Etsitkö sinä mentoria? Voinko minä olla joku, joka auttaa?

Istun vieraana idyllisen pohjois-helsinkiläisen puutalon keittiönpöydän ääressä. On marraskuu vuonna 2011. Olen lopen väsynyt, mutten tiedä mikä vaivaa.

”Voisiko sinun suurin taakkasi ollakin tuo yritys”, hän kysyy.

huippunaiset

Tämä nainen on minun idolini. Maaretta. Supernainen monella saralla. Merkittävä ihminen minulle erityisesti siksi, että nyt jo yli neljä vuotta sitten hän auttoi minut uuden elämän alkuun. Maaretta toimi apunani tilanteessa, jossa olin hukannut ammatillisen suuntani.

”Voisiko sinun suurin taakkasi ollakin tuo yritys”, hän kysyi minulta eräänä synkkänä marraskuun päivänä, ja siitä silmänräpäyksestä alkoi elämäni seikkailu. Jätin taakseni silloisen unelmani, viestintätoimistoyritykseni, joka oli yhtäkkiä tehnyt minut sairaaaksi, ja neljä vuotta olen hahmottanut itseäni, vahvuuksiani sekä ura-unelmaani uudelleen. Olet saattanut kulkea tätä tietä mukanani – jos et, näiltä sivuilta voit lukea lisää.

* * *

Naistenpäivä maaliskuussa 2016. Istun kirjanjulkistustilaisuudessa, jossa esitellään Maaretan ja hänenen kirjailijaparinsa Jaanan teos huippunaisten menestystarinoista.

Hetkeä aikaisemmin olen hahmotellut pienen etelä-helsinkiläisen kerrostaloasuntoni keittiönpöydän ääressä illalla julkaistavaa blogikirjoitustani. Sen aiheena olisi minun vihdoinkin kirkastunut uusi ura-unelmani ja tämän toteutumisen haasteellisuus maailmassa, jossa vain miesten sallitaan seikkailevan ja kertovan tarinoitaan suurelle yleisölle.

Mutta nyt istun kuuntelemassa naisten menestystarinoita ja Maaretta läväyttää seinälle Power Point -sliden

huippunaiset2

Kirjan toinen kirjoittaja Jaana Villanen sekä tilaisuuden paneeliin osallistuneet Ann Wahlroos ja Anne Lahnajärvi

 

”Menestys on sitä, että saa aikaan itseään suuremman vaikutuksen”, siinä lukee.

”Menestys? Mikä minulle on ollut kaikista tärkein asia polullani? Mitä itse kaipaan juuri nyt eniten, jotta pääsisin toteuttamaan oman unelmani?”, alan pohtia, ja oivallan:

Tuki, uudet näkökulmat, keskustelu, kontaktit, verkostot.

Joku, joka auttaa.

Siinä hetkessä minä ymmärrän. Ei tänään ole merkityksellistä kertoa siitä mitä minä haluan ja mikä minun unelmani on; hyvä kyllä tapahtuu. Merkityksellistä on nyt jakaa se, minkä on itse jo saanut.

Minä en ole menestynyt monellakaan mittarilla. Mutta luulen, että olen onnistunut parhaiten kolmessa asiassa: rohkeudessa, luovuudessa ja periksiantamattomassa uskossa omaan työhön. Tämä tie on kuljettu oman kovan kantapään kautta, mutta ilman tukea ja oivalluksia, joita esimerkiksi Maaretta esikuvana on minulle tarjonnut, en olisi tässä.

Me kaikki tarvitsemme toista ihmistä. Tukea, uusia näkökulmia, keskustelua, kontakteja, verkostoja.

Jonkun, joka auttaa.

huippulibit

Nämä ovat muuten varsinainen joukko Huippunaisia; LIB Ladies in Business -verkostomme jäseniä, jotka olivat kirjanjulkkareissa. Vas. Pirkko Rajala, Maaretta Tukiainen, minä, Kirsi Laine, Heidi Ekholm-Talas, Susanna Paloheimo ja Elina Koivumäki. Perustimme tämän naisverkoston Elinan ja Heidin kanssa vuonna 2009 ja nyt mukana on noin 40 naista.

 

Naistenpäivän ilta vuonna 2016. Säntään töistä suoraan etelä-helsinkiläisen keittiönpöytäni ääreen ja alan naputtaa otsikkoa:

Etsitkö sinä mentoria? Voinko minä olla joku, joka auttaa?

Päätin tänään tarjota itseni mentoriksi jollekin (kenties naiselle, miksei miehellekin), joka kaipaa juuri nyt uutta energiaa, ideoita tai rohkeutta kehittyä urallaan. Haluan antaa jotain, sillä olen itse saanut paljon.

Oletko se sinä?

Voisimme ottaa lähtöpisteeksi nämä huippunaisten menestystarinat (tämä kirja vaikuttaa aika hyvältä) ja alkaa tehdä yhdessä merkintöjä menestyksestä sekä kehittymisestä uralla. Ehkä voimme jakaa myös joitakin yhdessä oivaltaviamme isoja (muttei henkilökohtaisia) asioita esimerkiksi tässä blogissa ja olla näin yhdessä avuksi jollekin.

Ota yhteyttä, jos tuntuu, että tarvitset kaltaistani mentoria. Otan nyt hetken vastaan viestejänne ja sitten katson kenelle voin olla parhaiten avuksi. Sovitaan sitten tarkemmin yhteiset pelisäännöt. Valitettavasti voin tarjota resurssisyistä apuani vain yhdelle, mutta ehkä tämä kirjoitukseni saa muutkin innostumaan laittamaan hyvän kiertoon. Olkaa hyvät, ja kopioikaa ideani!

Tärkeintä on, että on olemassa joku, joka auttaa.

maisema3

Tämä kuva on vuoden takaa huhtikuulta.

/Ämmä

Ps. Tämä ei ole kirjan ja kirjailijoiden kanssa tehty blogiyhteistyö. Tämä on vain oivallus siitä, miten minä voin tänään Naistenpäivänä vuonna 2016 parhaiten jakaa jotain kokemastani kenties juuri sinun kanssasi.

Hello, Mr Gray!

IMG_9738
Tältä näyttää seuraavien iltojeni sänkyaktiviteetti. On aika aloittaa perehtyminen naisen elämän peruskysymyksiin. Kaikenlaisesta sitä ehtiikin jäädä paitsi kun on Norjassa – tämä vaje korjataan nyt.

Hello, Mr Gray! Hyvää yötä, pupuset!

/Ämmä, ihan vähän korvat punoittaen…

Uusi vuosi, uusi kalastuskiintiö

Vaikka kaikki muu olisi (ja onkin) elämässä epävarmaa, niin yhdestä asiasta on täysi varmuus: uusi vuosi on katkaissut ministerin pitkät kynnet eivätkä ne enää pääse sorkkimaan meidän soppaamme!

Uusi vuosi tarkoittaa täällä uutta kalastuskiintiötä. Tänään on satamassa kuhissut, kun kalastajat ovat pyörineet tutkimassa tiluksiaan ja sitä miltä merellä näyttää. Voisinpa veikata, että heti kun sää sallii, merelle käy suuri ryntäys.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/b9e/55593472/files/2015/01/img_9324.jpg
Tässä on tämän päivän tärkeimmät. Päivän kalastuskiintiö.

Piha täynnä kalastajien autoja, se on se tärkein. Keittiön ikkunastani kuvasin.

Tai ehkä tärkein on se, että keksin asetella nämä kaikki kuvat yhteen kuvaan, sillä niiden kaikkien lataaminen erilisinä tähän blogiin olisi täältä koukutustuvan kökkönetistä mahdotonta. Arvannet siis, että nettiä minulla ei edelleenkään ole…

Koiran kanssa ollaan nyt kahtena päivänä tutkimassa maisemia, eilen siellä tutulla pienen pirtin portailla sekä tänään Dronningrutalla ja todettu, että talvi on sulanut kokonaan pois. Katsotaan saadaanko lunta vielä tänä talvena. Ei ainakaan jos pitkään on vielä +7 astetta.

Tänään näin kaupan pihalla palolaitoksen johtoauton ja se pisti naurattamaan: sitä kutsutaan täällä kommandoautoksi. Minusta kommandoautin pitäisi kyllä olla musta. Koko auto takalasia muoten musta ja edessä vain tuulilasi, josta näkisi läpi. Kommandoauto.

Sitten käytiin näiden kulmien viihdekeskuksessa eli Asvon kirpputorilla. Löysin sieltä nokkahuilun ja olisin halunnut ostaa sen, mutta jotenkin ajatus kirpputorilta ostetusta nokkahuilusta yökötti. Sen sijaan ostin tuon kirjan. Sen on kirjoittanut mies, joka ainoana maailmassa on valloittanut Pohjois- ja Etelänavan sekä Mount Everestin ja purjehtinut Atlantin yli, Kap Hornin ympäri sekä sieltä Antartikselle ja Galapagokselle. Että siinä on tälle Rampe Jentallekin ehkä jotain opittavaa. Etenkin, kun kirjan nimi on ”Kaikki mitä en oppinut koulussa”.

Sellainen päivä se. Nyt minä käyn vielä töihin, koska minullakin raksuttaa uusi vuosi ja uusi kalastuskiintiö.

Viikonloppuja!

/Äm, joka tuntee hienoista energiavajeen ja väsymyksen aiheuttamaa luovuuspuutistilaa ja hihittää edelleen kommandoautolle.

Voivatko kyyneleet loppua?

Viikonloppu on sujunut koiraa hoitaessa. Onneksi Herra Hermanni osoittaa vahvat kyntensä ja on jo paranemaan päin. Tänään käveltiinkin vähän pidempi matka.

Onneksi on sunnuntai ja voi vihdoin taputella tämän viikon pakettiin. Tein tänään jännän huomion. Sen, että minusta tuntuu kuin minun kyyneleeni olisivat lakanneet. Olenko itkenyt kyynelvarastoni loppuun? Tekisi mieli itkeä (se auttaa aina), mutta kyyneleitä ei tule.

Voiko käydä niin, että kyyneleet vain loppuvat jossain vaiheessa kun on itkenyt riittävästi? Voiko kyynelvarasto ehtyä? Mitä sitten käy jos ei enää voikaan itkeä? Sellaista minä pohdin tänään.

kyynel

Tässä eläinsairaanhoitajana toimiessani luen muuten tosi hyvää, Jonas Gardellin ”Torka aldrig tårar utan handskar” -kirjaa (siis ”Älä koskaan kuivaa kyyneleitä ilman hanskoja”, miten sattuikaan tähän kyynelteemaan). Se kertoo 80-luvun Tukholmasta ja ensimmäisista HIV-potilaista. On Ruotsissa hyvin suosittu kolmiosainen kirjasarja. Jos luet ruotsia, suosittelen! En tiedä onko tätä käännetty suomeksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille rakkaat kullannuppuseni!

/Ämmä, kuivasilmä

Hellä herätys aistillisuuteen

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää! Sain tänään alavireisen viikon piristykseksi postissa ihanan yllätyksen: Kylli Kukkin ja Virpi Mellerin upean Kyllin hyvä – Lempeämmän elämän käsikirja -teoksen. Sytytin kynttilän, keitin kupin teetä ja rohmusin kirja siltä istumalta kannesta kanteen. Enpä olisi voinut saada tähän hetkeen yhtään sopivampaa lahjaa. Tämä yllätyksenä postissa saamani kirja herätti minut kummallasella tavalla: sen on niin aistikas kokemus kauniine, elinvoimaisine ja kukoistavine kuvineen sekä mielenkiintoisine harjoituksineen, että se sai minut miettimään.

Aistillisuutta. Sitä millä tavoin minä voisin kukoistaa parhaimmassa loistossani ja näin voiden jakaa hyvää oloa muille. Miten minä voisin kukoistaa ja sitten elää kukoistuksestani käsin? Kirjoittaa sinulle.

aistillisuus

Tajusin, että minä elän nyt eräänlaisessa vankilassa. Lukossa. Viimeaikaisten rankkojen elämäntapahtumieni takia olen joutunut jo pitkään olemaan koko ajan niin valppaana ja reaktiivinen – reagoimaan nopeasti vauhdilla muuttuviin tilanteisiin – että olen kadottanut aistini ja aistillisuuden kokonaan. En pysty kokemaan ja kohtaamaan asioita kaikilla aisteilla, sillä koko keho on asettunut sellaiseen ”puolusta tai pakene kunhan vain reagoit nopeasti”-tilaan. Ja erityisesti viimeisinä viikkoina olen voinut fyysisestikin huonosti. Stressi aiheuttaa vatsavaivoja, väsymystä, ärtymystä. Minä koen olevani kaikkea muuta kuin kukoistava, aistillinen nainen. 

Nyt yhtäkkiä kirjan luettuani tajusin, että kaipaan sellaista rauhaa ja tasaisuutta, jossa voin elää kaikilla aisteillani. Että minulla olisi mahdollisuus, kuten kirjassa sanotaan, ”alkaa säännöstellä, millaisia ärsykkeitä suostun ottamaan vastaan” ja ”antaa aisteilleni vain parasta”.

aistillisuus2

Haluan metsään kulkemaan, haluan vuorille vaeltamaan, haluan kynttilän valoon hyvän kirjan ja punaviinilasin kanssa. Haluan lillua lämpimässä kylvyssä katsellen saippuakuplien poksahtelua, haluan pukeutua lämpimään villapaitaan ja hiihtää lumihangessa. Haluan kokea vaihtuvat vuodenajat silmästä silmään, kastua myrskysateessa ja antaa auringon säteiden kutittaa poskea. Haluan leipoa sämpylöitä ja tarjoilla niitä nauraville ystäville teen kera. Haluan että pakkanen syö nenäni punaiseksi. Haluan nähdä kotkan liitävän taivaalla ja revontulien sähisevän pimeässä yössä. Haluan ajaa veneellä merelle aamuhämärässä ja katsoa kun mantere herää uuteen päivään. Haluan kodin, jossa ei ole mitään turhaa, ainoastaan pieniä harmoonisia asioita. Haluan istua takan ääressä villasukissa ja paistaa makkaraa. Haluan istua laiturilla mietiskelemässä seuraten pikkukalojen uintia järvessä. Haluan nukkua laavussa Hermanni vieressäni yöttömässä yössä. Haluan hengittää kirpeää syysilmaa ja haistaa ruskan tuoksun. Haluan elää ja kukoistaa!

Niitä minä haluan. Ja toivon, että se on pian mahdollista. Ei. Tiedän, että se on mahdollista pian.

Aistikasta viikonloppua, rakkaat! Kiitos Virpi ja Kylli hellästä herätyksestä! ❤

 

 

 

Bara vanligt vatten

Onpa ollut ihana päivä. Lukuunottamatta kaupassa käyntiä ja kävelylenkkejä koiran kanssa olen vain vastaillut lukijapalautteesiin ja lukenut kirjaa lopun päivää.

20140714-220835-79715512.jpg

20140714-220836-79716898.jpg

On tuntunut aivan kuin olisi kesälomalla. Semmoinen hyvin rauhallinen pieni hemmottelupäivä, joka tuli todella tarpeeseen. Kruunasin sen äsken hyvällä ruoalla ja lasillisella roseta, ja nyt olen taas takaisin suosikkikirjailijani Kajsa Ingemarssonin ja Bara vanligt vatten -kirjan maailmassa.

/Ämmä, bara vanligt liv å bara lite mer rosé!

Kolmesataa sähäkkää sivua sutinaa odotellessa

No. Mä nyt otin sen sitte itselleni. Tämän

loistopakkaus

Se oli siinä edelleen. Iso pino kirjoja oli sunnuntaina jätetty talomme ala-aulaan ja kaikki muut siitä olivat kelvanneet, mutta tämä siinä on kököttänyt monta päivää. Kukaan ei ole selvästi sitä halunnut. Ja sitä paitsi mä lupasin ottaa sen. Facebook-seinälläni kun käytiin keskustelua tästä kirjasta kun eilen linkkasin tämän Avokadopastahanna-blogini sinne ja kuva kirjasta näkyi noston kyljessä.

Minä: ”Nyt on tultu tähän pisteeseen: tarttis vähän sutinaa! Kun Avokadopastahannakin on jo löytänyt uuden miehen, niin olisiko minunkin jo aika nostaa pääni pastakulhosta? Kuinka nopeasti voi hypätä uuteen suhteeseen eron jälkeen? Tällaisiin asioihin tarvitsisin sinulta neuvoja…”

Elina: ”Ui, mä diggailen Karen Salmansohnia. Tuo kirja ei tosin ole tuttu..  Oikea aika on heti, kun ponnahduslauta on jälleen kunnossa, siihen ei ole aikamäärettä, sen ajatustyön saattaa tehdä nopeastikin.”

Minä: ”Olisko mun siis kannattanutkin ottaa tuo kirja? Sitä ei näytä kukaan haluavan, vieläkin lojuu tuolla alakerrassa.”

Elina: ”…tai sitten voit antaa sen mulle.. Kerään kirjoja..” 

Minä: Nonni! Mä nappaan sen ja luen ja sit annan sen sulle (ellen rakastu siihen niin, etten voi luopua)! Onpahan jotain tekemistä tässä sutinaa odotellessa.

* * *

Niin. Otin sitten kirjan ja luin sen takakannen ensimmäistä kertaa vasta kotiin päästyäni

parisuhde

Ni on nyt sitten kolmesataa sähäkkää sivua miehenmetsästysohjeita luettavana. En edelleenkään tiedä kuka kettuilee ja kenen kustannuksella, mutta jos joku vielä sanoo minulle, ettei usko merkkeihin, niin minä sanon takas että luepa tätä blogia vähän tarkemmin ja katsotaan sitten uudelleen!

/Maija, sutinaa odotellessa

Yet another sign

Jotenkin tämä maailma on välillä vaan niin… hassu. Että miten asiat voivatkin mennä sellaisessa synkroniteetissa. Että niitä merkkejä tulee joka puolelta kun on niille avoinna.

Pohdiskelin nimittäin tässä töitten lomassa omia kirjoittamis- ja kirjailijahaaveitani; että kuinka niissä etenisin jotta unelmani joskus toteutuisivat. Käänsin katsettani tietokoneen näytöltä noin viisi senttiä oikealle, ja huomasin tämän

20140306-131654.jpg

20140306-131730.jpg
Siinähän se; yet another sign! Taidanpa kysäistä voisinko ottaa kirjan viikonlopuksi lainaan…

Arvostaen!

Postilaatikostani kolahti viime viikolla tällainen kirja:

20140225-104648.jpg
Ari Rämön (joka isännöi taannoisia LIB-ladyjen pikkujouluja) ”Yksinkertaista johtamista – arvostaen”.

20140225-104830.jpg
Olen vasta vain selaillut kirjaa, mutta luettuani tämän tarkemmin raportoin varmasti ajatuksistani, joita kirja herätti.