Haluatko päästä elämässä helpolla? Älä sitten ainakaan lue minun kirjoituksiani – Ymmärtääkseen yksinäisyyttä on mentävä matkalle minuuteen

Yleisön pyynnöstä kirjoittamiseni Hidasta elämää -sivustolle saa tulevaisuudessa jatkoa, kun jaan siellä havaintoja ajatuksistani ”Ihmisten keskellä”. Myös MaiLifeen tulen nostamaan nämä tekstini sellaisenaan, mutta – ainakin silloin tällöin – kirjoitan niihin liittyen myös pienen ”kommenttiraidan”, jatkoajatuksen kustakin tekstistäni ja sen taustoista.

Tänään haluan kirjoittaa helpoista vastauksista.

Ajatus tuohon tuoreeseen tekstiini ”Ymmärtääkseen yksinäisyyttä on mentävä matkalle minuuteen” Hidasta elämää -sivustolla syntyi palautteesta, jonka sain ensimmäisistä vieraskynä kirjoituksistani. Lukija koki, että jakaessani ”vain” vertaistarinaa siitä miten olen yksinäisyyden kokenut, kukaan toinen yksinäinen ei voisi saada mitään apua. Hän halusi minun kirjoittavan keinoista ja tarjoavan mallia siihen, millaisin askelein yksinäisyydestä voisi päästä eroon. Hän kyseenalaisti mahtaisinko itsekään tietää mitään ratkaisuista, vai kirjoittaisinko vain”minä-minä”-tarinaa paremman puutteessa.

VASTAREAKTIO, sellaisen olen kokenut itsekin kymmeniä kertoja. Olen lukenut valtavan määrän elämäntaito-oppaita ja imenyt itseeni niistä ajatuksia ihmisyydestä, milloin mistäkin näkökulmasta. On ihana seurata sellaisia selkeitä steppejä, jotka vapauttavat huolista, ohjaavat mahdolliseen muutokseen ja tarjoavat voimaantumisen hurmion. Mutta silloin, kun kohtaan jotain liian vaikeaa, minulta ajattelua tai toimintaa vaativaa tai törmään peiliin itsestäni ja omista vaikeimmista virheistäni, syntyy vastareaktio. En pidä kuulemastani, vaan haluan painaa kirjan kiinni.

Miten meistä on tullut sellaisia, että vaadimme vain helppoja vastauksia?

NOPEAT fiksaukset ja self help -kaavat tappavat toiminnan, ne tappavat ihmisen oman älyn ja toimintakyvyn. Ne tekevät tietoisuudesta naiivia ja elämästä itsestäänselvää. Kaiken ytimessä tulisi olla kyky tarkastella itseään kriittisesti, ei itsestäänselvyytenä tai helppoina ylhäältäpäin jonkun viisaamman kiteyttäminä yleistyksinä.

Oma elämä on helppo ulkoistaa erilaisiin oppaisiin, uskoa, että on kevyt tie, sellainen, joka viidellä askeleella voimaannuttaa ja vie vapauteen. Mutta voimaantuminen ei itsessään riitä muutoksen aikaansaamiseksi, se ei vapauta, vaan päinvastoin voi jopa tehdä entistä onnettomaksi, kun lukija saa mallin, että kaiken pitäisi olla niin helppoa, vaikkei sitten käytännössä elämässä kuitenkaan mikään muutu. Helppojen vastausten maailmaan ei voi jäädä loputtomiksi ajoiksi, jos haluaa jotain tapahtuvan.

Oman voiman täytyy antaa virrata toiminnassa. Tarvitaan toimintaa ja se puolestaan tarkoittaa pitkiäkin aikoja ja painiskelua turhauttavissa tunteissa, mutta juuri nuo todelliset tunteet on kohdattava.

Ah tätä kaunista maisemaa, jota nyt illasta toiseen auringonlaskun aikaan saan katsoa. Sen myötä toivotan sinulle levollista juhannusta!

 

JOKAISELLE elämänalueelle nykyisin ulottuvan self help -maailman suurin ongelma on se, että se kasaa meidät yhteen tuohon valtavaan voimaantumiseen toistamaan joukkohypnoosia muistuttavassa tilassa toinen toistaan itsestäänselvempiä mantroja siitä, kuinka muutos tapahtuu tai elämä muuttuu. Tuo hypnoositila poistaa kaiken itsekriittisyyden, virtaviivaistaa elämän jonkinlaiseksi kummalliseksi kauneudeksi, jota todellisuus ei ole ikinä tavannut.

Self help -maailman mahdollisuus puolestaan on siinä, että se sysää ihmisen liikkeelle ja hän itse tajuaa, että tämä kaikki vaatii valtavasti työtä asettuakseen arkeen. Se sysää halun kohdata todellisuus ja toimia itsenäisenä, aktiivisena yksilönä, joka ei hypnoosin haalentuessa anna tahdon toimia haihtua helposti.

Siksi tarvitaan kirjoittajia, jotka sanovat sen mitä lukija ei osaa odottaa, tai halua kuulla päästäkseen itse helpolla; kirjoittajia, jotka kertovat vain oman totuutensa. Tuo totuus on se, joka lopulta tarjoaa vastauksia, herättää kysymyksiä edelleen ja sysää lukijansa liikkeeseen.

Jos vain pakenemme alituisesti, vetäydymme turvallisten ja valmiiksipureskeltujen ideoiden äärelle, mikään ei muutu. Me emme muutu.

En halua tarjota helppoa, vaan oivallukseni elämästä tekevät myös kovasti kipeää, ja minun lailla lukijani joutuu kohtaamaan myös itsensä. Juuri siihen minä työlläni pyrin ja siksi en tarjoa aina vain valmiita vastauksia. Enhän minä muuten tarinaani näin avoimesti jakaisi, juuri tällä tavoin, jollen tietäisi sen liikuttavan toisia ja olevan tarpeellista myös muille.

Mikä muu merkitys on kirjoittamisella ja tarinoiden jakamisella, jos niiden tarkoitus ei ole palvella toisten hyvää? Kirjoitukseni eivät ole mitään, jos ne eivät sysää sinua jollain tavoin liikkeelle, ajatteluasi uusille ja, kyllä, itseäsi haastaville ja ravisteleville radoille.

 

Tämä mielessä pitäen, tässä sinulle luettavaksesi uusi kirjoitukseni, joka on nyt julkaistu Hidasta elämää -sivustolla:

 

Ymmärtääkseen yksinäisyyttä on mentävä matkalle minuuteen

Kirjoitin keväällä Hidasta elämää -vieraskynässä kolme kertomusta yksinäisyydestäni. Tekstien ilmestyttyä sain viestin eräältä lukijalta.

”Pelkästään vertaiskokemukset eivät auta ketään kohti parempaa, pitäisi olla jotain käytännön keinoja, edes jotain pientä, joilla voisi yrittää vaikuttaa omaan mieleen. Tuskin Maijakaan selvisi yksinäisyyden kokemuksesta pelkästään ajattelemalla ”tämä on tunne mutta ei todellisuus”, lukija kirjoitti.

Kiitollisena tästä tärkeästä ajatuksesta jäin pitkäksi toviksi pohtimaan pieniä keinoja, joilla voittaa yksinäisyys. Kuinka sellaiset olisivat kiteytettävissä ja toisen ihmisen kopioitavissa käytäntöön?

Kunpa voisin kertoa yhdellä kertaa kaiken mitä olen oppinut, mietin tuskissani. Siihen en kuitenkaan kykene, sillä yksinäisyys ei ole ratkaistavissa yhdessä blogitekstissä, ei kenties kymmenessäkään. Haluan kuitenkin yrittää syventää ymmärrystä yksinäisyydestä, sen olemuksesta ja ratkaisuista, ja siksi kirjoitan jatkossa aiheesta vielä jatkossa lisää tässä blogissa.

”Yksinäisyys on minuuteen elämän varrella nakertuva käsitys itsestä yksilönä ja suhteessa muihin – se on minuuden määritelmä ihmisten keskellä”, olen kiteyttänyt viime aikoina yksinäisyyden olemuksen.

Ensin on tehtävä selväksi kaksi tärkeä asiaa: Yksinäisyyttä ei voi koskaan kokonaan poistaa tai ratkaista, mutta tunnetta voi vähentää. Minä en ole ”selvinnyt yksinäisyydestä”, se ei ole mahdollistakaan. Yksinäisyys tulee aina olemaan osa elämääni, mutta nyt, ymmärtäessäni sitä paremmin, osaan hallita sitä – vain irrottamalla haitalliset ajatukset kokemuksistaan voi yksinäisyyden haitallista voimaa ja otetta omasta elämästä pienentää.

Ja toiseksi: Mikään ulkoa annettu ohje ei tuo täydellistä muutosta. Ainoa keino käsittää yksinäisyys on ensin pysähtyä, kohdata itsensä ja oma tarinansa sekä tunnistaa ja tunnustaa tunteensa itselleen. Yksinäisyys on kunkin ihmisen henkilökohtainen prosessi, oma yksityinen polku.

Elämäntaito-oppaiden aikakaudella olemme tottuneet, että tunteiden käsittelemiseen, selviytymiseen tai itsensä voittamiseen pitäisi olla tarjolla helppoja, muutaman askeleen malleja. Mitä enemmän yksinäisyyteen perehtyy, sitä tarkemmin hahmottaa, kuinka monimutkaisesta kudelmasta kokemuksia yksinäisyys syntyy ja miten syvälle omaan minäkäsitykseen tuo tunne kietoutuu.

Jotta voi ymmärtää yksinäisyyttä, on hyväksyttävä, ettei helppoja malleja ole, ja aivan aluksi on lähdettävä matkalle minuuteen.

Minun matkani alkoi kahdeksan vuotta sitten elämänmuutoksen yhteydessä. Etsin itseäni monissa eri paikoissa asettuen kussakin vaiheessa hyvin erilaisiin rooleihin. Ajattelin, että kyseessä on uuden suunnan ja ammatin löytäminen, mutta pian huomasin, että pohjalla olikin isompi kysymys: Minuuteeni tiukasti kietoutunut kokemus yksinäisyydestä, joka oli seurannut elämäni kaikissa vaiheissa. Oivalsin, että voidakseni löytää paikkani uudelleen, minun olisikin selvitettävä yksinäisyyteeni.

On vaatinut vuosia ja ääretöntä rohkeutta astua itseni eteen vastustamatta. On täytynyt löytää sille aika ja sitoutua tekemään töitä sekä hyväksyä, että tällä matkalla koko käsitys itsestä muuttuu. Se on pelottavaa, mutta juuri siksi, että se asettaa pelkojen äärelle, tuo matka minuuteen vapauttaa vähitellen.

Tulet teksteissäni tapaamaan jatkossa muiden muassa Samppanjapissiksen, Urheiluvaimon, Kalastajanapulaisen ja sen ehkä kaikista käänteentekevimmän, Nimettömän linnun, jolle yksinäisyyden vyyhti alkoi vähitellen purkautua. Kaikki nuo hahmot olen minä, minuuteni ilmentymiä elämäni eri vaiheissa, joihin tutustuminen – niin toivon – antaa myös sinulle avaimia ymmärtää sekä käsitellä yksinäisyyttä. Kirjoitan omista kokemuksistani ja yksilötasolta, mutta myös havainnoistani ihmisten keskellä, sillä ratkaisut yksinäisyyteen ovat yksilön lisäksi myös yhteiskunnan käsissä.

Toivon, että hyväksyt ajatukseni, että vain tällä tavoin, päästämällä sinut lähelleni voin auttaa ja olet sen avulla myös valmis ottamaan turvallisen riskin pysähtyä oman elämäsi äärelle.

Aiemmat vieraskynä-kirjoitukseni voit lukea täältä, täältä ja täältä.

Valtavan varmuuden aallot – olen nyt kirjailija, ja haluan, että tämä tarinani saa sinutkin uskomaan unelmaasi!

ISTUN villasukat jalassa mallorcalaisen talon terassilla ja siemailen kylmää cavaa. Juoman joukossa kelluu mansikka, jonka pinta poreilee pirteästi cavan kuplien kiinnittyessä siihen. Tuuli puhaltaa kauniisti viilentäen iltapäivän auringon paahteessa koko ajan kuumenevaa sijaani terassin sinisellä sohvalla. Tuijotan talven puristuksessa valkoisen kalpeaksi muuttuneita sääriäni. Katse kiinnittyy villasukkiini: Kummallista, miten villasukat eivät suinkaan hiosta kehoa lisää, vaan viilentävät jalkojani.

Olo on raukea ja kiireisten päivien jälkeen kulman takaa kaiken pysäyttänyt loman alku väsyttää. Koko kulkenut kevät tuntuu kohinana kehossa, rytminä, joka vihdoin on vaihtumassa hetkeksi kiivaasta rummutuksesta kevyen leppoisaan. Vaikka olisi paljon tehtävää ja nähtävää, juuri nyt tämä yhden naisen kokonaisuus haluaa vain olla juuri tässä näin; vailla mitään pakkoa tai kiirettä mennä mihinkään.

Käsillä on se hetki, kun on siirtymävaiheessa: menossa myllerryksestä uuteen moodiin. Käsillä on se hetki, kun maistelee jotain uutta asetelmaa niin ruumiissaan kuin sielussaan.

Käsillä on valtavan varmuuden hetki, jos kaiken ihan atomeiksi juuri nyt kiteytän.


MENNYT kevät on ollut hurja, täynnä tapahtumia ja liikettä. Niin paljon kaikkea, että en ole itse oikein meinannut perässä pysyä, enkä sinuakaan siellä pitää.

Nyt on jo aamupäivä, ja tulin hetki sitten aamulenkiltä. Upea, turkoosi meri ja sen takana siintävät vuoret saavat sieluni lepäämään, rauhoittumaan.

Olen tullut pariksi viikoksi Mallorcalle lomalle ja kirjoittamaan. Kevät, kaikessa kohinassaan, on nimittäin tuonut minulle jotain aivan uutta, uuden osan identiteettiini, jota nyt vähitellen mielessäni maistelen.

Kirjailija. Ihan virallinen ja oikea, sellainen minusta on tullut.

Allekirjoitin kustannussopimuksen Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa, ja kirjani, josta kerron myöhemmin enemmän, julkaistaan syksyllä 2020.

Jännää, miten luonnolliselta kaikki tuntuu. Kun sain tiedon, että kirjani halutaan julkaista, en suinkaan hyppinyt tasajalkaa onnestaa, vaan nyökkäsin kevyesti ja totesin mielessäni:

”Näinhän tämän kaiken piti mennä.”


TIEDÄTKÖ tuon tunteen? Sen, kun iso työ on tehty ja vahva usko itseen on vienyt minua eteenpäin, ja sitten kaiken konkretisoituessa vain tietää, että kaikki on näin oikein – juuri tähän olen tähdännyt ja näin, juuri nyt ja tässä hetkessä kaikki sitten vain saa loppuhuipennuksen.

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa kirjan, tiennyt, että se on luonteva ja tarvittava askel elämässäni, mutta olen joutunut odottamaan oikeaa hetkeä sen toteutumiselle – on täytynyt löytää oikea näkökulma, kerätä riittävästi omaa näkemystä ja kokemusta ja käydä läpi tämä kirjaimellisesti kova helvetti, jonka aalloissa olen viime vuodet joutunut pyörimään. Olen tiennyt sisimmässäni, ettei ennen tätä kevättä ole ollut oikea aika.

Mutta sitten, jossain kohtaa kaikki vaan asettuu oikealla tavalla paikoilleen. Sitä tapaa oikeat ihmiset, saa tarvittavan peilin ajatuksilleen, ja mikä tärkeintä: Löytää ne, jotka todella uskovat ja haluavat tukea näissä tavoitteissa ja unelmissa.

Ja sitten tulee se hetki, aalto, joka syöksyy valtavan varmuuden siitä, että juuri näin kaiken on pitänyt mennä ja että ”mitäpä ihmeellistä tässäkään nyt sitten on” – siis se fiilis, miten oikealta kaikki voikaan tuntua!

Sinulle haluan vain tänään toivoa uskoa siihen, että oikeat asiat tapahtuvat kyllä, kun niiden aika on. Kaikki unelmat eivät suinkaan toteudu, mutta mistään ei kannata mustasukkaisesti pitää kiinni. Kyllä sitä syvimmällä sisällään tietää sen, minkä unelman on tarkoitus kantaa; ne ovat niitä asioita, joihin antaa ihan kaikkensa ja joiden eteen on valmis näkemään valtavasti vaivaa.

Ehkä se valtava varmuus liittyykin tiettyihin tärkeimpiin unelmiin koko ajan. Ehkä, jos varmuutta ei koe lainkaan, sellaiset asiat eivät ole tärkeitä unelmia edes alkujaan? Näitä unelmia testataan matkan varrella koko ajan, mutta jokin niissä oikeissa ja kaikista tärkeimmissä asioissa pitää koko ajan kiinni siten, ettei ole valmis luovuttamaan. Erilaisia polkuja unelman toteutumiselle varmasti täytyy tutkia, sillä polku ei ole millään tavoin suora.

Mutta ne oikeat asiat tapahtuvat, ja kun ne tapahtuvat sitä vain nyökkää hiljaa itsekseen ja hymyilee: Tuntee valtavan varmuuden; se, niin uskon, on kaiken kovan työn paras palkinto.


VALTAVAAN varmuuteen ei suinkaan voi jäädä kellumaan, mutta se ohjaa minua koko ajan eteenpäin. Paljon on työtä vielä tehtävänä. Nyt minä siis sitten kirjoitan Mallorcalla kuin mikäkin kunnon kirjailija konsanaan. Sain täältä lainakseni asunnon tuttaviltani, jotka lähtivät Mallorcan kodistaan lomalle Suomeen.

Koko matkani päätarkoitus on kirjoittaa kirjaa, mutta toivon, että pääsen myös vähän katselemaan maisemia kävelyetäisyyden takaakin. Parille päivälle suunnittelen jotain reissua, mutta oikeastaan tämäkin jo riittää. Toivon todella, että saan nyt suhteellisen paljon kirjoitettua, ja kirjan hyvin liikkeelle. Olen sitä toki jo paljon kirjoittanut, ja blogini ystävänä ilahdut varmasti siitä tiedosta, että täältäkin tuttuja asioita se tulee käsittelemään. Mutta tästä kaikesta lisää myöhemmin.

Oi ihanuutta, oi autuutta! Lämpimiä tuulia ja valtavan varmuuden aaltoja sinulle ystäväni!

❤ Äm

Unelma

Minulla on unelma: Kirjoitettuani MaiLife-blogiani nyt viisi vuotta ja ennen sitä pari vuotta Hidasta elämää -sivustolle, toivoisin, että nämä tarinat tavoittaisivat ihmiset vieläkin laajemmin. Ehkä, seurattuasi tätä tarinaa ymmärrät miksi näin ja mistä tässä kaikessa on kyse.

Se oli sellainen viaton ja utelias kokeilu alkaa rehellisesti ja avoimesti kertoa omaa tarinaa vaiheessa, jossa jätin entisen ja hyppäsin tuntemattomaan tyhjän päälle. Matkasta alkoi syntyä tarina, joka kertoo ihmiselämän peruskysymyksistä, menestyksistä ja menetyksistä, hurjimmista seikkailuista, joihin kuka tahansa voi päästä mukaan, kun vain lähtee!

Nämä seitsemän vuotta ovat muuttaneet tämän yhden ihmisen elämän (ja monta kertaa…), mutta kuulemani mukaan myös monen muun. Itselleni on vähitellen alkanut kolahtaa tajuntaan se, miten upeita ja ensisijaisesti (näin toivon) muille ajatuksia tuovia kertomuksia olen osannut kiteyttää – tästä on pirskattivie tullut elämäntehtäväni, ja olen kehittynyt niin ihmisenä kuin kirjailijana valtavasti! Ja nyt uskallan sen jo sanoa ääneen, vaikka edelleenkin joka toinen kerta tekstejäni julkaistessa pelottaa ja joka toinen kerta hävettää; ja ovatpa jotkut uskoani kovasti koettaneet horjuttaa. Mutta näinkin saa tehdä, ehkä jopa pitää!

Haaste tällaisessa kirjoittamisessa on se, että vaikka lukijoita riittää paljon, moni ei teksteistäni somessa julkisesti tykkää, sillä ne saattavat kolahtaa niin kovaa, että lukukokemus halutaan pitää henkilökohtaisena. Ja niin se saa ollakin! Saan valtavan määrän henkilökohtaista palautetta, ja se yllättää aina; näinkö moni tarinaani seuraa!? KIITOS SIITÄ! En teekään tätä tykkäyksien takia, mutta saamani palaute huomioiden ja ne monet sadat tunnit sekä eletty elämä, jonka tähän tekemiseen olen laittanut, tarkoittavat, että nyt on aika viedä tätä hommaa uudelle tasolle.

KUN tykkäät, niin tykkää rohkeasti! Ja tykkää blogini Facebook-sivusta, suosittele sitä kenties ystävillesi.

Ja sitten se toinen unelma: Nyt on aika kirjata tämä matka ja MaiLifen tarinat sekä niiden takana olevat kertomukset kirjan kansiin. Otan vastaan yhteydenottoja kustantajilta, erityisen suuri tarve käsikirjoitusvaiheessa olisi kustannustoimittajalle! Että tykkää tästä erityisesti KUN haluat kuulla koko tarinan kirjana 😀

(Niin ja se kolmas unelma; että saisin laulaa enemmän! Tämä video siksi, että tämä on tasan kaksi vuotta sitten ystävieni häissä esitetty, ja vaikka vähän rosoinen ääneltään, just nyt ja tähän kohtaan, enemmän kuin täydellinen.)

Huippukirjailijoiden opissa

Näin ne päivät vaan vilahtavat, että vasta illalla havahtuu aivan yhtäkkiä, miten hienoja juttuja sitä yhteen päivään mahtuukaan. Tänään minun agendallani on ollut töitä, mielenkiintoinen tapaaminen ja kohokohtana huippu koulutus. 

Olin tänään Image-akatemian kirjailijakoulussa. Siellä pohdittiin kirjoittamista ja kirjailijan työtä Suomen kovimpien kirjailijoiden, kuten Riikka Pulkkinen, Juha Itkonen ja Miina Supinen, johdolla.

  
Kattaus oli niin laaja, ja puhujia laidasta laitaan, joten kaiken opin sulattaminen vie hetken. Mutta paljon ideoita ja inspiraatiota on nyt tämä pieni kirjailija pullollaan. Sinäkin toivottavasti saat päivän anneista tulevaisuudessa nauttia.

Väsymys on hurja. Kotiin tultuani olen lähinnä vain tuijotellut seiniä. Kehokuurini viimeinen viikko alkoi tänään. Thank god! Minua ei todellakaan ole tehty ihmiseksi, joka vahtii jokaista suupalaansa. Ja tarvitsen hiilihydraatteja, jotta aivoni toimisivat. No, tähän aiheeseen en mene syvemmälle täällä, Snapchatissa annoin jo täyslaidallisen, käy katsomassa sieltä. Mutta kuurin päätyttyä kerron sitten kootusti tarkemmin mistä tässä 28 päivän jaksossa on kyse ja mitä on tapahtunut – jos vaan selviän tämän läpi, se on pieni kysymysmerkki tällä hetkellä 😝

Kiitos tästä päivästä! On tämä elämä vaan täynnä upeita mahdollisuuksia. Toivottavasti myös sinulle.

Kauniita unia!

/Ämmäsi

Letski – Hiihtourpo, but still A Queen

Ohhoh. Tämä viikko on kyllä vaan yksinkertaisesti aivan uskomattoman upea. Vire on mitä mainioin ja paljon tapahtuu. Tuntuu, että minulla on sinulle vain koko ajan uutta kerrottavaa.

Tänäänkin!

Haluan nimittäin esitellä sinulle yhden aloittamistani työprojekteista – Letskin!

Minähän olen sinulle jo vähän tästä projektista vinkkailutkin aiemmin. Muistatko, kun kerroin miten polkujuoksupeto pääsi irti elämäni ensimmäisessä juoksutapahtumakokemuksesta toukokuussa? Tai siitä, kun olin muutama viikko sitten Vuokatissa, ja Perässähiihtäjä syntyi uudelleen…?

Näihin hiihtoaiheisiin käänteisiin elämässäni liittyy kaksi naista: Hoomoilanen ja Superhiihtomutsi. He ovat superhiihtäjiä Kainuun perämetsistä. Meillä on tässä kuluneiden kuukausien aikana muhinut ja kehittynyt idea siitä, että hiihto, suomalaisten kansallisurheilulaji, vaatii uudenlaista lähestymistapaa. Lajille täytyy palauttaa sille kuuluva hohdokkuus ja hauskuus. Ja sitten syntyi idea Letskistä, palvelusta, joka kannustaa uusia harrastajia hiihdon pariin rakentaen ja rakentaa uudenlaista suomalaista hiihtoyhteisöä, tarjoaa hiihtovalmennusta sekä tukee suomalaista nuorisohiihtoa – rennolla otteella.

936699_1605212209740991_311954992787762308_n

2Hiihto-Urpo_but_still_A_Queen_Letski.fi

Ja koska nämä hiihtohirmut tarvitsivat soppaan koekaniinin, he nappasivat minut, mitäänosaamattoman kaupunkilaisen hiihtourpon mukaan. Minä myös myös vähän kirjoittaa, joten harteilleni laskeutui aika hurjan hieno tehtävä – Letskin myötä pääsen kirjoittamaan uutta kirjaa ja kirjailijanurani jatkuu! Suomen vuoden 2017 100-vuotisjuhlavuoden, Urheilun Supervuoden ja kansallisurheilulajimme hiihdon kunniaksi teemme kirjan, joka menee hiihtäjän iholle. Sen pääosassa ovat hiihtourheilun sankarit – niin huippu-urheilijat kuin harrastelijat tukijoukkoineen. Kirjalla tuemme suomalaista nuorisohiihtoa, jotta hiihtämisen perinne säilyisi vahvana seuraavatkin sata vuotta.

Hoomoilasta eli Heidiä, Superhiihtomutsia Hanna ja minua yhdistää hien himo ja hiihdon hurma; haluamme yksinkertaisesti olla rakentamassa hiihtävämpää Suomea ja tarjota mahdollisimman monelle kokemuksen siitä kun suksi luistaa. Hiihto on iloista yhdessä tekemistä ja tulevaisuuden laji. Haluamme, että jokaisella suomalaisella on siihen mahdollisuus. Ja tietysti – hiihdämme itsekin kovaa ja korkealta.

Kauheasti olisi kerrottavaa. Mutta parempi kun menet nyt osoitteeseen http://www.letski.fi. Meillä on siellä nimittäin sinullekin mahdollisuus tulla mukaan!

11944511_10153326435819457_241586172_n

/Ämmä, joka ponnistaa jotakuinkin kuvan esittämältä pohjalta… Sukset viimeksi jalassa about noihin aikoihin.

Näytelmäkirjailija jo kahdeksan vanhana

IMG_7016.JPG
Katso nyt minkä löysin! Toivotaan, että tämä kirjailijankyvykkyys on vähän kehittynyt vuosien varrella. Suhteellisen yllätyksetöntä näytelmäkirjallisuutta on 2C-luokan Maija 8 v tuottanut.

Mutta sillä tavalla fiksusti kuitenkin rahan kiilto silmissä olen ollut, että loppuun rakentanut jatko-osan mahdollisuuden, jos tuo täti tuleekin uudelleen käymään. Sehän voisi olla nimeltään vaikka ”Hyvää juhannusta, Anna”. Pitäisiköhän kirjoittaa…

😂

Uusi minä, toteutunut unelma!

Voi minun rakkaat ystäväni miten paljon te annatte minulle iloa, valoa ja energiaa! Lounastin uudessa (tai ainakin minulle aivan tuoreessa tuttavuudessa) Cafe Kuppi ja Muffinissa rakkaan Maaretan kanssa ja olen niin täynnä virtaa, etten tiedä mihin sen ensimmäisenä purkaisin. Tai oikeastaan tiedän ja kohta sen saat selville sinäkin…

20140321-133125.jpg
Maaretta lukeutuu tähän minun idoli-ryhmääni upeita, itsenäisiä ja sopivasti hulluja naisia. Yrittäjä, kirjailija ja ihminen isolla iillä, joka rohkeasti seuraa omia unelmiaan ja kulkee omia polkujaan.

20140321-133413.jpg
Kuten nyt tämä uusin: new.me, verkkopalvelu, joka tarjoaa helppoja ja hauskoja digitaalisia henkilökohtaisen kasvun työkaluja. Keskustelimme paljon Maaretan kanssa erilaisista unelmista: siitä, miten ihmiset usein jäävät unelmiensa toteuttamisessa jumiin siihen, että eivät saa aikaiseksi mitään, koska unelma tuntuu vaikealta lähestyä tai saavuttaa konkreettisesti. Pohdimme miten me ihmiset voisimme coachata ja valmentaa itseämme kohti tavoiteitamme omalla ajallamme ja omassa tahdissamme tällaisen verkkotyökalun avulla. Nyt siis puhun ihan konkreettisista, käsinkosketeltavista tavoitteista, en ainoastaan mistään elämänmuutoksesta tai itsensä tutkiskelusta.

Ja sitten keksimme: minähän voisin ottaa new.me:n avukseni kirjankirjoittamisunelmassani – tutkia voisinko todella saada apua tällaisen verkkotyökalun avulla kirjan kirjoittamiseen. Ja saada sen pian ihan oikeasti kauppojen hyllyyn!

Uskot varmaan, että innostuin, sillä tuo pirskatin superteokseni pyörii päässäni, mutta ei edisty. Nyt siis päätin aloittaa tutustumisen new.me:n kurssiin ja pistää tuulemaan kirjani kanssa. Raportoin matkastani, lupaan sen.

/Maija, joka on nyt askeleen lähempänä unelmaansa olla kirjailija

Yet another sign

Jotenkin tämä maailma on välillä vaan niin… hassu. Että miten asiat voivatkin mennä sellaisessa synkroniteetissa. Että niitä merkkejä tulee joka puolelta kun on niille avoinna.

Pohdiskelin nimittäin tässä töitten lomassa omia kirjoittamis- ja kirjailijahaaveitani; että kuinka niissä etenisin jotta unelmani joskus toteutuisivat. Käänsin katsettani tietokoneen näytöltä noin viisi senttiä oikealle, ja huomasin tämän

20140306-131654.jpg

20140306-131730.jpg
Siinähän se; yet another sign! Taidanpa kysäistä voisinko ottaa kirjan viikonlopuksi lainaan…