Suomalainen mielensäpahoittajien keskustelukulttuuri?

Avoimen ja vapaan keskustelun tulisi olla kansalaisoikeus, suorastaan -velvollisuus! Mutta miten käy ajattelun tässä suomalaisessa mielensäpahoittajien keskustelukulttuurissa, jossa sattaminen ja satutetuiksi tuleminen tuntuvat olevan usein keskustelun lopputulos? Ääripäät Uskaltaako enää sanoa mitään?

Somekohuista ja -lynkkauksista on tullut arkipäivää 2010-luvulla, ja tämä aiheuttaa monissa huolta keskustelun laadusta ja siitä, siirtyykö tällainen puhe myös kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Osaammeko me enää keskustella rakentavasti?

Minulla on upea mahdollisuus päästä käymään keskusteluja viisaiden ihmisten kanssa; nyt töissäni pääsin pohtimaan asiaa enemmän. Pyöreään pöytään kollegani Juhani Forsmanin ja minun kanssa istui Ilkka Koponen, joka on lääkäri ja pappi ja näin tarkastelee maailmaa niin uskon kuin tieteen näkökulmasta. Syntyi tämä podcast, kuultavissa alla olevasta linkistä Yle Areenassa…

Suomalainen mielensäpahoittajien keskustelukulttuuri – Yle Areenassa nyt!

 

 

Mainokset

Rakkaus työhön – tässä Nenäpäivän esimerkki

Perjantai. Huh, takana on taas hurjan vauhdikas työviikko, ja nyt kyllä väsyttää toden teolla aikaiset aamuheräämiset, pimeä syksy ja se, että antaa itsestään viimeisenkin pisaran joka aamu. Mutta tiedätkö, taas tänään pysähdyin pohtimaan yhtä hyvin tärkeää asiaa: kertaakaan en ole ajatellut, etten halua mennä töihin aamulla. Joka aamu saan kokea niin upeita ilon ja onnistumisen tunteita, etten vaihtaisi niitä mihinkään. Minä rakastan sitä mitä saan tehdä. Yksinkertaisesti.

Tänään oli Nenäpäivä, ja se tarkoitti minullekin erityisen hauskoja juttuja työpäivässäni. Lähdimme yllättämään ihmisiä. Soitimme vähän musiikkiakin. Laulaminen oli erityisesti ihanaa. Olipa kiva nähdä miten ihmisten ilmeet valaistuivat, kun esitimme musiikkia.

Aamuvarhaisella valloitimme Kuopion rautatieaseman virallisen Nenäpäivän hanuristimme kanssa. Anssi K. Laitinen on muuten haitarinsoitin ME-mies; hän pitää jo 7. vuotta peräkkäin hallussaan Guinnesin ennätysten kirjoissa olevaa ennätystä; mies on siis soittanut 31 tunnin ja 25 minuuttia putekeen haitarilla, ja vieläpä niin, ettei kappaleiden joukossa ollut yhtään samaa kappaletta kahdesti.

Sitten suuntasimme yllätysvisiitille vanhusten palvelutaloon.

Hupimaisteri Juha Jylhäsalmen kanssa yllätimme yhden tämän palvelutalon työntekijäistä ja palkitsimme hänet hyvästä työstä. Juha kuvassa oikealla.

 

Tämän linkin takaa löydät puolestaan Ylen uutisjutun Nenäpäivän aamustamme  Sieltä pääset myös kuulemaan miten laulut asemalla raikuivat.

Hyvää, iloista ja naurun täyteistä viikonloppua, ystävät!

/Äm

 

Ps. Niin, ja ai niin; onhan täällä vielä tämä somevideokin vanhustentyöntekijän yllätyksestä. Tätä kuvattaessa tein siis samalla suoraa radiolähetystä, siksi kuljen Juhan perässä hölmön näköisenä mikrofonin ja kuulokkeiden kanssa 😀