Pikaloma

Kertokoon tämä kuva kaiken tällä hetkellä olennaisen


Leave me alone, mä oon nyt lomalla. Olkoonkin kyseessä vain muutaman päivän pikaloma mökillä Kalliorannassa, nyt tämä mimmi vetäytyy pois somesta muutamiksi päiviksi ennen ensi viikon uusia seikkailuja.

Että adjöö amigot vaan, ja nauttikaa tekin ihanasta viikonlopusta!

/Äm

Mainokset

Onnistumisia tapahtuu koko ajan

mentorointi

Tämä tässä on Anne. Hän on se ihminen, joka vaikean valintatyön jälkeen valikoitui uudeksi mentoroitavakseni. Muistatko, kun kysyin voisinko olla joku, joka auttaa, ja haastoin myös teitä etsimään tukea toisistanne.

Viikonloppuna me aloitimme yhteisen mentorointitaipaleemme. Vein Annen, joka on aivan vasta perustanut oman viestintäalan yrityksen, Yrittäjäristeilylle – halusin, että hän voisi inspiroitua sekä saada positiivisen, innostavan ja kannustavan startin taipaleelleen. Jokainen, joka näinä aikoina tarttuu uskaliaasti toimeen, on kaiken kannustuksen arvoinen!

* * *

Se on maanantai, kuulkaas! Jännittäviä asioita tulossa koko joukko ainakin minun viikkooni. Minulla on tälle viikolle pieni haaste; oivallus, jonka viikonloppuna tein pohtiessani Annenkin kanssa yrittäjyyden ja työnteon lähtökohtia.

Katsos, kun jos jonkinlaista takaiskuahan elämässä tulee vastaan päivittäin. Ajattelin tällä viikolla ihan keskittymällä keskittyä kaikkiin niihin asioihin, jotka onnistuvat. Koska siis, onnistumisia tapahtuu ihan koko ajan, mutta aina niihin takaiskuihin tuppaa jäämään kiinni – ihan turhaan. Mitenköhän tämä ajatus toimisi sulle?

success

Millaista onnistumista sinulle tapahtuu koko ajan?

Iloa viikkoo!

/Äm

Mitä vähemmän, sitä enemmän

Helmikuun viimeinen. Karkauspäivä. Sain äidiltäni tekstiviestin

kohde

 

Jostain syystä minulle ei kuitenkaan tullut mieleen tänään kosia jotain kohdetta hametta saadakseni, vaan muistin tämän, viime syksynä sinulle tekemäni kuva.

IMG_5041

En oikein tiedä mistä tuo mieleen putkahti, mutta joka päivä niin merkityksellinen ja tärkeä ajatus. Ehkä sinullekin tänään?

Ja jos olet sinkkusnainen, muista, tänään on karkauspäivä, ja voit kosia jotain kohdetta. Tai sitten mennä kauppaan ostamaan mekkosi itse. Your choise 😀

/Ämmä

 

Kolme helmikuuta

Katsoin hetki sitten ikkunasta ulos. On alkanut sataa lunta. Maisema on talvinen, ja ilta hämärtää.

Ajaduin tutkimaan blogiani vuoden taakse ja sitten toisen. Tämä on kolmas helmikuu, joka tallentuu näille digitaalisille sivuille. Tämä on ensimmäinen helmikuu, joka näyttää talvelta, tajusin, kun katsoin kuviani.

Tällaiselta näytti Helsinki tasan kaksi vuotta sitten.

20140225-194743.jpg

Ja tältä vuosi taaksepäin.

kevät

Ilta alkaa hämärtää, enkä saa enää kuvaa lumesta, joka leijailee taivaalta. Mutta jaan kanssasi ajatuksen, jonka eräs lukijani minulle antoi. Tuon Rakkauden Saaren rannan ja auringonpaisteen ajatuksen taustalla nappasin kamerarullalleni toissapäivänä.

maisema

Kolme helmikuuta. Kolme kokemusta orastavasta keväästä. Aika on kummallinen asia. Maisema muuttuu ja monta monituista kertaa ehtii kaatumaan ja nousemaan uudelleen. Monta monituista kertaa voi nauraa itselleen ja elämälle. Miltä maisema mahtaakaan näyttää kolme helmikuuta tästä eteenpäin?

Autuutta ja sauhuavia takapuolia viikonloppuunne, ystävät.

/Äm

 

Turvassa

Heräsin tänään aamulla jännään tunteeseen. Tiedät sen unenpöpperön hetken, kun on juuri herännyt, vielä unen ja valveen rajamailla? Vähän pöllähtäneenä ajasta ja paikasta sekä tuntemuksistaan?

Tänä aamuna luulin minä olevani Norjassa. Niin ei ole käynyt vielä kertaakaan sieltä paluuni jälkeen. Mutta tänään minä luulin nousevani pienen punaisen kalastajakylän mökkini sängystä uuteen päivään. Oli ihan valtavan turvallinen ja hyvä olo.

* * *

Rakkauden Saarella tuulee kovaa, ja aamulla puuskainen puhallus sai minut pöpperöissäni erehtymään sijainnistani. Tuulen huminan muistijälki on syvä ja vie minut usein ajatuksissani takaisin Norjaan. Mutta se vie jonnekin kauemmaskin. Siitä tulee myös fyysinen tunne kehoon – rauhallinen ja hyvä olo. Myös tuo tunne on minulle erityisen merkityksellinen.

Tänä aamuna tunne oli niin vahva, että jäin pohtimaan: mistä johtuu, että kova tuuli yhdistettynä syksyn synkkään pimeyteen saa minut tuntemaan oloni todella turvalliseksi ja rauhalliseksi?

* * *

Minulla oli lapsena yksi lempihetki. Se, kun äidin kanssa kävimme päiväunille ja äiti veti peiton päällemme alkaen puhaltaa kovasti. Leikimme, että olimme pieniä lintuja tuulelta suojassa – turvassa.

Tänään minä tajusin, että juuri tuohon hetkeen ja tunteeseen tuuli vie minut edelleen yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Siksi minä koen oloni niin turvalliseksi mitä kovemmin tuulee ja mitä pimeämpi on.

Tiedätkö mistä puhun? Onko sinulla jotain tällaisia erityisiä hetkiä tai asioita, joista sinun olosi tulee erityisen turvalliseksi?

Rauhallisen raukeaa viikonloppua, ystäväni! Minä toivon, että nyt tuulee ja kovaa, se tarkoittaisi, että koko viikonlopun olisi näin hyvä olla. Sillä nyt on. Hyvä olla!

  
Ai ni, tai sitten olenkin orava peiton alla… Tämän postasin eilen Instagramiin ja se muistuttaa kovasti elämääni. Paitsi, että minä mussutan sipsejä. Voiko ihanampaa olla ❤

/Äm

On vain matka

Tiedätkö mitä minulle on käynyt? Olen alkanut rakastaa matkaa!

Kirjoitin muutama päivä siten elämän kontrolloimattomuudesta ja pohdin mistä tunne turvallisuudesta syntyy. Kerroin, että minulla on nyt monta jännittävää palloa ilmassa, muttei mitään tietoa mihin kukin niistä laskeutuu. Kysyin, kuinka vähän kontrollia on tarpeeksi, jotta voi selvitä järjissään epävarmuudessa.

Vastausta en kysymykseen kontrollista osaa edelleenkään kiteyttää, mutta se pisti minut pohdinnoissani jo uusille urille. Olen nimittäin monta kertaa tämän viikon aikana havahtunut miettimästä sitä, miten hauskaa on varmasti jonain päivän katsoa taaksepäin, takaisin tähän hetkeen, ja hymähtää hyväksyvästi: tuokin tarvittiin, jotta nyt ollaan tässä. Nauraa näille asioille, joita juuri nyt tapahtuu. Sillä nyt tapahtuu jos jonkinlaista.

* * *

Olisipa hauskaa, kun näkisit mitä täällä ”kulissien takana” todella on meneillään. Tietäisit millaisin resurssein ja voimavaroin synnytetään uusia ideoita ja liiketoimintaakin. Näkisit, miten ilmassa lentävät pallot kulkevat kaikki sikin sokin osa pudoten vauhdilla maahan ja osa saaden upean ilmalennon kohti uusia suuntia. Tuntisit, miten operoidaan intohimosta ja ihan puhtaasta sekopäisyydestä käsin. Aistisit hullun uskon, kun koetetaan olemattomalla budjetilla luoda näkyvää jälkeä tai marraskuun uuvuttamilla voimilla löytää ratkaisua eteen tupsahtaneeseen ongelmaan. Kuulisit miltä kuulostaa, kun saadaan yhdessä ihmeitä aikaan. Kokisit, kun omin hartiavoimin annetaan kaikki peliin, vaikka lopputulos on tuntematon.

Tällä viikolla minä olen tajunnut alkaneeni rakastaa matkaa. Olen alkanut rakastaa matkaa, sillä tiedän, että en pääse perille koskaan.

Ei ole paikkaa nimeltä ”perillä”, ei ole hetkeä nimeltä ”toteutunut unelma” ei ole tilaa nimeltä ”täydellinen lopputulos”. On vain matka; polku, tie, virta, joiden varrella syntyy elämän ihme.

Ei ole oikeita vastauksia, on vain polku parhaita mahdollisia kysymksiä. Ei ole turvan tarjoavaa täyttymystä, on vain tie, jota valinnoillamme vaellamme. Ei ole yhtä varmaa suuntaa, on vain virta, joka kuljettaa.

On vain matka, jonka varrella teemme valintoja: kokeilemme, erehdymme, opimme. On vain matka, joka mahdollistaa elämän.

* * *

Olisipa hauska, kun kuulisit sen naurun, jota päivittäin nauretaan hauskoille sattumuksille. Näkisit ne kyyneleet, joita vuodatetaan uusille mahdollisuuksille. Tuntisit sen onnen, joka löytyy äärimmäisen epätoivon hetkellä.

Toivon, että saat itse omassa elämässäsi kokea nuo hetket ja tuntea nämä tunteet.

Toivon, että sinäkin tiedät palavasi näihin hetkiin joskus myöhemmin, hymähtäväsi silloin hyväksyvästi ja toteavasi kiitollisena; onpahan tullut elettyä, tuokin tarvittiin, jotta nyt ollaan tässä.

Toivon, että sinäkin osaat rakastaa matkaa!

Appropoo hullun usko, ja nauru hetken huumassa ja kulissien takainen elämä. Tätä on sekopäinen intohimo, katso video…

 

 

/Ämmä, hiihtäen kohti uutta viikkoa

Äkkipikainen pelko tuhoaa maailman

”Linjani on olla ottamatta kantaa isoihin kriiseihin ja poliittisiin tapahtumiin. Mutta nyt kaksi sanaa koskien Pariisia. Netissä leviää käsittämätön määrä rakkautta ja myötätuntoa tapahtuneesta mielettömyydestä. Mutta samalla myös valtava määrä vihaa ja äkkipikaisuuksissaan sekä pelon ohjautumina tehtyjä kannanottoja – vihapuheita ihan järkeviltäkin tahoilta. Olen ollut melko järkyttynyt niitä lukiessani. Rakkaat ystävät: Vihaa ei nujerreta vihalla! Muistattehan maltin kirjoituksissanne. Hengitetään hetki ja otetaan pieni etäisyys ennen kuin ruokitaan vääriä asenteita roiskimalla ajattelemattomia kommentteja. Somen voima olkoon nyt rakkaudessa. On meidän käsissämme miten tätä maailmaa muutetaan.” 

Näin kirjoitin sanasta sanaa aamulla Facebook-sivuilleni.

Ja laitoin sydämen perään.

Sitten lähdin ulos kävelylle kauniiseen marraskuun auringonpaisteeseen, ja jokin ajatus alkoi purkautua minusta ulos.

Niin, minä en edelleenkään ota kantaa terrori-iskuihin tai maailman kriiseihin, en edes vaihtamalla Facebookiin profiilikuvaani rauhanmerkikisi. Minun tapani on ottaa kantaa… niin, ehkä juuri sillä tavoin, kuin toivoisin sinunkin ottavan. Astumalla askeleen taaksepäin, piirun verran kohti isompaa kuvaa. Siitä kuvasta syntyi tämä pieni ajatus.

* * *

Tämä ei ole kannanotto vain Pariisin tapahtumiin, jos ollenkaan. Tämä on kannanotto johonkin paljon suurempaan; ihmisyyteen, asenteisiin ja erityisesti vastuuseen. Siihen miten muuttunut maailma pakottaa meidät ihmiset muuttumaan ja tarkastelemaan toimintaamme. Niihin asioihin, jotka ovat mietityttäneet minua paljon viime aikoina.

Olen lukenut tänään(kin) eteeni piirtyviä sanoja sosiaalisessa mediassa ja ollut hyvin huolestunut siitä tajunnanvirrasta, jota olen monelta niin kutstusti järkeväksi katsoneeltani taholta lukenut.

Turhautuminen, viha ja pelko purkautuvat nyt hurjalla tavalla. Sanomme äkkipikaistuksissamme asioita, joita saatamme myöhemmin jopa katua. Suomessa, näinä aikoina, isossa kuvassa, ei pitäisi olla varaa tällaiseen. Siksi minä olen huolissani siitä, muistammeko me hengittää. Muistammeko me, että tarvitsemme nyt, ehkä enemmän kuin koskaan, malttia ja tarkkaa harkintaa siitä kuinka sanojamme käytämme? Sanoissa on valtava voima.

* * *

Sosiaalinen aika ja sosiaalinen media mahdollistavat sananvapautemme mahtavalla tavalla. Mutta samallla ne alleviivaavat jokaisen omaa vastuuta – asiaa, jossa meillä myös Suomessa olisi nyt paljon tekemistä. Muistammeko, että olemme jokainen itse vastuussa siitä millainen oma elämämme on ja millainen tästä maailmasta rakentuu? Muistammeko, että jokainen meistä vastaa ensin itsestään, eikä vastuuta voi siirtää kenellekään toiselle, vaikka se välillä helpottavaa olisikin?

Me järkevät ihmiset olemme vastuussa myös siitä millaisia asenteita netissä toisinnamme ja millä tavoin sosiaalisessa mediassa reagoimme. Sosiaalinen aika muuttaa ensisijaisesti yksilöiden ja organisaatioiden toimintalogiikkaa – kyse ei ole vain erilaisista hauskoista sosiaalisen median kanavista, joissa voimme nopeasti jakaa elämäämme ja ajatuksiamme. Kun minun, pienen ihmisen, sanani voikin olla yhtäkkiä miljoonien edessä, minulle asettuu valtava vastuu siitä, millaista ajattelua ja toimintaa heijastan maailmaan, millaisen jäljen jätän. Haluanko sen olevan äkkipikaisen tuhoavaa vai harkitun rakastavaa?

En sano, että kaikesta pitäisi olla samaa mieltä eikä kaikkea hyväksyä, mutta minä sanon, että malttia me tarvitsemme juuri nyt! Tarvitsemme oman toiminnan krittistä tarkastelua, sillä jokainen pienikin teko jää tänä päivänä niin helposti elämään.

Toivon sinun, rakas ystäväni, miettivän hetken. Miettivän aina vähän isompaa kuvaa, kuin vain sitä pientä värityskirjan kulmaa, jota värität ja josta käsin sitten äkkipikaistuksissasi roiskaiset. Yksi askel taaksepäin, pieni piiru isompaan kuvaan. Sillä kaiken tämän me voimme nytkin kääntää positiiviseksi energiaksi. Vihan kääntöpuolella on rakkaus, joka on vihaakin valtavampi voima. Siitä kiitän tänäänkin.

Tämä mielessä pitäen; hengitä, ystäväni, hengitä, ennen kuin ilmaiset mielesi, sillä äkkipikainen pelko tuhoaa maailman. Äkkipikainen pelko muuttuu tarpeettomaksi vihaksi ja tarpeeton viha muuttuu tuhoavaksi todellisudeksi.

Rakkautta ja malttia, ystävät!

joutsen

Tämän joutsenen aamupesua seurasin kävelylläni ja pohdin sanoja, jotka nyt piirtyivät täksi pieneksi ilmaisuksi, yhdeksi palaksi yhteistä todellisuuttamme.

 

/Ämmä, joka on jokaisen näistä kirjoittamistaan sanoista oppinut itse oman kantapään kautta. Ja sydän perään.

 

Elätkö sinä Ihmemaassa?

”Kuka sinä olet”, kysyi Toukka. Se ei ollut kovin rohkaiseva keskustelunavaus.

Arastellen Liisa vastasi: ”Tu-tuskin tiedän itsekään juuri nyt – toki tiedän kuka olin, kun nousin tänä aamuna, mutta luulenpa muuttuneeni jo monta kertaa joksikuksi muuksi sen jälkeen.”

”Mitä sinä tuolla tarkoitat”, kysyi Toukka tylysti. ”Sano suoraan!”

”En taida osata sanoa sitä suoraan”, sanoi Liisa, ”koska tänään kaikki on mennyt vähän vinoon, ymmärrät varmaan?”

”En ymmärrä”, sanoi Toukka.

”Valitettavasti en en osaa sanoa sitä sen selvemmin”, Liisa vastasi hyvin  kohteliaasti, ”lähinnä siksi, etten ymmärrä sitä oikein itsekään, ja on hyvin hämmentävää olla niin monen kokoinen yhden päivän aikana.” ”Ei minusta”, sanoi Toukka.

”No ehkä sinä et ole kokenyt sitä vielä”, sanoi Liisa, Mutta kunhan sinä muutut koteloksi – ja niin tapahtuu vielä joku päivä – ja sen jälkeen perhoseksi, niin luulisi sen jo tuntuvan hiukan kummalliselta, vai mitä?” ”Ei hiukkaakaan”, vastasi Toukka.

”No, ehkä se ei tunnu sinusta siltä”, sanoi Liisa, mutta ainakin tiedän, että minusta se tuntuisi kummalliselta!”

”Sinusta!” tuhahti Toukka halveksivasti. ”Kuka sinä olet?”*

liisa

”Tiedän kuka olin, kun nousin tänä aamuna, mutta luulenpa muuttuneeni jo monta kertaa joksikuksi muuksi sen jälkeen.”

Näin sanoo Ihmemaan Liisa.

Tuon tuolin minä löysin eilen Tampereen Näsinpuistosta iltalenkillä. Ihmeellinen ja säväyttävä näky keskellä lokakuun pimeää iltaa. Istuessani tuolille muistin Liisan Ihmemaassa ja katkelman kirjasta. Aloin ajatella:

Niin me kaikki. Muutumme. Muutaman kerran. Päivässä. Päivä kerrallaan. Koko ajan. Ajassa. Elinajassa. Aina. Ikuisesti. Sitä kutsutaan elämäksi. Sitä kutsutaan ihmeeksi. Elämän ihmeeksi. Sitä kutsutaan elämäksi Ihmemaassa. Ihmeelliseksi elämäksi.

Muututko sinä? Kuinka usein yhdessä päivässä? Elätkö sinä? Kuinka ihmeellisesti eliniässä? Elätkö sinä Ihmemaassa? Elätkö elämän ihmettä?

Hyvää yötä, ystävä! Muututhan? Rohkeasti? Rohkeasti ja monta kertaa päivässä? Ei se ole huono asia. Se on elämää. Se on elämän ihme!

/Ämmä, eläen, arvaat varmasti, ihmeellistä elämää, jonka seuraavista seikkailuista saat kuulla pian.

*Katkelma kirjasta Lewis Carroll:Liisa Ihmemaassa. Otava 2009. Suom. Tuomas Nevanlinna.

Sydämen laulu

Voi te ihanat, rakkaat ihmiset! Kiitos viesteistänne ja kommenteistanne sunnuntaiseen pohdintaani kuunelemisesta, keskustelemisesta ja palvelemisesta. Odotan edelleen ajatuksianne, sillä olen tosissani; haluan olla täällä teitä varten ja teidän kanssanne. Siksi katson suurella uteliaisuudella, mitä seuraavien viikkojen kuluessa tapahtuu.

Sain eräältä teistä tänään upean viestin. Ja linkin erääseen yksinkertaisesti järisyttävään videoon, jonka haluan jakaa kanssanne. Se on tämä

 

Katso se, ja halutessasi, kerro minulle mitä ajatuksia se herätti. Minä olen sanaton, sillä tuo upea Tiger Singleton kosketti minua syvältä aitoudellaan ja olemuksellaan. Videolla hän lausuu runon, jonka poimin tähän myös luettavaksesi.

The Heart’s Song

What could be said about following the heart?
As I sit quietly, I’m tempted to say nothing
For when I speak to your soul, the mind only hears words
Just waiting for the chance to interrupt me
So many thoughts you have
Believes
Opinions
Silly expectations
Sitting in your mind like an empty brick

All wait but with no real sustenance

When might you be done?

Finished with this mental game?
Asking questions without listening
Seeking thoughts of a different color
Trying to avoid the end of your egoic flame
The eternity you long for will never be found in the jungle of your mind

Such a tool was not meant to discover the infinite

So get off the mental wheel of searching for what it cannot find

This expedition is for the heart
A journey of a thousand souls
To reach that, which is everywhere, one must stop looking for gold
To hear the whispers of life, one must move with a new way of listening

To heart the heart and to follow it’s movement, one just has to be willing to give up everything

Sydämen laulua keskiviikkoiltaasi! Ja kiitos sinulle, ihana, joka lähetit tämän linkin minulle!

/Äm

Millainen tarina tästä hetkestä syntyy?

12047714_10153391306374457_1457812865_n

Oi muistoja. Eilen lisäsin Instagramiini tuon kuvan. Se käveli minua päin aamulla. Tai oikeastaan minä kai kävelin sitä päin (ihan kirjaimellisesti). Kävelin mietteissäni ja meinasin törmätä erään kaupan näyteikkunaan. Ja siinä se sitten oli. Tämä osuva ajatus.

Kenties muistutus?

”Nämä hetket ovat tarinoita jonain päivänä.”

No sitten tänään. Tyhjensin vanhaa käsilaukkuani sinne jääneestä rojusta ja löysin laukun taskusta pinon vanhoja käyntikorttejani. Ja jotenkin sitten taas pysähdyin miettimään. Tuo entisen yritykseni Paraplyn slogan, ”pouring stories” (sataa tarinoita) se kai oli

12047639_10153391306249457_719734202_n

Tuo eilen kohtaamani miete, se, että nämä hetket, juuri tämä hetki, on jonain päivänä tarina, on jotenkin niin kaunis ajatus. Ajattele, että tämäkin hetki, jolla tätä kirjoitusta kenties luet, on tulevaisuudessa osa tarinaasi, jota kannat aina mukanasi, muistelet ja kerrot eteenpäin.

Millaisena tarinana kannat tätä päivää mukanasi tulevaisuudessa?

/Äm, mietteliäänä