Hiphei! Työn ja eilisten kultajuhlien vilskeessä suhisevat nämä päivät Lahdessa. Tänään on vähän myöhäisempi lähtö juontohommiin, joten ehdin jopa ajatella blogia hetken.

Tällaiset työputket imaisevat hassulla tavalla sisäänsä. Täällä eletään varsinaisessa kisakuplassa, ja tuntuu välillä, että muu maailma ympärillä hämärtyy. Hiihtolajit täyttävät ajatukset ja ote on kiinni tapahtumissa kisa-alueella. Aamut alkavat ajatellen edellisen päivän kisatapahtumia ja valmistautumista uuden päivän koetoksiin. Hauskaa, miten ihmisestä kuoriutuu nopeasti varsinainen asiantuntija, kun on elänyt jonkin aikaa vain ajatellen ja nähden urheilu- ja urheilija-aiheisia asioita. Mutta tällaista tämä työ on parhaimmillaan; intensiivistä ja mukaansatempaavaa. Luulen, että tarkempia analyyseja minulta näistä kuluneista viikoista kannattaa odottaa vasta, kun pääsen takaisin kotiin.

Nyt minä olen näin. Tämä on normaaliksi muuttunut aamunäkymäni.

Makaan mahdollisimman pitkään vaaka-asennossa, jalat kohotettuna, ja käymässä läpi päivän matskuja sekä haastatteluja. Tänään tosin polvivamma jää kakkoseksi: minulla on NAISflunssa. Tarkoittaa siis sitä, että kamala kuume, kurkkukipu, yskä ja nuha, mutta kaikki elämä ja työt ja muu mahdollinen hoidetaan kuin ei olisi mitään vialla. Koska nainenhan ei flunssaan kaadu. Toisin kuin miehet. Se miesflunssa onkin sitten ihan käänteinen tauti.

Iloa torstaihin! Se on toivoa täynnä myös Lahdessa.

/Äm