”Trööt. Väärä vastaus.

Näitä minä olen pelännyt. Odotan, että toinen osapuoli aloittaa keskustelun siksi, että en itse uskalla. En uskalla siksi, että olen saanu koko Tinder-touhuun minut usuttaneelta ystävältä kirjan ”Tinder Nightmares”, jossa kuvataan ihmiskunnan historian järkyttävimmät keskustelunavaukset Tinderissä. Ja jos minä aloittaisin keskustelun, saattaisin juuri tehdä jonkin tuollaisen tuhoontuomitun feministishenkisen avauksen. Jonka olen juuri tehnyt…

Ei. Minä en aloita keskustelua. Sen sijaan googlaan nyt netissä tunteja onko olemassa jotain ohjelmaa, jolla voi kuvasta tunnistaa ihmisen kasvojen perusteella hänen nimensä. Kun en löydä vastausta, käytän lisää tunteja ihmisen etsimiseen Facebookista hänen hyvin perinteisen suomalaisen etunimensä perusteella.

Minä haluan tietää kuka hän on.

Mutta ei. Minä en aloita keskustelua ja kysy mieheltä suoraan. Mikä sinun nimesi on ja kuka sinä olet?

Ei. En.”

Näin minä kirjoitin eilen blogiini kokemuksestani Tinderissä ja jatkoin antamalla miehelle vinkin:

”Ei ole vääriä kysymyksiä tai oikeita vastauksia. Jos olet minusta kiinnostunut, niin ole sitä rohkeasti ja anna sen näkyä.”

Vaadin äksöniä, niinku!

* * *

Blogin julkaistuani jäin tankkaamaan ääneen tuota ajatustani. Miksi ihmeessä annan Tinderpainajaisten tulla uniini? Miksi annan niiden estää minua kenties löytämästä elämäni rakkautta? Miksi minä kaipaan ohjekirjaa ja etsin oikeita kysymyksiä? Mikä väärissä vastauksissa on väärin?

Tämä menee nyt wayyyy beyond Tinder, olkoon eilinen kirjoitukseni vain konkreettinen ja viihdyttävä esimerkki jollekin suuremmalle, kenties koko ihmiskuntaa koskevalle teemalle.

Oikeat vastaukset. Väärät kysymykset.

Väärät vastaukset. Oikeat kysymykset.

Oikea ja väärä. Yksi kiehtova äärilaita, niistähän olen sinulle paljon kirjoittanut.

Varmuus, sitä minä jäin miettimään. Estääkö se, että minun on aina oltava varma minua toimimasta? Että täytyy tietää? Onko meidät kasvatettu siihen, että uskaltaakseen viitata koulutunnilla on ensin oltava täysin varma oikeasta vastauksesta? Tai että voidakseen yrittää on viilattava insinöörikaaviot loppuun asti ja todistetusti tietää mikä on tulevaisuus?

Mutta toimiiko elämä niin?

Toimimmeko me jos ajattelemme näin? Tartummeko toimeen, kysymmekö selvittääksemme, kohtaammeko toisiamme?

Kuinka kukaan voi olla varma vastauksista jos kaikki odottavat oikeaa kysymystä; jos kukaan ei ehdota vaihtoehtoja, joista etsiä vastausta?

Pelkäänkö minä kysyä kysymyksiä, sillä epäilen niiden olevan vääriä? Mitä tapahtuu jos vastaan väärin, paljastunko?

Mitä minä pelkään?

HERRANJUMALAMITENPALJONKYSYMYKSIÄ!

Varmuus ja epävarmuus.

Kysymykset ja vastaukset.

Oikea ja väärä.

Pelko ja vapaus.

* * *

Tiedätkö mitä minä tajusin eilen julkaistuani blogini? Taidan ottaa kysymykset ja vastaukset liian vakavasti.

Otanko siis elämän liian vakavasti? TUO onkin hyvä kysymys!

Sillä sitähän elämä on lopulta vain on: sarja kysymyksiä ja vastauksia – toinen toistaan parempia ja huonompia, oikeampia ja väärempiä – sekä niiden lomassa tapahtuvaa toimintaa.

Äksöniä, niinku!

* * *

Mitä sinä tekisit juuri nyt jos ei olisi vääriä vastauksia tai oikeita kysymyksiä?

Sinun,
Maija

 

Kuvat: Mirkku Merimaa

Blogi Englaniksi täällä.