Ihmettelevät miten usein treenaan jalkaani kotona. Osa kohtalotovereistani sanoo, ettei ole kuntouttauttanut jalkaansa leikkauksen jälkeen pakollisia fysioterapiakäyntejä lukuunottamatta lainkaan. Minusta nämä kyselyt kuulostavat kovin kummallisilta. En voisi kuvitellakaan, että jättäisin kuntoutuksen retuperälle. Vaikka olen muuten aika huithapeli enkä sääntöjä jaksa lukea, tämä polvipulma on nostanut minusta aivan uuden puolen esiin. Kuntoutus on elämäni ykkösprioriteetti, ja vaikka taloudellinenkin paine päästä takaisin töihin on suuri, työtkin ovat vielä toisella sijalla. Polvi on saatava huippuun urheilukuntoon ja töitä on tehtävä. Toki tavoitteet ja motivaatio eri ihmisillä ovat erilaisia, mutta siltikään en voi ymmärtää miten kukaan laiminlöisi kuntoutusta.

Mutta nyt juuri on pakko tunnustaa, että tuntuu aika hienolta: fysioterapeuttini määräsi minulle treenivapaan viikonlopun. Neljä kuukautta olen pieniä poikkeuksia lukuunottamatta treenannut joka päivä kolme kertaa ohjeiden mukaan. Tuntuu ihan oudolta ajatus, että nyt kaksi päivää saan vain olla ja antaa jalan levätä.

Tauko johtuu osin myös siitä, että valmistelemme jalkaa kestämään ensi viikon. Silloin minulla on kolme isoa työkeikkaa, jossa vaaditaan jalkojen kestävyyttä. Joudun tuntikausia esiintymään ihmisille. Pakko tunnustaa, että jännittää miten jaksan. Ensimmäinen kunnon työviikko neljään kuukauteen.

Tänään on siis pieni juhlapäivä! Kaiken kaikkiaan tämä vuoden toinen arkiviikko päättyy plussan puolelle. Onneksi näin, sillä viime viikko oli kovin erilainen. Nyt minä juon itse kaupasta hakemaani punaviiniä ja syön pakastepizzaa.

* * *

Koska olen mestarillinen epäonnistuja valokuvien kanssa, en suin surminkaan saa tästä tilanteesta sellaista bloggarimaista kaunista ruokakuvaa. Kokeilin, mutta koska minun silloin kun on ruokaa pöydässä, täytyy keskittyä sen syömiseen eikä kuvaamiseen, annoin olla. Tavallaan harmi, kun tässä olisi ollut kaikki elementit upealle kiiltokuvalle; kerrankin sytytin ihan kynttilöitä ja ystävän tuoma upea ruusukimppukin on tässä pöydällä. Mutta sä tiedät, elämä on usein jotain ihan muuta kuin kiiltokuvia pakastepizzasta ja alkon alimmaisen hyllyn punaviinistä…

Mutta tässä olennaiset juuri tällä hetkellä. Hieno lasinalusta minulla, eikö?

img_5021

Letkeää viikonloppua, ystäväni. Muistathan, että liian kiire ei tarvitse olla mihinkään!

/Ämmäsi

Ilta Bridget Jonesina – kyllä jokainen nainen tarvitsee romantiikkaa

Oikeastaan tämän kertominen nolottaa ihan hirveästi, mutta samalla tää nyt on vaan niin ihanaa. Kun täällä nyt yksin juhannus kaupungissa vietetään, niin voihan sitä vähän heittäytyä Briget Jones -henkisesti sinkkunyyhkyksi, katsoa romanttisia leffoja, syödä välillä suolaista ja välillä suklaata ja juoda punaviiniä ja kamalassa ähkyssä itkeä tihruuttaa romantiikalle ruudun takana.

Eikö voikin? No, niin minä nyt ainakin olen tämän illan tehnyt. Nyt vähän oksettaa (mätetty ruoka, ei romantiikka!). Pariin otteeseen naureskelin ääneen itselleni, koska tämä minun asetelmani on kuin jostain Bridget Jones -elokuvasta.

Katsoin juuri ehkä maailman siirappisimman Suomi-filmin, mutta olihan se nyt ihana. Antaa jotenkin uskoa elämään. Että se prinssi uljasta (tai parikin ja niihin liittyviä kamalia kiemuroita) voi tulla vastaan minkä tahansa nurkan takaa. Nyyh. Ihanan komea.

nyyh1

nyyh2

Kyllä jokainen nainen tarvitsee tätä aika ajoin. Ruokaa, viiniä, ruokaa, komeita miehiä, ruokaa, suklaata, nyyhkimistä, löhöämistä sohvalla, ruokaa, koko viikoksi jonnekin unohdetun kuntosalikortin, ruokaa, ehtiihän sitä taas ensi viikollakin treenata, komeita elokuvasankareita… Mä katson vielä toisen leffan.

Tämä oli muuten katsomani elokuvan tunnusbiisi. Nyyh!

/Ämmä, ottaa ihan vähän vielä suklaata ja punaviiniä ja hakee lisää nenäliinoja