Isoja muutoksia edessä!

Huh, miten pitkään aikaan en ole kirjoittanut! Ensin siitä syystä, että asiat, joita elämässäni nyt tapahtuu, on täytynyt pitää salassa – eikä sitten mielessä ole liikkunut mitään muutakaan kerrottavaa. En ole kyennyt kirjoittamaan mitään, sillä on täytynyt sulatella ja punnita muutosta, joka muutama viikko sitten elämään asettui. Ja sitten kirjoittaminen on jäänyt siitä syystä, että kun viime viikolla uutiseni tulivat julkisiksi, on ollut hurja härdelli päällä. Kaikenlaista järjesteltävää, ja koko joukko sulateltavaa.

Hyvänen aika; meinasin kokonaan kertoa kaiken täällä, kun pää on vähän pyörällä… Äkillisesti kaikki kävi, ja minut on kutsuttu töihin juontajaksi Radio Suomeen Helsinkiin! Mikä käsittämätön kunnia, mutta samalla myös hyvin hämmentyneen haikea fiilis, eikä kaikkea todellakaan vielä tajua.

Jotain on kai tullut tehtyä oikein, ja löydettyä oikea tehtävä elämässä, jotta tällainen tilaisuus tarjotaan yllätyksenä ja pyytämättä. Ja koska tämän ämmän käänteet ovat aina rivakat, lokakuussa alkaa uusi työ (1.10.) ja Helsinki kutsuu. Viime viikonloppu vierähti Helsingissä, ja onnekseni sain aivan käsittämättömän upean asunnon nopeasti.

Muuta en vielä osaa, voi tai halua sanoa, kolme viikkoa painetaan vielä täysillä Kuopion rakkaissa aamuissa. 

Mutta olo on juuri kuin näiss kuvissa…

Ystäväni usko itseesi ja unelmiisi, tee töitä nöyrästi ja askel kerrallaan, ja tartu rohkeasti niihin mahdollisuuksiin, jotka mahanpohjassa kutittavat; näin haluan sinulle tänään sanoa.

Palaan pian kunhan saan ajatukseni kasaan.

/Äm

Mainokset

Kollegat (eli Vapise, Profeetat): Kollegiaalista anteeksiantoa

Kuinkas sinulla lomaltapaluu arkeen on sujunut? Joillakin se on vähän rakempaa kuin muilla, kuten nyt omalla kollegallani… Sai näet tänään kuulla, että olen tappanut hänen rakkaan kukkansa.

Hän (myös hortonomina tunnettu!) pirskale jätti lomalle lähtiessään kukkansa vastuulleni, ja tiesihän sen, miten tässä epäkätevän emännän otteilla käy. Nyt on sitten radion kuulijoiden kanssa mietitty, että kuinka kertoa toiselle, että on turmellut tämän omaisuutta.

Ni, parempaa en nyt keksiny. Mitä olet mieltä?

Videolla näet myös kollegan reaktiot tänä aamuna, ensimmäisenä työpäivänään, radion suorassa lähetyksessä asiasta ja tämän biisin.

Kas tässä: Kollegat (eli vapise, Profeetat) ja Kollegiaalista Anteeksiantoa. DJ Juhani Forsman:

 

On ihan sanoinkuvaamattoman upeaa voida tehdä töitä ympäristössä, jossa luovaa hulluttani ja ”artistiuittani” tuetaan. On valtavan tärkeää voida työskennellä työyhteisössä, jossa, vaikka kiire välillä painaa, ollaan rautaisia ammattilaisia ja jossa niin johto kuin kollegat tukevat sekä kannustavat toisiaan heittäytyeen kaikenlaiseen.

Pilkettä maanantai-illan silmäkulmaan, ystävät!

/Räp-Ämmänne

Arkistojen aarre: Saanko luvan? Tangomarkkinat ja menestyksen oppitunti

”Elämä on kontaktilaji. Parhaimman vaikutuksen toiseen tekee kiinnostumalla hänestä, antamalla hänelle täyden huomion ja osoituksen siitä, että välittää. Niin menestytään. Kaikki muu – taito, mammona, whatever – on toissijaista.

Tärkein on kohdata ja koskettaa. Antaa toiselle lupa nauttia, tuntea, elää. Sitten kaikki hurmaantuvat. Jonkun on näytettävä mallia. Jonkun on annettava lupa. Ja ne luvan antajat; he, ovat menestyjiä!”

Voi, miten minä rakastan tätä tangoväkeä! Muistatko, kun pari vuotta sitten, oltuani töissä Tangomarkkinoilla kiteytin tuon viikon kovimman opin yllä olevaan ajatukseen? Nostan sen tänään uudelleen esiin arkistojen aarteena, sillä tänään sain ilon tutustua taas yhteen Tangokuninkaalliseen! Kuningatar Tiina Räsänen oli aamun vieraanani radiossa, ja todisti tämän menestyksen oppitunnin todeksi jälleen. Kerrassaan upea ihminen, ja hieno keskustelu, joka palautti minut tähän menestyksen oppituntiin!

Hauskoja ja lämpimiä hetkiä tänään tangokuningatar Tiina Räsäsen kanssa.

(Ja jos nyt et yhtään ymmärrä, miksi olen juoksennellut Tangomarkkinoilla mäkihyppääjänä, voit lukea lisää tästä jutusta: ”Hiihtohenkinen putous-show”)

 

 


 

 

Saanko luvan? Tangomarkkinat ja menestyksen oppitunti
(Julkaistu MaiLifessa 14.7.2016)

Jotakuinkin hengissä. Neljä päivää toipumista pitkän vapaapäivättömän työrupeaman jäljiltä. Kellon ympäri nukuttuja päiviä. Lukemattomia päiväunia. Hirveästi hiilaria. Siis suklaata…

Olen antanut kaikkeni.

Siksi en ole osannut viime päivinä kirjoittaa. Väsymyksen lisäksi kirjoittamistani haittaa sekava tunnelma…

Uusi Tangokuningas Marco Lundberg ja joku urheiluhihhuli.

 

Viikko taaksepäin keskiviikkona astuin ulos junasta Seinäjoen rautatieasemalla hieman huolestuneena ja ahdistuneena. Edessä oli viisi päivää työkeikalla Tangomarkkinoilla. Ensimmäinen kerta, eikä tietoa mitä tuleman pitää. Vähemmästäkin ihmetyttää.

Kelaus tuosta viisi päivää eteenpäin: sekava tunnelma, sillä olen taivaissa.

Mitä tapahtui?

Okei:

Seinäjoki.

Kaatosade.

Kylmä.

Kuuma.

Kylmä.

Kuuma.

Hikinen mäkihyppypuku.

Märkä mäkihyppypuku.

MÄKIHYPPYPUKU?!?!?!?!?!?

Olemattomat yöunet.

Ruisleipä pääsääntöisenä ruokavaliona.

 

Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista!!

Voisi kuvitella, että elämän hienoimmat kokemukset on tehty vähän jostain muusta. Mutta tiedätkö, minä väitän, että tärkeintä ei ole se kuinka kauaksi ja vieraaseen kulttuurin matkustaa, miten hienoja maisemia saa ihailla tai miten hurjista haasteista suoriutuu.

Kovimmissa kokemuksissa on kyse siitä mitä oppii. Siitä, kuinka muuttuu.

Jotta nyt ei jää yhtään epäselväksi, niin minä ja Hiltune ollaan valtakunnan viralliset urheilijähihhulit. Jos en tällä antautumisella saa teitä jokaista helmikuussa Lahti2017-MM-kisoihin, niin sitten en tiedä enää mille ryhdyn…

 

TANGO ON YLEISÖLAJI. Tangoartistit veivät minulta jalat alta. Kerrassaan hurmaavia, hauskoja ja koskettavia ihmisiä. Minulla oli ilo työskenellä heidän kanssaan ja siinä sivussa, tangokuninkaallisia seuraten opin tärkeän läksyn menestyksestä. Nämä upeat artistit tekevät työtään meille – sinulle ja minulle. Laulun ja tunteiden tulkinnan lahjallaan he haluavat antaa jotain meille.

Ja minä ymmärsin: olkoonpa laji mikä tahansa, onnistuminen, suosio ja menestys syntyvät, kun fokus on yleisössä, ei itsessä. Kun haluaa antaa jotain toiselle.

Vaikka vastaan tulisi sekopäisiltä vaikuttavia mäkihyppääjä ja hiihtäjä, ei katsota nenänvartta pitkin, vaan pysähdytään kuuntelemaan ja juttelemaan. Loistetaan lavalla toista ajatellen. Otetaan jokainen vastaan, ollaan uteliaita, kiinnostuneita, annetaan aikaa.

Annetaan!

Ja mitä annetaan on lupa: koskettaakseen, saadakseen hymyn toisen kasvoille sekä innostuksen syttymään on oltava ensin itse esimerkinä. On annettava lupa – ensin itselle ja sitten toiselle – heittäytyä ja tuntea.

 

Hiltune, Heikki ja mä

Keskiviikkoillan Tangoparaatissa bongattu Visa Luttinen, joka (kantaa objektiivisesti ottamatta) oli mun ja Hituse suosikki.

Käytiin myös Asuntomessuilla Marko Maunukselan ja perässähiihtäjän kanssa.

Kuningasfinaalin backstagella torstaina.

Ja myöhemmin katsottiin saman konsertin taltiointia ja omaa Ladidaa-showtamme Yle Areenasta mahtavien tanssijakollegoidemme kanssa. Paino sanalla ”kollega”, joka siis tarkoittaa, että ollaan samalla alalla. No, jos näit showmme, tiedät, että ei muuten olla samalla alalla…

Puettiin pojat asianmukaisiin vermeisiin perjantain Tango Liikuttaa -konserttiin

Kontaktiaji, indeed. Tässä vahvaa pyramidinrakennusta Kyösti Mäkimattilan kanssa.

 

ELÄMÄ ON KONTAKTILAJI. Parhaimman vaikutuksen toiseen tekee kiinnostumalla hänestä, antamalla hänelle täyden huomion ja osoituksen siitä, että välittää. Niin menestytään. Kaikki muu – taito, mammona, whatever – on toissijaista.

Tärkein on kohdata ja koskettaa. Antaa toiselle lupa nauttia, tuntea, elää. Sitten kaikki hurmaantuvat.

Kaikista eniten minä rakastuin hurmaavaan Tangokasaan, ihanaan yleisöön, jolle minäkin työtäni tein. He syttyivät. He tunsivat. He nauroivat. He rakastivat. He uskalsivat! Tango antoi siihen luvan.

Jonkun on näytettävä mallia. Jonkun on annettava lupa. Ja ne luvan antajat; he, ovat menestyjiä!

 

Ihana ja karistmaattinen uusi Tanagokuningatar Erika juuri kruunustaan luopuneen Susannan selfiessä.

Voittajien joukkueessa!

Uudet ihanat ystäväni kovin hämärissä tunelmissa: vas. Jukka Hallikainen, Susanna Heikki, Teemu Roivainen ja Marko Maunuksela pääsivät kaikki kanssani Lahden Suurmäkeen hyppäämään virtuaalihypyn. Eivätkä ehkä enää koskaan palanneet siltä reissulta…

Eivätkä kenties nämä kaksi urheiluhihhuliakaan… Kuva: Esa-Matti Åkerberg

Minun elämäni huippuhetki. Sata salamaa Tangomarkkinoilla täydelle katsomolle. Kaikki on tehty, nähty ja koettu. Ja annettu.

 

MÄKIHYPPY ON HULLUJEN LAJI. Mutta onnellisten sellaisten. Tangomarkkinat yllätti minut joka tasolla, ja itse sain tehdä hauskinta ja minulle parhaiten sopivinta työtä: olla ihmisten parissa, kohdata, jutella, esiintyä, viihdyttää, hauskuuttaa. Olen nyt hulluna tangoon. Oikeastaan, minä olen nyt hulluna elämään! Minä muutuin tangomarkkinoilla siksi, että sain itsekin luvan, siis itseltäni, ja palautteen yleisöltäni. Minä muutuin, sillä astuin taas askeleen oikeampaan suuntaan omassa elämässäni.

Mihin sinä voisit antaa itsellesi luvan tänään? Miten voisit sen johdosta muuttua?

/Äm

Olet ihana!

”Olet ihana” on kauneinta, mitä voi toiselle todeta! Milloin olet viimeksi sanonut niin jollekin?

Kokemuksesta voin kertoa, että saa vastaanottajassa aikaan pysäyttävän kiitollisuuden tunteen. Tällainen viesti kuulijalta tipahti aamulla studioon. En kestä, miten onnekas olen, kun saan työstäni tällaista palautetta!

Kunnia-asiani joka ikinen aamu on se, että saan ihmiset liikkeelle uuteen päivään hyvillä ja iloisin mielin – just nyt tuntuu, että tuo tavoite on tainnut onnistua.

 

Tahto vie perille

Jos sinä juuri nyt etsit suuntaa, itseäsi, kuule tämä tarkkaan: viimeiset 7 vuotta olen yrittänyt ymmärtää kuka olen parhaimmillani ja mitä tärkeintä tarjottavaa minulla on maailmalle. Tänään ainoa pyyntöni on, että saan olla aina juuri näin! Vaikka paikat vaihtuvatkin tulevaisuudessa, tässä olen. Parhaimmillani!

Mahtava päivä: Onnistunut lähetys, vieraana studiossa kakkutaitelija, joka yllätti macaroneilla. Ja mitkä mahtavat kuulijat, joidan kanssa vuorovaikutus on kaiken suola! Tänään kerroin kuinka kuumuus ahdistaa ja eräs laittoi viestin studioon:

”Mene kuopiolaiseen rantaan. Kuuntele tuulta, ihaile aaltojen liiikkehdintää ja veden värinää. Nauti ilmasta ja maisemista! Ja kerro sitten kokemuksesta radiosssa.”

Ja niin lähdin töitten jälkeen. Ostin evääksi punajuuripiiraan, mangokakkua ja juoman. Nautin auringosta ja kävin uimassa kauniissa Kallavedessä. Matkalla pois poikkesin tervehtimään erikoislähteystä radion iltapäivälähetykseen uimarannalla tekeviä kollegoja ja suuntasin vielä rantakahvilaan lukemaan loppuun kirjan luovuudesta.

Huomenna aamulla sitten kerron kaikki oivallukseni radioon, sitten kirjoitan ne blogiinikin, joten kannattaa huomenna kuunnella ja lukea! Eivät päivät aina ole näin täydellisiä (ainakaan marraskuussa klo 4.00 herätyskellon soidessa), mutta hittovie mitään en vaihtaisi.

Usko mua, kun sanon: Hakkaa päätä seinään, etsi, kokeile, epäonnistu rohkeasti, päästä irti tarvittaessa, mutta älä ikinä lakkaa tahtomasta. Sillä se vie sinut perille. Tahto!

Kakkutaiteiija Nanna Mononen kävi haastateltavanani.

Maailman parhainta punajuuripiirasta!

Kollegani uutistoimittaja Markku Malinen sekä juontaja Petri Julkunen.

Luova prosessi konkretisoituu salamaniskussa – yksi ratkaisu ”writer’s blockiin”

Kuten eilisessä kirjoituksessani kerroin, en ollut aikeissa kirjoittaa erityisherkkyydestä – ainakaan vielä tässä vaiheessa. Tämä johtui osin tuosta liiallisen ”uuh, olen löytänyt tästä kehyksestä itseni” -hehkutuksen välttelystä johtuen ja osin puhtaasti siitä syystä, etten ole tiennyt mitä ja miten asiasta kirjoittaa.

Koko kevään ajan mielessäni on hahmottunut tiettyjä tähän teemaan liittyviä aiheita, mutta jokin blokki on ne tähän mennessä siirtänyt syrjään eikä ole purkautunut oikeiksi sanoiksi. Tuossa vaiheessa en edes vielä osannut osoittaa noita ajatuksia kuuluvaksi herkkyyden teemaan, mutta sitten, kun näin erityisherkkyydestä kertovan dokumentin, josta jo eilen mainitsin, aloin ymmärtää miten irrallaan toisistaan leijailleet ajatukset liittyivät toisiinsa.

Mutta siltikään, en ajatellut, että olisi tarpeen kirjoittaa.

Mutta sitten tuli se lauantainen ukkonen.

Tämä tarina on vaan pakko kertoa erityisesti siksi, että se on iso oivallus jo sinällään: Oppi siitä mitä luovuus on ja kuinka luovat ideat syntyvät. Ja kuinka yllättäen ajattelua estävät muurit murtuvat.


SEN LISÄKSI, että olen lukenut viime aikoina erityisherkkyydestä, luen parhaillaan kirjaa luovuudesta. Nuo teemathan kohdallani liittyvätkin vahvasti yhteen, sillä erityisherkkyyteni ilmenee erityisesti ja hyvin ilmeisenä vahvassa luovuudessani ja lahjakkuudessani.

Kaltaiseni luova ihminen törmää jatkuvasti blokkeihin, jotka yhtäkkiä ilmestyvät kulman takaa järkyttämään luovuuden virtaa. Sellaisen olen viime viikkoina, jopa koko keväänä kokenut. En vain ole saanut kirjoitettua blogiini juuri mitään; en mistään aiheesta. Ja tässä vaiheessa todettakoon, että tämä blogi on minulle yksi merkittävimmistä kanavista, joissa toteutan luovuuttani.

Mutta sitten: Ukkonen!

Olin lajittelemassa pyykkiä, kun se iski. Tuo ukkonen todella tuli puskien takaa, sillä vain hetkeä aiemmin oli ollut pilvetön taivas, eikä merkkiäkään myrskystä.

Pyykkien parissa ajatellut mitään erityistä, en varsinkaan sitä, että olisin aikeissa kirjoittaa jotain, sillä tiesin jo, että se ei tuolla hetkellä onnistuisi. Olin keskittynyt viikaamiseen ja vaatteiden viemiseen vaatekaappiini paikoilleen. Käteni olivat hyvin konkreettisessa tekemisessä ja työssä. Samalla sekunnila, kun ukkonen iski, ryntäsin ikkuaan ihmeissäni. Jollain tavalla tajusin heti, että jokin sytyke syntyi. Keskeytys tasaiseen toimintaani oli nin äkilllinen ja kova (ukkosen jylinä oli todella kovaa), tulin uteliaaksi nähdä muuttuneen tilanteen.

Juoksin ikkunalta toiselle ja jollain tavalla tulin hyvin tietoiseksi tilanteesta ja olin siinä vahvasti läsnä. Palasin useamman kerran pyykkieni pariin ja sitten taas takaisin ikkunalle. Ukkonen, sen ennalta-arvaamaton räiske ja kova sade olivat minusta käsittämättömän mielenkiintoiset.

Ja yhtäkkiä salamojen välkkymisen myötä mieleni palautui lapsuuden kokemukseen pallosalamalla pelottelusta. Ehkä kyseessä oli ihan todellinen fyysinen ja erityisesti kuuloaistini virittänyt myrskyn ääni, joka myös minussa sai aikaan ”salamaniskun” Huh, tämä kuulostaa varmaan tosi kummalliselta, mutta sellaista se luovuus ja luva prosessi on: Yksi nopea impulssi johtaa toiseen, avaa muiston, tunteen ja sitä kautta johtaa johonkin päättelyketjuun.

Lapsuuden muisto viritti toisen ajatuksen peloista, tämä puolestaan johti seuraavaan, ja… Pyykkien laitto jäi minulta kesken, ja ryntäsin tietokoneelle. Aloin kirjoittaa, ja yhdellä, hyvin lyhyellä istumalla (en muista tarkkaan, mutta tuskin puolta tuntiakaan meni, kun se oli valmis) kirjoitin tekstin. Se vain tuli kauttani ja mudostui sanoiksi blogiin. Kun olin saanut tuon kaiken kirjoitettua, laitoin loput pyykit paikoilleen ja päätin mennä viimeistelemään tekstin lasillisen äärelle. Matkalla sain vielä mieleeni muutamia lauseita ja ajatuksia, ja ne auttoivat minua viimeistelemään tekstin.

Suhteellisen suoraviivaista, sanoisin!


TUOSSA SALAMANISKUSSA, kirjaimellisesti, palaset loksahtivat kohdilleen eikä minun ei enää tarvinnut tavallaan tehdä mitään. Vastustelu ja epätietoisuus ratkesivat itsestään.

Enää ei ollut kysymystäkään, etteikö tuota tarinaa ja kertomusta erityisherkkyydestäni olisi kuulunut juuri tuolla hetkellä kertoa. Olin miettinyt monta muuta aihetta, joista olisin voinut kirjoittaa, mutta mikään niistä ei lähtenyt purkautumaan todelliseksi tekstiksi. Sitten vain tuli tuo kertomus.

Näin se menee. Joka ihmeen kerta. Saattaa olla pitkäkin aika, joka tuntuu itsestä järjettömältä blokilta, mutta asiat kehittyvät mielessä, ja kun niille on oikea aika tulla ulos, ne tulevat. Kyseessä on juuri tuollainen jokin pieni hetki, joka varastaa huomion, ohjaa ajattelun johonkin ilmeisestä poikkeavaan ja luo tilan synnyttää se ”luova tuote”, jota on tekemässä. Pitää luottaa prosessiin. Ja siihen, että joskus asiat vain ratkeavat itsestään, omasta puolesta.


LUOVUUS JA LUOVA prosessi ovat ihan järjettömän mielenkiintoinen asia. Ehkä joku, joka osaa ns. mallintaa toimintaa, siis poimia tällaisesta kertomuksesta itselleen malliksi konkreettisen prosessi, jolla olen kyseisessä tilanteessa toiminut – itse kun en osaa sitä tämän paremmin ja vähemmän hörhömmin juuri nyt kuvata.

Ehkä oppi tässä lopulta on se, että prosessiin luottamisen lisäksi blokkitilanteissa on hyvä hakeutua jonkin uudenlaisen ja erilaisen impulssin pariin, jos luonto ei sellaista tällä tavoin järjestä, tekemään jotain erilaista, ihan muuta kuin ilmeistä kirjoittamiseen liityvää.

Ohhoh. Olipas purkaus 😀 Mutta ihan järjetön kokemus itselleni, ehkä edes pieni osa siitä välittyy sinullekin tämän tekstin kautta.

Ah! Tämä on työni yksi hienoja puolia! Koska työpäiväni alkaa jo aamulla klo 5 ja työt loppuvat jo puolen päivän jälkeen, pääsen nauttimaan näin kesäisin pitkästä iltapäivästä auringossa. Tänään lähdin puistoon ottamaan aurinkoa ja lukemaan. Nyt luen Elisabeth Gilbertin kirjaa luovuudesta. Suosittelen, jos asia kiinnostaa! Enemmän tämä kenties tarjoaa inspiraatiota ja kannustusta oman luovan työn tekemiseen kuin varsinaista oppia. Mutta se on kerrassaan inspiroiva teos!

Unelma

Minulla on unelma: Kirjoitettuani MaiLife-blogiani nyt viisi vuotta ja ennen sitä pari vuotta Hidasta elämää -sivustolle, toivoisin, että nämä tarinat tavoittaisivat ihmiset vieläkin laajemmin. Ehkä, seurattuasi tätä tarinaa ymmärrät miksi näin ja mistä tässä kaikessa on kyse.

Se oli sellainen viaton ja utelias kokeilu alkaa rehellisesti ja avoimesti kertoa omaa tarinaa vaiheessa, jossa jätin entisen ja hyppäsin tuntemattomaan tyhjän päälle. Matkasta alkoi syntyä tarina, joka kertoo ihmiselämän peruskysymyksistä, menestyksistä ja menetyksistä, hurjimmista seikkailuista, joihin kuka tahansa voi päästä mukaan, kun vain lähtee!

Nämä seitsemän vuotta ovat muuttaneet tämän yhden ihmisen elämän (ja monta kertaa…), mutta kuulemani mukaan myös monen muun. Itselleni on vähitellen alkanut kolahtaa tajuntaan se, miten upeita ja ensisijaisesti (näin toivon) muille ajatuksia tuovia kertomuksia olen osannut kiteyttää – tästä on pirskattivie tullut elämäntehtäväni, ja olen kehittynyt niin ihmisenä kuin kirjailijana valtavasti! Ja nyt uskallan sen jo sanoa ääneen, vaikka edelleenkin joka toinen kerta tekstejäni julkaistessa pelottaa ja joka toinen kerta hävettää; ja ovatpa jotkut uskoani kovasti koettaneet horjuttaa. Mutta näinkin saa tehdä, ehkä jopa pitää!

Haaste tällaisessa kirjoittamisessa on se, että vaikka lukijoita riittää paljon, moni ei teksteistäni somessa julkisesti tykkää, sillä ne saattavat kolahtaa niin kovaa, että lukukokemus halutaan pitää henkilökohtaisena. Ja niin se saa ollakin! Saan valtavan määrän henkilökohtaista palautetta, ja se yllättää aina; näinkö moni tarinaani seuraa!? KIITOS SIITÄ! En teekään tätä tykkäyksien takia, mutta saamani palaute huomioiden ja ne monet sadat tunnit sekä eletty elämä, jonka tähän tekemiseen olen laittanut, tarkoittavat, että nyt on aika viedä tätä hommaa uudelle tasolle.

KUN tykkäät, niin tykkää rohkeasti! Ja tykkää blogini Facebook-sivusta, suosittele sitä kenties ystävillesi.

Ja sitten se toinen unelma: Nyt on aika kirjata tämä matka ja MaiLifen tarinat sekä niiden takana olevat kertomukset kirjan kansiin. Otan vastaan yhteydenottoja kustantajilta, erityisen suuri tarve käsikirjoitusvaiheessa olisi kustannustoimittajalle! Että tykkää tästä erityisesti KUN haluat kuulla koko tarinan kirjana 😀

(Niin ja se kolmas unelma; että saisin laulaa enemmän! Tämä video siksi, että tämä on tasan kaksi vuotta sitten ystävieni häissä esitetty, ja vaikka vähän rosoinen ääneltään, just nyt ja tähän kohtaan, enemmän kuin täydellinen.)

Etäisyys auttaa löytämään juuret

Tänään on juhlapäivä: Tasan vuosi Kuopiossa takana! Ajan kulkua ei voi ymmärtää.

Mikä mieletön mahdollisuus, mutta samalla rankka taival on tämä mennyt aika ollut. Olen niin kiitollinen siitä, miten olen päässyt kehittymään ammatissani ja millaisen tuen olen täällä saanut.

Mutta yhtä suuri – ja hyvin yllättävä – oppi tällä reissulla on ollut ymmärtää juuret. Että minullakin on sellaiset! Olen ajatellut olevani juureton ihminen, vailla sijaa kartalla, mutta täällä omista juurista on tullut hyvin selkeät ja tärkeät. Ajatella, että olen asunut poissa Helsingistä vuosia myös Ruotsin ja Norjan aikoina, mutta silti nyt ensimmäistä kertaa, täällä Kuopiossa, olen todella tuntenut koti-ikävää – ja ymmärtänyt, että minun juureni ja kotini on Helsinki. Mutta tämä on ollut se tarvittava etäisyys, riittävän lähellä, ja kuitenkin kovin kaukana, jotta olen voinut ymmärtää.

Tämä matka ei ole vielä lopussa, sillä on vielä jotain varallaan ja minulla paljon annettavaa, mutta kun se päättyy, palaan ilolla kotiini.

Missä sinun juuresi ovat?

Valitse, omista, valmistaudu – henkilöbrändäyksen kolme askelta

Tämä blogi on yksi osoitus siitä, kuinka omaa persoonaansa voi brändätä ja miten omaa henkilöbrändiään voi rakentaa. Oma brändini on rakentunut pitkälle tässä blogissa ja sen ansioista – sinkäkin olet päässyt tätä prosessia matkani varrella seuraamaan.

Myös oma filosofiani siitä, mitä henkilöbrädnäys on kehittyi tässä blogissa jakamieni kokemusten seurauksena.

Olin toissa viikolla kouluttamassa henkilöbrändäys-teemasta, ja esitin siellä erään ajattelumallin lähestyä henkilöbrändiä ja oman asiantuntija-, osaajaprofiilinsa tai persoonansa brändäämistä. Tänään haluan jakaa kanssasi lyhyen kiteytyksen filosofiastani. Se on tässä. Toivottavasti opit siitä ja saat oivalluksia!

Ja koska oman henkilöbrändini olennainen osa on ääni, toivon tämän Youtube-videon olevan myös musiikkia korvillenne – enjoy! Kerro, mitä ajatuksia herättää. Ja jaa eteenpäin!

Uusi sivusto maijailmoniemi.fi vinkiksi työnhakuun ja henkilöbrändäykseen

Olen päästänyt sinut mukaan oppimaan ja oivaltamaan kanssani uutta myös työnhaussa ja henkilöbrändyksessä oman esimerkkini avulla. Nyt olisi taas tarjottavaa sillä saralla.

Tein uudet nettisivut, joiden toivon auttavan minua eteenpäin, kun nyt teen päätöksiä omasta jatkostani tämän nykyisen Kuopion pätkän päättyessä elokuun lopulla.

Menepä katsomaan sivut osoitteessa www.maijailmoniemi.fi Tsekkaa ne myös siinä mielessä, mitä oivalluksia voisit saada siinä, kuinka paketoida omaa osaamistasi.

Ja minä tietysti otan työtarjouksia vastaan. On tämä oman tulevaisuutensa pohtiminen aina jännää…

 

Sivuni osoitteessa http://www.maijailmoniemi.fi. Tästä pääset suoraan perille!

 

/Ämmä, toiveikkaana