Kun kukaan ei halua

Niin meni kesä ja tuli syksy. Kuukauden päästä minulla on syntymäpäivä, ja lokakuun ensimmäinen on aina tarkoittanut tosi syksyä. Vuoden kymmenes kuukausi. Sitten taas yksi vuosi syntymästäni on vierähtänyt. 30 päivää aikaa ja minä täytän 33. Joku sanoo, että luku 33 symboloi korkeinta hengellistä tietoisuutta, jonka ihminen voi saavuttaa. Onnea? Minä lasken erilaisia numeroita ja ajanjaksoja, jotta pysyisin kärryillä edes jossain. Viiden kuukauden päästä alkaa uusi vuosi. Olisiko se vihdoin vuosi, jolloin minun onneni kääntyy? Elämän sanotaan kulkevan seitsemän vuoden sykleissä. Seitsemän vuotta sitten perustin yritykseni. Siitä alkoivat rankat, mutta opettavaiset vuodet. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet täyttä myllerrystä. Tarkoittaisiko luku 2015 minulle seitsemän vuoden onnentäyteistä putkea?

Yhdeksän kuukautta on kulunut siitä kun palasin Suomeen. Neljä kuukautta ylämäkeä ja viisi alamäkeä – noin karkeasti. Nyt on taas kova vauhti alas. Sata kilometriä tunnissa. Yksinoleminen, mitääntekemättömyys ja tarpeettomuus: kolme asiaa, joihin voisi kompastua.

222 kirjaa kirjahyllyssäni. Nekin minulla on ollut aikaa laskea. Hieno kakkosista koostuva luku. Jännä sattuma että niitä on juuri tuollaisen samasta numerosta koostuvan luvun verran! 33 vuotta ja 222 kirjaa. Joku sanoo, että enkelit jättävät meille viestejä näyttämällä sarjan samoja numeroita. Uskoo ken uskoo; ehkä enkelit ovat vihdoin lähellä.

* *

Sattumaa? Enkeleitä? Tämä oli minun kahdessadaskahdeskymmenestoinen kirja. Sain sen perjantaina postissa yllätyksenä. Kyllin hyvä. Lempeämmän elämän käsikirja.

aistillisuus

Silti 24 tuntia vuorokaudessa mielessä pyörii tarpeettomuus. Oletko sinä ollut sellaisessa tilanteessa, että kukaan ei tarvitse? Että kukaan ei halua? Tiedätkö miltä tuntuu, kun jää kaiken ulkopuolelle? Yksin.

* * *

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä ajatustani jo parin viikon ajan. Siis sitä oivallusta, jonka olen tehnyt tässä kuluneiden kuukausien aikana. Että minä todella ymmärrän miksi joku ihminen menettää elämänhalunsa. Alkoholisoituu tai syrjäytyy – muuttuu itsetuhoiseksi. Niin. Olen ollut siellä itsekin. Niissä tunteissa ja tunnelmissa, joissa olisi hirveän helppo vain hypätä pois kelkasta ja antaa väärin päin pyörivän maailman mennä omia menojaan. Paeta vaikeita elämäntapahtumia, yksinäisyttä ja tarpeettomuutta; kuinka ihanaa olisi kun joku vain tulisi ja ottaisi pahat ajatukset pois! Kun epäonnistuminen seuraa toistaan eikä saa positiivista palautetta mistään. Kun tuntuu, ettei riitä tai kelpaa. Sinäkin ehkä olet joskus koenut niin?

Olisi niin paljon helpompi välillä turruttaa mielensä liian isojen kysymysten alla. Kääntää off-asentoon aivot, jotka surraavat ihan liikaa, kokea hyvän olon nousevan kehossa ja päästä vapaaksi. Edes hetkeksi. Tai vain vetää turvaketju kerrostalonoven suojaksi ja linnoittautua yksin kotiin – siihen viimeiseen paikkaan, johon ihan jokainen maailman murhe ei yletä?

Me katsomme niin ylen heitä, jotka pyörivät kaduilla likaisina, pää sekaisin tai jätämme oman onnensa nojaan ne, jotka huutavat yksinäisyyttään. Monet heistä ovat vain tavallisia, onnettoman elämän runtelemia ihmisiä, voimattomia taistelemaan yksin itseään pinnalle. Se meiltä unohtuu.

* * *

Miksi toiset ihmiset ovat alttiita itsetuhoisuudelle tai henkiselle lannistumiselle vaikeissa tilanteisissa ja toiset taas eivät? Minä kuulun niihin, jotka eivät näe mielen turruttamista tai yksin jäämistä oikeana vaihtoehtona. Mutta ymmärrän täysin miten joku toinen näihin ratkaisuihin päätyy.

Olen päättänyt valita omaksi strategiakseni selviämisen: tunteiden tuntemisen ja niiden käsittelemisen. Toimimisen, vaikka siihen ei aina olisi halua, kun tuntuu, ettei siitä ole mitään hyötyä. Selviäminen on jatkuvaa työtä, mielen asettamista päivittäin oikeaan asentoon. Mutta yksi kerrallaan möröt katoavat.

Tilanteessa, jossa usko elämään on vähissä, olisi todella tärkeää saada onnistumisen kokemuksia. Liikkuessani nykyisin Helsingin kaupungissa katson hyvin tarkkaan ihmisiä, joista syrjäytyminen ja elämän rankat käänteet paistavat läpi. Kunpa voisin auttaa heitä. Ei minulla ole sellaista koulutusta, joka auttaisi toimimaan heidän kanssaan. Mutta silti minä haluaisin tehdä jotain – kertoa, että vielä on mahdollisuus ottaa elämä omaan haltuun ja auttaa jotain ihmistä askel kerrallaan jättää turvaa antava alkoholi pois tai metri kerrallaan harjoitella omalta ovelta poistumista.

keksi2

Minä etsin nyt töitä sekä omaa paikkaani maailmassa ja mieltäni vaivaa alituiseen iso kysymys: miksi kukaan ei tarvitse minua? Onko minusta mitään hyötyä kenellekään? Saanko töitä? Saanko tehdä niitä asioita, joita rakastan? Kääntyisikö onneni jo monen vaikean vuoden jälkeen? Miksi epäonni seuraa toistaan?

Olen lukenut nyt useaan otteeseen toissa viikolla ilmestyneen Hesarin mielipidekirjoituksen, jossa kaltaiseni, korkeasti koulutettu nainen kertoo työnhakuhelvetistään. Siitä, kuinka vastentahtoinen työttömyys on hänet syrjäyttänyt: hän on päättänyt jäädä kotiin odottamaan ihmettä, koska kukaan ei ole häntä halunnut palkkatöihin pitkän yrittämisen ja satojen hakemusten lähettämisen jälkeen. Kun töitä ei ole, hän on valinnut jäädä pois yhteiskunnan kelkasta. Voimattomuuden tunteen alla hän on päättänyt alistua ja ryhtyä passiiviseksi odottajaksi.

”Ehkä on parempi, että pysyn hiljaa omassa kodissani odottamassa sitä hetkeä, että puhelin soisi ja pääsisin työhaastatteluun. Että minut valittaisiin. Sitä tunnetta ei varmasti voita mikään”, hän sanoo, ja minä tiedän tarkalleen mitä hän ajattelee. Se on se viimeinen keino suojella itseä, ettei mene kokonaan rikki.

Me jokainen haluamme kokea, että joku tarvitsee. Että meillä on joku paikka ja tehtävä maailmassa ja että kuulumme johonkin. Että voisimme tehdä jotain merkityksellistä jonkun kanssa ja jollekin. Että olemme haluttuja. Kun näin ei ole, näkee aika toisen perspektiivin elämään; yksinäisyyden, jatkuvat pettymykset ja tarpeettomuuden. Ja jos mieli ei näitä tunteita kestä, se alistuu – hyvin helposti. Sitten sitä menee ja tarttuu pulloon tai vetäytyy yksin kotiinsa.

wecangetnew

Elämä on valintoja. Loppujen lopuksi kaikki on kiinni siitä, mitä itse päättää. Sitä voi turruttaa tunteensa niiden pelossa tai mennä täysillä niitä kohti. Voi jäädä kotiin kun tuntuu, ettei maailma tarvitse. Tai sitten voi tehdä jotain pitääkseen mielensä virkeänä ja vastaanottavaisena, sillä kuten viime viikolla kirjoitin: Me voimme saada uutta! Siihen on uskottava.

Minä olen ajatellut näin: sillä välin kun odotan ja etsin sitä jotain, miksi en käyttäisi energiaani johonkin toimintaan. Sellaiseen tekemiseen, josta voisi olla jollekin hyötyä. Ajattelen, että kun antaa ja toimii, voi myös saada.

Ja siksi kysyn sinulta: missä minua voitaisiin tarvita juuri nyt? Missä on kiire, mutta ei mahdollisuutta maksaa apulaisille palkkaa? Auttamaan A-klinikkasäätiön neuvontapisteessä? Käymään vanhusten kanssa ulkoilemassa? Leikittämässä lapsia leikkipuistossa? Tunnetko sinä jonkun, joka kaipaa nyt apua?

Mä olisin tässä.

/Ämmä, joka on tänään 32 vuotta, 11 kuukautta ja 0 päivää, siis 12023 päivää tai 32,92 vuotta tai 395,00 kuukautta tai 1 717,57 viikkoa tai 288552 tuntia tai 1038787200 sekuntia vanha – ihan miten sen haluaa laskea

Advertisements

8 thoughts on “Kun kukaan ei halua

  1. En tiedä tunnetko kuinka hyvin Aikapankki toimintaa ja Aika parantaa yhteisöä, mutta kun tuo kirjoittaminen on sinulle tuttua ja vahvuuskin, niin yksi tapa olla avuksi on kirje tuntemettomalle toiminta. Hesari kirjoitti siitä hiljattain ja Aika parantaa fb:n sivuilla on myös aiheesta. Oman talon ilmoitustaululle voisi myös ehkä laittaa viestiä että apua annetaan jos on tarvetta esim. kauppakkassien kannossa tms. tietysti jotenkin välttää ettei tule sitä ns. roskapostia tai häiriköintiä.

  2. Hei se olikin Yle eikä hesari. Sellainen artikkeli on ainakin kuin Suomessa leviävät tuntemattomille tarkoitetut kirjeet. Tosin olet varmaan jo tietoa löytänytkin, mutta ajattelin kuitenkin korjata virheeni.

  3. Maija, laitan sulle yv:n mutta näin julkisesti tiedoksi, että SPR etsii jatkuvasti ihmisiä maahanmuuttajatoimintaan, keskustelukaveriksi, läksyhelpiksi, alaikäisen tukihenkilöksi. Myös meidän läheinen vanhainkoti juuri kertoi etsivänsä lukuseuraa, kävelyttäjää ja vaikka soittotaitoista ihmistä vanhusten iloksi. Olet taatusti tarpeellinen sinuna ja hienoa, jos haluat auttaa muita!

  4. Hei Maija. Tiedän tunteen. Joskus tekis vaan mieli päästää irti, antaa mennä miten sattuu. Jollain kierolla tavalla se on ehkä vaan hyvä. Mä oon jotenki kosketettu näistä Jenni Vartiaisen kappaleen sanoituksista, jotka laitan tähän alle. Usein tulee pohdittua, että MITÄ SITTEN TAPAHTUISI, jos vaan luovuttaisi, ei enää millään tavalla yrittäis itse ohjailla omaa elämäänsä. Katkois kaikki kahleet omaan päätäntävaltaan, ja luvuttautuis isompiin käsiin. Niin, armon käsivarsille. Mä uskon että sitten alkais tapahtumaan paljon, sellasta mitä me ei osattais odottaakaan. Me oltais vapaita. Meillä ois keskinäinen rakkaus. Me saatais vaan olla ja luottaa et meitä kannetaan kyllä. Ihmeellistä. ❤

    Ps. Sun blogis on rohkaiseva. Maija, sua tarvitaan tässäkin. Sä et ole turha, tarpeeton tai käyttökelvoton. Sua ei oo turhaan muovattu. Jumala rakastaa sua niiiin paljon! ❤

    – Maria

    "Kerro miltä se tuntuu,
    kun irti päästää
    Kerro miltä se tuntuu,
    kun ei mitään pelkää

    Kaiteelle seisomaan jään
    Kädet nostan
    Ummista en silmiä
    Enää ei huimaa

    Mä karkaisin vieraiden mukaan
    Ei viikkoihin löytäisi kukaan
    Ulos saan nukahtaa
    Mä vuokraisin majakan jostain
    Ja tauotta juhlisin jos vain
    Huvittaa teen mitä vaan

    Kerro miltä se tuntuu,
    kun irti päästää
    Kerro miltä se tuntuu,
    kun ei mitään pelkää

    En mieti kuinka nyt käy
    ja kuka kaipaa
    Ja vaikkei maatakaan näy
    Nojaan jo ilmaan

    Mä halvalla tavarat myisin
    Pois muuttaisin, siellä pysyisin
    Mikä maa valitaan?
    Mä haluan kokea kaiken
    Laskuvarjohypyn ja naisen
    Rakastaa tosissaan

    Kerro miltä se tuntuu,
    kun irti päästää
    Kerro miltä se tuntuu,
    kun ei mitään pelkää

    Kerro miltä se tuntuu"

  5. Päivitysilmoitus: Älä luovuta viittä minuuttia ennen ihmettä | MaiLife

  6. Päivitysilmoitus: Kun Samppanjapissiksestä tuli Köyhä – tällaista on köyhyys | MaiLife

  7. Päivitysilmoitus: Heinäkuun kahdeskymmeneskolmas päivä | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s