Rakas päiväkirja,

tiedän jo nyt, etten pysty kuvaamaan tätä päivää tai tämänhetkisiä ajatuksiani nyt kunnolla sanoiksi, sen verran inspiroitunut, innostunut ja ihan hemmetin herkillä olen (itkettää ihan oikeasti, mutta enemmänkin onnesta ja kiitollisuudesta (hemmetin ällöä ja klisheistä, mutta niin nyt vaan perhana on!)) ja kykenemätön kiteyttämään kaikkea. Mutta kirjoitan nyt tajunnanvirralla vaan kaiken mitä mieleen juolahtaa, ehkä sekin auttaa purkamaan kaikkea mitä halusisin sanoa. (Muistiin itselle: tästä aiheesta täytyy kirjoittaa blogiteksti myöhemmin kun ajatukset ovat kiteytyneet!)

Tämän päivän kulku:

Herätys klo 2.30, töihin vähän jälkeen klo 3, radiolähetys klo 4-6, kotiin klo 8, nukkumaan klo 8.30, eka herääminen klo 10 (miksi aina aamuvuorojen jälkeen käy niin, että asetan kellon soimaan klo 11, mutta AINA herään joskus 10 aikaan ensimmäisen kerran, mikä ihmeen juttu siinä on, etten saa nukuttua niitä kahta ja puolta tuntia putkeen!), ja sitten ylös vähän ennen kellon soittoa vähän vaille 11, sitten lounasta, sitten muutama työmeili, hah ja Big Brotherin eilinen reality netistä (kyllä, en edes häpeile, sillä BB on parasta, ja edelleen myös elämäni paras ja hulluin kokemus oli paastä aikoinaan viettämään pari päivää BB-talossa ihan oikeasti! Ja tämä on muuten oikeasti aika hyvä kausi, kun ei ole mitään kännäämisia, vaan oikeasti mielenkiintoisia keskusteluja käyvät talossa), sitten tunnin juoksulenkki (hitto, miten hyvin juoksu kulki, tuli ihan sairaan energinen fiilis!), suihkuun ja meikki ja hiukset ja taas vähän ruokaa ja sitten Rakas keho -kirjan julkkareihin työhommia varten.

Kaiken kaikkiaan sulava ja ihana alkupäivä mutta kaiken kruunu olivat nuo julkkarit. Tai siis, ollakseni rehellinen, menin vähän vaan katselemaan keissiä tulevaa juttuani varten, mutta sitten kolme tuntia ja pari skumppalasia myöhemmin havahdun siihen, etten oikeastaan haluaisi lähteä kotiin ollenkaan.

Syy olivat Kaarina ja Aili. Rakas keho -kirja koostuu erilaisten naisten alastonkuvista ja tarinoista ja Kaarina 73 ja Aili ovat sen vanhimmat (siis upeimmat!) mallit. Kaarina asuu Oulussa, tutustuin häneen Norjan reissuni yhteydessä, sillä Kaarina on ollut myös Støssä, eri aikaan vaan kun minä. Mutta kun tulin silloin kalarekalla takaisin Suomeen, vaihdoin Oulussa junaan ja vietin muutaman tunnin Kaarinan luona junaa odottaessa. Hän laittoi ruokaa ja tuo hetki on jäänyt ihanana mieleeni. No nyt Kaarina oli lähtenyt Oulusta Helsinkiin, ajanut ensin Oulusta Kontiolahdelle Pohjois-Karjalaan hakemaan mukaansa Ailin, 93 vuotta! Sitten he puksuttivat junalla Helsinkiin kirjan julkkareihin.

Ja nyt tullaan siihen osuuteen, jota en osaa mitenkään nyt kuvailla tai analysoida. Mutta koin jonkun sellaisen elämän merkityksellisyys-hetken, kun juttelimme näiden naisten kanssa monta tuntia. Siis sellaisen, että tässä se koko elämän tarkoitus on: päästä kokemaan tällaisia hetkiä, juttelemaan erilaisten ja eri ikäisten ihmisten kanssa ja oppia heiltä. En voi ymmärtää miten upeita naisia Kaarina ja Aili ovat. Aili, tuon ikäisenä, on ihan järjettömän skarppi (voiko olla ”järjettömän” ja ”skarppi” yhtäaikaa?), aivan valloittavan upea. Miten ikinä kukaan tuon ikäisenä voi asua itsekseen ja lähteä monen tunnin matkan takaa Helsinkiin ja istua tuollaisessa tilaisuudessa monta tuntia juoden skumppaa!?!

Aili kertoi, että hänellä on samppanjakerho kotiseudullaan ystäviensä kanssa! Siis mikä inspiraatio! Onneks tää on päiväkirja, eikä kukaan ehkä tätä lue, koska just nyt tunnen niin suurta kyvyttömyyttä, kun haluaisin kertoa, mitä heiltä tänään sain (ja toivottavasti myös pystyin antamaan heille!). Ystävyys ei katso ikää! Pitäisi enemmän kurottautua ulos muihin ja ihan erilaisiin kupliin kuin missä itse elää. Ja päästä käymään tällaisia eri sukupolven ihmisten välisiä keskusteluja, meillä oli aivan ihana ilta.

Olen suunnitellut reissua Kuopioon tänä syksynä ja tänään totesin että nyt sen järjestän ja samalla menen käymään Kontiolahdella Ailin luona. Hän sanoi, että olisi todella onnellinen jos saisi sinne vieraita ja monta kertaa toisti minulle erotessamme, että ”tulethan, oikeasti!”. Nyt on minun näytön paikkani, että todella sen teen. Tämä viikko pyörii selvästi kaiken kaikkiaan sellaisen viitsimisen ja vaivautumisen ympärillä (case paritanssikurssi, jolle en sitten lopulta päässytkään vielä tällä viikolla itsestäni johtumattomista syistä).

Ja sitten toinen viitsimisen aihe, joka pyörii päässäni lähes päivittäin kun astun kotiovestani sisään tai ulos on naapurini vanharouva. Hänen kanssaan on ollut puhetta että menisin joskus käymään hänen luonaan, sillä hän on varmaan aika yksinäinen. Nyt se on tehtävä. Yksinkertaisesti. Tämän illan kokemus osoitti, että juuri näissä asioissa on se kaikki mikä elämässä on tärkeintä ja merkityksellisintä.

Nyt jos tää olis blogi, niin kirjoittaisin loppuun vielä kysymyksen lukijoille:

Tiedätkö, mistä puhun?

Voi hitto, olen kiitollinen tästä päivästä. Tämän takia on kannattanut viime aikoina viettää aika monta yksinäistä tuntia tässä sohvalla (jossa muuten just nyt katson tämän päivän BB-realitya…), tämän illan kokemus pyyhki just kaikki vähän ikävämmät muistot pois mielestä ja auttoi keskittymään olennaiseen. Tätä lisää, kiitos! Jos elämältä jotain voin pyytää, niin juuri tällaisia kohtaamisia, keskusteluja ja hetkiä, jotka muistuttavat, mikä elämässä on tärkeintä.

/Äm

Minä, Aili ja Kaarina.

* * *

Kirjoitatko sinä päiväkirjaa? Ottaisitko haasteen vastaan ja tallentaisit ensi viikkosi päiväkirjan kansiin muistoksi itsellesi?

Minä kirjoitan tämän viikon ajan noloimmatkin ajatukseni päivittäin päiväkirjaan, jonka teen (tietty!) julkisesti tänne blogiini. Kokeilen kirjoittaa arjen tapahtumista ja suodattamattomista ajatuksistani päiväkirjalle, mitä en ole tehnyt vuosikausiin – bloginikin kun on viime vuosina keskittynyt enemmän niihin hieman tarkemmin harkittuihin teksteihin ja näkökulmiin elämästä sekä kokemuksistani.

Tämä siksi(kin), että sitten lauantaina radiolähetyksessäni järjestetään Päiväkirjaklubi ja puhutaan päiväkirjan kirjoittamisesta jakaen tietysti kaikki kamalimmatkin päiväkirjasalaisuudet.