Mulloo kyllä mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa. Mietin, kannattaako kirjoittaa jos ei ole mitään sanottavaa tai kerrottavaa. Mutta nyt kirjoitan ja kerron, ettei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa.

Oletko muuten huomannut, että tuossa blogini oikean reunan palkissa näkyy nykyisin myös Instagram-fiidini ja viimeisimmät kuvani Instagramissa? Tällaisina päivinä kun minulla ei ole mitään sanottavaa tai  kirjoitettavaa tai kerrottavaa, saattaa olla, että nappaan jonkun kuvan ja laitan sen Instagramiin. Ja silloin sinun kannattaa kurkistaa sinne. Jossain kuitenkin saattaa tapahtua jotain sellaisenakin päivänä kun minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa blogissani.

Tänään kuvani Instagramissa kertoo oikeastaan kaiken siitä mistä minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa (vaikka tämä onkin ärsyttävää toistoa kirjoitan nuo kolme sanaa koko ajan putkeen, siksi, että tänä päivänä jolloin minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa, teksti näyttäisi kuitenkin pidemmältä):

Ymmärrätkö sinä naisia?

Minä en.

Tänään, päivänä, jona minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa ja juuri tällä hetkellä, kun sanon ja kirjoitan ja kerron sinulle siitä että minulla ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa, minä meinaan kuolla oksennuskuolemaan, sillä olen mättänyt itseni täyteen suklaata, lakritsia ja pitsaa. On vaan ollut pakko.

Koska hormonit.

Juoksin keskellä työpäivää Lidliin ja kahmin herkkuhyllyt tyhjäksi. Mene katsomaan Instagramista lisää. Minä jatkan tätä mitään sanomattomuuden ja kirjoittamattomuuden ja kertomattomuuden päivää.

/Äm, koska hormonit ja se että joskus vain ei ole mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa tai kerrottavaa ja sitten se on vain hyväksyttävä – ja mentävä syömään lisää suklaata