Vapaa ja perinteinen – Lahdessa jokainen on VIP

Tehtäköön tämä nyt jo näin kärkeen selväksi: edellisen kerran olen ollut hiihtokisoissa vuonna 1984 Petäjävedellä Keski-Suomessa. Hippo-hiihto. Osallistuin. Voitin hopeaa. Sarjassani oli lisäkseni yksi hiihtäjä. 

Nyt, 31 vuotta myöhemmin, on aika palata hiihtoareenoille. Minut on kutsuttu Lahteen Salpausselän kisoihin. Murtomaasuksilla olen ollut viimeksi noin 15 vuotta sitten. Mäkihyppyä en ole koskaan harrastanut. Televisiosta olen hiihtokisoja joskus tiirannut, mutta penkkiurheilijaksi minua ei ole luotu. 

Mutta minä tulen Norjasta ja tunnen itseni hiihtolajien erityisasiantijaksi. Norjassa sitä hengitetään, hiihtoilmaa, joten omalla maallahan tässä ollaan. Tämä menee hyvin.

Ja ketut. Nyt ei olla omalla maalla. Aamulla on jännittänyt. Meneekö tämä hyvin? Palellunko? Jaksanko seurata kun hiihtäjät rullaavat rataa ympäri? Tylsistynkö? Pitäisikö vain jäädä nukkumaan?

IMG_0046 IMG_0048

Näitä kysymyksiä on aikaa pohtia seuraavan parin tunnin ajan. Helsingin rautatieasemalta meidät Lahteen kuljettaa kisajuna. Vanhan 50-luvun puujunan ovella meidät toivottaa tervetulleeksi joukko Haapamäen veturimuseon vapaaehtoisia. Tämä juna on tuotu Helsinkiin vain näiden kisojen takia. Olo on etuoikeutettu kun astelen sisään pitkin punaista mattoa. Very important person.

Asemalla minut vastaanottanut kisojen viestintäpäällikkö Laura Lehtonen kertoo, että kisajunaa testiajetaan nyt Lahden vuoden 2017 maailmanmestaruuskisoja ajatellen. Järjestäjät toivovat, että ainutlaatuinen kisaelämys voitaisiin aloittaa jo matkalla, ja tämä juna todella on jotain ainutlaatuista. Sisällä kaminoilla lämmitetyissä junahyteissä odottavat junaneidit suoraan 50-luvulta. Tuoksuu hennolle savulle ja puulle. Istuimilla odottavat Hans Välimäen taikomat kauniisti pakatut ja suussa sulavat matkaeväät. Ihmiset hymyilevät ja juttelevat toisilleen. Vaunuissa vierailee Anssi Kela soittamassa ja laulamassa.

IMG_0055

Nyt ei olla idän pikajunassa. Matka Lahteen kestää kaksi tuntia, mutta matka vilahtaa hetkessä. Minulla ja seurassani olevalla Fitness fuhrer -blogin Sofialla on paljon ajatuksia vaihdettavana. Hihkumme jännityksestä, sillä luvassa on mielenkiintoinen päivä kahdelle hiihtourheilu-ummikolle. 

salpuri2

Perille päästyämme olemme heti kuin kunnon kisaturistit konsaan ja nappaamme virallisen kisakuvan. Urheilujuhlan tunnelma tarttuu kehoon ja mieleen heti kun portista astuu sisään. Ehkä menemme vähän pylly edellä puuhun, mutta teemme sen silti: lompsimme suoraan After Ski -telttaan ottamaan alkulämmöt päivän urheilusuorituksiin, niitäkin kun meille on luvassa. Tupa on täynnä ja meno ylimmillään vaikka on vasta alkuiltapäivä. Ja tunnelma on vasta kohoamassa. Kohta se kohoaa yli sadan metrin korkeuteen…

salpuri4

Kiipeän jyrkkiä portaita ylös kohti tornia Matti Hautamäen perässä. Hän on mäkihypyn MM- ja olympiamitalisti ja ottanut minut mukaansa katsomaan miltä maailma näyttää mäkimiehen silmin. Jotainhan tuolla täytyy olla päässä sekaisin, ajattelen. Minun mäkihyppyurani tyssäisi jo tähän portaidenkiipeämisvaiheeseen. Päätä huimaa, reisiä särkee, hengästyttää. Tornin huipulle pääsemme onneksi hissillä. Perillä meinaan revetä liitoksistani. Räpsin kuvia, hihkun kuin pikkutyttö ja osoittelen kaikkea näkemäni sormella. 

Alhaalla mäkimontussa on ollut täysin kirkas sää, mutta Suurmäen huipulla 116 metrin korkeudessa on sakea sumu.

Matti katsoo hyppyrin nokalle ja toteaa ykskantaan: ”hyvä näkyvyys, voi hypätä.” Ihmettelen hänen näkemystään. ”No sä näet tuon lipun tuolla”, hän sanoo ja osoittaa keskelle sumua. ”Kun sen näkee, voi hypätä.” Minä en näe mitään lippua. Hullu mies, ajattelen. Ajatus korkeudesta tärisyttää. Tulee kumman hutera olo.

salpuri7

Mutta niin hullu minäkin olen, että kun mahdollisuus tarjoutuu mennä itse paalupaikalle, säntään innolla  rappusia pitkin ulos hyppyrille ja istumaan lähtöpuomille. Sumu alkaa hälventyä ja yhtäkkiä minä näen sen lipun. Huudan innosta. Maailma mäkihyppääjän silmin on kiehtova. Tästähän voisi hypätä! Liuku näyttää houkuttelevalta. Jos tässä nyt joku sanoisi minulle ”et varmaan uskalla…”, niin minä heittäisin saman tien takamukselleni ja lähtisin liukumaan alas.

IMG_0095 salpuri5

Matti kiteyttää, että mäkihyppääjälle keskeisin kyky on tuntea ja hahmottaa oma kehonsa koko suorituksen ajan. Minä en innostukseltani erota nyt edes jalkojani käsistä, joten on ehkä parempi tyytyä puominlämmittäjän rooliin ja jättää hyppäämiset muille. Jotain poikkeuksellista näissä kavereissa on oltava. Pelkoja ei saa olla. Kysyn Matilta onko häntä koskaan pelottanut.

”On. Kerran. Zakopanen lentomäessä.” 

”Aha”, sanon.

* * *

Kapuamme alas. Lahti on yllättänyt minut. En ikimaailmassa voinut kuvitella pääseväni käymään mäkihyppytornissa saati istumaan lähtöpuomillapuomilla. Mielikuvitelmissani olen tehnyt sen; hypännyt! Keskittyminen puomilla, vauhdinotto, ponnistus, liito, telemarklasku ja jumalaton tuuletus. Mäkikotkien sukua! 

Matti moikkaa vihreätakkista miestä mäen juurella. 

Toni Nieminen!

Jalkani valahtavat veltoiksi. Toni Nieminen, elämäni rakkaus. 

Siinä minä seison, metrin päässä Toni Niemisestä ja meinaan pyörtyä. Mietin sitä rakkauskirjettä, jonka kirjoitin Tonille vuonna 1992, mutta jota en koskaan uskaltanut lähettää (muistatko, kun kerroin siitä tässä blogissani?). Onko minun hetkeni nyt? Kertoisinko Tonille kuinka rakastunut häneen olin?

Emmin liian pitkään. On lähdettävä jatkamaan matkaa. Hämmenyn ja sekavassa mielentilassa huikkaan Matille: ”Mä tuun sitten ensi vuonna hyppäämään!”

Toni katsoo minua. Sillä on se ilme. ”Kuka urpo toi on?”, hänen silmistään paistaa.

Elämäni tilaisuus on menetetty. Ei tule rakkaudentunnustusta, ei kaverikuvaa Toni Niemisen kanssa. Tulee…

salpuri1

Mietaa.

* * *

Nyt seisotaan sprinttiladun varrella. Lehmänkellot kalkattavat ja trikoopukuiset hiihtäjät vilahtavat ohitsemme pikavauhtia. Kohtamme on tarkoin valittu; mäki ja kaarre, näemme kuinka mestarit hoitavat vaikean nousun ja kaarteen alijäähtyneen veden pinnoittamalla ladulla. Ja reidet ja pakarat. Sekin on tärkeää. Naiselle. Mielenkiintoni on ylimmillään erityisesti kun miehet sprinttaavat tätä mäkeä. 

Huudamme ja hakkaamme rukkasiamme. Mikä fiilis! Minä taputan salaa norjalaisille, maanmiehilleni. Päätämme, että ensi vuonna kokoamme ison kannustusryhmän ja varustaudumme kunnolla. Harjoitellaan ensin Salpausselän kisoissa jotta muuvit ovat kunnossa sitten vuoden 2017 MM-kisoille.

salpuri8

 

salpuri3

Silitän kaulassani roikkuvaa VIP-lippua. Onhan tämä. Arjen luksusta. Minä olen nyt tärkeiden joukossa. Katson taas hauskan bilebändin esitystä VIP-alueella ja silmäilen ympärillä pyöriviä miesryhmiä. Tämä on sinkkunaisen paratiisi! Naisia tänne tarvitaan lisää. Päätän, että kannustusryhmä pitää koota naisten kesken. Lahti 2017, naisten kisat, suunnittelen. Hiihtokatsomo, asianmukainen kisavarustus, hyvä porukka, välillä pysähdys kuuntelemassa eturivin artisteja After Ski -teltassa tai mukillinen minttukaakaota! Naurua, laulua ja kannustusta, mahtavaa yhteishenkeä. Miksi en koskaan aiemmin ole tajunnut miten mahtava tapa viettää aikaa urheilutapahtuma voi olla?

Mahtava tapa viettää aikaa silloin kun ei tarvitse urheilla. Nyt seison suksien päällä isolla stadionilla. Epävarmana, epämukavuusalueella. Sprinttikisat ovat juuri päättyneet, Marit Bjørgen on voittanut odotetusti ja minut on päästetty hänen jälkeensä hiihtostadionille. Laskettelusukset ovat minulle tutut, mutta nämä kapeat luistelusukset ja pitkät sauvat. Kaadun alta aikayksikön, manaan ja tökkään itseni liikkeelle.

Suihk. Liuku. Sauva maahan. Suihk. Liuku. Paino edessä. TUULETUS! Se sujuu! Viidentoista vuoden jälkeen se sujuu! Hiihto! 

salpuri10

Ja sitten yhtäkkiä kuulen korvissani yleisön pauhun. Hurrausta, huutoa, torvien pärinää… Mertaranta selostaa, Marit Bjørgen hauksineen tönöttää vieressäni ja minä suihkin. Vapaa ja perinteinen! Juha Mieto, Marja-Liisa ja Harri ja mitämeitämuitanyton!

Se on minun hetkeni. 

Havahdun kuvitelmistani. Joku yksinäinen kisaturisti on eksynyt katsomoon ja puhaltaa torvea. 

IMG_0198

salpuri14

salpuri20

”HAAAJJJJAAAH”, kuuluu takanani. Seisomme mäkimontussa seuraamassa joukkuemäkeä. Takanamme seisoo iso joukko japanilaisia. Heillä on riemastuttava tapa kannustaa – tuntuu kuin seisoisimme keskellä ninjajoukkoa. Ylen kuvaaja kipittää kovaa vauhtia monttua ylös. Hänkin on huomannut tuon suloisen ja intoa uhkuvan joukon ja haluaa ikuistaa sen televisioon. Hymy ja into tarttuu. Suomelle nämä kisat eivät suureksi menestykseksi koidu, mutta juuri nyt se ei haittaa. Riemuitsen Japanin pronssia, tuo tänne maailman äärilaitaan omaa maataan tullut fanijoukko on pronssinsa ansainnut.

Ilotulitteet värjäävät taivaan. Ilotulitus ja jo 50-luvulta kisailmettä ilostuttanut kisatyttöjen joukko ovat tärkeitä perinteitä kisoille ja Lahdelle. Mietin vuotta 2017; silloin täällä on oltava aivan järjetön meno kun jo näissä kisoissa tunnelma on näin upea.

salpuri15

Tsuumaan katseellani mäkimontun laitoja. Korkealla seisoo houkuttelevan näköinen rakennelma. Lasikatto, tunnelmallinen valaistus ja iloisen näköisiä ihmisiä. Veikkaus on kutsunut VIP-vieraakseen sinne ihan tavallisia meikäläisiä. Tuonne minäkin haluan ensi vuonna! 

Ja sitä paitsi, ei täällä mitään erillisiä vippejä tarvita. Lahdessa kaikki ovat VIP! 

Ei tämä ole mikään hiihtokisa – tämä on elämys kaikille aisteille, joka alkoi sillä sekunnilla kun astuin juna-asemalle, kohtasin konduktöörit, haistoin puujunan tuoksun ja tunsin kaminan lämmön. Kokemus, joka maistui Hans Välimäen taikomissa erinomaisissa matkaeväissä, tuntui mäkimontussa ja ladun varrella ihon pintaan kohonneena hentoisena hikenä, kuuluI kilisevinä lehmänkelloina ja jääden mieleen ainutlaatuisen hauskana päivänä.

Tämä on Lahti! Täällä järjestetään maailmanmestaruuskilpailut vuonna 2017 ja voin vain jännityksellä odottaa millainen tapahtuma siitä tulee. Tämän kokemuksen perusteella sellainen, että sitä ei voi kukaan jättää väliin. Minä en ainakaan. Aion olla ladun varressa ja mäkimontussa lehmänkello kaulassa ja huutaa kovaa HAAAAAJJJAAAAH! Kiitos Lahti, vapaa ja perinteinen: tästä alkaa valmistautuminen vuoteen 2017! Oletko mukanani kisakannustusjoukkueessa?

salpuri16

/Äm, vapaa ja perinteinen

Mainokset

18 thoughts on “Vapaa ja perinteinen – Lahdessa jokainen on VIP

  1. Kiitti mahtavasta kisakuvauksestasi! Syntyperäisenä lahtelaisena oli todella hauskaa olla mukanasi ja kuulla miten sinä Salppurin kisat koit. Tuttu kisatunnelma ryöpsähti sieltä ihan tänne Saksaan asti 🙂 Täältä käsin en ole päässyt käymään Lahdessa kisojen aikaan sitten vuoden 1980 jälkeen, mutta pitäisköhän ruveta tähtäämään niihin MM-kisoihin minunkin?

    Omista kisamuistoistani tärkeimmiksi nousevat mieleen ilotulitukset ja kaikkein mieluisimpana hiihtäjien kannustaminen kilpaladun varrella keskellä metsää, se on huikea kokemus, joka mielestäni voittaa hiihtokilpailujen seuraamisen kisamontussa mennen tullen. Jollain oli mukana transistoriradio ja sekunttikellot, joten siellä metsässäkin oltiin aina ajan tasolla. Siellä minäkin näin Mietaan oikein luonnossa, ja se muuten olikin todella hurja näky, kun muita hiihtäjiä lähes puolisen metriä pidempi mies ilmestyi näkyviin näreikön takaa, hujahti ohi niin että lumi pöllysi ja kuultavissa oli myöhemminkin, missä hän oli menossa, kun metsä raikui kannustushuudoista. Mekin muuten huudettiin heijaata nimenomaan myös norjalaisille.

    Ihanasti läikähti sitten minunkin rinnassani, kun kerroit elämäsi rakkaudesta Toni Niemisestä 😀 …minun suurin ihastukseni pikkulikkana oli Veikko Kankkonen. Vähän isompana seitkytluvun puolessavälissä vietettiin iltaa tyttökaverin kanssa lahtelaisessa diskossa kisalauantaina, ja seurattiin silmä tarkkana mm. Itävallan Anton Innaueria, joka tuli samaan paikkaan juhlimaan pitkät hiukset hulmuten ja pelättiin ja toivottiin yhtäaikaa, että hän tulisi hakemaan tanssimaan. Täsmälleen ikäisensä näköisen Toni Innauerin joku vuosi sitten TV:ssä nähdessäni tajusin, miten pitkä aika siitä diskoillastakin varmaan on 😉 Janne Ahosen ja Hautamäen veljesten uraa olen seurannut vuosikymmestä toiseen ehdottomasti suuremmalla mielenkiinnolla kuin joidenkin muiden mäkikotkien välillä jopa surkuhupaisia piirteitä saaneita vaiheita. Hyppytornin huipulla käyn melkein joka vuosi, ja kerran kauan sitten, kun sille puomille vieviä ovia vielä pidettiin vielä auki, olen ollut ottamassa ikimuistoisia valokuvia samoilla askelmilla kuin sinäkin.

    Viittasit tänään johonkin uuteen oivallukseesi ja nyt odotan jännityksellä, mitä se saattaisi olla. Pohdit jossain aikaisemmassa kirjoituksessasi, mistä aiheista voisit kertoa jatkossa…en osaa esittää mitään konkreettista toivetta, mutta ideasi kertoa erilaisista näkökulmista kuulostaa kiehtovalta. Pelkästään jo se, että kerrot asioista, jotka ovat sinulle uusia tai vieraita luo asialle kuin asialle uuden näkökulman.
    Me kaikki sokeudumme omalle arjellemme ja kuvioillemme ja jonkun muun, ulkopuolisen silmin katsottuna meille itsellemme tavalliset tapahtumatkin voivat olla yllättävän mielenkiintoisia. Minä en kirjoita blogia, mutta valokuvaan mielelläni ja aina uudelleen itsekin yllätyn siitä, miten omasta arjestani löytyy ihmeellisiä yksityiskohtia kun muistan pitää silmät auki. Kameran kanssa liikkuessani katsonkin aivan toisella lailla, ja se taitaa muuten oikeastaan olla vähän sukua tuolle sinun löytämällesi ajatukselle tarkastella asioita ja kertoa erilaisista, uusista näkökulmista.
    Silmät ja korvat auki siis sielläkin!

    • Mahtavaa, Marikka! Kiva, jos pääsit tunnelmaan mukaan Salppuri oli upea kokemus. Tule mukaan MM-kisoihin. Mä aion nyt koota sinne sellaisen ryhmän huipputyyppejä, että siinä kannattaa olla mukana! Toivon, että saan sitten ainakin osan porukkaa mukanani myös puomille ja tapaamaan KAIKKI ihqut mäkihyppääjät. Tämän päiväinen kirjoitukseni oli nyt sitten tuota uutta näkökulmaa: tajusin, että miksi en laittaisi osaamistani hyötykäyttöön sen sijaan, että makaisin sohvalla ja odottaisin, että joku palkkatyö kävelee vastaan. Uudet ja vaihtoehtoiset näkökulmat ovat elämän suola ja sokeri ja pippurikin. Niin monta uutta oivallusta ja mahdollisuutta voi syntyä, kun katsoo vähän eri kulmasta. Ja tuo kuvaaminen, josta puhut. Minäkin olen yllättynyt miten paljon jännittäviä asioita ihan perusarjesta voi löytyä.

  2. Hihhiiii….hauskaa! Minäkin rakastin Toni Niemistä ja kirjoitin rakkauskirjeen!! 😀 Kirje taskussa jännitin Kauhavan torilla hernekeittojonossa jossa Toni oli saanut kunnian olla sitä jakamassa ja viime hetkellä jänistin ja kirje jäi antamatta.

    • Oi. Toni! Mä muistan myös, että fanitettiin hänen pikkuveljeään. En enää muista tosin hänen nimeään. Ja jostain Apu-lehdestä muistakseeni leikattiin joku Toni-paperinukke, ja se oli suurin aarre. Ajatella, että silloin oli sellaisia vielä lehdissä! Ja me tehtiin kaverin kanssa radio-ohjelmaa c-kasetille, jossa haastateltavana oli aina Toni Nieminen (eli minä…). Oi muistoja, mitenkkäs nämä nyt putkahtavatkaan mieleen! Ehkä me rohjetaan kirjoittaa sun kanssa yhdessä Tonille nyt uudet kirjeet! Ei olisi pitänyt mennä niin lukkoon siellä Suurmäen juurella, nyt jo harmittaa… 😀

  3. Päivitysilmoitus: Sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin – on aika puhua rahasta! | MaiLife

  4. Päivitysilmoitus: Potentiaalisesti hurja viikko: Kuopio, inssiajo ja fudisfanihaaste | MaiLife

  5. Päivitysilmoitus: Perässähiihtäjä syntyy uudelleen | MaiLife

  6. Päivitysilmoitus: Hullun Hyppäsy, Somekuninkaallisten Show ja Mäkikotka isolla Ämmällä – minusta tulee mäkihyppääjä! | MaiLife

  7. Päivitysilmoitus: Kun nössöstä tehdään mäkihyppääjä | MaiLife

  8. Päivitysilmoitus: Ei kyseenalaistusta, vaan kannustusta – Because I’m a Pikkumäkihyppääjätär | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s