Rakas päiväkirja,

Huhhuh, mikä päivä. Töissä oli aikamoista hässäkkää, ei sinällään mitään erityistä mutta kaikenlaista säätöä ja oma fiilis ei ollut ihan paras. Paljon palloja ilmassa, eikä oikein tiedä mihin pitäisi tarttua ja miten.

Ja kun takana on eilinen aamuvuoro, mikä aina tarkoittaa, että se aamuvuoroa seuraava päivä on kaikista sekavin ja väsyttävin (tosi outoa, mutta näin on, että silloin jotenkin maksetaan niitä poikkeuksellisen rytmin veroja), niin on ollut aika takkuista.

Eikä ole paljon mitään sanottavaakaan. Paitsi että olen taas ihan hajalla tuohon yläkerran pentuun. Se HYPPII SÄNGYLTÄ ALAS (tiedän, sillä olen käynyt siitä aiemmin huomauttaumassa niille) ja tuntuu että katto tippuu alas. Mä en vaan kestä tuollaista. Sain Kuopiossa asuessani siihen ihan hirveän kammon, kun yläkerrassa asui jotain opiskelijoita jotka hakkasi ihan hulluna kantapäillään lattiaa, ja koko mun kämppä tärisi. Se oli oikeasti ihan kamalaa! Ja nyt aina kun toi yläkerran pentu tuolla kolistaa, meinaan hajota ja räjähtää. Jännä, miten tuollaiset jotenkin nakertuu itseen. Muistan, miten Kuopiossa en kunnolla voinut oikein koskaan rentoutua kotona tai illalla nukahtaa, kun aina pelkäsin että se kantapäitten hakkaaminen alkaa.

Mä olen tosi herkkä tällaisille asioille, ja se on tosi vaikeaa. Kun mun huomio on muutenkin niin helposti aina täysillä ulkopuolisissa impulsseissa, ihmisissä, äänissä ja kaikenlaisissa tapahtumissa, kaikki tällainen esim just kerrostalon hälinä on ihan kamalaa. Olen tänä iltana ainakin neljä kertaa näyttänyt keskisormea mun kattoon (eli sille pennulle, mutta eihän sitä saa sanoa ääneen) ja meinannut hakea lattiamopin, että voisin sen harjalla hakata kattoon. Sen saatan vielä tehdä ihan oikeasti, vaikka se kertoisi, että oon hullu ja vainoharhainen mummo.

Mutta siis silloin kun kävin sanomassa tästä, lapsen isä oli tosi ymmärtäväinen ja kiva. Mutta ovat kai vaan taas unohtaneet asian, eiväthän ne tuolla talon ylimmässä kerroksessa tajua millaista kolinaa saattavat alapuolelleen tehdä, kun heillä ei ole ketään yläpuolella.

Nyt se juoksee siellä!!! Eihän tässä niin mitään jos mun työvuorot ei olisi tällaisia, mutta kun huomennakin, lauantaina, täytyy herätä klo 6 töihin ja jos toi jatkuu pitkään, en pääse nukkumaan. Mutta luojan kiitos se on lapsi, eli menee perjantai-iltanakin suht ajoissa nukkumaan.

Ja mä haluaisin vaan nukkumaan, koska olen ihan poikki. Aika mälsä päivä, vaikka ONNEKSI taustalla on eilinen ilo, edelleen.

Ei mulla muuta.

/Äm

(Just kun kirjoitin ton ”ei mulla muuta”, se pentu hyppäsi sängyltä alas taas. TASAJALKAA!!!