Miten urheilija johtaa yritystä?

Liike-elämä haalii yhä useammin huippu-urheilijoita palvelukseensa heidän poikkeuksellisen kokemuksensa takia. Mutta miten tiimihenkeä johdetaan urheiluopein ja kuinka voittamisen kulttuuri toteutuu suomalaisissa yrityksissä?

Huippulentopalloilija ja kuopiolaisen 3 D Talon tuore toimitusjohtaja Tatu Säisä kävi aamulähetyksessäni haastattelussa ja puhui niin hyvin ja konkreettisin esimerkein siitä, miten siirtää urheiluopit liike-elämään, että haluan jakaa tämän kanssanne – tämä aihe on omaa sydäntäni lähellä ja tiedän, että moni blogini lukijoista on tästä kiinnostunut.

7 minuuttinen haastattely löytyy Yle Areenasta täältä:

https://areena.yle.fi/1-4355378

Tatu Säisä on pitkä mies. Huomiona todettakoon, että hän, kuvassa keskellä, on ainoa, joka tässä istuu 😀 Oikealla työkaverini Juhani.

Olenko aktiivimallin mukainen ihanneyksilö: työn perässä muuttanut ja onneton? – Ei ketään voi pakottaa muuttamaan pois kotoaan

Pohjois-Savossa on satanut valtavasti lunta viime viikkoina. Sitä ei taida sieltä etelästä käsin tajutakaan, kun siellä kuulemma vain sataa vettä ja on pimeää?

Olin tänään lumitöissä muutaman kymmenen kilometrin päässä Kuopiosta ehdalla pohjois-savolaisella maatilalla. Satuin viime viikolla harmittelemaan radiossa, etten minä, kerrostalon asukki, pääse pihahommiin ja tällaisiin talvisiin ”oikeitten ihmisten” töihin. Ja sitten jo eräs kuulijani kutsui minut lumenluontihommiin kotipihalleen!


ON JÄNNÄ, MITEN toisin silmin elämän voikaan nähdä silloin, kun hyppää hetkeksi omastaa arjestaan jonkun muun elämään – tarttuu lapion varteen ja alkaa kauhoa lunta niin, että hiki nousee pintaan.

Lumityöt tehtyämme ehtoinen isäntäni keitti meille pannukahvit avotulella. Samalla hän kertoi elämästään. Hänen sukunsa oli asuttanut tätä maataloa jo 1800-luvulta, ja koko maailma oli ollut hänelle aina tässä kylässä.

Mutta sitten tuli lama, vaikeat vuodet ja pakko; oli muutettava töihin toiselle puolelle Suomea pieneen kerrostaloon.

–Ja koko ajan minä ikävöin kotiin, hän kertoi ja kuvaili koskettavin sanoin, kuinka onnellinen oli, kun lopulta pääsi takaisin tänne rauhansa ja rakkautensa tyyssijaan.

Minä näin hänessä itseni.

 

(Jatkuu kuvan jälkeen)

Tämän päivän työnantajani, uusi ystäväni isäntä Jussi keitti minulle ulkohuvilassa pannukahvit.

 

OLEN MUUTTANUT TAANNOIN töihin vieraaseen kaupunkiin – vähän ehkä nykymallia vastavirtaan, Helsingistä Pohjois-Savoon. Rakastan työtäni, mutta samalla vieraalle paikkakunnalle muutto painaa mieltä ja ikävä kotiin on valtava.

Kirjoitan tämän ajatuksen puhtaasti omasta kokemuksestani, en mistään poliittisesta näkemyksestä käsin. Se heräsi seuratessani viime päivien vilkasta keskustelua työttömyysturvan aktiivimallista.


MAAILMAA NYT TÄÄLTÄ maaseudun näkökulmasta katsoen, itse töiden takia kotoa lähteneenä, mittarini meni punaiselle jo viikonloppuna lukiessani ministeri Kai Mykkäsen aktiivimallia käsittelevän mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomissa.

”On myös kysyttävä, miten pitkään kukin meistä voi vaatia yhteiskunnalta normaalitasoista työttömyysetuutta olematta valmis muuttamaan paikkakunnalle, jossa työhön on mahdollista päästä, ministeri Mykkänen kirjoitti (HS 30.12.2017).

Ja sitten tänä aamuna kansanedustaja Juhana Vartianen lisäsi pökköä pesään:

”Jos ei ole mahdollisuuksia, niin silloin pitää muuttaa työn perässä pois. Niin ihmiset ovat aina tehneet. Ei meillä ole Suomessa tällaiseen hyvinvointirevohkaan varaa, elleivät ihmiset ota itsestään sillä tavalla vastuuta, että muuttavat työn perässä toiselle paikkakunnalle”. (Lainaus: IL, 3.1.2018)

On totta, että jotain työttomyystilanteelle on tehtävä ja rakenteita muutettava; osaan ymmärtää näiden miesten näkemykset sekä aktiivimallin yrityksen enkä kiistä, etteikö myös ”elämäntapatyöttömyyden” ilmiö olisi olemassa.

Mutta kuulkaa, Ministeri Mykkänen ja kansanedustaja Vartiainen: Ketään ei voi pakottaa muuttamaan pois kotoaan vasten tahtoaan!


VOIKO YHTEISKUNTA TODELLA vaatia, että esimerkiksi ihminen, joka on koko elämänsä asunut maaseudulla, ehkä pitkäaikaistyötön, joutuisi muuttamaan hänelle täysin vieraaseen ympäristöön, kiireiseen kaupunkiin pieneen yksiöön, kauas läheisistään ja perheestään – vain tehdäkseen töitä?

Ajattele: Näin tulkiten, minähän olen aktiivimallin kaltainen ihanneyksilö! Olen muuttanut työn perässä toiselle paikkakunnalle, jotta en olisi työtön ja samalla olen ihan hemmetin yksinäinen ja onneton kun kotini ja läheiseni ovat satojen kilometrien päässä. Tällaisiksiko yhteiskunta meidät nyt haluaa? En voi uskoa, että tällainen ajattelu millään tavoin kannustaa työllistymään.

Minulla ei onneksi ole hätää: työni on innostava ja se auttaa jaksamaan. Osaan pitää itsestäni huolen, etsiä ystäviä ja ratkaisuja, enkä näin ole esimerkiksi terveydellisessä vaarassa. Mutta jos minullakin on näin vaikeaa ja yksinäisyys meinaa välillä tappaa, miten olisikaan niillä, joilla ei ole samoja valmiuksia muutokseen?

Sanotaan, että esimerkiksi yksinäisyys on yksi suurimpia kansantaudeistamme nyt. Onko mietitty, mitä tällaiset vaateet, joita valtionjohto ja kansan edustajat nyt lausuvat, tulevat maksamaan yhteiskunnalle onnettomina ja sairaina ihmisinä?

Tämä on yksi, kärjistetty näkökulma aktiivimalliin, mutta sen sanoma on selvä: Kyllä suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikka hyvinvointivaltiota kuinka olisikin jo kyseenalaistettava, on oltava muitakin arvoja kuin työ ja yksilö.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Se on lumenluonti kovaa hommaa. Yritin purkaa navetan oven eteen kerääntynyttä, lähes kaksimetristä lumikasaa.

 

 

 



Työllistämisen edellytysten parantaminen on yksi ratkaisu

Ministeri Mykkänen peräänkuuluttu mielipidekirjoituksessaan mallin arvostelijoilta konkreettisia ehdotuksia sitä korvaamaan.

Aktiivimalli on nyt kohdentanut keskustelun tietysti työttömyysturvaan, työn hakemiseen ja vastaanottamiseen, yksilön työllistymiseen, mutta entä sen antaminen; siis yksilön työllistäminen?

Olen ollut itse myös pienyrittäjänä ja työllistäjänä, ja haluaisin kiinittää päättäjien huomion tämän keskustelun yhteydessä myös työllistämisen ongelmiin. Puhutaan tietysti järjestelmän eri osa-alueista, mutta harvoin mikään ongelma ratkeaa vain yhtä palapelin palaa liikuttamalla. Liioin ei mikään yksittäinen asia ratkaise isoa ongelmaa, mutta entä yritykset: millaiset ovat niiden mahdollisuudet työlllistää?

Monet, erityisesti pienet yritykset painivat tälläkin hetkellä ongelmissa; halua ja tarvetta palkata olisi, mutta työvoiman palkkaaminen on liian kallista. Jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat myös näin päin, olisi myös tarpeen pohtia, miten yhteiskunta voisi tukea työllistäjää työvoiman, esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa? Sillä uskokaa tai älkää, myös täällä maaseudulla on yrityksiä, jotka voisivat kasvaa ja kehittää näin myös aluetta ympärillään, jos voisivat työllistää.

Muistan, että jossain juhlapuheissa on sanottu, että Suomen tulevaisuus on kiinni innovatiivisissa yrityksissämme.



 

Yritys, älä etäännytä itseäsi muutoksessa – muutos on palveluprosessin paras testi, ainakin asiakkaan ajatuksissa

Ei liene yritystä Suomessa, joka ei hokisi nyt kahta mantraa: ”asiakas on meille tärkein” ja ”satsamme kaikkemme ensiluokkaiseen palveluprosessiimme”.

Minä olen aika analyyttinen asiakas; jos joku asia on minulle tärkeä, ja koen voivani kertoa jotain kehittävää, annan mielelläni palveluntarjoajalleni kiitoksen ja kehitysehdotuksen kokemastani käsin. Ajattelen, että juuri se saattaisi olla merkityksellinen mielipide, asia, joka voisi auttaa yritystä kehittymään – sellainen, että se otettaisiin tosissaan ja saisi yrityksen pohtimaan.

No, tämä kaikki mielessä pitäen; minulla on eräs kullanarvoinen kokemus. Haluan jakaa sen kanssasi. Korostan, että se syntyi kunnioituksesta suomalaista palvelukulttuuria kohtaan ja toiveena sen kehittymiselle edelleen parempaan suuntaan. Toivon, että osaat lukea seuraavat sanani siten.

Haluan avata ajatusprosessin, joka syntyi, kun pienelle asiakkaalle tärkeälle palveluntarjoajalle tapahtui iso muutos.

Jotta ymmärrät, mistä on kyse, on jaettava kanssasi palaute, jonka kirjoitin palvelua tarjoavalle yritykselle. Yksityisyyssyistä olen tehnyt tekstiin tässä joitakin muutoksia. Tekstini tavoite ei ole osoittaa sormella, eikä yrityksen nimellä ei ole tässä merkitystä, vaikka moni sen lähteelle helposti pääseekin. Merkitystä on sillä, mitä minä asiakkaana tässä muutosviestinnässä ja palveluprosessissa koin.

Miten sinä tällaisen viestin ottaisit vastaan ja kuinka siihen reagoisit?

 

* * *

Hei!

Olen seurannut muutosprosessianne. Onnittelut siitä! Myös oma taustani viestinnän ammattilaisena huomioon ottaen olen ollut aiheesta kiinnostunut. Tästä syystä olen myös aktiivisesti itse seurannut tiedottamistanne aiheesta, ja siihen liittyen haluan viestiä teille nyt asiakkaan näkökulmaa. Toivon, että huomioitte viestini, sillä uskon puhuvani monen suulla ja pyydän, että välitätte tämän tarvittaessa niille, joita asia koskee.

Olen ollut asiakkaanne viime syksystä lähtien. Minulle tapahtui onnettomuus, ja koska hoitoani julkisella puolella venytettiin tarpeettomasti, päädyin kääntymään puoleenne.

Olen siis itse maksava asiakas ja hoitanut teillä leikkaukseni useine lääkärikäynteineen ja käyttänyt fysioterapiapalveluitanne lähes viikoittain lokakuusta tähän päivään.

Palveluni on ollut erinomaista koko prosessin ajan, ja siitä haluan kiittää! Erityisen kiitoksen ansaitsee fysioterapeuttini, joka on ensiluokkaisen asiantuntijuuden ja hoidon lisäksi ollut suuri tuki henkilökohtaisessa vaikeassa tilanteessa. Lisäksi haluan kiittää koko fysioterapian vastaanottohenkilökuntaa; he vaihtavat kanssani kuulumisia ja juttelevat iloisesti joka kerta käydessäni. Toivon, että teille asti kantautuu kiitos siitä päivittäisestä työstä, jota keskuksissanne tehdään – ja että huomioitte henkilökuntanne siitä!

Koska pitkä ja tiivis asiakkuuteni kanssanne on ollut minun näkökulmastani kovin kiitettävää, toivon, että voin tällä huomiollani auttaa teitä uuden brändin luomisessa. Ehkä antaa teille kullan arvoista kehittämispalautetta?

En tiedä kuinka esimerkiksi yritysasiakkaitanne olette tiedottaneet muutoksestanne. Minä saatan edustaa pientä asiakasryhmäänne, itse oman hoitonsa maksavaa ja pitkässä hoitosuhteessa eri asiantuntijoidenne kanssa olevaa asiakasta – mutta ehkä juuri siitä syystä hyvin tärkeää. Kun omat rahat ovat kyseessä, ja olen ne teidän palveluihinne päättänyt sijoittaa, silloin asiaan suhtautuu myös tarkasti. 

Tämän käynnissä olevan prosessinne aikana en ole saanut teidän suunnalta minkäänlaista informaatiota suoraan itselleni esimerkiksi sähköpostiini tai kännykkääni (esim. aina lääkäri-/tai fysioterapiakäyntiäni edeltäen saan muistusviestin ajasta, joten tiedän, että tällainen tiedottaminen olisi esimerkiksi helppo järjestää). Olen myös ladannut puhelimelleni applikaationne, mutta sinnekään ei ole tullut ilmoituksia.

Koen, että asiakkaananne minulla on oikeus tietää mitä teillä tapahtuu ilman, että minun pitää itse aktiivisesti osata sitä selvittää. Kuinka moni asiakas ylipäänsä on tietoinen, että jotain tapahtuu? Toivon tietysti, että asiakkaat ovat valveutunutta porukkaa, mutta siitä huolimatta koen, että ansaitsemme tiedon siitä mitä meidän palvelullemme tapahtuu.

Sitähän minäkin nyt mietin. Toki olen lukenut nettisivuillenne kootut ohjeet itseohjautuvasti, ja tiedän, kuinka kysmyksiin vastaatte. Alleviivaankin nyt sitä viestintää, jota voisitte aktiivisesti itse kohdistaa suoraan asiakkaallenne esim. digitaalisia palveluitanne hyödyntäen.

En tiedä myöskään millaisia mahdollisuuksia teillä on tällä hetkellä käytettävissä esim. järjestelmissänne tai kuinka henkilökuntaa ohjeistatte asiakkaalle asiasta tiedottamiseen, mutta toivottavasti jatkossa muutosprosesssinne edetessä otatte erityiseen tarkkailuun nämä asiat. Meistä halunnette pitää edelleen kiinni, ja nämä ovat merkityksellisiä asioita asiakkaalle. 

Toivon, että upea, ammattimainen palvelunne toteutuisi kautta linjan palvelukokemuksessani – myös jatkossa. Teille on ollut aina mukava mennä, kun tiedän, että vastaanotosta lähtien minut otetaan lämpimästi vastaan. 

Olen mielellänne avuksenne ja annan palvelunne kehitykseen liittyviä ajatuksia jatkossa. Toivon, että saatte toteutettua muutoksenne niin, että se parantaa palveluprosessianne!

Kunnioittavin terveisin,

Maija Ilmoniemi

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Näin minä kirjoitin, käyttäen sisällön ja sanomani pohtimiseen paljon aikaa, jotta ne antaisivat rikastuttavia ratkaisuja. Muutamien päivien kuluttua minulle vastattiin. Vastaus oli odottamani kaltainen, lyhyt ja asiallinen, lain vaatimien viestintävelvollisuuksien täyttämistä korostava. Olen vastauksesta kiitollinen. Olin saanut sanoa ajatukseni, ja tiesin, että se oli otettu vastaan. Kirjoitin takaisin muutaman sanan kiitokseksi vastuksesta.

Pari asiaa jäi minua vielä viestini kirjoittamisen jälkeen mietityttämään ja niistä syntyi tällainen ajatelma, jonka nyt haluan kanssasi jakaa. Tätä en lähettänyt vastaukseksi yritykselle, vaan se on jotain, mistä haluaisin muistuttaa kaikille muutostilanteissa eläville yrityksille.

* * *

YMMÄRRÄN, ON LAIT JA SÄÄNNÖT. Ne antavat ohjeet vähimmäiseen vaadittavaan viestintään ja niiden mukaan edetään.

Mutta minä pohdin, mikä on asiakkaan aito arvo yritykselle.

Näen ristiridan: jos asiakas on yritykselle ykkönen, onko se vain vähimmän vaadittavan viestinnän arvoinen?

Tarjoan kehitysajatuksen: Onko yritys ajatellut, millaista kommunikaatiota heidän asiakkaansa ansaitsevat? Asettanut itselleen tuon kysymyksen ”Kiireestä, laista, vähimmäisestä riittävästä suoritteesta huolimatta: millaista kommunikaatiota asiakamme ansaitsee?”

YMMÄRRÄN, ON KIIRE. Hirveä hälinä ja hulina. On iso yritys, jonka asiat on saatava järjestykseen, ja monta liikkuvaa osaa. Katse on omassa selviytymisessä ehjin nahoin.

Mutta minä mietin, miten kukaan voi antaa kiireen keskeyttää ensiluokkaisen asiakaspalvelun – parhaan palveluprosessin, jonka kehittämiseen uhrataan tunteja työtä ja mielettömästi markkoja.

Onko johto katsonut, miten ensiluokkaista palvelua toimipisteissä tarjotaan, millaisia asiakassuhteita niissä muodostetaan ja kuinka tärkeäksi yritys joillekin asiakkaille näissä kohtaamisissa muodostuu. Tietääkö johto todella, mitä palveluprosessi asiakkaalle tarkoittaa?

Jos jotain viisasta neuvoisin, sanoisin kenties, että: ”Yritys, älä anna muutoksen myllerryksen sumentaa näkymää. Mieti, mitä syvimmiltään sinulle tarkoittaa se, että katse on aina aidosti asiakkaassa. Onko joku, joka varmistaa, että muutos on asiakkaan tarpeiden mukainen?”

YMMÄRRÄN, TULEE PALAUTETTA. Vihaisia viestejä, mutta joukossa myös kunnioittavia kehitysehdotuksia.

En odota viestini vastaanotolta suuria, mutta jään pohtimaan, kuinka yritykset palautteita käsittelevät. Onko viestini mennyt ”la-la-land-laariin”, jossa utopistiset ajatukset hautautuvat haamuiksi, vai onko sen sanomaa pysähdytty perusteellisesti pohtimaan?

Vastaus viestiini on kuin kauniista käsikirjasta. Mutta minä en koe, että se on kirjoitettu minulle, että minua olisi ajateltu pyynnössäni olla aktiivisempi todellisessa tarpeessani – minuun kohdistuvassa muutosviestinnässä.

Ymmärrän, on lait, on kiire, on palautetta, mutta tarkoittaako se, että yritys voi etäännyttää itsensä asiakkaasta, suunnata sanansa seinälle?

Jos jonkin johtopäätöksen kokemuksestani kiteyttäisin, saattaisi se kuulua: Yritys, älä etäännytä itseäsi muutoksessa – muutos on palveluprosessin paras testi, ainakin asiakkaan ajatuksissa.”

* * *

Tämä ajatus tarjottakoon lahjaksi sinulle tänään. Ota tai jätä. Toivon, että kokemukseni ja antamani ajatus on aidosti jäänyt viestini vastaanottajien mieleen kytemään ja että se antaa sinullekin mietittävää. Sillä minä välitän. Aidosti.

Olen saanut kokemuksestani niin upean pankin ajatuksia ja näkemyksiä asiakaspalveluprosessiin asiakkaan näkökulmasta, että autan mielelläni sinua muutostilanteessasi. Pidän vaikka puheen palvelukokemuksesta. Soita minulle!

Kunnioittaen,
Maija Ilmoniemi
040 5133781
maija@ilmoniemi.com

Seikkailu nimeltä yrittäjyys

Hassua tämä elämä. Viimeiset kaksi kuukautta erityisesti. Syyskuussa palasin rakkaan harrastuksen pariin ja minusta tuli taas yrittäjä. Samalla polveni napsahti, mikä pakotti minut siirtämään kaikki fyysiset suoritteet ja seikkailut hetkeksi sivuun. Sitten tuli vielä keuhkoputkentulehdus, ja syksyn melskeessä on täytynyt keskittyä vain työn tekemiseen.

Hassua tämä elämä. Viimeisen kahden kuukauden aikana en ole voinut tarjota sinulle suuria seikkailuja. Se on harmittanut. Kävely- ja mäkihyppyhaasteiden treenit ovat viivästyneet. On tuntunut, ettei ole oikein mitään sanottavaa.
Mitä tapahtuu silloin kun ei seikkaile? 
Hassua tämä elämä ja se kuinka erilaisista perspektiiveistä me sitä katsomme. Harmittelin eräälle tuttavalleni tilannetta; kuinka minusta tuntuu lähes kuin pettäisin sinut kun en voikaan jatkuvasti tarjoilla suuria seikkailuja. 

”Mutta sinähän olet juuri aloittanut yrittäjänä – sehän on ihan valtavan hurja seikkailu”, tuttavani sanoi.

Niin. Hassua. En ole itse osannut ajatella asiaa tuolla tavoin. Minulle yrittäminen ja yrityksen perustaminen ovat jotenkin niin tavanomaista ja normaalia, etten ole osannut ajatella sen pääsevän monelle ihmiselle suurten seikkailujen listalle.

Ja sitten palikat napsahtivat paikoilleen. Olen viikkoina useaan otteeseen ihmetellyt miksi yrittäjyys ja oman yrityksen rakentaminen vetävät minua niin kovasti puoleensa. Suorastaan parina päivänä hakannut päätä seinään ja miettinyt enkö voisi päästä yhtään helpommalla. Mutta yrittäminen kaikkinen hyvine ja huonoine puolineen on jatkuvaa seikkailua, uuden löytämistä ja uteliasta tutkimista. Siksihän minä tätä rakastan. Siksi tämä on minulle paras tapa työllistyä. Yrittäjänä kaikki on mahdollista ja koko maailma on auki.

  
Olin eilen Entrepreneur of the year -gaalassa juhlistamassa suomalaista yrittäjyyttä Helsingin Oopperatalossa (kuvassa ystäväni Maritan kanssa). Oli hieno ja hauska ilta, mutta tänään väsyttää. Ei jaksa Samppanjapissis enää ihan samaan malliin juhlia kuin vuosia sitten… Mutta onneksi yrittäjälläkin on vapaapäiviä, olkoon tänään sellainen!
Levätkää tekin, rakkaat!

/Ämmä, joka iloiten ilmoittaa, että uudet yrittäjyysseikkailut ovat alkaneet ja kerron niistä sinulle pian tarkemmin

Voiko Nobodysta tulla Somekuningatar?

Lähes kaksi kuukautta siitä nyt jo on kun matkustin Norjasta Suomeen kalarekassa, muistatko? Harmitti. Tarkoitus oli viettää kokonainen vuosi Norjassa kalastajan apulaisena, mutta nyt seikkailuni oli kutistunut neljännesvuoden mittaiseksi.

Ei kannattanut olla.

Ei tullut kalaa.

Ei tullut rahaa.

Ilman kalaa ei pärjää.

Ilman rahaa ei pärjää.

Jos meillä kaikilla on jokin ominainen, elämäämme määrittävä tapa toimia, minun se on varmasti hassut humpsahdukset ja hurjat hypyt. Niistä olen tässä blogissani sinulle kirjoittanut ja ne ovat rakentaneet sen pohjan elämääni, jolla tänään seison. Avoin, rehellinen ja epäonnistumisia pelkäämätön otteeni elämään on se, joka on tuonut minut tähän pisteeseen.

Ground zero. Siitä on kyse. Taas. Hassu humpsahdus. Siitä oli kyse kun päädyin takaisin Suomeen. Vaikkei siinä ollut mitään hassua. Se ei ollut hauskaa aikaa. Viimeisen kuukauden Norjassa ja ensimmäisen kuukauden Suomessa olin hyvin ahdistunut: mitä hittoa on taas tapahtumassa? Tunsin olevani turhan pantti. Asuin toisten nurkissa, ei ollut mitään tekemistä enkä tiennyt mikä olisi seuraava siirtoni. Kukaan ei tarvinnut, kukaan ei soittanut. Mistä työ, mistä koti, mistä rahaa? Ground Zero, jossa seisoin, tuntui mustalta aukolta, johon olin taas kerran pudonnut ja josta minun olisi rämmittävä tieni ylös.

elämä2

Elämä muuttuu sekunnin miljoonasosassa. Yhdessä sanassa.

”Työharjoittelu.”

Eräässä keskustelussa, pitkän turhanpanttikauden uuvuttamana se tuli. Aivan yllättäen. Miksi en tarjoaisi itseäni työharjoitteluun, kun ei ole muutakaan. Paitsi järjetön määrä intoa ja osaamista sekä Norjassa kerättyjä henkisiä muskeleita! Näkökulman muutos.

Olet seurannut blogiani ja tiedät, että minun toimintamallini on tarttua impulssiin turhia jahkailematta katsoen mitä syntyy. Kirjoitin saman tien tarjoavani palveluksiani free of charge, muistatko?

Uusi maailma, tuossa vain edessäni noin vain. Sain valtavan määrän yhteydenottoja, joista monessa minulle tarjottiin ihan palkallisiakin töitä. Yhtäkkiä ovet aukenivat erilaisiin yrityksiin ja organisaatioihin, joilla kaikilla oli sama kysymys: mitä ihmettä pitää tehdä muuttuneessa maailmassa, jossa vanhat viestinnän lainalaisuudet eivät enää päde? Sain tietää, että minä olen kovin haluttua kamaa työmarkkinoilla, sillä osaan tuottaa kirkkaita ideoita, tehdä timanttista sisältöä ja myydä ajatukseni ja ideani. Minulle niin itsestään selvät asiat pääsivätkin yhtäkkiä aivan uuteen valoon.

Sitten tuli Ping Helsinki. Muistatko sen? Tapahtuman jälkeen kirjoitin siitä, miten sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin ja että nyt olisi aika puhua rahasta.

Silloin minä tajusin. Näkökulman muutos. Seison nyt hyvin mielenkiintoisessa paikassa. Entisenä yrittäjänä, markkinointiviestinnän ammattilaisena ja kovana bloggarina tönötän sopivasti bisneksen ja tarinankerronnan välimaastossa, puhuen molempia kieliä. Nollapisteeni ei olekaan huono juttu, vaan siitä voisi tulla minun menestykseni. Minulla on blogi, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä ja joka on valmis nousemaan uudelle tasolle. Minulla on halu seikkailla. Minulla on napakat aivot, jotka tuottavat välillä aika älykkäitä ajatuksia. Minulla on halu tutkia ja selvittää. Minulla on kyky olla rehellinen. Ja mikä tärkeintä ympärilläni huudettiin:

”Tarvitaan esimerkki; joku joka laittaa itsensä likoon, avaa yrityksen, erheen, kokemukset, mallit ja luvut!”

Ja niin minä päätin. Olisi aika katsoa voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Tutkia voiko sisältömarkkinoinnilla tehdä rahaa tuottaen yleisölle merkityksellisiä kertomuksia. Yritykset ja sisällöntuottajat yhdessä.

IMG_7478

Kuva puhuu puolestaan. Kauhuleffojen kiintiöblondi kalatehtaalla kalan suolet käsissään.

 

Blogini on ollut minulle uskomaton seikkailu. Se on rakkainta, mitä minulla on. Se on kamalinta mitä minulla on. Se on vienyt minut paikkoihin, joista en ole osannut unelmoidakaan ja pistänyt minut kokemaan asioita, joita en aina olisi edes halunnut kokea. Kaikesta olen kertonut sinulle. Vienyt sinut kanssani kalastamaan Norjanmerelle, kertonut miltä tuntuu kun Samppanjapissiksestä tulee köyhä tai miten joskus on pelättävä kuolevansa, jotta voi uskaltaa elää. Olet käynyt kanssani maalaamassa graffitteja, mäkihyppytornissa ja hiihtoareenoilla sekä töissä kalatehtaalla kauhuleffojen syntymaisemissa.

Kun tulin Norjasta, päätin, että seikkailun on jatkuttava. Mietin, olisiko mitään mahdollisuutta tehdä blogistani työtä. Miten se tapahtuisi?

Yhdistin osaamiseni. Tarinankerronta ja bisnes, markkinointiviestinnän laaja näkemys. Yhdistin intohimoni. Seikkailu. Ihmisten inspiroiminen. Äärirajat. Hauskuus. Yhdistin asenteeni. Rehellisyys. Heittäytyminen. Yhdistin tavoitteeni. Suomen naispuolinen Arman Alizad. Somen kuningatar.

Yhdistin sinut. Ja sinut. Ja sinut! Yleisöni. Syyni kirjoittaa blogiani. Sinun inspiroimisesi ja innostamisesi.

maanantai2

Ai niin! Muistatko kun kerroin tavallisesta maanantaista meidän ”toimistollamme” Norjassa? Inspiraatiota ja innostusta ehkä sekin?

 

Nyt palaset ovat kasassa, ja on aika toimia. Nyt kerron sinulle, että tästä päivästä alkaa prosessi, jossa minusta aletaan tehdä Somekuningatarta.

Tästä eteenpäin minä siis tutkin julkisesti, voiko sisältömarkkinoinnilla tehdä rahaa ja minusta tulla Somekuningatar. Altistan itseni ja mediani. Avaan prosessin, rahan ja luvut. Onnistumiset ja epäonnistumiset. Innostumiset ja ahdistukset. Mallit ja mittarit. Löydökset ja ymmärryksen.

Haluan, että pääset mukaan tästä nollapisteestä. Siksi minulla ei ole vielä mitään valmiina tai suunniteltuna. Maailma tällaisenaan juuri tänään, tämä piste, jossa olen nyt, on lähtökohta. Tästä pisteestä eteenpäin katsotaan yhdessä mitä tapahtuu.

Katson mitä tästä syntyy ja syntyykö. Käytän omaa blogiani alustana ja esimerkkinä tässä tutkimuksessa. Suuntia on kaksi: voi tulla tai ei voi tulla. Siis Nobodystä Somekuningatar. Vastauksia on kaksi: voi tehdä ja ei voi tehdä. Siis sisällöntuottaja ja yritys tai brändi sisältömarkkinoinnilla rahaa ja tuottaa yleisölle aidosti merkityksellisiä ja innostavia tarinoita.

Somekuningattaruus tarkoittaa toiselta puolelta myös sitä, että esimerkkini, tutkimukseni ja haastattelujeni kautta tuotan tietoa, ymmärrystä ja malleja koko sisältömarkkinoinnin kentälle. Toivon, että esimerkkejäni hyödynnetään, testataan omassa toiminnassa, kyseenalaistetaan ja kehitetään. Toivon, että voin tuottaa näkemystä ja ymmärrystä maailmaan.

peinttaus16

Tämä on minun mukaantuloni maailmaan, jossa on jo tapahtunut paljon. Tehdään yhteistöitä, kokeillaan malleja, onnistutaan ja epäonnistutaan. Paljon on jo tehty, mutta minun ensisijainen tehtäväni on nyt omalla ainutlaatuisella esimerkilläni kulkea tätä matkaa julkisesti: kertoa mitä suuntia kokeilen, kenen kanssa teen yhteistyötä, millaisia malleja testaamme, millä onnistumme ja miten minun talouteni kehittyy. Haluan auttaa sisällöntuottajia hahmottamaan kuinka omaa osaamistaan tuotteistaa ja myydä sekä yrityksiä ja brändejä näkemään millaisia mahdollisuuksia sisältömarkkinointi voi tarkoittaa, miten sen tuloksia voi mitata ja kuinka parhaiten hyödyntää. Ja mikä tärkeintä: kysyä yleisöltä, lukijoilta ja katsojilta millaisia sisältöjä te haluatte sosiaalisessa mediassa kuluttaa. Teillehän tätä tehdään, ainakin minun mielestäni. Minä teen tätä sinulle.

Minun ensisijainen pointtini on tietysti se, että saan pitää hauskaa. Tehdä työksenikin juttuja, jotka sytyttävät minut. Seikkailla ja ottaa sinut mukaan seikkailuihini. Rikkoa rajojani ja haastaa itseäni sekä samalla houkutella sinua seikkailemaan omassa elämässäsi isosti tai pienemmin. Tästä Somekuningatar-prosessista tulee yksi blogini kantava linja, mutta edelleen minun keskeisin juttuni on seikkailla. Painopiste pysyy edelleen naisessa, luonnossa ja seikkailussa, mutta jatkossa tuon yhtenä linjana mukana tämän minua kiehtovan ammatillisen näkökulman. Omalla esimerkilläni haluan tuottaa ymmärrystä, malleja ja mittareita markkinointiviestinnän kentälle. Oman totuuteni kautta yritän löytää yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa ajatellen jotain yleistä totuutta.

Tällä prosessilla on kolme tavoitetta:

  1. Sinä: sinulle haluan tuottaa mielenkiintoisia seikkailuja, kiinnostavia tarinoita ja mahdollisuuksia tehdä oivalluksia ja uusia löytöjä itsestäsi ja ympärilläsi olevasta maailmasta.
  2. Markkinointiviestinnän ala, sisällöntuottajat ja yritykset: ymmärrystä, casen, tutkimuksen ja malleja ja mittareita tilanteessa jossa kaikki haluavat ymmärtää.
  3. Minä itse: tehdä blogistani työtä, saada talouteni kuntoon, kehittyä ammatillisesti ja pitää hauskaa!

Sinä pääset kanssani jännittämään voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Yhtään en tiedä mitä tapahtuu. Mutta eikös se juuri ole se hienoin asia elämässä! Kun nurkan takaa voikin löytää jotain aivan muuta kuin juuri nyt osaa odottaa.

adventure3

Kun haluat olla mukana tässä prosessissa enemmänkin kuin seuraajana, kerro minulle ja lyödään viisaat päät yhteen! Yksin tätä ei tehdä, vaan yhdessä huippujen kanssa. Jokainen matkassani kulkeva tulee tutuksi myös blogissani ja tästä hankkeesta toivon mukaan rakentuvassa kirjassa.

TAPAHTUMAT TÄHÄN MENNESSÄ: Lukuisia tapaamisia, idean kiteytymistä lenkeillä luonnossa ja  coachguru Timo Hyvärin sparraamana, paljon puhetta rahasta ja taloudesta Suomen Vauraan Naisen Terhi Majasalmen johdolla sekä hemmetin henkeviä Aki Linnanahteen kanssa.

RAHATILANNE TÄNÄÄN: 0 €. Blogilla tai minulla.

Iloa, inspiraatiota ja innostusta sekä mielenkiintoista yhteistä seikkailua, toivoo

/Ämmä

Ps. Tekstissä olevien linkkien kautta pääset syvemmälle blogissani ja lukemaan taustaa asioihin, joista kussakin kohdassa mainitsen.

Sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin – on aika puhua rahasta!

Eckerö Linen Finlandia-laiva. Ping Helsinki -sometapahtuma. Perjantaiaamu. Aikainen herätys ja silmät puolitangossa. Matkabloggari Marinella Ruususen esitys. Otsikko. ”Miten kasvatan oman mediani arvostusta”. Tämä kuva. Ping! Herään aamukohmelostani.

ping3

Tuoreinta dataa siitä kuinka somettajille maksetaan keskimäärin tällä hetkellä sisältömarkkinointiyhteistyöstä.

Karua tietoa nykytilasta keskellä Tallinnaan matkalla olevan, innostusta pursuavan seminaariporukan pöhinää. Ping Helsinki kokosi viime perjantaina yhteen somen sisällöntuottajat ja yritykset. Ping oli ansioitunut tapahtuma, jonka tärkein anti minulle oli tämä oivallus: jotain on tehtävä!

Kun katsot noita hintoja, tajuat varmaan jo ilman se kummempia alleviivauksia: sisältömarkkinointi on vielä lapsenkengissä. Sisällöntuottajien ja erityisesti bloggareitten osaamista ei arvosteta lähellekään heidän ansaitsemallaan tavalla. Blogit ovat kovinta markkinointipotentiaalia, ja näin työstä meille maksetaan! Jos maksetaan ollenkaan. Tai jos tehdään yhteistyötä ylipäänsä lainkaan.

ping1

Kun pari viikkoa sitten esitin blogissani työharjoittelutarjoukseni (muistatko, tässä kirjoituksessa tarjosin palveluksiani free of charge?), minulle on tarjoutunut ennalta arvaamaton mahdollisuus ja suuri kunnia kiertää kenttää keskustelemassa eri yritysten ja brändien kanssa niiden markkinoinnin ja viestinnän haasteista.

”Meidän pitäisi saada osuvaa ja raikasta sisältöä; sellaista, jota emme tästä omasta arjestamme käsin välttämättä osaa nähdä ja kertoa. Pitäisi osata rakentaa koskettavia ja kiehtovia tarinoita sekä saada ne eloon erilaisissa sosiaalisen median kanavissa. Me tiedämme, että some pitäisi valjastaa käyttöömme vahvemmin ja haluaisimme tehdä sisältöyhteistyötä, sillä meillä on puute sisällöistä ja niiden tekijöistä. Emme me tarvitse vain huimaavia lukijamääriä, vaan erityisesti hyvää ja hyödynnettävää sisältöä. Olisi rahaakin, mutta… Mutta me emme osaa. Emme tiedä miten. Emme uskalla. Somen hallitsemattomuus pelottaa. Entä jos bloggari ei kirjoitakaan meistä hyvää?” 

Tämä on ollut sataprosenttisesti kaikkien käymieni keskustelujen yhteinen sisältö. Tarve on.

Ja sitten taas sisällöntuottajat! He hihkuvat intoa. He haluavat löytää oikeita yhteistyökumppaneita, jotta voisivat tehdä sydämensä työtä ja saada siitä arvoistaan korvausta. Suuri osa bloggareista, itseni mukaan lukien, rakentaa blogiaan aivan kuin päivätyönään, on ehkä sisällöntuotannon ammattilainen, jolla on oma vaikuttava media ja valtava halu tuottaa yleisölleen relevanttia sisältöä. Puitteet ovat kunnossa ja tarjonta on.

Kuinka tarve ja tarjonta kohtaavat tällä hetkellä? Mitkä ovat kohtaamisen haasteet?

ping5

Bloggarikollegoitten kanssa käytiin Tallinnassa myös balettitunnilla. Onneksi oli kokeneempia mukana korjaamassa asentoa, sillä muuten olisi mennyt suht norsu posliinikaupassa -linjalla tuo meikäläisen posaus. Kiitos tapahtuman yhteistyökumppaneille että mahdollistitte meille bloggareille ikimuistoisen päivän!

 

Ping! Ajatukseni virittäytyivät tuon aamuherätyksen jälkeen tarkkailemaan erityisesti sitä millaista keskustelua sisältömarkkinoinnista ja yhteistyöstä käytiin numeroiden tasolla. Kuvaavaa oli keskustelu, jossa eräs bloggari kysyi viestintätoimiston edustajalta siitä, millaisia lukijamääriä viestintätoimiston asiakkaat odottavat bloggarilta jotta edes harkitsisivat yhteistyöhön lähtemistä. Viestintäammattilainen kierteli ja kaarteli tarkkaa vastausta vedoten erilaisiin muuttuviin tekijöihin. Lopulta hänestä saatiin puristettua irti yksi lause:

”No, ehkä siinä mennään ainakin nelinumeroisissa luvuissa.”

Oliko puhe päivästä, viikosta tai kuukaudesta, sekin jäi epäselväksi. Mitä hittoa? Jos lukuja ei osata tai uskalleta julkisesti lyödä tiskiin, saati sitten puhua rahasta avoimesti, kuinka sisältömarkkinointi voi kehittyä mihinkään?

Toisella puolella taas tulemme me sisällöntuottajat. Karkea arvio tapahtumassa käymieni keskustelujen pohjalta on se, että 95% sosiaalisen median sisällöntuottajista on aivan kuutamolla siitä, miten työnsä arvottavat ja kuinka yhteistyömahdollisuudet paketoivat. Tuotteita otetaan vastaan, ja niitä tarjotaan, mutta purkillinen kasvorasvaa ei pitkälle lämmitä. Ja jos omia rajojaan ei osaa vetää, joku muu varmasti määrittelee ne bloggarin puolesta.

Olen itse tehnyt paljon yhteistyötä pienten yritysten ja yksinyrittäjien kanssa. Monet bloggarit eivät eroa tästä joukosta; moni meistä toimii kuin pieni yritys, vaikkei sitä virallisesti olisikaan. Haasteet ovat aivan samanlaiset. Osaaminen, into ja tekemisen meininki ovat kohdallaan, mutta puutteet tulevat liike-elämän perusasioiden puitteissa: ei osata myydä, tuotteistaa eikä määritellä omalle työlle rahallista arvoa.

Suurin osa bloggareista ei uskalla puhua rahasta tai pyytää sitä. Bloggareissa, tubettajissa ja instaajissa on valtava potentiaali yrityksille ja organisaatioille, kun yhteistyöt vain osattaisiin oikealla tavalla rakentaa. Tämä vaatii valtavaa osaamista kaupallisessa mielessä eritysesti sisällöntuottajilta: kuinka tuotteistaa oma media siten, että siitä voi rohkeasti pyytää ja saada arvonsa mukaista rahallista korvausta?

sisma5

 

Nyt on oikea aika toimia. Sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin. Tarvitaan esimerkillisiä käytäntöjä, yhteisiä malleja, mittareita ja sääntöjä. Nyt on puhuttava avoimesti myös luvuista ja rahasta. Tarvitaan molempien perspektiiviä ja yhteistä keskustelua.

Ennen kaikkea tarvitaan rohkeampaa otetta kokeilemiseen. Yritysten pitäisi nähdä somettajat voimavarana, eikä ahneina käsiojossa kinuajina. Kenttää on ammattimaistettava!

ping2

Aamulla ensimmäisenä istuessani laivan seminaarihuoneen penkkiin näin edessäni tämän.

 

Yrityksille toivoisin rohkeutta ja viisautta siirtyä puheista toimintaan. Uskallusta lähteä mukaan vuoropuheluun sosiaalisen median sisällöntuottajien kanssa. Innostusta rakentaa ja luoda yhteistyötä, vaikka vielä selvää näkemystä kaikista palikoista ja mittaamisen malleista ei ole. Kanttia kokeilla ja sitten onnistua, tai, hittovie, välillä karahtaa kiville.

Ihan vähintään toivoisin sitä, että jos sisällöntuottaja ottaa yhteyttä ja esittelee innostuneesti itse tuotteistamansa konseptin potentiaaliselle yhteistyökumppanille, tämä lukuisten yhteydenottojen ja soittopyyntöjen jälkeen edes vaivautuisi vastaamaan valtavasti työaikaa ideaansa käyttäneelle, brändiä tarkkaan tutkineelle ja sille lisäarvoa rakentaneelle bloggarille, että ”ei kiitos”.

Näin on käynyt minulle. Eikä jäänyt hyvä fiilis.

Varman päälle pelaaminen ja suomalaiseen sisuun niin syvälle isketty pelko epäonnistumisista estävät suurimmat onnistumiset sisältömarkkinointiyhteistyössä. Ja silti tänä päivänä pärjäävät vain ne, jotka osaavat joustaa, reagoida, toimia ja testata. Ne, joiden meininki on vielä vuosikausienkin toiminnan jälkeen vähän ”start up”.

* * *

Bloggareille toivoisin itsensä arvostamista. Meidän työllämme on valtava arvo ja se pitäisi nyt osata kiteyttää ja kommunikoida oikealla tavalla!

ping4

Törmäsin tapahtumassa myös Lahti2017-MM-kisojen viestintäpäällikkö Laura Lehtoseen. Muistatko kun kävin taannoin Salpausselän kisoissa, ja kirjoitin siitä näin? Otettiin Lauran yhteisselfiessä mäkihyppyilmeet, sillä näitä tullaan kohta tarvitsemaan, sen verran hauskoa juttuja yhdessä juonittiin tulevaisuuden varalle…

 

Minä tein perjantaina Pinghuumassa ison päätöksen. Aion tehdä tälle asialle jotain, ja tulen tarvitsemaan tässä sinuakin jatkossa. Pysy siis kuulolla, sillä saat tietää tästä vielä lisää. Pian!

/Ämmä, ilmoittaen myös ottavansa kaikki tästä tekstistä heränneet ajatukset vastaan, sillä niitä tarvitaan jo nyt

Voi ei, minusta taitaa sittenkin tulla taas yrittäjä…!

Ja ehkä jopa tuplasti… Suunnitelmat Suomessa alkavat loistaa niin kirkkaan vihreää valoa, ettei taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin hypätä taas yrittäjän haalareihin; startata oma katkolla oleva toiminimi ja perustaa ehkä vielä siihen sivuun toinen osakeyhtiö. Veri vetää, mutta samalla se valuu vuolaana virtana. Vielä pari kuukautta sitten julistin kovaan ääneen, ettei minusta saa yrittäjää ainakaan pitkään hetkeen – jos enää koskaan. Mutta nyt tuulet ovat kääntyneet ja tilanne muuttunut. Olen innostuneempi kuin pitkiin aikoihin! Vielä en voi kertoa näistä yrityssuunnitelmista tarkemmin, mutta ne eivät muuta työnhakusuunnitelmiani Ruotsissa. Pian saat kuitenkin jo kuulla mitä tuleman pitää. Jos innostuksestani huolimatta uskallan ylipäänsä lähteä tähän hommaan taas…

Helppoa tämä ei nimittäin ole, ja pelkään ajatusta yrittäjyydestä valtavasti. Eniten pelkään rahaa! Kaikkea siihen liittyvää. Edelliset kaksi yritystäni eivät suuresta panostuksesta ja yrityksestä huolimatta olleet taloudellisia menestyksiä, ja raha – tai siihen liittyvä jatkuva epävarmuus – oli yksi suurimmista tekijöistä, joka ajoi minut väsyksiin ja lopulta katkaisemaan urani yrittäjänä. Tein töitä hullun lailla, mutta en päässyt taloudellisiin tavoitteisiini. Tulin pisteeseen, jossa lähes pelkäsin avata laskuja, koska ne saivat minut vapisemaan pelosta. Elin jatkuvassa epätietoisuudessa; työntekijöille oli maksettava palkka ensin ja sitten katsottava mitä jäi itselle käteen. Ja nyt pelkään että yrittäjäksi ryhtyminen tarkoittaisi taas tuota jatkuvaa pelkoa – taloudellinen epävarmushan on kuitenkin aina läsnä kaikessa yritystoiminnassa, menestyneimmilläkin yrityksillä.

yrittäjätekeerahaa

Löysin tämän muutaman vuoden takaista yrittäjyysluentoani varten tekemän esitysrungon; siellähän se pelottava totuus seisoo…

Kyselin aiemmin syksyllä teiltä, yrittäjähenkiset lukijani, pelkojanne yrittämiseen liittyen (katso blogi tästä).  Sain paljon vastauksia, ja karkealla matematiikalla laskettuna ainakin 85 prosenttia vastanneista nostivat taloudelliset asiat suurimmaksi peloksi ja esteeksi yrityksen perustamiselle; hyppy säännöllisistä tuloista epäsäännöllisiin, taloudellinen epätietoisuus, epätasaiset tulot, arjesta ja laskuista selviäminen epävarmoissa oloissa, pelko yritysidean kannattavuudesta, näin te vastasitte. Ja minä tiedän täysin miltä nämä pelot tuntuvat. Ne ovat niin suuria, että en ole yhtään varma onko tämä hyvä idea. Minä ainakin tarvitsisin tukea, ajatuksenvaihtoa ja kannustusta siihen, että uskaltaisin voittaa nämä pelkoni ja antaa yrittäjyydelle uuden mahdollisuuden, sillä meitä kaikki yrityksestä unelmoivia tarvitaan! Pitäisiköhän tehdä asialle jotain? Hmm…