Olenko aktiivimallin mukainen ihanneyksilö: työn perässä muuttanut ja onneton? – Ei ketään voi pakottaa muuttamaan pois kotoaan

Pohjois-Savossa on satanut valtavasti lunta viime viikkoina. Sitä ei taida sieltä etelästä käsin tajutakaan, kun siellä kuulemma vain sataa vettä ja on pimeää?

Olin tänään lumitöissä muutaman kymmenen kilometrin päässä Kuopiosta ehdalla pohjois-savolaisella maatilalla. Satuin viime viikolla harmittelemaan radiossa, etten minä, kerrostalon asukki, pääse pihahommiin ja tällaisiin talvisiin ”oikeitten ihmisten” töihin. Ja sitten jo eräs kuulijani kutsui minut lumenluontihommiin kotipihalleen!


ON JÄNNÄ, MITEN toisin silmin elämän voikaan nähdä silloin, kun hyppää hetkeksi omastaa arjestaan jonkun muun elämään – tarttuu lapion varteen ja alkaa kauhoa lunta niin, että hiki nousee pintaan.

Lumityöt tehtyämme ehtoinen isäntäni keitti meille pannukahvit avotulella. Samalla hän kertoi elämästään. Hänen sukunsa oli asuttanut tätä maataloa jo 1800-luvulta, ja koko maailma oli ollut hänelle aina tässä kylässä.

Mutta sitten tuli lama, vaikeat vuodet ja pakko; oli muutettava töihin toiselle puolelle Suomea pieneen kerrostaloon.

–Ja koko ajan minä ikävöin kotiin, hän kertoi ja kuvaili koskettavin sanoin, kuinka onnellinen oli, kun lopulta pääsi takaisin tänne rauhansa ja rakkautensa tyyssijaan.

Minä näin hänessä itseni.

 

(Jatkuu kuvan jälkeen)

Tämän päivän työnantajani, uusi ystäväni isäntä Jussi keitti minulle ulkohuvilassa pannukahvit.

 

OLEN MUUTTANUT TAANNOIN töihin vieraaseen kaupunkiin – vähän ehkä nykymallia vastavirtaan, Helsingistä Pohjois-Savoon. Rakastan työtäni, mutta samalla vieraalle paikkakunnalle muutto painaa mieltä ja ikävä kotiin on valtava.

Kirjoitan tämän ajatuksen puhtaasti omasta kokemuksestani, en mistään poliittisesta näkemyksestä käsin. Se heräsi seuratessani viime päivien vilkasta keskustelua työttömyysturvan aktiivimallista.


MAAILMAA NYT TÄÄLTÄ maaseudun näkökulmasta katsoen, itse töiden takia kotoa lähteneenä, mittarini meni punaiselle jo viikonloppuna lukiessani ministeri Kai Mykkäsen aktiivimallia käsittelevän mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomissa.

”On myös kysyttävä, miten pitkään kukin meistä voi vaatia yhteiskunnalta normaalitasoista työttömyysetuutta olematta valmis muuttamaan paikkakunnalle, jossa työhön on mahdollista päästä, ministeri Mykkänen kirjoitti (HS 30.12.2017).

Ja sitten tänä aamuna kansanedustaja Juhana Vartianen lisäsi pökköä pesään:

”Jos ei ole mahdollisuuksia, niin silloin pitää muuttaa työn perässä pois. Niin ihmiset ovat aina tehneet. Ei meillä ole Suomessa tällaiseen hyvinvointirevohkaan varaa, elleivät ihmiset ota itsestään sillä tavalla vastuuta, että muuttavat työn perässä toiselle paikkakunnalle”. (Lainaus: IL, 3.1.2018)

On totta, että jotain työttomyystilanteelle on tehtävä ja rakenteita muutettava; osaan ymmärtää näiden miesten näkemykset sekä aktiivimallin yrityksen enkä kiistä, etteikö myös ”elämäntapatyöttömyyden” ilmiö olisi olemassa.

Mutta kuulkaa, Ministeri Mykkänen ja kansanedustaja Vartiainen: Ketään ei voi pakottaa muuttamaan pois kotoaan vasten tahtoaan!


VOIKO YHTEISKUNTA TODELLA vaatia, että esimerkiksi ihminen, joka on koko elämänsä asunut maaseudulla, ehkä pitkäaikaistyötön, joutuisi muuttamaan hänelle täysin vieraaseen ympäristöön, kiireiseen kaupunkiin pieneen yksiöön, kauas läheisistään ja perheestään – vain tehdäkseen töitä?

Ajattele: Näin tulkiten, minähän olen aktiivimallin kaltainen ihanneyksilö! Olen muuttanut työn perässä toiselle paikkakunnalle, jotta en olisi työtön ja samalla olen ihan hemmetin yksinäinen ja onneton kun kotini ja läheiseni ovat satojen kilometrien päässä. Tällaisiksiko yhteiskunta meidät nyt haluaa? En voi uskoa, että tällainen ajattelu millään tavoin kannustaa työllistymään.

Minulla ei onneksi ole hätää: työni on innostava ja se auttaa jaksamaan. Osaan pitää itsestäni huolen, etsiä ystäviä ja ratkaisuja, enkä näin ole esimerkiksi terveydellisessä vaarassa. Mutta jos minullakin on näin vaikeaa ja yksinäisyys meinaa välillä tappaa, miten olisikaan niillä, joilla ei ole samoja valmiuksia muutokseen?

Sanotaan, että esimerkiksi yksinäisyys on yksi suurimpia kansantaudeistamme nyt. Onko mietitty, mitä tällaiset vaateet, joita valtionjohto ja kansan edustajat nyt lausuvat, tulevat maksamaan yhteiskunnalle onnettomina ja sairaina ihmisinä?

Tämä on yksi, kärjistetty näkökulma aktiivimalliin, mutta sen sanoma on selvä: Kyllä suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikka hyvinvointivaltiota kuinka olisikin jo kyseenalaistettava, on oltava muitakin arvoja kuin työ ja yksilö.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Se on lumenluonti kovaa hommaa. Yritin purkaa navetan oven eteen kerääntynyttä, lähes kaksimetristä lumikasaa.

 

 

 



Työllistämisen edellytysten parantaminen on yksi ratkaisu

Ministeri Mykkänen peräänkuuluttu mielipidekirjoituksessaan mallin arvostelijoilta konkreettisia ehdotuksia sitä korvaamaan.

Aktiivimalli on nyt kohdentanut keskustelun tietysti työttömyysturvaan, työn hakemiseen ja vastaanottamiseen, yksilön työllistymiseen, mutta entä sen antaminen; siis yksilön työllistäminen?

Olen ollut itse myös pienyrittäjänä ja työllistäjänä, ja haluaisin kiinittää päättäjien huomion tämän keskustelun yhteydessä myös työllistämisen ongelmiin. Puhutaan tietysti järjestelmän eri osa-alueista, mutta harvoin mikään ongelma ratkeaa vain yhtä palapelin palaa liikuttamalla. Liioin ei mikään yksittäinen asia ratkaise isoa ongelmaa, mutta entä yritykset: millaiset ovat niiden mahdollisuudet työlllistää?

Monet, erityisesti pienet yritykset painivat tälläkin hetkellä ongelmissa; halua ja tarvetta palkata olisi, mutta työvoiman palkkaaminen on liian kallista. Jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat myös näin päin, olisi myös tarpeen pohtia, miten yhteiskunta voisi tukea työllistäjää työvoiman, esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa? Sillä uskokaa tai älkää, myös täällä maaseudulla on yrityksiä, jotka voisivat kasvaa ja kehittää näin myös aluetta ympärillään, jos voisivat työllistää.

Muistan, että jossain juhlapuheissa on sanottu, että Suomen tulevaisuus on kiinni innovatiivisissa yrityksissämme.



 

Mainokset

Näin saan asiakkaan ostamaan – Mika D. Rubanovitschin vinkit suomalaiselle intohimoyrittäjälle

Ohhoh, vapun puserrus tuottaa nyt tuloksia. Tässä uusin Youtube-videoni, jonka tekemiseen keskityin tänä vappuna siman juomisen sijaan.

Tämä olikin sitten vähän hurjempi harjoitus: pyysin nimittäin yhtä Suomen kovimmista myynnin ammattilaisista, Mika ”Ruba” Rubanovitschia katsomaan ja arvioimaan toissaviikkoisen videoni, tämän, jolla kerron kuinka pikkuyrittäjänä myyn palveluitani. Aika hurjaa on altistaa itsensä tällaiselle moukarille, mutta vain siten voi kehittyä; siksi haluan jakaa ajatukset myös sinun kanssasi.

Tällä uusimmalla videolla syvennämme jo esittämiäni ajatuksia ja pohdimme Ruban kanssa muun muassa sitä mitkä ovat kaltaisteni pienten suomalaisten ”intohimoyrittäjien” myynnin haasteet ja kuinka me pärjäämme kilpailussa isompien kanssa.

Tämä video on tarkoitettu kaikille itsensä myymisestä tai yrittäjänä työllistämisestä kiinnostuneille. Itsensä yrittäjänä työllistävien määrä kasvaa kiihtyvää vauhtia. Moni asiantuntija ja osaaja siirtyy itsenäiseksi ”artistiksi” tekemään työtään. Ja kun näin käy, on myös osattava myydä – tai kuten tällä videolla todetaan, saada asiakas ostamaan!

Haluatko tällaisia juttuja lisää? Kerro minulle, mikä aihe sinua kiinnostaa ja minä teen siitä videon! 

/Äm

Näin myyn itseäni – vinkit henkilöbrändiä, asiantuntijuutta ja osaamista myyvälle yrittäjälle

Se on kuulkaa sil’viissiin, että toukokuun alussa minä vietän 10-vuotis yrittäjäjuhlaani. Ensimmäisen yritykseni Paraply meni kaupparekisteriin 1.5.2007. Olin aika nuori yrittäjä, vain 25-vuotias perustaessani tuon asiantuntijafirman, joka parhaimmillaan työllisti viisi ihmistä. Kerrotaanpa siitä vaikka vähän enemmän sitten juhlapäivänä…

Mutta tänään haluan kertoa muutaman sanan myymisestä – se kun mielessäni on pävittäin, etkä sinäkään ole aiheeta voinut välttyä.

Ehkä eniten vuoteni yrittäjänä ovat opettaneet minulle myynnistä. Olen myynyt asiantuntijapalveluita, osaamista ja henkilöbrändiä. Nyt hetken aikaa poissa markkinoilta oltuani olen muokkautunut myös ammatillisesti hieman uudella tavalla ja olen monelta osin uuden alussa. Se asettaa haasteensa myymiselle.

Viime viikkoina olen pohtinut paljon ja syvällisesti omaa brändiäni. Yksi suurimmista haasteistani on kehittää sen ns. haluttavuutta ja löytää olemassa oleva tarve palveluilleni. Tarkastellessani myyntiprosessiani ja sen haasteita syntyi tämä video jaettavaksi kaikkien kiinnostuneiden kanssa.

Minun kaltaisiani itsensä työllistäviä yrittäjiä tulee markkinoille koko ajan. Yrittäjä myy koko ajan, ja tämä saattaa tulla esimerkiksi asiantuntijatyöstä yrittäjäksi lähtevälle joskus yllätyksenäkin. Toivon todella, että suurelle osalle yrittäjistä töitä on helposti tarjolla ja tarvetta palveluille ei tarvitsisi koko ajan olla etsimässä. Mutta jokaiselle yrittäjälle tulee jossain vaiheessa hetki, jolloin töitä on vähemmän. Silloin on olennaista, että myyntiasenne on sisäistetty ja myyntityö on ollut jatkuvaa ja systemaattista.

Toivon, että videosta on hyötyä esimerkkinä ja ajatusten tarjoajana kaltaisilleni itsensä työllistäville ja henkilöbrändiä myyville yrittäjille. Jos olet yrittäjä, katso ja ime ideoita; kerron tässä tekemieni toimivien oivallusten lisäksi avoimesti esim. omasta hinnoittelustani ja henkilökohtaisista haasteistani myynnissä. Jos et ole yrittäjä, katso, ja voit ymmärtää palan enemmän siitä millaista kovaa duunia täällä yrittäjäkulissien takana tehdään.

 

Tälläst tänään, suunnataanpa sitten kohti huomista. Hyvää yötä, ystävät!

/Äm

Jokainen on korvauksen arvoinen – ammattilaiselle tulee maksaa rahaa

Nyt on sanottava tämä, koska asia on pyörinyt viime aikoina paljon päässä. Haluan vain sanoa sen pois mielestäni, en olla ikävä kellekään.

Olen kovin kiitollinen, miten osaamistani arvostetaan! 6 kuukauden mittainen sairauslomani päättyi vasta. Onnettomuus oli iso pala pikkuyrittäjälle. Olen viime vuodet taistellut isojen haasteiden kanssa, ja ollut taloudellisesti vaikeassa tilanteessa samalla kun rakentanut itseni ammatillisesti uudelleen. Olen tehnyt lukemattomia tunteja töitä korvauksetta vain jotta oppisin paremmaksi ja voisin näyttää, mitä osaan.

Viime aikoina olen aloittanut alusta taas saman rumban kuin niin monta kertaa aiemminkin; pohtinut pääni puhki miten myydä palveluksiani ja mistä saada rakastamani kaltaisia töitä. 

Moni taho on lähestynyt minua ja tarjonnut töitä – mutta ilman rahallista korvausta, siis pyytänyt palvelustani ilmaiseksi. Niin paljon kuin kaikkia haluaisin auttaa, tällainen on mahdotonta. Koska olen osaava ammattilainen, on työstäni myös voitava saada rahaa.

Nyt toivon vain yhtä asiaa: että saisin tälle keväälle ja kesälle vielä muutamia työkeikkoja lisää. Juontokeikkoja, spiikkauksia, videohommia, radiojuttuja – sellaisia, joista saan myös kelpo korvauksen. Olenhan sen arvoinen. Jokainen meistä on!

Tänään mä olin näin: kuntouttamassa koipeani, jotta voisin palvella teitä vieläkin paremmin

 Äm

Ps. Te, jotka kenties olette apuani ilmaiseksi pyytäneet, kiitos: nämä kokemukset opettavat minulle paljon omien rajojen vetämisestä. Autan teitä mielelläni, mutta nyt on saatava omat jalat paremmin alle.

Ekstrakilsoja kontaten kohti maalia

Viime päivät olen täällä nyt pyöriskellyt omien ajatusteni, pulmien ja päätösten keskellä. Tyylilleni ominaisia kiteytettyjä ja mukaansatempaavia kertomuksia ei ole paljon ollut tarjolla, sillä ajatukset ovat nyt niin katkonaisia ja päätöstenteon tuottama väsymys välillä aikamoinen. Toivotaan, että lähiaikoina saan kirjoitettua haluamallani tavalla kokemukseni Hyvän mielen lunas -hyväntekeväisyystapahtumassa – haluan kovasti jakaa tuon päivän kanssasi.

Mutta katsopa nyt tuota!

img_4412

40 minuuttia, 7,37 yksikköä jotain pituutta (en tiedä millä mittareilla tämä fillari operoi) ja 147 kaloria! Päivän kovin veto.

Asiat etenevät aina, vaikka juuri nyt minusta tuntuukin, että kohta mennään tästä taas monta askelta taaksepäin. Yhdeksän viikon epätietoisuuden ja säädön jälkeen päätin ottaa ohjat omiin käsiini, jotta olisi kohta kaksi kovaa koipea taas alla. Reilun viikon takaisen lääkärikäyntini turhauttamana päätin ottaa polvestani toisen mielipiteen, ja eilen tein päätöksen: parin viikon päästä tie viekin nyt Diacorin sairaalaan leikkaukseen. Jännä nähdä milloin sen jälkeen seuraavan kerran pääsen näihin lukemiin.

Kerroin sinulle aiemmin pienyrittäjän kuolettavasta kierteestä (tässä), johon vammautumiseni myötä putosin, ja siksi viime päivät ovat vaatiineet paljon rohkeiden päätösten tekemistä. Vakuutuksettomana yrittäjänä tämä on nyt investointi tulevaisuuteeni; julkisella puolella kun en olisi vielä leikkaukseen päässyt ja se olisi tietysti taloudellisesti vähän vähemmän lompakkoani verottanut. Mutta samalla kello tikittää koko ajan ja täytyyhän minun, parhaassa työiässä olven ihmisen päästä taas täyteen työkuntoon, eikä joutua makaamaan sairaslomalla turhan panttina. Omaa terveyttä ei voi euroissa mitata, ja minä luotan itseeni ja tulevaan.

Kuntoutukseni jatkuu leikkaukseen asti fillarointineen ja muine jumppineen. Koetan tässä vielä parin viikon aikana tehdä pyöräilyenkat. 24 tuntiin en nyt lupaa päästä (et muuten usko, millainen ilme välähti lääkärin kasvoille, kun hänen kysyessään urheilutottumuksistani ja tavoitteistani kerroin hänelle viimekesäisestä 24 tunnin pyöräilyhaasteestani… (olethan muuten jo lukenut tästä tämän jutun ja katsonut videon?) en ole itsekään ihan pitäisikö olla huolissaan itsestään…)

Mutta kuulkaas ystävät, sen minä haluan vain tänään sanoa, että joskus sitä kuljetaan pari kertaa lähtöruudun kautta ja kontataan monta extrakilsaa, mutta siellä se maali lopulta häämöttää – muistathan sinäkin sen tänään!

Miten sinun asiasi etenevät kohti viikonloppua?

/Äm, jonka polvea kyllä nyt vihloo urheilusuorituksen jäljiltä aika kovasti

Putosin pienyrittäjän kuolettavaan kierteeseen

Mietin pitkään kirjoittaisinko lainkaan siitä mitä täällä kulissien takana tapahtuu nyt. Olisiko vain parempi näyttää reipasta naamaa ja osoittaa että kaikki menee hyvin pienistä kolhuista huolimatta?

Paljastuminen pelottaa, mutta sitten totesin, ettei piilottelu ole blogini arvo.

Blogini perustuu inhimilliseen ihmiseen kiiltokuvien takapuolelta. Ja juuri tänään minä olen ehkä inhimillisimmilläni kuin aikoihin.

 

VIIME PÄIVINÄ ELÄMÄNI on pyörinyt oikean jalkani ympärillä. Loukkasin polveni ristisiteet onnettomuudessa pari viikkoa sitten.

Tiukkia päiviä takana, vaikka oikeastaan nyt vähän naurattaa. Juuri eilen sosiaalisen median palvelu LinkedIn onnitteli minua vuosipäivästäni yrittäjänä. Käynnistin toiminimiyritykseni tasan vuosi sitten.

Olen yksin elävä helsinkiläisnainen ja yksinyrittäjä uuden urani alkuvaiheilla oleva yksinyrittäjä. Koko elanto on kiinni omassa pärstässä. Elämä kulkee vielä vuosi uuden startin jälkeen ja aiemmista seikkailuistani johtuen (lisää esim. täällä, täällä ja täällä) kädestä suuhun. Isompien työtavoitteiden konkretisoituminen kassavirraksi vaatii aikaa ja yrittäjän takapuolen on revettävä kovaan sekä korvauksettomaan myyntityöhön. Sitä on yrittäjyys, ja minä nautin… noh, ainakin joka toisesta sekunnista. Mutta tämä on minulle nyt oikea tapa elää ja työllistyä.

Olen painanut kuluneen vuoden hurjaa tahtia. Vihdoin kesällä tiukkojen aikojen jälkeen elämä alkoi näyttää paljon positiivisemmalta. Aloin saada hyviä ja minua innostavia työkeikkoja.

Ja sitten. Pommi. Polvi.

img_3738

Pari viikkoa ennen onnettomuuttani suunnittelin työsyksyäni ja kokosin keittiöni seinälle suunnitelman. X-factor-sarake oli tarkoitettu yllättäville esiintuleville mahdollisuuksille. Nyt postit-lapulle on kirjoitettava kissan korkuisin kirjaimin ”polvi”, varsinainen x-factor!

 

Elämävalintojeni johdosta olen loukkautumisessani joutunut turvautumaan kalliiden yksityislääkäreiden sijaan julkiseen terveydenhoitoon. Kohta pari viikkoa olen maannut neljän seinän sisällä lähes liikuntakyvyttömänä. Eilen pääsin vihdoin odetetulle ortopedin vastaanotolle. Mutta erikoistumisvaiheessa oleva lääkäri ei kyennytkään tekemään lopullista päätöstä leikkauksen tarpeesta ja asiani siirtyy taas viikolla eteenpäin. Tarvitaan kokeneempaa ortopedia. Leikkaus on yhteiskunnalle kallis, joten päätöstä punnitaan. Minä pelkään, etten pääse operaatioon ja joudun elämään loppuelämäni heikolla raajalla.

Kello tikittää. Ratkaisujen siirtyessä minä menetän joka sekunti palan turvaani. Moni työkeikka on kaatunut. Lääkärin kirjoittamasta parin kuukauden sairauslomasta ei juuri hyötyä ole; sairauspäiväraha Kelalta on verovähennuksineen vajaa 20 euroa. En minä voi enkä haluakaan maata laakereillani montaa kuukautta. Epätietoisuus aiheuttaa päänvaivaa ja riippuvuus ystävien avusta tekee tiukkaa.

 

ELÄMINEN YKSIN JA KÄDESTÄ SUUHUN tarkoittaa, että kaikesta on täytynyt säästää. Leikkurin alla on kaikki ylimääräinen. Ja ylimääräistä ovat olleet muun muassa vakuutukset. Koska ei ole ollut mahdollista laittaa rahaa kalliisiin vakuutuksiin, työttömyys- tai eläketurviin (pakollisia lukuunottamatta), olen pudonnut nyt aikamoiseen kuoppaan.

Viime päivinä minulle on konkretisoitunut yksi pienyrittäjän kuolettava kierre: kun ei ole taloudellista puskuria, ei voi satsata ja kun ei ole satsannut, ei ole taloudellista puskuria! Yksikään vakuutus ei tietenkään poista tapaturmien tai elämänmuutosten mahdollisuutta, mutta keskellä tätä kaaosta voin sanoa, että kyllä tieto varmasta ja nopeasta hoitoonpääsystä sekä taloudellisesta selviytymisestäni toisivat mielenrauhaa, joka heijastuisi sitten tekemisiini ja eteenpäin menemiseen.

Ni, rautalangasta väännettynä; nyt on vähän tenkkapoo siitä, miten minun seuraavien kuukausien aikana käy.

img_3725

Tällainen on meno just nyt.

 

VOISIN KIRJOITTAA TÄSTÄ jonkin poliittisen kannanotonkin. Ajatellen, että yhteiskuntarakenteiden muuttuessa itsensä työllistävien pienyrittäjien joukko kasvaa koko ajan ja yhä useamman suomalaisen käydessä läpi tällaisia asioita tulevaisuudessa olisi juuri nyt ehkä kovin tarpeellista pohtia pienyrittäjien turvaa isommassakin kuvassa. Mutta toimikoon tämä kertomuksena siitä miten asiat täällä ruohonjuuritasolla voivat olla. Pienessä kuvassa voin puhutella teitä nyt näin.

Sinulle, hyvä pienyrittäjäkollegani, haluan sanoa: vaikka nyt tuntuu, että on kuolematon, perehdy silti kaikkiin vakuutus- ja turvamahdollisuuksiin. Kilpailuta yhtiöitä ja hanki itsellesi kunnon vakuutukset. Älä säikähdä niiden hintaa, raha niiden maksamiseen tulee kyllä, siihen on luotettava.

Sinun on arvostettava itseäsi ja elämääsi: et halua olla minun tilanteessani!

Ja sinulle, joka elät aivan erilaista elämää kuin minä ja luet nyt kirjoitukseni, haluan sanoa: tällaistakin elämä voi olla.

14429186_10154299520299457_1066420257_n

Tällai tuossa männä yönä Snapchatissa. Tilanteeni on pieni roska maailman murheiden joukossa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että minun maailmani on nyt vähän sekaisin.

 

INHIMILLISYYDEN LISÄKSI BLOGINI perustuu myös voittamiseen. Vaikeuksien selättämiseen, eteenpäin menemiseen. Selviytymiseen. Siksikin tämä tarina on jaettava. Ei minua tarvitse sääliä. Minä selviän aina ja mistä tahansa, se on jo tähän mennessä elämäni käänteissä huomattu. Kaikki on väliaikaista. Polvi paranee, rahaa tulee heti kun pääsen taas aloilleni keikkojani myymään ja mieli kirkastuu.

Ne teistä, jotka ovat seuranneet minua pidempään tai tuntevat minua paremmin tietävät, että minussa on aika paljon virtaa. Meissä pienissä yrittäjissä usein on! Jännä ajatus, että kuinka paljon enemmän hyvää voisinkaan tähän yhteiskuntaan tuottaa, jos olisi jokin parempi malli, joka auttaisi minua jatkossa ajautumasta tähän pieniyrittäjän kuolettavaan kierteeseen. Ehkä me vielä keksimme sen.

Mutta hei! Koska yrittäjä kääntää aina kaiken potentiaaliseksi bisnekseksi, nyt otetaan kaikki hyöty polvesta irti. Vakuutusyhiöt, kun haluatte kaltaiseni sanavalmiin ja yleisöt hurmaavan äänitörven viestintäänne, täällä ollaan, käytettävissänne. Voitaisiin yhdessä myydä vähän vakuutuksia yrittäjille tarinani avulla! Ja mä oon tosissani, mulla on jo ajatus ja se joka tekee parhaan tarjouksen saa ideani käyttöönsä! Call me maybe!

Toiveikasta torstai-iltaa, toverit!

/Äm, joka vielä loppukevennyksenä kertoo, että nyt vihoittelee ilkeästi myös vasen polveni; siinä kun on parinkymmenen vuoden takainen, operoimaton (!) eturistisidevamma, ja joka on nyt alkaa sanomaan sopimuksensa irti, kun on joutunut kantamaan suurimman vastuun olemisestani viime viikkoina. Ehkäpä kohta operoidaankin molemmat polvet – se on toi Mister Murphy, kun tässä terveisiään minulle lähettelee 😀

Onnistumisia tapahtuu koko ajan

mentorointi

Tämä tässä on Anne. Hän on se ihminen, joka vaikean valintatyön jälkeen valikoitui uudeksi mentoroitavakseni. Muistatko, kun kysyin voisinko olla joku, joka auttaa, ja haastoin myös teitä etsimään tukea toisistanne.

Viikonloppuna me aloitimme yhteisen mentorointitaipaleemme. Vein Annen, joka on aivan vasta perustanut oman viestintäalan yrityksen, Yrittäjäristeilylle – halusin, että hän voisi inspiroitua sekä saada positiivisen, innostavan ja kannustavan startin taipaleelleen. Jokainen, joka näinä aikoina tarttuu uskaliaasti toimeen, on kaiken kannustuksen arvoinen!

* * *

Se on maanantai, kuulkaas! Jännittäviä asioita tulossa koko joukko ainakin minun viikkooni. Minulla on tälle viikolle pieni haaste; oivallus, jonka viikonloppuna tein pohtiessani Annenkin kanssa yrittäjyyden ja työnteon lähtökohtia.

Katsos, kun jos jonkinlaista takaiskuahan elämässä tulee vastaan päivittäin. Ajattelin tällä viikolla ihan keskittymällä keskittyä kaikkiin niihin asioihin, jotka onnistuvat. Koska siis, onnistumisia tapahtuu ihan koko ajan, mutta aina niihin takaiskuihin tuppaa jäämään kiinni – ihan turhaan. Mitenköhän tämä ajatus toimisi sulle?

success

Millaista onnistumista sinulle tapahtuu koko ajan?

Iloa viikkoo!

/Äm

Jokainen on jossakin peloton

cami

Päivän kovin ajatus! Oletko koskaan kelannut näin päin? Ainahan hoetaan, että kaikki pelkäävät jotain ja pelot voi voittaa. Mutta missä asioissa sinä olet peloton? Entäs jos se onkin just se juttu? Että meidän olisikin hyvä katsoa niihin asioihin, joissa olemme jo pelottomia. Koska jokainen on jossain peloton, sen opin tällä viikolla päästessäni perehtymään esimerkillisen start up -yrittäjän ajatuksiin.

Supernainen ja Emotion Tracker -start upin Camilla Tuominen kävi haastateltavanani tällä viikolla Helsinki Realissa. Mimmi on myös lahjakas kuvataiteilija ja pyöräyttänyt uuden Tunnekuvakirjan, josta tämä ajatus on. Suosittelen tutustumaan jo nyt, ehdit vielä hyvin ennen kuin Camillan haastattelu on sinunkin katsottavissasi Helsinki Realissa.

Pelotonta viikonloppua sinulle, ystäväni. Minun viikonloppuni jatkuu yrittäjyystunnelmissa, sillä vien huomenna uuden mentoroitavani Annen Yrittäjäristeilylle Itämerelle. Muistatko, kun tarjouduin mentoriksi? Mentoroitavakseni valikoitui tuolloin vasta oman yrityksen perustanut Anne, johon sinäkin ehkä pääset vielä tutustumaan.

/Äm

 

Miten voin auttaa sinua tänä kesänä? Avoin kesätyöhakemukseni

Sinähän ehkä muistat: Vuosi sitten tupsahdin työttömänä takaisin Suomeen seikkailultani Norjasta. Oli tenkkapoo ja töttöröö; mistä löytää töitä?

Sinähän ehkä tiedät: nyt en ole enää työtön, vaan teen kirjoittajan, esiintyjän ja viestintäkonsultin töitä Somekuningattarena sekä rakennan uutta liiketoimintaa startupissa. On maaliskuun ensimmäinen, kesä koputtelee jo kovaa ovelle. Kohta koko Suomi hiljenee lomilleen, ja kaltaiselleni konsultille kesä tarkoittaa kuukausien kuolemaa; pienyrittäjän palveluja ei osteta laiturinnokassa. Tenkkapoo ja töttöröö.

Sinähän ehkä olet jo nähnyt: minulla ei ole tapana jäädä laakereilleni lepäämään. Kun haaste häämöttää, otetaan supervoimat käyttöön ja pyöräytetään päästä aivan uusi tapa tarttua toimeen. Vuosi sitten tarjosin itseni työharjoitteluun. Halusin olla jollekin hyödyksi samalla kun etsin töitä. Muistatko, katso lisää tästä?

Paljon on muuttunut vuodessa, mutta yksi asia pysyy; palava haluni palvella. Nyt edessä on yrittäjän suven suvanto, mutta minä en suinkaan halua liekkini sammuvan kuukausiksi:

tenkkapoo ja töttöröö ja supervoimat käyttöön!

On aika pienen seikkailun. Etsin itselleni nyt kesätyöpaikan. Tarjoan käyttöön kenties aivan toisenlaiset avuni. Jeesiä sinulle, joka et ehkä vielä ymmärtänyt minun voivan auttaa? Mikään ei ole liian pientä tai suurta, sillä suurin lahja elämässä on kokea eri perspektiivejä. Muottiin mahtumattomana muijana soljahdan moneen ja taustaani tuntevana uskot, että arvostan kaikkia töitä.

Kesän käsite on joustava, eikä työpaikan sijainnilla ole väliä. Tiedät, että lennähdän Las Vegasiin lastenvahdiksi tai Norjaan nieriää nylkemään – mitä suurempi seikkailu, siis mahdollisuus tehdä jotain uutta, sen houkuttelevampi haaste. Pikkukylän hotellin vastaanotto? Ehtisihän tässä vaikka yhden kesäteatteriroolin opiskella ja esittää!

#eilisenteerenkesätyttö

Vaikka kesätyötä haen, en ole kyllä enää mikään eilisen teeren kesätyttö, vaan jossain täällä kolmen- ja neljänkympin välimaastossa. Enkä missään määrin täydellinkään: Matemaattisia ongelmia en osaa ratkoa huonon matikkapään takia, hautausmaan nurmikoita en voi leikata kamalasta heinäallergiastani johtuen, eikä minulle ehkä kannata ydinreaktoria jättää pyöritettäväksi ihan vaan tukanvärini puolesta.

Mutta ihmisten kanssa ja heidän edessään minä osaan olla. Ja sinne minä haluankin: palvelemaan, koskettamaan ja vaikuttamaan. Vaikuttumaankin, sillä mukanani kulkee aina kokenut kynäni ja villi videokamerani, jotka tallentavat kertomuksia matkan varrelta. Ehkä niistäkin on sinulle hyötyä?

Och svenska går bra, norsk med. Akkurat och absolut! And English – here’s my application for the summer job!

Salaiset aseeni

Minulla on muutama hullu kyky. Salaiset aseeni ovat mäkihyppy (mieluiten arvokisoissa ja Mertarannan selostamana),

luontodokumenttien teko,

ja laulaminen

 

Monta kulmaa minusta paljastuu MaiLifen sivuilta sekä osoitteesta www.maijailmoniemi.fi, josta löydät cv:ni ja muut tärkeät tiedot taustastani.

kesätyttöfi

Niin. Miten minä voisin auttaa sinua? Millainen kesätyöpaikka sinulla olisi minulle tarjolla?

Vain mielikuvitus ja sinun tarpeesi ovat kattona. Tällä kertaa etsin rehtiä ja reipasta kesätyötä, siksi palkkaakin pyydän. Taidoillani ja ilolla, jota ympärilleni levitän on sen verran suuri arvo, ettei niitä saa palkatta painaa alas. Mutta suuuri seikkailu toki punnitaan myös vaakakupissa, ja uuden elämyksen arvotan aina kullassa.

Mitä vielä odotat? Tässä minä olen. Käytettävänäsi.

/Ämmä
maija@ilmoniemi.com

Tämä teksti englanniksi, täällä!

 

Ps. Tekstiin olen linkannut joitakin tätä stooria valottavia kertomuksia. Tässä ne sinulle vielä erikseen:

Unelmien Rekkapilotti – matka kalarekassa Norjasta Suomeen

Ota minut työharjoitteluun – tarjoan palveluksiani free of charge

Kun Samppanjapissiksestä tuli perustulon kannattaja

Muottiin mahtumaton muija

Amerikan Au Pair ja seikkailujen syvin olemus

Kun Valtiotieteiden maisterista tuli Kalastajan apulainen

Kun nössöstä tehdään mäkihyppääjä

 

 

Mässäilyjuttuja ja jargoninjauhantaa

PekkaSivonen

Jotenkin tämä Helsingin Sanomien juttu sai minut tänään innostumaan. Tai en tiedä onko ”innostua” oikea sana, mutta siis jotenkin se ruokki intoani alkaa paasata minulle rakkaasta ja tärkeästä teemasta – puheista ja toiminnasta.

No okei. Ihmisethän saadaan lukemaan näitä juttuja, kun kirjoitetaan tällaisia otsikoita: ”Pekka menetti konkurssissa miljoonansa, perheensä ja perheensä ja niinedelleenliibalaaba”. Mutta miksi tällaisia otsikoita halutaan lukea? Miksi halutaan mällätä menneisyydellä ja menetyksillä ja murheella ja epäonnistumisella? Erityisesti yrittäjyyskeksustelussa mediassa on vain kaksi suuntaa: joko hurja menestys tai valtava epäonnistuminen tai ihan herkullisimmillaan ne molemmat yhdessä.

Kun tämän jutun lukee, huomaa, että Pekalle jäi jäljelle epäonnistumisistaan käteen aika paljon muutakin kuin ”aavelaiva”. Esimerkiksi ajatuksia Suomen ”kollektiivisesta narkolepsiasta” sekä ihmisistä, joilla on ”korkeampi kellotaajuus” ja kyky tehdä asioita eikä vain puhua. Mutta näihin ajatuksiin jutussa ei juuri loppukaneettia enempää tartuta, vaikka juuri NÄITÄ tarinoita meidän pitäisi lukea enemmän lehdissä: MITEN korkeampaa kellotaajuutta synnytetään, MITEN tehdään muutos, MITEN uskalletaan toimia, MITEN päästään liikkeelle “lähtötelineestä”? Niinku ihan konkreettisesti. Tällä miehellä olisi paljon kerrottavaa, mutta nyt keskitytään toistamaan sitä samaa vanhaa tarinaa siitä miten epäonnistuttiin, mentiin syvälle, menetettiin kaikki ja sitten noustiin.

Tarkoitukseni ei ole kritisoida haastattelun Pekkaa. Meitä epäonnistumisistaan kertovia ihmisiä tarvitaan; enhän itsekään olisi tässä jos en olisi vetänyt kunnolla ränniin. Mutta nyt vaan kiinnitän tarkalla korvalla huomiota siihen, miten näitä mässäilyjuttuja kirjoitetaan, vaikka niin paljon mielenkiintoisempaa ja tarpeellisempaa juuri nyt olisi lukea niistä käytännön asioista, joita kovia kokeneet tyypit ovat oppineet kokemuksistaan ja voisivat jakaa muille. Ihan kaikkien ei välttämättä ehkä tarvitsisi joutua näin äärirajoille. Ja erityisesti nyt, kun elämme vaikeassa tilanteessa ja Suomi tarvitsisi malliesimerkkejä TEOISTA, joilla tämä maa nostetaan ylös suosta.

On niin helppo puhua ja päivitellä, mutta toiminta tuntuu olevan kovin vaikeaa. Siis, että ei osata tai uskalleta toimia eikä edes kertoa kuinka voitaisiin toimia. Jos jotain voisin toivoa, olisi se konkreettista toimintaa ihan jokaiselta meistä: tiedonvälitystä ja tarinoita siitä miten mennään eteenpäin, miten tulevaisuus tehdään juuri tässä ja nyt, eikä mässäilyä menneessä tai jargoninjauhantaa vailla todellista tekemistä.

En tiiä. Saitko kiinni ajatuksesta tämän tajunnanvirran keskellä?

/Ämmä ja UGH.