Jes! Vihdoin sain kuvia UIT-vierailustani! Niitä on niin paljon ja niin monta hyvää, kiitos Mirkku Merimaan, että tämä tarina tulee nyt parissa osassa. Osa tänään ja osa huomenna.

Se haaste, sehän sinua kiinnostaa! Sen kanssa joudut odottamaan vielä huomiseen. Sillä ennen sitä on pohjustettava hieman mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse. Ei nimittäin ollut ihan pikkujuttu aivan pyytämättä ja yllätyksenä tulla kutsutuksi katsomaan UIT-revyyynäytelmä Ilosofian oppituntia saati sitten nousta itse lavalle testaamaan revyynäyttelijän työtä.

Bloggaan viime metreillä ennen esitystä…

Niin kauan kuin muistan olen koko lapsuuteni jokaisena uuden vuoden päivänä tiirannut silmä kovana televisiosta taltiointia UIT:n vuosittaisesta näytelmästä. Muistatko sinä miten ne lähetettiin vuoden vaihtuessa Yleltä. Lähetetäänkö edelleen, sitä en muuten tiedä… Euroviisujen lisäksi UIT:n show oli minulle vuoden kohokohta. Marjatta Leppänen, Jaakko Salo – kaikki mahtavat näyttelijät, upea musiikki, hauskat sketsit ja näyttävät tanssiesitykset! Voi miten minä rakastin tuota showta. Mutta koskaan en päässyt sitä itse katsomaan. Ja nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen oli minun hetkeni koittanut!

Mitä enemmän vieressa istuvat ihmiset nauroivat, sitä äänekkäämmin itsekin uskalsi höröttää ääneen.

Tiedättekö, että elämää ei ole ilman iloa! Sen minä totesin istuessani Ilosfian oppitunnilla Hakaniemen musiikkiteatterissa. Ja jokaisen tulisi pitää huolta siitä, että hankkiutuu ilon ja naurun pariin säännöllisin väliajoin. Minähän olen paasannut sinullekin niin monta kertaa siitä kuinka elämää ei saisi ottaa liian vakavasti. Ja nyt Ilosofian oppitunnin nähtyäni tajusin, että tämähän se minua on vuodesta toiseen jaksanut kiehtoa revyyteatterissa: ilo, nauru ja heittäytyminen. Niitä minä pääsin tällä kertaa kokemaan niin yleisössä kuin lavalla.

Musiikki, tanssi ja teatteri! Jotenkin se sellainen revyyteatterin monipuolisuus on minusta kiehtovaa. En halua paljastaa mitään, koska vaadin, että menet katsomaan shown itse – se on mahdollista Helsingissä vielä kesäkuun seitsemänteen asti ja sitten kiertueella Tampereella, Kuopiossa ja Härmässä! Niitä lippuja saat täältä! 

Mutta sen vaan sanon, että kun sellainen vajaan kymmenen suomalaista insinööriltä näyttävää suomalaismiestä tanssii lavalla flamencoa tai kun Heikki Helan Tamperelaismieshahmo esittää Kummelia lavalla tai kun Sari Siikander vetää Jutta Urpilaisen roolin uskottavammin kuin ex-SDP johtaja itse, ei voi muuta kuin ihmetellä näiden näyttelijöiden valtavia lahjoja. Yleisön nauramaan saaminen ei ole mikään helppo nakki! Mutta siellä me vaan kaikki rätkätimme katketaksemme.

Mikko Rantanivan Arto Nyberg ja Sari Siikanderin Jutta Urpilainen sana-assosiaatiopelissä.

Ilosofian oppitunti ei kuitenkaan ollut vain naurunkäkätystä alusta loppuun. Se oli mielestäni yllättävän koskettava paljon laajemmalla tunneskaalalla. Koska itse elän vahvasti musiikin kautta, pari upeaa laulua (Kiitos muun muassa Heikki Helan, Sari Siikanderin ja Mikko Rantanivan) saivat minut melkein kyyneliin. Teatteri todella saa tuntemaan!

Sari Siikanderin ja Reija Wären oppikoulussa…

Pääsin juttelemaan esityksen jälkeen näyttelijä Sari Siikanderin ja ohjaaja-koreografi Reija Wären kanssa. He kertoivat, että revyyssä heille olennaista on kaksi asiaa: monikerroksisuus ja yleisö. Reija sanoi, että hänelle ohjaajana hienointa on päästä rakentamaan esitystä, joka tarjoaa jokaiselle jotain. Toiselle se on musiikki, toiselle tanssi, kolmannelle taas teksti. Ja ohjaajan haaste on saada homma toimimaan kaikilla tasoilla. Kukaan ei takuuvarmasti lähde teatterikatsomosta tyhjin käsin, sen minäkin voin taata. ”Revyytä on helppo lähestyä ja tulla katsomaan – kaikki katsojat saavat jonkun kokemuksen ja elämyksen mukaansa teatterista poistuessaan.” , Reija kiteytti.

Kysyin Sarilta kuinka hän illasta toiseen jaksaa virittää itsensä iloon (varsinkin päivinä, jolloin ei aina itseä naurata). Hän katsoi minua, katsoi penkkiä yleisössä, taputti sitä kädellään ja totesi: ”Se on tämä. Ihminen, joka tässä penkissä istuu. Yleisö. Heille me tätä juttua teemme, he saavat minut syttymään illasta toiseen.” 

Minä kävelin ulos Ilosofian oppitunnilta yhtä upeaa musiikkiteatterielämystä rikkaampana; pitkäaikainen haaveeni nähdä UIT:n revyy livenä oli toteutunut. Kävelin Hakaniemen musiikkiteatterista ulos myös yksi järjettömän upea kokemus takataskussani: haaste, josta kerron sinulle lisää huomenna!

/Maija, ihan vaan kertoen, että kysyin Reija Wäreltä pääsenkö mukaan ensi vuoden showhun, ni ainakin oman tulkintani mukaan pääsen… 😉

Ps. Mirkku Merimaa Photgraphylle erityiskiitos näistä kuvista