Avoin kirje lukijalleni (ja suomalainen: hei, löysää pipoa, jooko!)

”Oot viime aikoina taas vaan tyrkyttänyt itseäs joka suuntaan. Sulla taitaa taas olla joku maaninen vaihe päällä. Ootko miettinyt, että jengiä saattaa ärsyttää se, että sä jatkuvasti kehut itseäs ja postailet someen. Kaikki lauluvideot, työnhakujutut. Ja sit välillä kirjotat jostain yksinäisyydestä niinku oisit joku maailman säälittävin ihminen. Ootko miettiny, että sulla vois olla kaksisuuntainen mielialahäiriö?!”

Ja niin edelleen.

Palaute tänään.

* * *

Minulla on periaate. Pyrin aina vastaamaan jokaiselle minua lähestyneelle lukijalle. Saan teiltä paljon viestejä ja kaikki toivotan tervetulleeksi arvostuksella, sillä ne antavat minulle aina jotain ajateltavaa. Joskus niin paljon, että niistä on syytä ihan kirjoittaa julkisesti.

Ja tänään, kun saan tämän palautteen, joka loppuu sanoihin: ”Vittu mitä paskaa, hae apua.”, on olo, että haluan kirjoittaa muutaman rivin.

Tai oikeastaan kirjoitan tämän siksi, että viesti oli tullut salanimellä, enkä voi kirjoittajalle itselleen tätä vastausta antaa. Julkaisin eilen työnhakuani varten tekemäni videon, mikä oli saanut tämän seuraajani mietteliääksi. 
 

Sen, mitä olisin hänelle vastannut olisi mennyt jotakuinkin näin:

 

Hei blogiystäväni!

Kiitos viestistäsi ja palautteestasi. Olit selvästi laittanut siihen aikaa ja energiaa, hienoa! Olin kuitenkin hieman yllättynyt sen sävystä.

Onhan sinulla ollut mukava kesä?

Saan paljon viestejä lukijoiltani, toiset niistä minua ihmisenä enemmän mairittelevia, toiset vähän vähemmän. Suhtaudun kriittiseen palautteeseen suurella kiitollisuudella, sillä se antaa minulle usein ajateltavaa – jopa enemmän kuin kehut.

Kunnioitan toisia ihmisiä käyttäytyivätpä he minua kohtaan miten tahansa. Minulla ei hirveästi ole tarvetta provosoida tai provosoitua. Toivottavasti et siis odottanut, että vastaisin sinulle äkkipikaisesti tuohtuneisuudestani käsin ja ilkeästi, sillä niin en halua tehdä. Sen sijan rauhoitin aikaa päivästäni vastatakseni sinulle ajatuksella.

Tiedän, että kriittisessä palautteessa kyse ei yleensä ole minusta laikaan, vaan viestit heijastavat ennemminkin niiden lähettäjän tunteita ja kokemuksia. Ehkä se on kateutta, ehkä kyse on vain siitä, että lähettäjä ei ole päässyt käymään sokkotreffeillä vähään aikaan ja päätä pikkusen puristaa.

Toivottavasti sinulla on kuitenkin kaikki hyvin?

Minulla nimittäin on! En ole koskaan elämässäni ollut näin innoissani, onnellinen ja vapautunut. Se johtuu siitä, että olen vihdoin uskaltanut sanoa ääneen asiat, joita elämässäni eniten rakastan ja päättänyt mitä haluan elämässäni tehdä. Päätöksenteko on vapauttavaa. Kun tietää mitä haluaa ja mitä voi toisille antaa, uskaltaa olla oma itsensä täysin rinnoin!

Olit tehnyt hienon havainnon: minä todellakin mietin somepostauksiani strategisesti. Ilman muuta haluan jakaa asioita ja valottaa teille erilaisia kulmia itsestäni sekä osaamisestani, jotta voin näyttää kuka minä todella olen ja mihin pystyn. Mietin tarkoituksella tarkkaan kuinka haluan sosiaalista mediaa käytän myös omien ja toisten tarpeitten edistämiseen. Minulle some on työkalu ja työpaikka, jossa jaan ajatuksiani samalla yrittäen antaa myös muille. 

Olen tainnut antaa sinullekin jotain ajateltavaa, kun jaksoit kirjoittaa minulle näin pitkän palautteen?

Siinäkin osut naulan kantaan, että minä todella olen aika jakomielinen. Ajattele, miten ihminen voikin olla niin monipuolinen persoonaltaan ja osaamiseltaan. Ja mikä hurjinta, en ole koskaan elämässäni ollut näin aito oma itseni ja rehellinen kuin nyt!

Entä jos jakomielisyys olisikin positiivinen asia? Entä jos se monipuolisuus olisikin onnellisuutta?

Olen tässä oman elämäni varrella huomannut, että usein suurimmat yhteentörmäykset ihmisten välillä syntyvät siitä, kun eletään eri tavoin eikä ymmärretä toisen näkökulmaa elämään. Satuitkohan lukemaan aikoinaan, kun kirjoitin oivalluksen, jonka sain käydessäni treenileirillä yhdistetyn maajoukkueen poikien kanssa. Se meni näin:

”Niin, ajattele: näinkin voi joku elää. Ja sitten samalla jossain toisaalla joku toinen hiihtää lukemattomia tunteja metsissä, hyppää kerta toisensa jälkeen mäestä ja hikoilee. Sitten joku kolmas yhdistää meidät tarjoten mahdollisuuden maailmoillemme kohdata. Ja meille jokaiselle on paikkamme. Toinen ei ole toistaan vähempi tai enempi, kyse on siitä, miten meidän kunkin parhaat kykymme pääsevät ilmaissuiksi ja palvelemaan maailmaa.

Minä haluaisin kuulla miltä sinun maailmasi näyttää!

Maailmassa, jossa minä elän ja työskentelen, töitä etsitään tällä tavoin: avataan verkostoja, koetetaan erottautua luovilla keinoilla, uskalletaan tuoda omia valttikortteja esiin ja jaetaan työnäytteitä. Minun maailmassani ei kävellä kerran kuussa palkkatoimistoon hakemaan palkkakuittia, vaan työt ovat levällään eri paikoissa. Siksi maailmassani osaamistaan joutuu myymään rohkeasti, mielikuvitusta käyttäen ja itseensä luottaen.

Tämä voi olla yhä useamman muun tulevaisuus, kun työpaikat ja työsuhteet muuttuvat. Minä veikkaan, että moni muukin joutuu opettelemaan kommunikoimaan osaamistaan uudella tavalla, kehumaan ja tyrkyttämään itseään mielipuolisesti (jos niitä sanoja haluaa käyttää) sekä etsimään innovatiivisia tapoja myydä osaamistaan ja vakuuttamaan valitsijat. Minä olen valinnut tämän tavan elää, sillä muu ei kaltaiselleni sopisi, mutta jotkut saattavat myös joutua vasten tahtoaan etsimään töitä freelancer- ja pätkätyösuhteissa.

Millainen tapa elää sopii sinulle parhaiten?

Tiedätkö, minä todellakin aion kehua ja tyrkyttää itseäni, käyttäytyä kuin mielipuoli, jos toimintani rohkaisee edes yhtä teistä ymmärtämään, että niinkin saa tehdä. Jopa Suomessa!

Sillä, ajattele; meille jokaiselle todella on paikkamme huolimatta siitä millaisia olemme tai miten toimimme. Ja kun tuntee olevansa oikeassa paikassa, kuten minä nyt, tietää, ettei toinen ihminen erilaisine toimintamalleineen ole mahdollinen uhka, vaan potentiaalinen ystävä. Tärkeintä on kunnioittaa itseään ja toista.

Kiitos että olet löytänyt blogini! Toivon, että saan inspiroida sinua tulevaisuudessakin ja jopa tuoda hymyn kasvoillesi. Sillä tiedätkö, on tunnustettava; minä en hymyillyt ensin, kun luin viestisi.

Mutta nyt minä hymyilen. Oivalsin nimittäin juuri jotain todella suurta itsekin, ja siksi kiitän tästä lahjastasi!

Hymyilyttääkö sinua jo?

Jos ei, niin sitten ehkä sanoisin sinulle, että: ”Hei, löysää pipoa, jooko!”

Ystäväsi,
Maija

KaraVaanari

Kyllä. Tämä kuva todella löytyi arkistoistani, kun etsin hetkiä elämästäni duuntraileriani varten. Vuosi taitaa olla 2010 ja tässä mennään Pori Jazzeille – karaoketaksilla tietty…

Niin, että tyrkyti-tyrk ja omakehuhaisee: näitkö jo paljon parjatun trailerini, jolla haen duunikeikkaa? Etisitkö ihmistä energisoimaan vieraasi, hurmaamaan kuulijasi tai esiintymään kamerallesi? Minä haluan auttaa!

 

Tein trailerin myös englanniksi, sillä osaan myös enkkua aika hyvin! Vai mitä olet mieltä?

 

Ja ps. nuo linkit tekstissä, katso ne, sillä niitten takaa löytyy muutama minusta ihan älyttömän hyvin onnistunut juttu. Työnäytteitä nekin!

 

Mainokset

Yksilölajikin on joukkueurheilua – yhdistetyn maajoukkueen opissa

Heti alkuun on paljastettava, että vielä vähän saisi tuo Suomen yhdistetyn A-maajoukkue hioa salibandykuvioitaan. En sano, etteivätkö osaa mitään, mutta aika paljon enemmän saisi ukkoa kentälle hajottaa ja hyökkäyspäätä kasvattaa nälkaisemmäksi. Pallo suihkii kentällä ja mieslauma tömistää sen perässä jonona. Missä on syötöt? Minä seison yksin kentän toisessa ääripäässä kärkkäänä tunkemaan pallon vastustajan verkkoon. Hassua. Eräässä mystisessä elämänvaiheessa salibandykenttien laidalla viettämäni lukuisat tunnit ovat yllättävällä tavalla kehittäneet strategista pallosilmääni ja tuntuu kuin minun pitäisi hieman puuttua valmennukseen.

Näitä kuvioita ja käänteitä mietin kukonlaulun aikaan Vierumäen urheiluopiston salibandykentällä. Aamulla minut on tuonut tänne Helsingistä kuljettaja mustassa puvussa ja koppalakissaan. Maailman meininkiä!

Minä olen bloggari, uuden ajan mediakuninkaallinen, ja saavun paikkaan kuin paikkaan tyylillä. He – Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Jim Härtull, Leevi Mutru, Matti Herola, Jussi Salo, Arttu Mäkiaho ja Mikke Leinonen  – ovat yhdistetyn urheilijoita, hiihtolajien kuninkaita, ja lämmittelevät salibandykentällä kanssani kohti päivän treeniä.

Tänään duunipaikakseni on valikoitunut Vierumäen urheiluopisto ja Suomen yhdistetyn A-maajoukkueen treenileiri. Minä, vanha kunnon mäkihyppääjä (paino sanalla ”vanha”) starttaan uuden hiihtokauden kevään kuumimpana päivänä näiden herrojen seurassa.

Henki pihisee, hiki virtaa ja pyörryttää – ammattilaisten kanssa ei sählätä, nyt on tosi kyseessä. Huomaan, että melkein parikymmentä vuotta ikiemme välillä tekee tepposiaan. Vaikka tosissaan ollaan, maajoukkuemme treenikausi alkaa hyvällä fiiliksellä. Edessä on vielä monta hikistä, kenties huumoritontakin hetkeä, ja nyt on syytä satsata tunnelmaan.

”Mies maalilla vapaana!”, huudan kurkku suorana.

Ei vaikutusta. Pallo pyörii uhkaavan lähellä meidän maalia.

”Siis NAINEN vapaana!”, korjaan kiljuen.

Ei vaikutusta.

”ALASTON NAINEN vapaana maalilla!”

Mikä näiden poikien huomion oikein saisi kohdistumaan tänne?

”Toi alaston nainen ei kyllä toimi” huikkaa joku. ”Kyllä sillä meidät sinne saa, mutta sitten kyllä mailat ja pallot kyllä putoaa matkasta”.

IMG_0528

Peli päättyy 6-5, voittajat me, ja minä teen kaksi maalia. Kaksi menee sisään vastustajan jalasta. Yhden taitaa tehdä Makkara (ainoa tyyppi, jonka tiedän varmasti olevan minun joukkueessani), ja yhden joku, jolla oli maila väärin päin kädessä.

”Hiotaan säbäkuviot myöhemmin”, sanon ja tuijotan tiukkaan maajoukkueen valmentajia Petter Kukkosta ja Jari Hiekkavirtaa silmiin samalla kun raahaan pojat kuvaan kanssani. Täydellinen otos on saatava äkkiä someen. Valkut nyökkäävät samaa tahtia kuin kaksi tottelevaista koiranpentua, lienevät samaa mieltä säbämenestyksestä.

Minä rullaan kamerani muistikorttia; lukemattomia kuvia, eikä oikein yhtään täydellistä. Vatsamakkara tunkee esiin housun ja paidan välistä! Valmentajat rullaavat varmasti mielessään äskeistä peliä. Meillä kaikilla on puutteemme.

IMG_0536

IMG_6971

Mutta yhdistetyn valmennuksessa näillä miehillä ei puutteita ole. Sen huomaan, kun astumme seuraavaan kohteeseemme, kuntosalille. Porukka jaetaan pareihin ja minä saan seurakseni Matin, siis Makkaran ja Mikken. Tai en tavallaan saa, vaan otan. On selvää, että Makkara on minun parini. Ainakin omasta mielesäni.

Niin. Makkara, meistä on tullut nyt jo ystäviä. Ainakin omasta mielestäni. Meidän kohtaloksemme koituu ensimmäisenä tasapainoliike. Etunojapunnerrus, vastakainen käsi ja jalka ilmaan ja veto rauhassa kohti toisiaan. Minä ähisen muistellen ahtautumistani talvella mäkihyppypukuun. Silloisen valmentajan analyysi kaikuu mielessä: mäkihyppääjän ideaalikeho on litteä ja leveä. Minulla kaikki on juuri toisinpäin.

IMG_9366

Muistatko tämän, se tapahtui tammikuussa… Lue tästä lisää, mitä tapahtui, kun nössöstä tehtiin mäkihyppääjä.

IMG_0547

Makkara ja Mikke punnertavat vierelläni Jari Hiekkavirran seuratessa tekemistämme. Hiekkavirta on ollut maajoukkuuen mukana eri rooleissa jo vuosikaudet, nähnyt lajin kehityksen ja uusien kykyjen mukaan astumisen. Hänen kanssaan juttelen aina, kun on pakko ottaa happea salitreenin lomassa. Jutustelumme tosin katkeaa säännöllisin välein, sillä aina joku pojista tulee nykäisemään hänet mukaansa auttamaan.

Pojat todella luottavat valmentajiinsa, sen voi aistia heidän kysymyksissään ja arvostuksessaan. Valmentajan ja urheilijan suhde on mielenkiintoinen. Luulen, että juuri se luottamus tekevät tästä suhteesta minulle niin kiehtovan. Seuraan salaa sivusta kun Kukkonen ja Hiekkavirta juttelevat pojille. Jämäkästi, mutta rennolla otteella he ohjaavat suojattejaan.

IMG_6965

Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen kertoo yhteishengen koko maajoukkueen kesken olevan tärkeä ensimmäinen askel hiihtokauden avaamisessa.

 

Rennolla otteella käynnistetään myös hiihtokausi kevätloman jäljiltä. Helmi-maaliskuussa 2017 Lahdessa järjestettävät maailmanmestaruuskisat ovat vielä kaukainen pilkahdus. Nyt pilkahdusta täytyy olla silmäkulmassa. Treenatessani poikien mukana alan pohtia sitä, miten tärkeä vaihe nyt on kysessä heidän tulevia suorituksiaan ajatellen. Hengen täytyy olla oikea, innostava ja kannustava, hauskakin, sillä tulee varmasti vielä monia vaiheita, jossa huumoria koetellaan.

Mäkihyppy, jonka maailmaan olen pintaraapaisuna jo päässyt perehtymään, on tavallaan paljon suoraviivaisempaa myös treenin näkökulmasta. Yhdistetyn miehet ovat kyllä monella tapaa hiihtolajien kuninkaita. On hallittava räjähtävä, suorituksellisesti pieneen hetkeen keskittyvä mäkyhyppy sekä pitkäkestoinen hiihto.

Kiehtova maailma! Aivan jotain muuta kuin omani. Alan haaveilla, että voisin vaikka viikon verran elää ja treenata kuten huippu-urheilija, jotta pääsisin näkemään millaista työtä tämä on treenikauden ollessa kunnolla käynnissä. Olisikohan se mahdollista seuraavaksi ja mitä sitten voisin oppia…?

IMG_6944

Jussi Salo näyttää mallisuorituksen IlkkaHerolalle Jari Hiekkavirran valvoessa isällisesti vieressä. Ja minun ottaessa kuvia…

 

Tuottaessa MaiLifen kaltaista blogia, jossa työni on avata sinun eteesi erilaisia maailmoja, juuri nyt ollaan työni palkitsevuuden ytimessä: hikisellä kuntosalilla, keskellä kokemusta, jonka opit pääsen kiteyttämään myös sinulle. Kuplat, siis erilaiset tavat elää, niitä minä koetan avata. Jokaisella meillä on omamme ja niiden välillä joskus aika iso kuilu. Tänä keväänä omassa kuplassani pinnalla on ollut auttamisen ja välittämisen teema. Siksi yllätyn kovasti, että sama aihe nousee taas silmieni eteen — minähän tulin tänne treenaamaan.

”Voiko KUKAAN olla mitään ilman toisen tukea ja välittämistä, ja mitä tapahtuisi jos edes piirun verran enemmän kiinnostuisimme toisistamme”, olen kysynyt sinulta tänä keväänä monta kertaa.

Niin, ajattelepa tätä: täällä minä olen, huippuyksilöurheilijoiden arkipäivässä, keskellä maailmaa, jonka voisi kuvitella olevan yhden kaikista itsekkäimmiksikin luokiteltavista elämäntavoista. Ja mitä minä näen: jätkä toisensa tukena. Vaikka meninki vielä tietysti muuttuu ja kohti yksinäisiä puurtamisen tunteja kisakauden lähestyessä mennään, pohjatyön nämä kaverit tekevät yhdessä.

Yksilölajitkin ovat parhaimmillaan joukkueurheilua ja nämäkin kundit tarvitsevat toisiaan – siis tyypit, joiden ensisijainen päätavoite elämässä on voittaa toisensa. Ei ole itseltä pois, jos kääntää välillä katseen pois itsestään, auttaa ja kannustaa. Kun kiinnittää huomion toisen tekemiseen, saattaa myös itse oppia ja saada jotain.

(Jos ei tästä videosta näe riittävän hyvin kuinka treenasimme, niin ei sitten mistään… 😀 )

 

Hehkutan oivallustani Hiekkavirralle ja hän kertoo, että jotain erityistä on tapahtunut, sillä tämä urheilijasukupolvi todella on poikkeuksellisen yhteisöllinen. Hän kertoo, kuinka treenileireillä pojat ovat vapaa-ajalla lähteneet yhdessä metsälle ja tulleet takaisin parin jäniksen kanssa. Sitten he ovat kokanneet ne koko porukalle. Näitä ei televisiossa tai lehtien sivuilla näe (mutta Instagramissa kyllä, pojat nimittäin jakavat siellä välähdyksiä maailmastaan, eläköön uusi media!), sillä me tavikset pääsemme urheiluun usein mukaan vain jäävuoren huipuksi.

Tämän treenileirimme jälkeen voisin jopa väittää, että yhteisen joukkueen meininki on suuri etu näille miehille tulevissa koetoksissa. Toki tavoitteena kullakin on voitto ja kirkkain mitali, mutta eipä sen tavoittelemisessa haitaksi ole välillä kokata jänistä kaverillekin.

* * *

Nyt ei lähdetä jänisjahtiin, mutta jotain lounasta on saatava. Aamun treeni yllätttää Matti-Makkaran ja minun vatsamakkarani. Säntäämme lounaalle. Poikien kasvoilla loistaa hymy.

Minä näytän tältä:

IMG_7008

Hymy on herkässä Ilkka Herolan ja Jussi Salon kainalossa

 

Iltapäivä on pyhitetty hiihtolajien väliselle ”LEIKKIMIELISELLE” ottelulle. Leikimielinen lainausmerkeissä ja isoin kirjaimin siksi, että kun ammattiurheilijoiden kanssa kisaa, on leikkimielisyys pelistä kaukana; etenkin, kun joukkuetovereikseen saa Suomen kovimmat hiihtäjät Sami Jauhojärven ja Laura Monosen. Oman maajoukkueeni pojat ovat jakautuneet muihin tiimeihin ja se vähän harmittaa, mutta Mustin ja Lauran seurassa kisa vilahtaa silmissä.

IMG_7228-2 IMG_0584

Meidän joukkue ei voita, vaikka yritys on kova. Suurimman henkilökohtaisen voiton koen, kun Makkara veljensä Ilkan kanssa kulkee ohitseni ja Ilkka huikkaa:

”En ole ikinä elämässäni voinut ymmärää, että joku tekee tuollaista työkseen. Ja että kuvia voi ottaa noin paljon! Siistiä.”

Naurattaa. Minä olen tullut tutustumaan huippu-urheilijan maailmaan ja yllätyn ymmärtäessäni, että minun maailmani on näille pojille aivan yhtä vieras kuin heidän minulle.

Niin, ajattele: näinkin voi joku elää. Ja sitten samalla jossain toisaalla joku toinen hiihtää lukemattomia tunteja metsissä, hyppää kerta toisensa jälkeen mäestä ja hikoilee. Sitten joku kolmas yhdistää meidät tarjoten mahdollisuuden maailmoillemme kohdata. Ja meille jokaiselle on paikkamme. Toinen ei ole toistaan vähempi tai enempi, kyse on siitä, miten meidän kunkin parhaat kykymme pääsevät ilmaissuiksi ja palvelemaan maailmaa.

Me muodostamme joukkueen! Minä ja pojat.

Seuraavana päivänä minä suuntaan työssäni kuvauksiin ja urheilijat jatkavat vielä treenejään sekä kohtaavat median tiedotustilaisuudessa. Ajattelepa miten maailma on muuttunut; nykyisin me bloggarit, uuden maailman mediat, saamme hienoimmat haastattelut ja kokemukset ennen perinteisiä ja suuria mediajättejä. Aika siistiä! Kiitos Lahti2017-organisaatio sekä valmentajat Kukkonen ja Hiekkavirta, että tarjositte tämän mahdollisuuden ja yhden hauskimmista päivistä pitkään aikaan!

Kiitos meidän maajoukkue! Annan säbävalmennusta anytime.

IMG_6891

Jos olet koskaan pohtinut miltä näytän, kun pelaan salibandya, niin tässäpä ratkeaa tuokin asia.

Yhdistetyn maajoukkueen menoa voit tirkistellä Instagramissa @ncteamfinland ja mm-kisoja @lahti2017

/Äm

Kuvat: Leevi Vähälä

 

 

 

Mihin sinä haluaisit minut haastaa? Johonkin rajoja rikkovaan, heittäytymistä vaativaan? Ehkä rohkeaan repäisyyn tai mielikuvitukselliseen juttuun? Johonkin uuteen tai jännään vanhaan tuttuun? Hulluttelun hetkeen tai mielenkiintoiseen retkeen? MaiLife Haaste on kutsuni sinulle heittätyä kanssani leikkiin. Opettaa minulle joku uusi taito tai laittaa minut pelkojeni äärilaidoille. Täältä lisää.