Voiko Nobodysta tulla Somekuningatar?

Lähes kaksi kuukautta siitä nyt jo on kun matkustin Norjasta Suomeen kalarekassa, muistatko? Harmitti. Tarkoitus oli viettää kokonainen vuosi Norjassa kalastajan apulaisena, mutta nyt seikkailuni oli kutistunut neljännesvuoden mittaiseksi.

Ei kannattanut olla.

Ei tullut kalaa.

Ei tullut rahaa.

Ilman kalaa ei pärjää.

Ilman rahaa ei pärjää.

Jos meillä kaikilla on jokin ominainen, elämäämme määrittävä tapa toimia, minun se on varmasti hassut humpsahdukset ja hurjat hypyt. Niistä olen tässä blogissani sinulle kirjoittanut ja ne ovat rakentaneet sen pohjan elämääni, jolla tänään seison. Avoin, rehellinen ja epäonnistumisia pelkäämätön otteeni elämään on se, joka on tuonut minut tähän pisteeseen.

Ground zero. Siitä on kyse. Taas. Hassu humpsahdus. Siitä oli kyse kun päädyin takaisin Suomeen. Vaikkei siinä ollut mitään hassua. Se ei ollut hauskaa aikaa. Viimeisen kuukauden Norjassa ja ensimmäisen kuukauden Suomessa olin hyvin ahdistunut: mitä hittoa on taas tapahtumassa? Tunsin olevani turhan pantti. Asuin toisten nurkissa, ei ollut mitään tekemistä enkä tiennyt mikä olisi seuraava siirtoni. Kukaan ei tarvinnut, kukaan ei soittanut. Mistä työ, mistä koti, mistä rahaa? Ground Zero, jossa seisoin, tuntui mustalta aukolta, johon olin taas kerran pudonnut ja josta minun olisi rämmittävä tieni ylös.

elämä2

Elämä muuttuu sekunnin miljoonasosassa. Yhdessä sanassa.

”Työharjoittelu.”

Eräässä keskustelussa, pitkän turhanpanttikauden uuvuttamana se tuli. Aivan yllättäen. Miksi en tarjoaisi itseäni työharjoitteluun, kun ei ole muutakaan. Paitsi järjetön määrä intoa ja osaamista sekä Norjassa kerättyjä henkisiä muskeleita! Näkökulman muutos.

Olet seurannut blogiani ja tiedät, että minun toimintamallini on tarttua impulssiin turhia jahkailematta katsoen mitä syntyy. Kirjoitin saman tien tarjoavani palveluksiani free of charge, muistatko?

Uusi maailma, tuossa vain edessäni noin vain. Sain valtavan määrän yhteydenottoja, joista monessa minulle tarjottiin ihan palkallisiakin töitä. Yhtäkkiä ovet aukenivat erilaisiin yrityksiin ja organisaatioihin, joilla kaikilla oli sama kysymys: mitä ihmettä pitää tehdä muuttuneessa maailmassa, jossa vanhat viestinnän lainalaisuudet eivät enää päde? Sain tietää, että minä olen kovin haluttua kamaa työmarkkinoilla, sillä osaan tuottaa kirkkaita ideoita, tehdä timanttista sisältöä ja myydä ajatukseni ja ideani. Minulle niin itsestään selvät asiat pääsivätkin yhtäkkiä aivan uuteen valoon.

Sitten tuli Ping Helsinki. Muistatko sen? Tapahtuman jälkeen kirjoitin siitä, miten sisältömarkkinointi tarvitsee faceliftin ja että nyt olisi aika puhua rahasta.

Silloin minä tajusin. Näkökulman muutos. Seison nyt hyvin mielenkiintoisessa paikassa. Entisenä yrittäjänä, markkinointiviestinnän ammattilaisena ja kovana bloggarina tönötän sopivasti bisneksen ja tarinankerronnan välimaastossa, puhuen molempia kieliä. Nollapisteeni ei olekaan huono juttu, vaan siitä voisi tulla minun menestykseni. Minulla on blogi, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä ja joka on valmis nousemaan uudelle tasolle. Minulla on halu seikkailla. Minulla on napakat aivot, jotka tuottavat välillä aika älykkäitä ajatuksia. Minulla on halu tutkia ja selvittää. Minulla on kyky olla rehellinen. Ja mikä tärkeintä ympärilläni huudettiin:

”Tarvitaan esimerkki; joku joka laittaa itsensä likoon, avaa yrityksen, erheen, kokemukset, mallit ja luvut!”

Ja niin minä päätin. Olisi aika katsoa voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Tutkia voiko sisältömarkkinoinnilla tehdä rahaa tuottaen yleisölle merkityksellisiä kertomuksia. Yritykset ja sisällöntuottajat yhdessä.

IMG_7478

Kuva puhuu puolestaan. Kauhuleffojen kiintiöblondi kalatehtaalla kalan suolet käsissään.

 

Blogini on ollut minulle uskomaton seikkailu. Se on rakkainta, mitä minulla on. Se on kamalinta mitä minulla on. Se on vienyt minut paikkoihin, joista en ole osannut unelmoidakaan ja pistänyt minut kokemaan asioita, joita en aina olisi edes halunnut kokea. Kaikesta olen kertonut sinulle. Vienyt sinut kanssani kalastamaan Norjanmerelle, kertonut miltä tuntuu kun Samppanjapissiksestä tulee köyhä tai miten joskus on pelättävä kuolevansa, jotta voi uskaltaa elää. Olet käynyt kanssani maalaamassa graffitteja, mäkihyppytornissa ja hiihtoareenoilla sekä töissä kalatehtaalla kauhuleffojen syntymaisemissa.

Kun tulin Norjasta, päätin, että seikkailun on jatkuttava. Mietin, olisiko mitään mahdollisuutta tehdä blogistani työtä. Miten se tapahtuisi?

Yhdistin osaamiseni. Tarinankerronta ja bisnes, markkinointiviestinnän laaja näkemys. Yhdistin intohimoni. Seikkailu. Ihmisten inspiroiminen. Äärirajat. Hauskuus. Yhdistin asenteeni. Rehellisyys. Heittäytyminen. Yhdistin tavoitteeni. Suomen naispuolinen Arman Alizad. Somen kuningatar.

Yhdistin sinut. Ja sinut. Ja sinut! Yleisöni. Syyni kirjoittaa blogiani. Sinun inspiroimisesi ja innostamisesi.

maanantai2

Ai niin! Muistatko kun kerroin tavallisesta maanantaista meidän ”toimistollamme” Norjassa? Inspiraatiota ja innostusta ehkä sekin?

 

Nyt palaset ovat kasassa, ja on aika toimia. Nyt kerron sinulle, että tästä päivästä alkaa prosessi, jossa minusta aletaan tehdä Somekuningatarta.

Tästä eteenpäin minä siis tutkin julkisesti, voiko sisältömarkkinoinnilla tehdä rahaa ja minusta tulla Somekuningatar. Altistan itseni ja mediani. Avaan prosessin, rahan ja luvut. Onnistumiset ja epäonnistumiset. Innostumiset ja ahdistukset. Mallit ja mittarit. Löydökset ja ymmärryksen.

Haluan, että pääset mukaan tästä nollapisteestä. Siksi minulla ei ole vielä mitään valmiina tai suunniteltuna. Maailma tällaisenaan juuri tänään, tämä piste, jossa olen nyt, on lähtökohta. Tästä pisteestä eteenpäin katsotaan yhdessä mitä tapahtuu.

Katson mitä tästä syntyy ja syntyykö. Käytän omaa blogiani alustana ja esimerkkinä tässä tutkimuksessa. Suuntia on kaksi: voi tulla tai ei voi tulla. Siis Nobodystä Somekuningatar. Vastauksia on kaksi: voi tehdä ja ei voi tehdä. Siis sisällöntuottaja ja yritys tai brändi sisältömarkkinoinnilla rahaa ja tuottaa yleisölle aidosti merkityksellisiä ja innostavia tarinoita.

Somekuningattaruus tarkoittaa toiselta puolelta myös sitä, että esimerkkini, tutkimukseni ja haastattelujeni kautta tuotan tietoa, ymmärrystä ja malleja koko sisältömarkkinoinnin kentälle. Toivon, että esimerkkejäni hyödynnetään, testataan omassa toiminnassa, kyseenalaistetaan ja kehitetään. Toivon, että voin tuottaa näkemystä ja ymmärrystä maailmaan.

peinttaus16

Tämä on minun mukaantuloni maailmaan, jossa on jo tapahtunut paljon. Tehdään yhteistöitä, kokeillaan malleja, onnistutaan ja epäonnistutaan. Paljon on jo tehty, mutta minun ensisijainen tehtäväni on nyt omalla ainutlaatuisella esimerkilläni kulkea tätä matkaa julkisesti: kertoa mitä suuntia kokeilen, kenen kanssa teen yhteistyötä, millaisia malleja testaamme, millä onnistumme ja miten minun talouteni kehittyy. Haluan auttaa sisällöntuottajia hahmottamaan kuinka omaa osaamistaan tuotteistaa ja myydä sekä yrityksiä ja brändejä näkemään millaisia mahdollisuuksia sisältömarkkinointi voi tarkoittaa, miten sen tuloksia voi mitata ja kuinka parhaiten hyödyntää. Ja mikä tärkeintä: kysyä yleisöltä, lukijoilta ja katsojilta millaisia sisältöjä te haluatte sosiaalisessa mediassa kuluttaa. Teillehän tätä tehdään, ainakin minun mielestäni. Minä teen tätä sinulle.

Minun ensisijainen pointtini on tietysti se, että saan pitää hauskaa. Tehdä työksenikin juttuja, jotka sytyttävät minut. Seikkailla ja ottaa sinut mukaan seikkailuihini. Rikkoa rajojani ja haastaa itseäni sekä samalla houkutella sinua seikkailemaan omassa elämässäsi isosti tai pienemmin. Tästä Somekuningatar-prosessista tulee yksi blogini kantava linja, mutta edelleen minun keskeisin juttuni on seikkailla. Painopiste pysyy edelleen naisessa, luonnossa ja seikkailussa, mutta jatkossa tuon yhtenä linjana mukana tämän minua kiehtovan ammatillisen näkökulman. Omalla esimerkilläni haluan tuottaa ymmärrystä, malleja ja mittareita markkinointiviestinnän kentälle. Oman totuuteni kautta yritän löytää yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa ajatellen jotain yleistä totuutta.

Tällä prosessilla on kolme tavoitetta:

  1. Sinä: sinulle haluan tuottaa mielenkiintoisia seikkailuja, kiinnostavia tarinoita ja mahdollisuuksia tehdä oivalluksia ja uusia löytöjä itsestäsi ja ympärilläsi olevasta maailmasta.
  2. Markkinointiviestinnän ala, sisällöntuottajat ja yritykset: ymmärrystä, casen, tutkimuksen ja malleja ja mittareita tilanteessa jossa kaikki haluavat ymmärtää.
  3. Minä itse: tehdä blogistani työtä, saada talouteni kuntoon, kehittyä ammatillisesti ja pitää hauskaa!

Sinä pääset kanssani jännittämään voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Yhtään en tiedä mitä tapahtuu. Mutta eikös se juuri ole se hienoin asia elämässä! Kun nurkan takaa voikin löytää jotain aivan muuta kuin juuri nyt osaa odottaa.

adventure3

Kun haluat olla mukana tässä prosessissa enemmänkin kuin seuraajana, kerro minulle ja lyödään viisaat päät yhteen! Yksin tätä ei tehdä, vaan yhdessä huippujen kanssa. Jokainen matkassani kulkeva tulee tutuksi myös blogissani ja tästä hankkeesta toivon mukaan rakentuvassa kirjassa.

TAPAHTUMAT TÄHÄN MENNESSÄ: Lukuisia tapaamisia, idean kiteytymistä lenkeillä luonnossa ja  coachguru Timo Hyvärin sparraamana, paljon puhetta rahasta ja taloudesta Suomen Vauraan Naisen Terhi Majasalmen johdolla sekä hemmetin henkeviä Aki Linnanahteen kanssa.

RAHATILANNE TÄNÄÄN: 0 €. Blogilla tai minulla.

Iloa, inspiraatiota ja innostusta sekä mielenkiintoista yhteistä seikkailua, toivoo

/Ämmä

Ps. Tekstissä olevien linkkien kautta pääset syvemmälle blogissani ja lukemaan taustaa asioihin, joista kussakin kohdassa mainitsen.

Advertisements

14 thoughts on “Voiko Nobodysta tulla Somekuningatar?

  1. Enpä voi juuri olla muuta kuin älyttömän iloinen hankkeestasi, sillä liikumme samoissa tunnelmissa 🙂 – mittakaava on vain toisenlainen. Siksi voin vain pitää peukkuja sinulle pystyssä, elää hengessä mukana ja toivottaa sydämestäni tsemppiä. Ja toisaalta miksi ei hankkeesi onnistuisi? Tulevaisuuden viestintä tarvitsee mainitsemasi kaltaista osaamista, ollaanpa siitä tänään yleisellä tasolla ihan mitä mieltä tahansa! Siispä voimaa, uskallusta ja rohkeutta Ämmä <3!

    • Voi kiitos, Rouva Sana. Ei ole epäilystäkään etteikö tämä hanke onnistuisi; kaikki lisätty ymmärrys ja tuotettu tieto on tarpeellista. Mahtavaa, että asia koskettaa sinuakin, me puhumme tästä vielä yhdessä!

  2. Ihan ekaksi: WAU! Ihailen sua, sun rohkeutta ja päättäväisyyttä ihan mielettömästi. Olet jo nyt kyllä heittäytymisen kuningatar!

    Ja toiseksi: koska lyödään päät yhteen?

  3. Loistavaa toimintaa! Mä olen myös samoilla linjoilla sun kanssa. Eilen kävin itse asiassa haastattelussa työkkärin järjestämää yrittäjäkurssia varten. Ennen kuin kerroin suunnitelmistani yhtään sen tarkemmin, mainitsin olevani freelancetoimittaja. Arvaapa mikä oli vastaus? ”Ai, näillä meidän kursseilla on ollut viime aikoina tosi paljon noita freelancetoimittajia. Mitenköhän ne kaikki luulee, että niille riittää töitä!?”. Kannustavaa, eikö?

    Yksi lannistuu, toinen luovuttaa. Minä päätin, että näytän niille! En todellakaan tuon ”tsemppauksen” jälkeen odota kutsua yrittäjäkurssille, mutta se pisti pohtimaan asioita entistä enemmän, ja erilaisia ideoita alkoi putkahtelemaan päähän. Tsemppiä sulle tähän projektiin, lupaan seurata ahkerasti sun puuhia! Ja olen valmis lyömään viisaat päät yhteen koska tahansa! 🙂

    • toi on ihan uskomaton toi asenne! Sen ei saa antaa lannistaa. Toki sekin on totta, freelancereita on nyt paljon, mutta osaaville ja hyvin oman toimintansa ”tuotteistaville” löytyy aina töitä. Sä todellakin näytät niille! Lyödään viisaat päät yhteen, ehkä voin olla avuksi jotenkin sun pohinnoissa?

  4. Mahtavaa! Todella rohkea ja kunnianhimoinen projekti, joka ei voi kuin onnistua! Seuraan ehdottomasti ja olisin kyllä utelias osallistumaan hankkeeseen/pohdintoihin/keskusteluihin muutenkin, samankaltaisia mietteitä on nimittäin pyörinyt omassakin päässä viime aikoina (kuten PINGissä juteltiinkin, mutta en itse ole päässyt pohdinnoissani juuri puusta pitkään). Miksei sitä käytäis vaikka kahvilla joku päivä? 🙂

  5. Päivitysilmoitus: On osattava antaa voidakseen ottaa vastaan | MaiLife

  6. Päivitysilmoitus: Kun Samppanjapissiksestä tuli perustulon kannattaja | MaiLife

  7. Päivitysilmoitus: Kaaos on etappi numero yksi | MaiLife

  8. Päivitysilmoitus: Onko itsestä bloggaaminen ja henkilöbrändin rakentaminen itsekkyyttä? | MaiLife

  9. Päivitysilmoitus: Kuningatar matkalla kohti huippua – joko sinulla on oma valmentaja? | MaiLife

  10. Päivitysilmoitus: Saanko avata silmäsi, hyvätuloinen? Tällaista(kin) on köyhyys | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s