Muuttomotivaation puute

Lähtölaskenta on alkanut. Muuttopäivä on parin päivän päässä, mutta minulla on muuttomotivaation puute. En ole saanut vielä mitään aikaan muuton eteen. En tiedä onko ajatukseni itsetuhoinen, mutta tuntuu, ettei kotonani ole niin paljon tavaraa, ettenkö saisi niitä kasattua päivässä. Nyt en siis saa itseäni pakkaamaan, koska olen varma saavani kaiken kasaan vikkelästi. Pakkaamisen sijaan nyt tuijotan vain väsyneenä Netflixiä. Ehkä pieni lepo tekee ihan hyvää, kun vauhtia on viime viikkoina riittänyt.

Tänään fiilis on aika haikea. Olimme parin päivän reissulla Tallinnassa ystävieni kanssa (Elina, jonka juhlilla olin juontajana tammikuussa, järjesti meille järjestelyissä mukana olleille pienen karonkkareissun) ja nyt kun viime viikon työtohinat ja reissu on takana, kaikki alkaa vähitellen iskeä minuun. Lauantaina olen todella muuttanut Kuoioon ja maanantaina aloitan uudessa työssäni. Juuri nyt tuntuu hieman surulliselta jättää kaikki Helsingissä taakse.

Vaikka enhän minä oikeastaan mitään taakseni jätä. Juuri nyt en halua tehdä asiasta yhtään sen isompaa kuin se on: seuraavat kuukaudet asun Kuopiossa ja saan tehdä huipputyötä. Sitten jää nähtäväksi mihin elämä vie. Oikeastaan tilanne on aika jännä; nyt tiedän elämääni eteenpäin puoli vuotta, mutta sen jälkeen kaikki on mysteeriä. Ehkä viihdyn Kuopiossa niin hyvin, että haluan jäädä sinne, kenties palaan sieltä heti työkeikkani loputtua ensi vuonna takaisin Helsinkiin tai mahdollisesti matkaan sieltä seuraavaan paikkaan. Kukaan ei tiedä, ja tästä syystä minulla kai on vähän outo olo.

Mutta kovin kauas ei kannata ajatella. Ehkä parempi on vain keskittyä huomiseen, jollon todella aion alkaa pakkaamaan. Sillä huomenna muuttomotivaation on paras löytyä. Muuten joudutaan ongelmiin… Wish me luck!

Tallinnan reissu oli naurua täynnä! Saimme nauttia kesän lämpimimmästä päivästä ihanassa seurassa. Ja ihanista ravintoloista. Tässä lounaalla Kivi, paber, käärid (suomeksi Kivi, paperi, sakset) -ravintolassa. Suosittelen!

Illalla suunnattiin seuraamaan auringon laskua Noaan, joka on yksi Tallinnan hienoimmista ravintoloista. Ruoka oli taivaallista ja maisemat mahtavat. Tässä ystäväni Eki koettaa suoristaa housujeni lahkeita kuvaa varten. Ihan vaan, jos ihmettelit 😀

Noa sijaitsee Tallinnan vieressä n. 10 kilometrin päässä olevassa Viimsin kaupungissa. Ikkunasta näkyi suoraan Tallinnnaan.

Tämä kuva ei tee oikeutta annokselle, mutta Noassa söin parhaimman alkuruoan ehkä ikinä.

Sitten siirryttiinkin jo aamiaiselle, joka nautittiin luomu- ja lähiruokaa tarjoilevassa Nop-ravintolassa. Jos olet Tallinnaan matkalla, suosittelen lämpimästi tutustumään näihin kaikkiin paikkoihin, joissa kävimme. Visiittimme emäntä asuu Tallinnassa, ja ilman häntä emme olisi näitä ikinä löytäneet.

 

 

Mainokset

Maija matkalla: Lahti

Nyt kun mulla on tuo aktiivisempi Youtube-kanava, sain loistavan idean alkaa tehdä matkaohjelmaa: aina kun matkustan jonnekin, poimin parhaat palat sulle mukaan. Sit ekakshan mä menin perhana tietty LAHTEEN… Ni, synty tää. Ja Birgitta, suomenruotsalainen kielenkääntäjä! Jatkoa en tälle sarjalle just nyt lupaa.

Mut tilaa silti mun Tube-kanava!

Suloa sunnuntaihin, söpöläiset!

 

/Äm

Jos ei heilaa helluntaina, saa seikkailla koko kesän – uusi seikkailu alkaa nyt!

”Kaikki seikkailut alkavat hurjalla hämmennyksellä.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan. Tiedät, miltä minusta tuntuu juuri nyt.

Kun olo on sanalla sanottuna hämmentynyt.

Ja pöllähtänyt.

Ja sekava.

Hurjan hämmentynyt, pöllähtänyt ja sekava on olo juuri sillä hetkellä, kun on repäissyt itsensä irti normaalista arjesta ja uomastaan. Sillä hetkellä, kun on astunut sisään tuntemattomasta ovesta tietämättä mitä sen sisäpuolella on.”

Helluntain heilattomuus on paras asia, joka voi tapahtua, sillä nyt saa seikkailla koko kesän! Onhan tässä jo koko pitkä kevät odotettu uutta seikkailua, ja NYT on sen aika!

Sekavalta tuntuu taas – tietysti. Muistatko, kun kirjoitin sinulle marraskuussa Las Vegasiin hypätessäni seikkailujen syvimmästä olemuksesta (katso koko kirjoitus tästä) nämä lainauksissa olevat asiat?

”Kaikki seikkailut päättyvät ennalta-arvaamattomiin löytöihin ja mielettömiin yllätyksiin.

Jos olet joskus hypännyt johonkin uuteen paikkaan, uuteen haasteeseen ja uusien ihmisten seuraan, tiedät mitä tarkoitan.

Sanoinkuvaamaton.

Kiitollinen.

Sanoinkuvaamattoman kiitollinen on olo sillä hetkellä, kun on tehnyt jotain ennalta tuntematonta sekä oppinut jotain uutta ja arvaamatonta. Kokenut sellaista, jota ei voisi omassa arjessaan kuvitellakaan.”

Minä istun nyt junassa, enkä tiedä mistä aamulla herään. Hurja haaste, josta tiedän vain raamit, mutten mitään muuta. En tunne ihmisiä, jotka paikan päällä tapaan, en tiedä mitä minun pitää tehdä – en voi liiemmin olla varma kuinka suoriudun tehtävästäni.

”Kaikkien seikkailujen kaava on samanlainen: ne alkavat jännittävästä tuntemattomasta ja päättyvät uskomattomiin löydöksiin – juuri siitä syystä, kun alussa mikään ei ole ollut tuttua ja hämmennys on ollut valtava.

Se on seikkailujen suola.”

Siksi Reissunaista viedään taas. Mutta minne? Arvaa!

Tällaiset kolme vinkkiä olen antanut Instagramissani tänään. Tule seuraamaan minua sinne @maijailmoniemi ja saat vielä aamulla lisää vinkkejä!

13235987_10153886113549457_740108881_n

Vinkki numero 1: Muun muuassa nämä pakattiin reissuun mukaan.

13228009_10153886113249457_271381975_n

Pakkaaminen. Pinnankiristymä. Miksi reissuun lähteminen on aina näin vaikeaa? Ai ni, vinkki numero 2 kohteestani: Karpaasikin kävi täällä…

13219641_10153886113014457_361680486_n

Jos ei heilaa helluntaina, saa seikkailla koko kesän! Matkaan siis! Paljon odotettu uusi seikkailuni alkaa nyt. Juuri tätä enempää en itsekään tiedä, mutta tässä vinkki numero 3: alkumatka taittuu täällä makuuvaunussa. Makamisesta muutoin ei tällä reissulla ole kyllä kyse, mutta arvaatko mistä huomenna herään?

Ja EKSTRAVIHJE nyt vain blogissani: Tässä haasteessa saan yhdistää kolme minulle tärkeää asiaa; luonnon, kovan treenin ja auttamisen.

/Äm, joka on aika varma, ettet kyllä vielä näillä vihjein osaa arvata…

Ikävä

Tänään se tuli. Ikävä. Kova ikävä Norjaan putkahti sukkelasti päälle, kun näin tämän videon, joka on kuvattu vuorella, joka kohosi lähes takapihallani Støssä.

Täällä minäkin kävin sieniretkellä. Muistatko, kun kerroin sinulle marraskuisesta arktisesta sieniretkestämme? Näihin kuviin palasin tänään, ja… niin, haluan takaisin Norjaan.

IMG_6650 IMG_6655 10744602_712347642197536_1010653605_n 10752039_712347972197503_1868582879_n IMG_6698 10736185_712348395530794_2145461537_n sieniretki

Ehkä pääsen sinne nopeammin kuin kuvittelenkaan.

Energiaa, rokkenrollia ja kauniita kohtaamisia

Ja sitten tuli taas maanantai.

Ja meni…

Kello on jo yli kahdeksan illalla, tässähän tämä päivä on jo melkein mennyt suhisten. On ollut jotenkin todella energinen päivä siitä huolimatta, että tulin kotiin vasta eilen yöllä myöhään. Reissu antoi selvästi virtaa. Kyllähän se hyvää tekee, kun pääsee välillä toisiin maisemiin tekemään jotain arjesta poikkeavaa. Aiva kuten Hullun Polkasu -reissunikin; vaikka olin matkalla vain muutamia päiviä, tuntui kuin olisi ollut poissa pitkään. Niin hyvin aivot tällaisilla reissuilla saa katkaistua.

Vaikka olenkin kyllä ollut tänään vähän mietteliäs. Niin käy aina tällaisten reissujen jälkeen.

Yksi hienoimmista asioista elämässä minulle on mahdollisuus päästä matkustelemaan ja näkemään erilaisia paikkoja ja tapoja elää. On jotenkin käsittämättömän suuri rikkaus päästä ulos omasta arjestaan ja ympyröistään näkemään toisenlaista elämää kuin itse elää. Aina sitä ajattelee, että wau, täälläkin asuu ihmisiä ja tällä näinkin voi elää!

En tiedä kuulostaako tämä nyt jotenkin typerältä tai vaikeaselkoiselta.

Mutta ajatellaan nyt esimerkiksi Vuokattia. Rauhallinen, kaunis paikka, jossa elämänmeno on niin erilainen kuin Helsingissä. On pakko tunnustaa, että siinä on paljon sellaisia puolia, jotka kiehtovat minua kovasti. Ehkä tämä on jonkin vanhenemisjuttu, mutta huomaan yhä useammin kaipaavani rauhallisempaa ja maanläheisempää tapaa elää. Siihen makuun pääsin jo Norjassa. Tuntuu, että Vuokatissa ihmisillä oli paljon rauhaa ja kykyä nauttia. Luonto on siellä tärkeää, perhe ja sukulaiset lähellä. Ja kaikkialla todella hiihdetään! Kesälläkin! Minä olin koko ajan aivan ihmeissäni siitä miten joka puolella tuli vastaan hiihtäjiä treeneissään rullasuksilla tai Vuokatin vaaralla sauvakävellen. Se, mikä minulle on jotenkin outoa ja jopa vähän jännittävääkin, on heille arkea. Ja sitä on niin vaikea käsittää keskellä omaa arkeaan.

Tällaisten reissujen jälkeen minä aina tajuan, että mikä minulle on tavallista ja normaalia, ei välttämättä kuulu sinun elämääsi ollenkaan – ja päinvastoin. Miten erilaisia maailmankuvia meillä eri paikoissa asuvilla ihmisillä voi ollakaan. Ja silti me kuitenkin lopulta olemme aivan samanlaisia. Siksi on niin hienoa, että me voimme kohdata toisiamme, mieluiten tietysti kasvotusten, mutta vaikka sitten näin virtuaalimaailmassa ajatuksiamme jakaen. Kohtaamiset uusien ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa sekä heidän arkeensa mukaan pääseminen ovat elämäni suola – toivottavasti myös sinunkin! Tästä syystä minä olen nyt niin energinen.

Jännää.

Ja suhteellisen filosofista taas…

Tästä tulee huippuviikko. Niinhän minä jo aamulla MaiLifen Facebookissa ja Instagramissani  julistin; että parasta on luvassa, odotapa vaan… Minä odotan todella, sillä kohta alkaa rokkenroll ja sinäkin pääset siihen musisointiin mukaan hyvin pian! Odotapa vaan.

/Ämmä, toivoen energiaa, rokkenrollia ja uusien ihmisten kauniita kohtaamisia myös sinun viikkoosi

 

Tamperelaisia ajatuksia viikon lopuksi

Eilen illalla Tampereella. Nämä kaksi suuren tamperelaisen ajatusta maahan kirjailtuna kiinnittivät huomioni. Niiden siivittämänä toivon sinulle suloista sunnuntai-iltaa ja armeliasta alkavaa juhannusviikkoa!

   
/Ämmä, joka aikoo nähdä unta… jaa, enpäs taidakaan kertoa vielä mistä.

Maisema muuttuu

IMG_9655-0

IMG_9655
Jos vertaat tuota yllä olevaa viime aikoina ottamiini kuviin, niin onhan tämä tämän päivän maisemani vähän erilainen. Moottoritie bussista kuvattuna.

Maisemat vaihtuvat. Nyt olen Helsingissä. Vilkas päivä takana. Pää ei pysy perässä. Tänään maiseman ja harmaan sään lisäksi ihmetyttävät pääkaupungin korkeat talot.

Olenko minä kutistunut?

Voiko tällaisessa ajassa perspektiivi muuttua näin täysin? Talot kohoavat korkeuksiin ja minä pieni ihminen vaellan niiden varjossa loskassa.

Viikinkimatka Lofooteille

Huomenta! Nyt ehdin rauhassa istua alas ja kertoa hieman toissapäivänä tekemästämme reissusta Lofooteille. Kameraan kertyi ihan valtava määrä kuvia, enkä oikein osaa jäsennellä näitä. Paljon mahtuu yhteen päivään. Ehkä nyt vain rämpsäisen kaiken nähtävillesi…

Kohokohdat olivat maisemat, vierailu Borgin Lofoottien Viikinkimuseossa ja työsopimukseni allekirjoittaminen! Minun kalastajani, tuttavallisesti Lofoottien Tomppa tai Tom of Lofoten asuu (go figure!) nimensä mukaisesti Lofooteilla ja koska näillä näkymin viikkoon ei Støssä kalasteta, ei Tomppakaan tule kyläämme. Me siis lähdimme hänen luokseen. Ajoimme koko päivän reissun Lofooteille ja takaisin Støhön. Ja voit arvata, tällä tytöllä riitti ihmettelemistä.

IMG_6242

Vesterålenin maakunnasta kulkee lautta Lofooteille, sillä mekin matkaa taitoimme. Ja hauskaa oli…

IMG_6258

Voi kunpa kameralla saisi tehtyä oikeutta näille maisemille! Tulet näkemään vielä paljon kuvia vuorista, koska minä en ihan hetkeen näihin näkymiin kyllästy. Toivottavasti pian pääsen myös vaeltelemaan noihin maisemiin.

IMG_6264  IMG_6272

Maisemien katselun jälkeen tapasimme Tomin ja jännitimme työsopimuksen allekirjoitusta. Sieltä ne nimet saatiin paperiin ja minä olen nyt virallisesti siimankoukuttaja.

IMG_6283

Borgissa sijaitseva Lofoottien Viikinkimuseo oli mielenkiintoinen kokemus. Borgista löydettiin 1980-luvun alussa maailman suurimman viikinkitalon rauniot. Yli 80 metriä pitkä päärakennus oli käytössä noin vuosina 500–1000. Perimätiedon mukaan täällä asuivat Pohjois-Norjan mahtavimmat viikingit. Nyt alueelle on rakennettu uudelleen kokonainen viikinkikylä.

Minulle oli suuri yllätys se, kuinka mainettaan pahempia viikingit oikeastaan olivat. Tästä museossa ei puhuttu, mutta matkaoppaamme Lauri kertoi monta mielenkiintoista tarinaa. Yksi tämän Norjan vuoden tavoitteistani on päästä perehtymään enemmän Pohjois-Norjan historiaan, kultuuriin ja tarinoihin. Tämä reissu oli hyvä alku!

IMG_6358

IMG_6304 IMG_6301

IMG_6322

Hienointa museosaa oli se, että kaikkeen sai koskea. Kaikkea sai kokeilla. Ja niinhän me teimme…

IMG_6311 IMG_6319

Siinä on minulla päällä 10,2 kiloa painava paita. Viikinkimuotia suoraan 500-luvulta.

IMG_6298 IMG_6332

Pojat kokeilivat tulen sytyttämistä ja puutöitä. Ja jätinhän minäkin merkkini viikinkien maille:

IMG_6334 IMG_6347

Näetkö, mitä siinä lukee? MaiLife!

Kivaa perjantaita sinulle! Minä taidan tänään tehdä pitkän kävelylenkin Hermannin kanssa ja ottaa vähän kuvia Støstä, jotta voisin pian esitellä kotikulmiani vähän enemmän.

Minä muutan Norjaan

Tämä on ovi uuteen työpaikkaani. Ovi uuteen maailmaan. Ei ehkä aivan ilmeisin ovi minulle, saatat ajatella, mutta nyt kun tämän kuvan tähän laitan, sehän on aivan selvää. Tuosta minä kohta kuljen.

Tänään minulla on aika kivoja uutisia sinulle.

norjanovi

Kuva Lauri Pietikäinen

Minä ja minun sekopääterrierini Herra Hermanni muutamme lokakuussa Norjaan, pieneen Støn kalastajakylään. Ei, älä huoli, en lähde sinne Jalkapallovaimona tai Kalastajan sellaisena, mutta kukaties minusta itsestäni tulee vielä kalastaja. Homma kun menee nyt näin: minulle on tarjoutunut mahdollisuus tarttua ainutlaatuiseen työtilaisuuteen Støssä. Se alkaa nyt sykysyllä kalastuksen avustavissa tehtävissä siimankoukuttajana. Itse en siis hyppää troolariin (ainakaan ihan näin aluksi), vaan syötitän kalastajan siimoja, jotta hän sitten voi mennä merelle ja tehdä työnsä. Minusta tulee yksi lenkki ketjussa, johon tämän upean pohjois-norjalaisen kylän historia ja tulevaisuus nojaavat.

Siimoja syötittäessäni tutustun ja perehdyn samalla Norjan luontoon, kulttuuriin, kieleen ja ihmisiin sekä opiskelen oppityttönä Støn kyläyhteisön elämänmenon määrittävää kalastusta, meren elämää – valaita! Kun olen oppinut riittävästi, pääsen mukaan Arctic Whale Tours -valassafareille. Ja tietysti, kerron sinulle tarkemmin työstäni, uudesta kodistani sekä kaikesta matkan varrella kohtaamastani ja oppimastani jo tuttuun omalaatuiseen tyyliini niin omassa blogissani kuin muissa suomalaisissa ja ehkä kansainvälisissäkin medioissa.

* * *

Ihan jos villin veikkauksen heitän, niin nyt juuri tässä kohtaa sinä olet ihan niiku että mitähäh!

Voi kuule, niin minäkin olen ollut nyt kuluneet kaksi viikkoa kun tämä mahdollisuus varmistui. Hyvin nopeasti asiat tuntuvat tapahtuvan välillä… Mutta nyt ajatus on laskeutunut, ja kaikki on selvää. On aika ottaa seuraava askel elämässäni. Ja se on nyt tällainen! Alkamassa ei ole uusi elämä, vaan vaihe, joka on seurausta aiemmin elämässäni tekemistäni valinnoista – luonnollinen jatkumo. Seikkailu ja suuri itsensä alttiiksi pistämisen paikka se on ilman muuta. Aivan valtava mahdolisuus, ultimaattinen MaiLife Haaste, josta olen samalla hyvin innoissani, mutta elämäni edellisistä vaiheista oppineena suhtaudun siihen myös jalat hyvin vakaasti maassa.

Lähtökohtani on viettää ”Vuosi Norjassa”, mutta kuka tietää, ehkä siitä tulee ikuisuus. Sen saa aika näyttää. En lähde pakoon, en etsimään mitään – edes itseäni, sillä sitä on jo tehty riittämiin. Ainoa päämääräni on kokea upean luonnon vaihtuvat vuodenajat, tehdä töitä tämän kylän ja yhteisön kalastusperinteen säilyttämisen eteen, oppia uutta ja kirjoittaa. Tehtäväni nyt on vain avautua tälle mahdollisuudelle ja katsoa mitä tapahtuu.

norjanlaituri

Kuva Lauri Pietikäinen

Tuosta tulee minun jokapäiväinen näkymäni. Ja sinäkin pääset nyt kanssani matkalle Norjaan. Tutkitaan yhdessä mitä tapahtuu ja tulee vastaan, kun pakkaan rinkan, otan kainalooni pikkupiskin ja tartun toimeen! Tälle matkalle ei laiteta päähän ruusunpunaisia laseja. Tällä matkalla otetaan vastaan jokainen tunne, ajatus, kohtaaminen, kokemus – mitä niitä nyt asioita voi ihmisen elämän varrella vastaan tulla. Ehkä joku ihmekin.

Ehkä tämä on hullua. Mutta vielä hullumpaa olisi se, jos jättäisin tämän tilaisuuden käyttämättä. En ole rohkea, kaikkea muuta, mutta kuljen sitä polkua, joka eteeni on nyt asetettu.

* * *

Yksi tapahtuma johtaa toiseen, alitajuinen pitkä ajatusprosessi kirkastuu tullen tietoiseksi salaman lailla yhdessä lauseessa – ja sitten silmien eteen piirtyy visio, joka toteutuu yhdessä kohtaamisessa, pienessä hetkessä. Näin on nyt käynyt. Tulevina päivinä lähtöjärjestelyjeni lomassa kerron sinulle enemmän ja tarkemmin siitä mitkä asiat johtivat tähän askeleeseen ja miten kaikki tapahtui. Pysy siis mukanani! 

Tämä oli nyt tällainen ilmoitusluontoinen asia tällä kertaa. Tuntuupa kevyeltä, kun sain vihdoin jakaa tämän kanssasi.

/Maija, kuitenkin ihan vähän just nyt sillee niinku että huh…

 

Ps. Median edustaja tai muu innostunut yhteistyökumppani, joka nyt kiinnostut vuodestani Norjassa, ole minuun yhteydessä!

 

 

Huomenta Helsinki!

20131221-112305.jpg
Helsinki tarjoaa meille tänään laiskaa talven auringonpaisteyta. Hetki sitten ulkona käydessäni se taisi olla korkeimmassa loistossaan ja nyt jo painumassa mailleen. Voi kunpa täällä olisi lunta! Ei uskoisi, että parin päivän päästä on joulu.

Me lähdemme kohta ajamaan kohti Jyväskylää minun vanhempieni luokse. Hermanni jää Helsinkiin tällä kertaa ex-poikaystäväni luokse. Tulee ikävä tuota pikku-ukkoa. Onneksi sitten taas joulupäivänä se lähtee mukanamme Ruotsiin.