Piiloinen voima löytyi 42 kilomerin hiihtohaasteessa – se on meissä kaikissa

Tässä on todiste siitä, että maaliin on todella tultu! Lyhyt raporttini matkasta videon muodossa kertoo matkan tärkeimmät käänteet. Itse itseäni lainaten:

”Mä väitän, että kaikissa meissä on sellainen piiloinen voima. Sen löytää silloin, kun lähtee testaamaan. Sitä ei tajua siellä kotisohvalla, kun miettii, että jaksaisko jotain. Se täytyy mennä testaamaan. ”

Mainokset

En minä ole sinkkuna nirso, vaan pelkään – mies, voisitko rakastua liian itsenäiseen naiseen?

Sinkkunaiset valittavat, kun ei löydy sopivaa miestä. Mediassa puhutaan isoin otsikoin ”parisuhdemarkkinoiden kohtaamattomuudesta” (herraisävarjele!). Miehet ihmettelevät naisten nirsoutta ja syyttävät siitä, ettemme jaksa tehdä töitä parisuhteen eteen, kun arjen astuessa alttarille isot prinsessaunelmamme kolhiutuvat. Naiset nyrpistävät nokkaansa näille arvioille.

Helsingin uutiset kirjoitti mielenkiintoisen jutun sinkkujen odotuksista ja pyysi siihen ajatuksia minulta, kovaa vauhtia keski-ikäivstyvältä kaupunkilaissinkulta. Onneksi minua halutaan haastatella tasaisin väliajoin näistä teemoista, jotta tulee itsekin asiaa ajateltua. On nimittäin pakko tunnustaa, että muutoin tämä mahdollisen uuden parisuhteen löytyminen jäisi aika vähälle pohdinnalle.

Sille on selvä syy.

Katsos, en minä nimittäin ole nirso, vaan minä pelkään. Kovin kauhuni on astua parisuhdemarkkinoille, joilla kysyntä ja tarjonta eivät kuulemma kohtaa. Tästä syystä minä olen vielä sinkku…

 

* * *

 

ON JÄNNEÄ, MITEN ihmistä ulkopuolelta määritellään. Minäkin saan kuulla jatkuvasti olevan liian sitä, liian tätä: liian menevä, liian reipas, liian iloinen, liian herkkä, liian vahva, liian heikko, liian valikoiva, liian nirso, liian itsepäinen – ja parisuhdemielessä ehdottomasti liian itsenäinen.

Olen elämäniloinen ja itsevarma kaupunkilaisnainen. Kolmen ja neljänkympin välimaastoon kasvettua elämä on opettanut oman osansa parisuhteista. Viimeinen suhde antoi ja otti paljon, ja sen haavoja kannan mukanani edelleen. Sen päättymisestä selvittyäni ymmärsin, että yksi asia on minulle parisuhteessa yli muiden; ikinä en enää luovuttaisi omaa itsenäisyyttäni toisen käsiin. (Lukiessasi tämän kirjoituksen, ymmärrät ehkä paremmin.)

Jos blogini on sinulle entuudestaan tuttu, tiedät varmasti, mitä itsenäisyys minulle tarkoittaa. Jos et, saat näiltä sivuilta kyllä siihen vastauksen. Kuljen omia polkujani. Haparoin hetkittäin ja voitan välillä. Tiedän kuka olen ja mistä olen vajaaa. Itsenäisyys ei tarkoita minulle, että huudan barrikaadeilla naisten asiaa tai vihaa miehiä; ei, olenhan kertounut esimerkiksi näin ihailustani suomalaista miestä kohtaan. Liiemmin itseänäisyys ei ole sitä ettenkö tarvitse toista. Päinvastoin, vaikka nautin myös yksinolosta, olen minäkin yksinäinen vailla puoliskoa. Mutta itsenäinen nainen selviydytyy elämässä tarvittaessa myös omin päin.

Persoonani takia minuun on helppo ihastua ja ihailla etäältä, mutta elämäntyylini moni kokee pelottavaksi ja parisuhteeseen liian vauhdikkaaksi. Seikkailujani seuratessasi olet saattanut kauhistellen ajatella, että tällainen elämä juuri vaatisi jonkun toisen rauhoittamaan. Voin kertoa, ettei niin tule käymään, vaikka minulla olisi mies ja monta lasta. Vapauteni on voimani ja sen on sovittava suhteeseen.

Mutta minä minä pelkään, että kysyntää tälle tarjonnalle ei ole.

Yhteiskunta antaa naisen olla koko ajan itsenäisempi ja vahvempi, mutta muuttuuko miehen mieli samaan tahtiin? Kuinka itsenäinen nainen saa olla voidakseen tulla valituksi?

 

img_4639

 

ITSENÄINENKIN NAINEN TOIVOO kohtaavansa vertaisensa, vaikka vääräleukaisimmat vääntävätkin siitä viivan kiittämättömän vanhanpiian valituksiin. Onpa sitten prinsessa tai prinssi, kaikkihan kaltaistansa kaipaavat; onhan parisuhteen perustuttava yhteiselle vireelle, joka voi tarjota elementit suhteen kestävyydelle.

Itsenäinen nainen haluaa rentoa rakkautta, sillä hän ymmärtää, että elämä tuo ryppyjä otsaan ja jarruja rattaisiin muutenkin. Hän tulee vastaan monta mutkaa ja tietää milloin tehdä töitä, mutta odottaa samaa myös puolisoltaan. Hän tahtoo tasapainoista tukipilaria, ei pelastettavaa pikkupoikaa, tallattavaa tossukkaa tai hallitsevaa perheenpäätä. Hän kaipaa kestävää kumppanuutta ja tiimiä tiukkoihin tilantesiin. Hän myös arvostaa itseään niin, että on mieluummin yksin kuin soveltumattomassa suhteessa.

Kulkisiko kukaan tällaisen naisen kanssa?

img_4617

Nämä hauskat kuvat viime kesältä.

 

ON HELPOMPI OLLA yksin kuin asettua alttiiksi ja kokeilla. Minä annan oman itsenäisyyden menettämisen pelkoni ohjata elämääni, enkä uskalla altistua löytämään. Pelko suojelee minua potentiaalisilta pettymyksiltä ja kivuliailta kolhuilta. Jollekin toiselle pelko pukeutuu tiukkoihin ulkonäkökriteereihin, kolmannelle kenties uskomukseen jatkuvasta torjutuksi tulosta, neljännelle naputuksiin nirsoudesta.

Ehkä pelkoni ovat vain oman mieleni rakennelmaa, eivätkä totta lainkaan. Ehkä myös muiden oletukset erilaisista esteistä parisuhteen muodostumiseen kumoutuisivat, jos uskaliaasti murrettaisiin niitä, keskusteltaisiin ja kohdattaisiin ennakkoluulottomasti – ja annettaisiin itsemmekin yllättyä? Ehkä on turhaa syyttää tai epäillä toista, ehkä vain täytyy työntää omat pelkonsa pois.

Ja ehkä minäkään en ole ”liian”, vaan ihan vaan tavallinen nainen, joka toivoo joskus voittavansa rakkaudessa? Mitä sinä olet mieltä?

/Ämmäsi, isojen äärellä, mutta varmasti aika monen muunkin sinkkunaisen puolesta puhuen

 

* * *

Minä en ole koskaan osannut suhtautua parisuhteeseen etsimisenä. Pitkä, kahdeksan vuotta jatkunut nuoruuden suhde ja muutaman sinkkuvuoden jälkeinen edellinen pari vuotta jatkunut suhteeni tulivat eteeni.

Se on minun prinsessaunelmani; ettei tarvitse tehdä deittailusta tavoitteellista työtä, vaan että kumppani löytyisi esimerkiksi yhteisen tekemisen tai töiden kautta. Viime vuonna kokeilin kuitenkin deittailun saralla kahta asiaa, joista muodostui hienoja kokemuksia. Menin Tinderiin ja kävin sokkotreffeillä Lapin tunturissa. Juttelin myös Ylen Kioski-ohjelmassa sinkkuudesta

 Ja katsoa Kioskin ohjelman tästä

Itsenäisestä naisesta tähän blogiin on kirjaantunut monta tarinaa, mutta esimerkiksi Kodin Kuvalehden haastattelussa puhuin naisen itsenäisestä taloudesta näin

”Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi, kun elin miehen rahoilla”

Syksyllä urheiluvamma ja sitä seurannut neljän kuukauden sairausloma sysäsivät taas nämä parisuhdeasiat pinon alimmiaseksi. Katostaan toimiiko ”prinsessamenetelmäni” edelleen, vai ryhdytäänkö tänä vuonna tosi hommiin. Sitähän me jäämme nyt seuraamaan…

Toivo

Toivo. Riittäköön tuo sana ja kuvassa näkyvä vapauden riemu kiteytykseksi tälle vuodelle

img_4839

Fysipterapian jälkeen pääsin eilen ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen itse ruokakauppaan. Tältä se tuntuu. Ja näyttää!

 

Vuosi 2016 opetti minulle mitä toivo tarkoittaa ihmiselle; miten aina putoaa jaloilleen (hirveen huono ilmaisu tuo!!!) kun vain osaa nähdä ohi vallitsevan olosuhteen. Ikinä (poislukien tapahtumat kolme vuotta sitten) en ole elämässäni ollut näin väsynyt – ja samalla täynnä odotuksen kuplia, sillä nyt mennään kohti uutta ja parempaa. 

Jos kaipaat lukemista uuden vuoden avajaisiksi, olen rankannut vuoden TOP3 tekstini ja ajatukseni. Monta muutakin upeaa kokemusta tämä vuosi toi ja tarjosi aiheeksi hienoille tarinoille – kerro, jos sinulla on jokin erityinen suosikki!

Omat kaksi suosikkiani ovat nämä jutut (sinisen linkin takana):

Suomalainen mies, sinä olet ihana!
”Kaikki seikkailut päättyvät ennalta-arvaamattomiin löytöihin ja mielettömiin yllätyksiin. Sanoinkuvaamattoman kiitollinen on olo sillä hetkellä, kun on tehnyt jotain tuntematonta; oppinut jotain uutta ja arvaamatonta. Kokenut sellaista, jota ei voi arjessa kuvitellakaan.”


Yksilölajikin on joukkueurheilua – yhdistetyn maajoukueen opissa
”Niin, ajattele: näinkin voi joku elää. Ja sitten samalla jossain toisaalla joku toinen hiihtää lukemattomia tunteja metsissä, hyppää kerta toisensa jälkeen mäestä ja hikoilee. Sitten joku kolmas yhdistää meidät tarjoten mahdollisuuden maailmoillemme kohdata. Ja meille jokaiselle on paikkamme. Toinen ei ole toistaan vähempi tai enempi, kyse on siitä, miten meidän kunkin parhaat kykymme pääsevät ilmaissuiksi ja palvelemaan maailmaa.”

 

Ja se kolmas on yksi teidän ehdottomista suosikeistanne:

Kun sinkku lähti sokkotreffeille tunturille – Arctic Challenge 2016
”Kun on jossiteltu riittämiin, on aika toimia, katsoa mitä syntyy KUN antaa vain mennä. Ei tarvitse pelätä JOS, sillä selviää siitä huolimatta. Kun on mahdollisuus.”

 

Voin paljastaa. Minun toivoni, se voima, jolla olen mennyt läpi rankkojen aikojen, lepää tässä edessäsi. Tänään toivon vain, että ensi vuonna saan vihdoin tehdä täysillä työtä, jota eniten rakastan; olla teidän parissanne ja tuoda iloa sekä tietysti kiteyttää kertomuksia kokemuksistani. Enää en halua jäädä lukituksi neljän seinän sisään tai edes tietokoneen taa. Minun toivoni lepää siinä voimassa ja kyvyssä, jonka olen vihdoin pitkien etsikkovuosien jälkeen löytänyt itsestäni. Luulen, että se nousee esiin näissä edellä nostamissani teksteissä. Minä olen parhaimmillani, kun saan inspiroida sinua!

Mitä sä toivot tänään?

Kannat kattoon, kaiffarit! Piste ja bye bye!

/Äm, joka toivoo toivoa uuteen vuoteesi ja alkaa sytyttelemään roviota, jolla polttaa kyynärsauvat – lähellä nääs ollaan elämää ilman niitä

Övereistä oppii

Sitten kun minulla on kaksi koipea ja kamala kiire, lupaan sinulle tekeväni (mm.) seuraavat asiat: 1) en kiidä kadulla katse kännykässä, jottei joku heikompi jää huomioimattomuuttani alleni 2) myyn itseni bussifirmoille kouluttamaan ainutlaatuisen asiakaspalvelun abc:n, joka opettaa kuskeja kohtaamaan kyytiläisensä ja arvioimaan kenen istumaan pääsyä kannattaa odottaa ennen kuin kaahaa kiireeseensä (sivuhuomiona jo näin yksikoipisena kiitän niitä nopearekatioisia bussimatkustajia, jotka estivät ison itkun syntymisen…). 

Tunnustan. Tänään tuli vedettyä överit. Mutta itsensä käpertymisen ja toisen huomioimien lisäksi opin tänään kautta kävelykeppieni, että joskus omat voimansa voi tunnistaa vasta kun niiden rajat ylittää.

Ja sitä paitsi juuri tänään tämä oli kokeiltava, sillä kohta, jos ja kun leikkaukseni pian tulee, en varmaan taas hetkeen pääse liikkumaan kuin muutaman metrin. Tämä vapauden tunne (kamala sellainen) oli koettava ennen kuin on taas hetkeksi liian myöhäistä.

Niin. Tämän maanantain haaste on suoritettu. Lähdin kampaajalle yksin klo 16 ruuhkassa bussilla kahdella vaihdolla ja luvattomalla maarällä kävelyä. Paluu samaan malliin, ni, vielä ruokakaupan kautta. Olipa jännä tunne laittaa ostoksia täynnä oleva, vähän painava reppu lisäpainoksi selkään. Kaikenlaisia kummia kokemuksia näinä aikoina…

Mutta tunnustan. Kotiovelle päästyäni tirautin itkun. Ja matkalla kaksi. Mut voiton puolella ollaan: edelleen elossa, hiukset heleästi hehkuen ja einespastaa syöden.

Ja sitä paitsi oli tämän reissun jälkeen ehkä kovin nälkä kuin pariin kuukauteen! Täytyy joku kerta laittaa Suuntoni mittaamaan kulutustustani, sillä aloin mielenkiinnolla pohtimaan kuinka paljon tämä kävelykeppielämäni itseassaa kuluttaa. Rankkaa se nimittäin on.

Mutta hei: Millaisesta haasteesta sinä suoriuduit tänään ja mitä se sinulle opetti? Voitko sinä tehdä tänään jonkin lupauksen?

img_3638

Nyt on huonot kuvapäivät, ei juuri tule napsittua kuvia kun liikkuessaan ei voi ja suurimman ajan viettää kotona. Tämä on viimeinen kännykästäni löytyvä kuva, joka on otettu aikana, jolloin minulla oli vielä kaksi koipea. Tässä surullisen kuuluisaan Tough Viking -kisani alkuun on vain tunti. Ilme kertonee monta tarinaa…

 

/Äm, joka taitaa nukahtaa nyt pystyyn. Huh, mikä päivä.

Taklaustahto

Mikä oli sinun suurin haasteesi tänään?

Tässä minun: ekaa kertaa kuntopyörällä loukkaantumiseni jälkeen. Kelasin ensin, että että polkisi putkeen 24 tuntia, niinhän nämä fillarihaasteet on meikäläisellä ollut meikäläisellä tapana suorittaa. Ajettuani minuutin ja poltettuani 1,4 kaloria päätin, että kuntoilu riittäköön tälle päivää. Huh. Oli pelottavaa touhua, pakko tunnustaa.

img_4217

Haasteet muuttuvat menon mukana, mutta tiedätkö mikä on pysyvää, jos vain niin itse haluaa? Tahto taklata ne! Sitä se haasteiden selättäminen vaatii. Viitseliäisyyttä ja lujaa tahtoa.

Huomenna on taas uusi päivä. Onneksi.

Villiä viikkoa, sankarit! Jotta sen vire olisi oikea, käypä kertaamassa täältä millaisin ajatuksin taklasin edellisen pyöräilyhaasteeni!

/Äm, kaiholla 24 tunnin Ratareisi-pyräilyhaastetta muistellen

Kalakaveruuksia

Huh tätä ajan kulkua! Olen ollut Suomessa ja asunut Rakkauden Saarella jo vuoden. Olisinpa vuosi sitten tiennyt kuinka tärkeäksi tämän saaren rannat ovat minulle muodostuneet. Siellä minä vaeltelen päivittäin meren rannalla seuraamassa vuodenaikojen vaihtumista. Meri, kuten tiedät, on yksi tärkeimmistä voimaelementeistäni. Ilman sitä en jaksaisi.

Muistatko, kun vuosi takaperin törmäsin Rakkauden Saaren Kalakavereihin? Mitähän heille mahtaa tänään kuulua?

Millaisen varovaisuusetiketin sinä voisit huomenna rikkoa ja keitä tuntemattomia mennä rohkeasti tervehtimään? Ajattele, se saattaa johtaa vaikka minkälaisiin uusiin kalakaveruuksiin ja seikkailuihin, mahdollisuuteen oppia uutta tai jakaa pieni hetki iloa ja veljeyttä toisen kanssa!

Näin sinulle kerroin vuosi sitten:

 

Rakkauden Saaren Kalakaverit

Myönnetään. Olen aika innostunut uudesta kodistani Helsingin upeimmalla saarella. Niin innostunut, että kuka tahansa vastaani tuleekin naapurustossa, on pakko päästä kertomaan, että minä olen ihan uusi täällä ja vain muutaman päivän täällä vietettyäni aivan rakastunut kotiini. Mutta se näköjään kannattaa, sillä kun avaa suunsa ja heittäytyy keskusteluun aivan tuntemattomien ihmisten kanssa, voi päästä osaksi jotain hienoa. Kuten eilen kun tapasin Rakkauden Saaren kallioilla Kalakaverit.

Pitkäperjantai eikä mitään tekemistä. Vedän ulkoilukamat päälleni ja lähden ulos luontoretkelle. Olen tiirannut Google mapsisita hyvän reitin. En vielä tunne uutta asuinaluettani hyvin ja on saatava sen kulmat haltuun. Tsuumaan alueet, joilla on mahdollisimman paljon vihreää ja sinistä. Metsää ja merta. Olen kuullut, että Saaren luonto on upea ja kalliorannat kiehtovan kauniit. Ne on nähtävä. Ajattele, vuosikaudet tässä kaupungissa ja tämä kolkka minulta on jäänyt koluamatta lähes täysin!

kalakaverit2

Kävelen rantaan. Ihmetyn näkemästäni. Tuntuu, että Helsingistä avautuu minulle silmänräpäyksessä aivan uusi puoli. Luonto sellaisena, jona sitä en ole vielä pääkaupungissa kohdannut. Rauhana ja kauneutena. Ja kalastajina! Ihmisiä virveleiden kanssa kallioilla, kahluuhaalareissa merellä. Pysähtelen alituiseen tuijottamaan merta. Tuleekohan sieltä jo kalaa? Jäät ovat sulaneet lähes kuukautta etuajassa.

Enpä olisi uskonut vielä vuosi sitten, että kalat ja kalastaminen voisivat tätä tyttöä joskus kiinnostaa. Mutta jotain taikaa siinä Norjassa oli. Katselen meressä seisovaa, keskittyneesti virveliään heittävää miestä ja tunnen hänen kanssaan valtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Minäkin uskallan nykyään koskea kalaan! Vaikken minä koskaan ole virvelöinyt. Mutta kerran kalanainen, aina kalanainen. Ainakin minä osaan suolistaa. Siitä jaksan edelleen olla ylpeä.

Näen heidät jo kaukaa. Porukan, joka on vallannut kokonaisen kallion ja asettanut virvelinsä tukia vasten lillumaan veteen. Heillä on ihan oma leiri; istuimia, eväitä ja asianmukaiset erävarusteet. Kipitän kohti kalliota. Tuntuu, että on pakko mennä katsomaan miesten touhuja lähempää. Kysymään tuleeko kalaa. Ja kertomaan, miten upeaa on nähdä että näin lähellä Helsingin keskustaa löytyy kalamiesten paratiisi. Ja se, että  minä olen ihan uusi täällä ja vain muutaman päivän täällä vietettyäni aivan rakastunut kotiini!

kalakaverit1

Samalla sekunnilla kun astun kalliolle yksi virveleistä alkaa liikkua kummallisesti. Jotain on tarttunut syöttiin! Minä myhäilen salaa; nyt on hetkeni tervehtiä porukkaa. En tiedä onko etiketin mukaista vain tunkeutua äkkiarvaamatta keskelle virvelöintiin keskittynyttä mieslaumaa, mutta kukapa kalamies ei esittelisi saalistaan innoissaan myös ulkopuolisille!

kampela

Ja niinhän hän esittelee – kalamies Nalle ylpeänä kampelaa, joka nousee merestä. Se muistuttaa ihan ruijanpallasta! Muistatko, kun kävin koettamassa pallasonnea Norjassa. Ja otin sinutkin mukaan merelle tällä videolla.

Miehet hihkuvat. Kaverukset Jani, Nalle, Tero ja Jyri. Tänään ei ole vielä kala aiemmin tarttunut eikä tämäkään ihan mikään hirmusaalis ole, mutta ennalta odottamaton, tunnelmaa kohottava merenelävä kuitenkin. Tänään kun on lähdetty pyytämään siikaa, vähän tunnustelemaan mitä meri voisi antaa jo huhtikuun alussa tänä poikkeuksellisena vuotena jolloin jäät ovat lähtenee totuttua aiemmin. Yhdessä on kalastettu jo pitkään. Miehet ovat tunteneet toisensa jo koulupojista, 25 vuotta. Nyt on hankittu yhdessä venekin, joka lasketaan pian vesille. Sitä herraseurue odottaa malttamattomana.

kalakaverit3

Kun kampelahässäkkä rauhoittuu, kaivetaan repusta kaakaota. Makkarat kärisevät grillillä. Eräretki kaupunkiluonnossa, intoilen! Miehille tämä on tärkeä henkireikä. Yhdessä kavereitten kanssa on mukava viettää aikaa kiireisen arjen keskellä. Se on hienointa, isot kalasaaliit ovat toissijaisia. Tänne tullaan olemaan yhdessä tärkeiden ystävien kanssa. Kavereille ja yhteisille kalastusreissuille, niin pidemmille kuin lyhyemmille, on löydyttävä aina aikaa.

Kerron kalastaneeni Norjassa, ja Nalle alkaa puhua minulle norjaa. Hän on ollut siellä vaihto-oppilaana ja kieli on tarttunut. Ja edelleen maa kutsuu kalastusreissuille. Naurattaa. Saamme hauskaa yhteistä puhuttavaa kokemuksistamme. Kalastus on aihe, joka selvästi yhdistää tuntemattomatkin.

Yksi miehistä tarttuu virveliin ja lähtee heittämään sitä toiselle kalliolle. Muut huutelevat perään ja nauru raikaa. Kalakaverit. Heidän hyvä fiiliksensä tarttuu minuun. Ajattele, jos olisin vain kävellyt ohi tulematta moikkaamaan poikia! En edelleenkään tiedä toiminko etiketin mukaisesti tullessani utelemaan kampelasta ja nappailemaan siitä kuvia, mutta hitot etiketeistä: siinä me vasta toisiimme tutustuneet kalakaverit nyt tönötämme rantakalliolla, tuijotamme silmä herkeämättä virveliä ja keskustelemme pitkän tovin ystävyydestä, epäitsekkyydestä ja kalastuksesta.

”Kampela saattaa jäädä päivän ainoaksi kalaksi”, Tero sanoo ja osoittaa muutaman kymmenen metrin päähän merelle. ”Viimeisten vuosien aikana jotkut ovat keksineet laskea verkkoja rannoille ja ne imevät kaikki kalat”. Se harmittaa. Verkkojen vesille laskua ei kontrolloi tai rajoita mikään taho. Kun edes vähän kauemmaksi laittaisivat, niin jäisi mahdollisuus meille rannasta kalastavillekin saada jotain. ”Ihminen on välillä vähän hassu. Ei ole aina niin helppoa ajatella muita. Vaikka ihan varmasti tässä meressä kalaa riittäisi meille kaikille”.

Minä mietin, kenelle voisi soittaa ja kysyä voisiko asialle tehdä jotain. Olisipa hienoa, kun me muistasimme ajatella vähän kaveriakin. Ihan kuten nämä Kalakaverit tekevät. Rakkauden Saaren Kalakaverit!

kalakaverit4

Rakkauden Saaren Kalakaverit, vasemmalta lukien: Jani, Nalle, Tero ja Jyri

He ovat veljiä, jotka tietävät, että kaveria ei kannata jättää ja kaikille riittää. Hauskoja heppuja, joilla on upea harrastus. Minä mietin voisinko joskus tulla kalastamaan heidän kanssaan. Tällaisia ihmisiä on ilo tavata! Ehkä sitä välillä kannattaa olla välittämättä siitä rikkooko etikettejä. Silloin voi tavata vaikka minkälaisia kalakavereita.

 

Supervoima

luonnossa8

Johan oli työviikko. Henkisiä raameja ja kestävyyttä on koeteltu ja kovaa, mutta onneksi minulla on supervoima: luonto. Lukuisia tunteja tällä viikolla on vietetty ulkona ihmetellen orastavaa kevään tuloa ja voimaa keräten. Tämän kuvan nappasin maanataiaamuna ja tänään kulkiessani metsiä ja merenrantoja ymmärsin mikä tuon supervoimani ydin on. Minua ei olisi, ellei olisi luontoa.

Kaunista viikonloppua ja suuria supervoimia sinulle!

/Äm

Voidakseen ottaa kohtalon käsiinsä on ensin opittava kellumaan

Mikä oli ensimmäinen keskusetelu, jonka sinä kävit tänä vuonna? Muistatko mikä oli ensimmäinen lause, jonka kuulit?

”Nyt sun on aika ottaa kohtalo omiin käsiin.”

Se oli ensimmäinen lause, jonka minä kuulin. Keskustelu kohtalosta ja siihen tarttumisesta oli ensimmäinen, jonka minä kävin vuonna 2016. Kyllä, se kenties viittasi myös uskaliaaseen aseleeseeni mennä täällä Amerikassa Tinder-deittisovellukseen, mutta myös muihin asioihin elämässäni.

”Nyt sun on aika ottaa kohtalo omiin käsiin.”

* * *

Olen miettinyt tuota lausetta monta päivää:

Voiko kohtalon ottaa omiin käsiinsä? Mitä se tarkoittaa? Miten minä, ihminen, joka on kellunut viimeiset vuodet virran mukana ja kulkenut sinne minne vesi on kuljettanut, voisin yhtäkkiä voida tai osata tarttua elämäni kulkuun? Olenko antanut kohtaloni jonkun muun ohjaukseen? Olenko siis kelluessani heittänyt hukkaan mahdollisuuteni tarttua kohtalooni?

IMG_8352

Täällä Amerikassa on muuten jatkettu seikkailuja perheen kanssa tavalliseen malliin. Tässä tyttöjen ja heidän isänsä sekä nannyn kiipeilytaidonnäyte.

IMG_8367

Ja tässä me pikkutyttöt pizzansyontitaidonnäytteen äärellä… 22 tuuman pizza käsittelyssä.

 

Kellua. Tuo sana ei jätä minua rauhaan. Joskus niin käy. Kun vain pysähtyy jonkun omituisen, mutta merkitykselliseltä tuntuvan sanan ääreen, eikä saa rauhaa. Tuntuu, että jokin ajatus puskee ulos, muttei saa sitä synnytettyä.

Kellua.

Minä kellun.

Minä olen kellunut.

IMG_8449

Tässä kuvassa minä en kellu, vaan olen El Loco -vuoristoradassa Las Vegasin Circus Circus -hotellissa, tässä juuri 90 asteen pudotuksessa, kuvasta katsottuna takarivissä oikealla. http://www.adventuredome.com/elloco/

 

Joskus on käytettävä kaikki keinot selvittääkseen itseään vaivaavan asian. Minä keksin vain yhden keinon edetä: Wikipedia. Tavallaan kovin hölmö ajatus, mutta minun on pakko pakko selvittää, kuinka verbi ”kellua” siellä määritellään.

Nakutan sanan Wikipedian hakuun ja luen ääneen tavaten:

Kellua, siis ”pysyä veden pinnalla nosteen ansiosta” ja ”määräytyä markkinoilla”.
Substantiivit ”kellunta”, vebit ”kelluttaa”.

Siis noste, se on avainsana, ymmärrän, ja etenen lukemaan tuon sanan määritelmän:

Noste, siis ”nesteessä esiintyvä voima, joka nostaa kappaletta ylöspäin
ja voi saada sen kellumaan.
Kuvaannollisesti noste tarkoittaa kasvua ja nousujohteisuutta.”

Voima? Klikkaus avainsanaan ja eteenpäin Wikipediassa:

Voima, siis ”vuorovaikutus, joka aiheuttaa kiihtyvyyden tai
tai paikallaan pysymisen ” ja
”ihmisen vahvuus, tarmo sekä energia.

Kasvu?

Siis ”eliön kehittyminen ja suuremmaksi tuleminen ajan myötä” ja
”jonkin mitattavan arvon lisääntyminen”.

Suuremmaksi?

Suuri, ”adjektiivi, siis komparatiivi suurempi, superlatiivi suurin;
vaikutukseltaan tai merkittävyydeltään suuri, huomattava.
Siis komparatiivi huomattavampi, superlatiivi huomattavin;
tärkeä, erityisesti merkille pantava.
Kookas, mittava, laaja sekä tilavuudeltaan tai ulkomitoiltaan suuri.”

* * *

Kellua.

Noste.

Voima.

Kasvu.

Nousujohteisuus.

Suuri.

Suuremmaksi!

* * *

Kellua!

Voisiko ollakin niin, että juuri kyky kellua onkin se askel, joka minun on täytynyt ottaa ennen kuin voin toimia ja tarttua taas kiinni elämääni?

Ja sitten oivallan:

Kasvu on suuremmaksi tuloa ajan myötä, mutta sitä ei ole ilman kelluntaa. Suuremmaksi ei voi tulla jollei heittäydy nosteen vietäväksi, antaudu voimalle, sille vuorovaikutukselle, joka nostaa ylöspäin ja aiheuttaa kiihtyvyyden. Voimalle, joka tarkoittaa vahvuutta, tarmoa ja energiaa. On kelluttava, jotta voi määräytyä markkinoilla. On kelluttava, jotta voi ymmärtää kuinka noste kantaa.

Voidakseen ottaa kohtalon omiin käsiinsä on ensin opittava kellumaan.

IMG_8372

Bellagio-hotellin suihkulähdeshow. Jos et jo ehtinyt, katso video aiemmasta postauksestani!

IMG_8294 IMG_8375

Tiedätkö, mikä on tärkein asia, jonka oppii kelluessaan?

Perspektiivi.

Kun kelluu, pääsee irti lukoista, kahleista ja kapeasta ajattelusta. On pakko, sillä kelluessa ei voi muuta kuin tuntea virran. On antauduttava nosteelle ja voimalle – löydettävä ne sitten itsestään. Kelluessa joutuu laskemaan kädestään kaikki suunnitelmat ja budjettivihot. Oppii sujahtamaan sulavasti ohi tyvenen ja tyrskyjen. Ymmärtää mitä on, kun täytyy keskittyä hetkeen ja minkä palkinnon saa, kun näkee kulkemansa reitin jälkikäteen. Kelluminen opettaa kuinka mennään eteenpäin.

Ja kun on riittävästi kellunut, on tarpeeksi suuri. Silloin on antanut nosteen voiman kantaa, ja on valmis toimimaan.

Kun kelluu, on vapaa. Ja kun on vapaa, on valmis. Ja kun on valmis, voi tehdä ihan mitä vaan. Kunhan tekee. Kunhan tarttuu toimeen. On astuttava kehiin ja otettava omistajuus siitä mitä on, mitä haluaa. Se on kohtalon omiin käsiin ottamista.

IMG_8353

Tiedätkö, miten käy, kun ihminen uskaltautuu viimeinkin kokeilemaan Tinderiä? No. Jotenkin näin. Näin ovat päivät täällä kulkeneet….

IMG_8362

Vuosi 2016 on kohtalon vuosi. Se jää mieleen ja historiaan aikana, jolloin tapahtui ihmeitä – suurimpia mitä tähän mennessä on nähty. Niin olen päättänyt. Ja koska nyt otan kohtaloni omiin käsiini, tiedän, että näin tulee käymään.

Rakas ystäväni; vaikka vielä ei olla Amerikan seikkailuni päätöksessä, uskon, että tämä on koko reissun keskeisimmistä löydöksistäni ja tarkoituksista. Tänään haluan sanoa sinullle näin:

Päästä irti, hyvä ihminen, ota rennommin. Älä rajoita itse itseäsi tarkoituksella, vaan anna itsellesi vapaus. Älä nyherrä pienellä pläntillä, vaan uskalla antaa itsellesi laajempaa liekaa nähdä. Näkeminen ja kokeminen ovat polku kohtalon saamiseen omiin käsiinsä. Vasta silloin voi ylipäänsä ymmärtää, mitä kohtalo tarkoittaa. Vasta sitten voi tietää, mikä on tärkeää ja olennaista – sillä se voi olla jotain yllättävää, jotain, mitä omassa ympyrässään ei olisi ymmärtänytkään. 

Anna palaa. Heittäydy virtaan ja usko, että vastaus on soljuvassa vedessä. Kellu, ystäväni, kellu! Voidakseen ottaa kohtalon omiin käsiinsä on ensin opittava kellumaan.

IMG_8506

/Ämmä, valmiina koukkaamaan kohtalon kouriinsa

Luissa ja ytimissä

  
Äh. Olen nyt kirjoittanut monta erilaista aloitusta blogilleni. En pysty. En osaa sanoa mitään. Paitsi sen, että jos ei olisi tätä, tuota maisemaa, olisin vajaa. Tuolla minä pyörin päivittäin. Rannalla.

Mikä syksy tämä on ollut! Kaunis. Raikas. Virkistävä. 

Jännittävä ristiriita; toisaalta olen ollut viime päivät täynnä energiaa ja toisaalta kovin väsynyt. Päivät ovat nyt ympäripyöreitä. Keho on vähän koetuksella. Viimeisen viikon ajan kehoni jokaista osaa on särkenyt niin paljon, etten ole pystynyt kuin suorittamaan työni. Sitä se on. Uuden aloittaminen. Vaatii kovaa työtä. Tuntuu luissa ja ytimissä.

Tämä syksy tuntuu luissa ja ytimissä. Jännittävällä tavalla ristiriitaisesti. Sitä se on. 

Elämä. Luissa ja ytimissä.

/Äm, kiittäen viesteistänne ja vastaten niihin jokaiseen kun suinkin vaan ehdin 😘

Seitsemän kuukautta!

Havahduin äsken valmistautuessani vanhempieni wc:ssä tätini syntymäpäiväjuhliin. Sama paikka, seitsemän kuukautta välissä. Otin kuvan silloin, otin kuvan nyt.

20140719-122449-44689594.jpg

20140719-122506-44706825.jpg
I AM stronger!

Jos käyt nyt läpi vaikeaa aikaa elämässäsi, rakas blogiystäväni, anna näiden kuvien olla todiste siitä, että mikään ei ole lopullista. Mielen täytyy välillä murtua, jotta se voisi tulla vahvemmaksi!

/Ämmä isolla ämmällä

Ps. Jos olet uusi blogissani, käy lukemassa blogini ”Kun mieli muttuu” (löydät sen helposti oikeassa palkissa olevan etsi-toiminnon avulla, bloggaan nyt kännykälläni enkä saa siksi blogia linkattua tähän suoraan), niin tiet tuon ensimmäisen kuvan taustan.