Loistava viikko takana

Tämä viikko on ollut yhdellä sanalla sanottuna

Olin tiistaina henkilöbrändäys-aiheisessa seminaarissa ja tapahtumapaikan seinällä oli tämä loistava valotaulu.

 

Loistava viikko, ja samalla hyvin hämmentävä. Ja kaikessa loistavassa hämmennyksessään varsin väsyttävä. Hengittelen vielä muutaman päivän ja sitten kerron sinullekin tarkemmin missä mennään.

Helsinki City Run -puolimaratontapahtuma oli myös loistava. Eilen viihdytettiin juoksijoita ennen puolimaratonille lähtöä erilaisten vieraiden ja mielenkiintoisten aiheiden kanssa. Keikka oli hieno ja minullekin kovin opettavainen. Tämän loistavampaa työtä ei voisi ollakaan, saa itse tutustua niin monenlaisiin erilaisiin aiheisiin ja asioihin.

Suomalaisten juoksuvaikuttajien Joonas Laurilan ja Simo Syrjäläisen kanssa keskusteltiin muun muassa sosiaalisesta juoksusta ja juoksuteknologiasta.

Martina Aitolehti on kokenut juoksija, mutta paremmin uimarina ja hengenpelastajana tunnetulle Anne Hiltuselle HCR oli ensimmäinen pitkä juoksu. Aiemmin Anne valmensi Martinan uimariksi ja hengenpelastajaksi ja nyt asetelmat kääntyivät, sillä kevään Martina on opastanut Annea juoksemiseen.

 

 

Äsken kävin kuntosalilla polven kuntoutushommissa. Koska töiden takia aikatauluni ovat menneet uusiksi, kiire meinaa haastaa nyt vähän kuntoutusta – mutta silloin käydään kun voidaan. Nyt koetamme fysioterapiassa hoitaa polvea myös akupunktion avulla, kivut kun ovat vaivanneet viime aikoina paljon. Suhteellisen hyvin selvisin kuitenkin tunteja kestäneestä työsetistä seisten HCR:lla.

Iloista alkavaa viikkoa sinulle!

/Äm

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.