Vain muutamassa päivässä olen huomannut, että yksinäisyys todella puhuttaa yhteiskunnassamme ja on iso ongelma. Pieni teksti ja kutsu onkin nostattanut teissä valtavan määrän ajatuksia: olen saanut upeita viestejä teiltä, kiitos niistä jokaisesta!

Kävin hienon ajatustenvaihdon erään lukijani, Jaken, kanssa. Hänen lähtökohtansa yksinäisyyteen ovat aivan erilaiset kuin minun. Voin tämän jakaa julkisesti, sillä hän on ajatuksensa esittänyt kommentoimalla kaikkien nähtäväksi tässä esittämääni blogikirjoitukseeni.

Tammikuussa kerroin kokemuksestani ystäväperheeni ”au pairina”. Muistat ehkä tämän: Ei ihmisen kuulu yksin olla. Kirjoitin tuolloin muun muassa näin:

Merkittävä kokemus. Intensiivinen jakso elämää. Huomiota vaativat lapset, yhdessä perheen kanssa vietetyt lämpimät hetket ja koetut muistot. Ja nyt Suomi. Hiljaisuus omassa pienessä yksiössä. Seinän takaa kuuluva kolina ja naapurin nauru. Tietokoneen naputtavat näppäimet ja illan hämärässä vähitellen näkymättömiin katoava olohuoneen nurkka, jota tuijotan. Ei ole pikkutötteröä, joka nappaa hihasta ja pyytää leikkiin. Ei ole ruokapöytää, jota siistiä ruokailun jälkeen, ei joulukuusen koristeiden askartelua. Ei ole leikkipuistoa tai kylvyn jälkeen sylissä kylmyyttään tärisevää naperoa, vaan hiljaisuus ja natiseva nojatuoli ja tylsistyminen tekemättömyyden äärellä.

Ja sitten se ohimenevän äkillinen hetki, kun istuu natisevaan nojatuoliin, nappaa kännykän käteen aikeissaan veistää jonkin nasevan päivityksen Instagramiin ja tajuaa, että mitä väliä on sillä, kuinka suosittua blogia kirjoittaa tai mitä työssään saa aikaan tai mitä Instagramiinsa veistelee. Mitä väliä, jos on yksin.

Ei ihmisen kuulu yksin olla. Ihmisen kuuluu olla yhdessä.

Tämä herätti teissä tuolloin paljon keskustelua, ja nyt Jake osallistui siihen. Haluan nostaa käymämme viestinvaihdon sinunkin eteesi, sillä siinä on niin monta tärkeää asiaa, jotka haluan teille kaikille sanoa ääneen juuri nyt

Minä vastasin näin:

Ja sitten hän vielä vastasi:

Rakas ystäväni, luethan jokaisen noista sanoista huolella. On niin monia tapoja olla yksinäinen, monta erilaista lähtökohtaa. Minä näen, että yksinäisyys on tunne, kokemus, eikä sitä voi arvottaa. Itse olen ollut parisuhteessa yksinäisempi kuin koskaan elämässäni sitä ennen tai sen jälkeen – edes nyt. Haluan jakaa tämän keskustelumme, sillä toivon, että sinullakin on mahdollisuus osallistua siihen. Itselleni tällainen keskustelu on kaiken ”avautumiseni” ja edessäni likoon laittamisen palkkio! Tule siis katsomaan ja kommentoimaan niin halutessasi tämän blogikirjoitukseni alle!

Mitä ajatuksia keskustelumme herättää? Miksi yksinäisyys on tabu? Miksi on helpompaa suojautua kuoren alle tai pelätä oman yksinäisyyden tunteen olevan toisen kokemusta merkityksettömämpää?

Tämän ”Rush-tempauksen” teen, sillä oman elämänromahdukseni jälkeen olen ymmärtänyt, että kaikki on mahdollista, kun vain tarttuu toimeen. Teen sen siksi, että minulle on annettu vahva mieli, kyky selvitä ja kenties auttaa toisia. Omasta puolestani en ole huolestunut, mutta monen muun, joilla ei ole voimia nähdä ohi ahdistavan hetken, puolesta minä huolehdin. Se on pieni teko, kovin isoihin en kykene, mutta jos sillä saan vaikka edes Jaken vakuuttuneeksi, että erilaiset yksinäiset voivat olla yhdessä enemmän, olen työni tehnyt.

Jake, kiitän sinua tästä lahjasta, ajatuksestasi, jonka juuri annoit minulle! Se sysäsi nopeasti tähän tärkeään tekstiin ja toivon, että ymmärrät miksi minun oli pakko jakaa se kaikkien ystävieni kanssa.

/Äm

Ps. Saatuani lukuisia viestejä teiltä, en ole kaikkiin vielä ehtinyt vastata. Teen sen kyllä pian, mutta haluan vastata ajatuksella jokaiselle.