Muistat Somekuningatar-projektini? Sen miten nyt tutkin voiko nobodysta tulla Somekuningatar ja kuinka sosiaalisen median henkilöbrändi syntyy. Minä siis kerron tarinaani avoimesti ja rehellisesti tässä blogissa ja katson voisinko joskus jopa tienata blogillani sekä prosessin aikana kertyvällä sosiaalisen median osaamisella ihan oikeaa rahaa – olla Somekuningatar. Suomeksi sanottuna puhun itsestäni ja kerron omista kokemuksistani sekä koetan rakentaa itsestäni brändiä, jonka muuttaa joskus tuloksi.

Ei ehkä ihmekään, että olen saanut viime aikoina aika kärkästäkin palautetta. Minun tulkitaan olevan itsekäs. Jotkut mieltävät puheeni henkilöbrändistä ja itseni brändäyksestä siten, että tyrkytän itseäni esille ja haluan päästä julkkikseksi olematta kiinnostunut muista ihmisistä lainkaan. Kritiikki, jonka olen saanut, on ollut minulle valtavan hieno, mutta kivulias peili; taas kerran olen päätynyt pohtimaan onko tässä mitään järkeä. Onko järkeä rakentaa omaa henkilöbrändiä tällaisella avoimuudella ja rehellisyydellä, jos se on ulkopuolisista niin itsekästä hommaa? 

Ville Tolvasen esityksestä. Tuostahan tässä kaikessa on kyse.

Olin tänään Digitalist Networkin ja MTV:n seminaarissa, jossa puhuttiin henkilöbrändäyksestä. Tilaisuudessa koetettiin muun muassa määritellä sitä mitä henkilöbrändi-termi tarkoittaa. Tämä on kovin tarpeellista keskustelua, sillä tämä nyt niin kovin hip ja pop käsite herättää monissa selvästikin hyvin erilaisia ajatuksia – omasta kokemuksestani voin sen paikkansa pitävyyden vahvistaa. Arvatenkin, osasta teistä taas tämä blogini ja kokeeni on älyttömän siisti juttu.

Olen tavallaan kovin yllättynyt saamastani palautteesta, tavallaan taas en. Moni kokee kovin uhkaavaksi sen, että joku puhuu itsensä brändäämisestä ja esiintyy tavalla jolla minä esiinnyn – rehellisesti. Rehellisyyttäni on jopa kyseenalaistettu; olenko todella tällainen, vai onko tämä vain iso show, jolla kalastelen seuraajia? On arvioitu voidaanko minua ottaa vakavasti, kun blogissani tuon esiin kuvaa itsestäni välin haavoittuvana ja heikkona, välin taas vahvana ja rohkeana seikkailijana. Se koetaan sekoiluksi ja hukassa olemiseksi. Se on pelottavaa, mutta enemmänkin muille kuin minulle. Minä alan pelätä vain hetkinä jolloin tajuan, että muut eivät ehkä tajua. Tai tajuavat aivan toisin kuin minä ajattelen  – tai suomeksi sanottuna, en ajattele mitään, vaan kerron siitä mitä koen.

Se olen minä. Sen minä koen olevan henkilöbrändini.

Onko se väärin?

Ja onko väärin, että rakennan henkilöbrändiäni näin?

Rakennanko sitä vai syntyykö se…?

Minä toivoisin, että voisimme päästä pois siitä ajatuksesta, että henkilöbrändi on jotenkin itsekäs ja negatiivinen asia. Henkilöbrändi ei mielestäni tarkoita samaa asiaa kuin ”julkkis”, julkisuuden henkilö. Minulle se tarkoittaa aitoa ja rehellistä persoonaa kaikkien roolien takana sekä vapautta keskittyä itsessä oleviin kaunisiin ja koskettaviin arvoihin. Henkilöbrändi ei ole päälle rakennettu rooli, vaan kaikesta turhasta riisuttu versio meistä itsestämme, joka heijastuu jokaiseen tilanteeseen, jossa olemme. Se on kaiken olemisemme ja tekemisemme pohja. Ja tämä oli myös päivän seminaarin kiteytys:

”Kiinnostavat ihmiset ovat aitoja, ja henkilöbrändi rakentuu aitoudesta käsin. Ole aito, erotu rohkeasti ja uskalla mennä vastavirtaan sekä viesti jatkuvasti.”

Kuka minä olen, mitä minä teen ja miksi sillä on väliä? Nämä ovat tärkeimpiä kysymyksiä henkilöbrändiä rakentaessa. Minä olen nyt hahmottanut vastaukset kahteen ensimmäiseen ja luulen jo tietäväni ainakin etäisesti myös vastauksia siihen miksi tällä olemisellani on väliä. Minusta henkilöbrändi oikeastaan ei ole rakennettavissa, vaan se on aidon tekemisen ja toiminnan seuraus, sivutuote. Seminaarissa puhunut Tommi Laiho kiteytti osuvasti:

”Henkilöbrändi on toissijainen asia. Tärkein on iso tarina ja sen voi sitten kertoa henkilön tai vaikka kengurun kautta.”

Minä kirjoitan tässä blogissa tällä tavalla ja muualla muilla tavoin. Aina keskiössä en tietenkään ole minä, joskus jossain toisessa paikassa se on kenguru mikäli se on tarinan kannalta olennaista. Loppukädessä olen kuitenkin tarinankerronnan ammattilainen, joka kertoo vaikka paviaanien lisääntymisestä heimopäällikön näkökulmasta jos niin vaaditaan. Mutta juuri tässä kyseisessä blogissa haluan tarjota oman aidon oman itseni, hassuine harhailuineen ja löydöksineen sinulle tutkimusalustaksi omiin tuntemuksiisi ja kokemuksiisi. Sinä peilaat tarinasta erilaisia asioita ja minä olen valtavan onnellinen jokaisesta erilaisesta tulkinnasta, jotka kirjoitukseni synnyttävät. Tästäkin kirjoituksesta sinä poimit juuri ne sinulle resonoivat ajatukset, ja tarkastelet ajatuksiani siitä lähtökohdasta käsin. Nuo tulkinnat kertovat enemmän teistä kuin minusta. Ja juuri niin sen pitää olla. Se on minun iso tarinani.

Minun iso tarinani on kannustaa sinua olemaan aito, oma itsesi, tutkimaan omia rajojasi ja heittäytymään elään oman esimerkkini kautta ja uskomaan siihen, että juuri se on oikein ja houkuttaa luokseen ne asiat ja ihmiset, joiden on tarkoituskin. Tämä olen minä aidoimmillani ja parhaimmillani, ja se on parasta mitä voin maailmalle antaa, niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin työssäni. Olkoot maailma sille valmis tai ei. Tulkoot henkilöbrändi sen kautta tai ei. Tärkeintä on, että minä ihan oikeasta uskon tähän työhön, jota teen.

Tein tänään ison oivalluksen: minulle väliä on vain sillä, että ne seuraavat tarinaani, jotka saavat siitä itselleen merkitystä ja lisäarvoa. Ne seuraavat, joilla on merkitystä.

Tällai tänään

/Ämmä, vähän yllättyneenä itsekin, sillä en ajatellut kirjoittavani sinulle alunperin tästä aiheesta lainkaan jotten ruokkisi tätä itsekkyyskeskustelua enempää. Mutta kuten sanottu, en minä ajattele mitä sanon, vaan kerron siitä, mitä olen kokenut…