Sykähdyttävää sisältöä synkkyyden sävelistä

”En pyydä mitään muuta kuin että tämä alkava viikko toisi mukanaan yhden asian, joka antaisi minulle pienen varmuuden ja uskon elämän järjestymiseen. Muuten minä en taida jaksaa.”

Näin minä lausuin ääneen viikko sitten sunnuntaina nukkumaan mennessäni.


OLIN PERJANTAINA ERÄÄSSÄ sosiaalisen median vaikuttajien ja markkinointialan seminaarissa – Ping Helsingissä, jossa olen ollut mukana jo kahtena aiempana vuonna. 

Fiilikseni seminaarin astuessa oli hieman matala, sillä viime aikoina olen tuntenut kovaa riittämättömyyden tunnetta. Monella saralla elämässä tuntuu nyt, ettei riitä, ei osaa tai ei ole enää oma itsensä, sillä vamma on sekoittanut koko pakan täysin. Tuntui, etten ansaitse ilmaista, yhteistyökumppaneiden maksamaa paikkaani tässä huipputapahtumassa, sillä panokseni alalle ja tuottamani sisältö omaan blogiini tai vlogiini on ollut niin heikkoa viime aikoina – onhan minun totuttu tekemään hurjia repäisyjä ja kirjoittavan viihdyttävää huippusisältöä niihin kytketyin mielenkiintoisin elämänopetuksin.

Eniten minä olen tuntenut riittämättömyyttä sinun edessäsi. Sinun, joka kerta toisensa jälkeen palaat lukemaan blogiani, hakemaan siitä ideoita ja saamaan kenties jotain peiliä omiin ajatuksiisi ja maailmaasi. Sinun, joka haluat tietää mitä täällä tapahtuu, ja olet tottunut vaikuttumaan lukemastasi.

Mutta ei, en ole halunnut kirjoittaa paljon viime aikoina, sillä on tuntunut, että voin tarjota päävireeltään kovin synkkiä säveliä – sellaisia kun luonnollisesti on ihmisen elämänvaihe hetkessä, jossa hän yrittää nousta ylös ison vamman aiheuttamasta kaaoksesta ja tarttua kiinni elämään (esim. tässä jutussa lisää).

Päävireeltään kovin synkkiä säveliä. 


TAPASIN PING-TAPAHTUMASSA paljon tuttujani ja koko joukon ennalta minulle tuntemattomia sosiaalisen median persoonani seuraajia. Vaihdoimme kuulumisia ja – yllätys yllätys – minun perkeleellinen polveni oli jokaisen keskustelun päähenkilö. Se on vallitseva olosuhde, halusin tai en. Se on kaikkien tarinoideni lähde tällä hetkellä, taistelenpa sitä vastaan kuinka paljon vain.

Hieman häpeissäni kerroin kaikille, etten ole kyennyt tuottamaan inspiroivaa tarinaa seuraajakunnalleni, ja mieluummin valinnut jättää kirjoittamatta kuin kuvata synkkiä fiiliksiä, joita elämäni nyt tarjoilee.

Mutta saamani vastaukset yllättivät minut. Kaikki kiittelivät minua siitä, että olen avannut tätäkin, monelle tuntematonta prosessia yleisöni edessä. Että vaikka minusta ei siltä tuntuisikaan, matkani – kaikessa synkkyydessäkin – avaaminen on ollut kiinnostavaa ja antoisaa. Ja että ihmiset osaavat lukea ohi synkkyyden. Etteivät he tuomitse minua mielipuoliseksi tai kyvyttömäksi tekemään töitäni (mitä pelkään ihan valtavasti), vaikka kerron synkkiäkin kokemuksia.

Jotain siitä, että en ole ehkä ihan oma itseni tällä hetkellä kertonee sekin, että Ping-tapahtumassa otin tasan kaksi kuvaa, eikä kumpikaan niistä ole selfie 😀 Tässä niistä toinen, master class -luennolta, johon osallsituin.


MONI HOKEE, ETTÄ malttia. Kyllä, sitä tarvitaan, mutta ei minun tilanteessani ole kyse lopulta siitä. Synkkyyden tunteen elämääni tällä hetkellä luo valtava kaaos, jossa elän sekä samanaikainen paine saada itseni vihdoinkin koko kukoistukseen; olemaan tarpeellinen ja tekemään edes pieniä merkityksellisiä asioita samalla kuin kehittymään itse edelleen. Kaaos ja tarpeettomuuden tunne meinaavat sekoittaa pään, enkä edes minä, joka olen tunnettu elämänuskostani ja siitä, että osaan aina nähdä mahdollisuuksiin, kykene aina järjestämään päätäni sellaiseen asentoon, ettei mikään masentaisi tai synkistäisi maisemaa.

Minua rasittaa, väsyttää ja kyllästyttää – mutta yhtä aikaa ja aivan yhtä paljon innostaa, kiinnostaa ja kutkuttaa – tämä kaaostila, jossa ajatukset, tavoitteet, kehon fyysiset rajoitteet, uudet mahdollisuudet, menetetyt unelmat ja tuntematon tuleva sekoittuvat kummalliseksi mössöksi, josta minun polkuni eteenpäin vähitellen muodostuu.

Kaaos on myös syy siihen, etten nyt kykene juuri kirjoittamaan. Asiat eivät jäsennyt selkeiksi sanoiksi, inspiroiviksi ajatuksiksi tai kannustaviksi tarinoiksi, joita haluaisin sinulle aina kertoa. Mutta ne kykenevät kasaantumaan sinunkin eteesi konkreettisiksi kokemuksiksi. Tunteiksi, jotka nousevat esiin tästä hetkestä, ja ovat myös varmasti jollain tasolla tunnistettavissa sinullekin. 


VAIKKA MUUTEN MINÄ olen persoonana ja ihmisena aika huithapeli ja teen paljon liikoja pohtimatta, kirjoittajana ja esiintyjänä, sisällön tuottajana olen niin vaativa itselleni että en halua tuottaa maailmaan tyhjiä sanoja, vaan aina jotain ajateltavaa. Perjantain jälkeen asiaa pohdittuani päätin, että en aseta itselleni jatkossa niin korkeaa rimaa siihen, että jokaisessa tarinassa tarvitsisi olla jokin elämää suurempi opetus tai erikoinen kokemus. Ehkä joskus ne suurimmat tarinat rakentuvatkin rivien välistä ja ovat sellaisia, jotka sinä saat ainutkertaisena vain itsellesi. Joku toinen kenties lukee jutun sitten aivan toisella tavalla. Kolmas saa jotain, neljäs ei mitään.

Siksi haluan alleviivata ihan vähän:

Bloggaaminen ja vloggaaminen on tekijälleen valtava itsetutkiskelun matka; iso osa elämää sekä suuri vastuu seuraajien edessä, että aika ajoin se pistää isojen kysymysten äärelle. Tasaisin väliajoin minä pohdin, onko blogini kulkenut tiensä päähän, ja olen sen aikeissa lopettaa (kuten viime viikkoina). Blogini putoaa johonkin kummalliseen väliin maailmassa, jonka toisaalla täyttävät kauniit kuvat ja täydellisyys sekä toisaalla vahvat asiantuntijatekstit jostain erityisalasta. Minä tuotan tarinaa edestakaisin ja ylösalaisin polveileasta elämästä, ja altistan tämän kaaoksen sinun eteesi. 

Mutta sitten taas saan jostain vahvistuksen sille, että tätäkin tarvitaan. Lopulta kuitenkin jokainen blogi valottaa kirjoittajansa elämää aina kustakin vallitsevasta kokemuksesta, näkemyksestä ja elämäntilanteesta käsin. Minun ajatukseni käyvät välillä vaikeissa asioissa ja valottavat myös hieman synkkiä tilanteita elämässä, mutta näin elämä nyt on, eikä sitä vastaan käy taisteleminen. Tämä on se polku, jota yksi ihminen kulkee, kun puitteet ovat ne mitkä minun elämässäni ovat. Olosuhde on hyväksyttävä, ja siinä, maltillisesti kaaosta parhaalla mahdollisella kyvyllään kesyttäen, koetettava löytää tie eteenpäin.

Sillä se löytyy! Ja minä toivon todella, että kaikesta tästä pohdinnasta on hyötyä sinullekin – minä kun en ole ”päiväkirjabloggari”, vaan kirjoitan tätä inspiraatioksi sinulle. 

Bloggarina selvästi pyöritän tällä hetkellä mielessäni paljon sisältöön liittyviä kysymyksiä: sitä, millaisia tarinoita jatkossa tarjoan blogini ja uuden videoblogini puolella. Minä olen onnistunut erityisesti tässä asiassa, josta markkinointiguru Ann Hadley puhui; budjettia minulla ei ole tekemisiini lainkaan, mutta kun aivot toimivat (ehkä joskus vielä vähän paremminkin kuin tällä hetkellä), voi saada aikaan paljon timanttisempia tarinoita.


VIIKKO ON VIERÄHTÄNYT sunnuntaista toiseen, ja minua vähän huvittaa. Suomi aloittaa juuri vuoden iloisimman päivän viettämistä ja minä kirjoitan aivan toiselta äärilaidalta; synkkyyden sävelistä kohti vappupillien pärinää ja värinää. Mutta se on stoorini juuri tänään, ja minä rakennan sykähdyttävää sisältöä nyt synkkyyden sävelistä.

Mutta, kuule, ei ole huolta. Kun nyt katson kulunutta viikkoa taaksepäin, voin kertoa, että sain sen mitä tilasin. Pitkän vaikean ajan jälkeen tällä viikolla eteeni on noussut sen tilaamani yhden lisäksi yllättäen useampi asia, jotka ovat tuoneet minulle pienen varmuuden ja uskoa elämän järjestymiseen. Kerron niistä sitten, kun niiden aika on. Nyt hetken selvittelen päässäni kaikkien noiden mahdollisuuksien aikaan saamaa kaaosta 😀 

Iloista vappua, ystävät!

/Äm

Mainokset

9 thoughts on “Sykähdyttävää sisältöä synkkyyden sävelistä

  1. Maija, oli ihanaa nähdä sua PINGissä! Ja samaa mieltä, synkkyyden sävelistäkin tarvitaan sisältöä. Ja voihan olla, että olet viiden vuoden päästä puhumassa Pingin päälavalla tarinaasi siitä miten selvisit ja tuotit synkkyydestä sisältöä. 😀

    • No hei! Tuohonhan mä tietysti pyrin 🙂 Pingin ja muidenkin tapahtumien lavoilla. Toivon, että joskus minut tällaisiin juttuihin otetaan puhumaan! Mutta kaikista eniten just nyt mä toivon, että olis jo juhannus, niin pääsisi teidän kanssa Ratareiteen!! Oli niiiiiiiiin ihana nähdä teitä Pingissä (totta puhuakseni koko tapahtuman parhaita juttuja!)

  2. Hei Maija!
    Kiitos kirjoituksestasi. Älä kuule luovuta! Sulla on nyt menossa elämän tarjoama matka! Tämä kohta siitä ei just nyt tunnu kivalta, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä, voin taata sinulle, että jälkeen päin voit olla kiitollinen tästäkin kokemusta. Vastoinkäymiset ovat niitä ajanjaksoja, jotka kasvattavat meitä ihmisinä. Koulivat ja paljastavat meissä uusia puolia, uusia voimavaroja. Parantavat itsetuntemustamme ja vahvistavat itsetuntoamme. Opettavat meitä olemaan ihmisiä muille ihmisille, kanssakulkijoille.
    Tsemppiä ja voimia ❤
    Elämän koulima ässä

    • Kiitos, Ässä! Elämä on siitä hauskaa, että se pistää meitä kovapäisiä selviytyjiä aina välillä vähän tiukkoihin paikkoihin, jotta olisi taas enemmän tarinoita kerrottavana – just kuten sanoit. Ja sehän tässä oikeasti on hienointa. Kun vaan osaa nähdä vähän ohi sen vallitsevan vaikean olosuhteen. Ihanaa vappua sulle! T. Ämmä 😀

  3. Tiedätkö mitä. Juuri se jokaisen takana oleva synkkyys, oppiläksyt ja ahdistukset sun muut tekevät sinusta ihmisen ja läheisemmän yleisöllesi kuin jatkuva onnistuminen, tavoittelu ja saavuttaminen. Koska lukijoillasi on kaikilla omat varjonsa, eivät ne häviä unohtamalla ne. Joku viisas tuttuni sanoi joskus, että silloin kun tuot heikkoutesi esille ja laitat ne vierellesi, etkä piilota niitä enää taaksesi; silloin kukaan ei voi sinua vahingoittaa. Koska sinulla ei ole mitään salattavaa, ei mitään kohtaa johon puukottaa selkään.
    Minä olen entinen yrittäjä, jo kauan sitten on siitä taipaleesta. Olen luopunut yrittämisestä, väkisin yrittämisestä. Olen luopunut tavoittelusta. En aseta maalitauluja elämääni. Sillä koska vain voi tulla tilanne, että se tavoite vain romahtaa alas.
    Kirjoitan blogia, jossa on surunsävy pohjalla, mutta joskus kirjoitan kevyestikin koska en ole joko tai, olen kumpikin. En voi kirjoittaa surullista blogia ja iloisena päivänä iloista blogia. Se on minun näköiseni ja kaikkea en siihen kirjoitakaan näkyviin.
    Nyt minulla ei ole yhtään suunnitelmaa kesän varalle. Olen jäädyttänyt kasvimaan suunnittelun, sillä olen menossa leikkaukseen. En tiedä ehdinkö kasvattaa tomaatteja tai yhtään mitään. Mutta katson tilanteen sitten kun jaksan uudestaan. Ja kasvatan vaikka vihanneskrassia ikkunalla, jos jaksan sitäkään. Elämäni ei kaadu siihen, vaan on taas elettävä yksi päivä kerrallaan. On elettävä juuri nyt, sillä huominen on jossain muualla, se ei ole tässä.
    Mitä jos kirjoittaisitkin jonain päivänä kaiken mitä ajattelet polvestasi. Älä pyydä yhtään sanaa anteeksi. Anna palaa, huuda sille polvelle.. senkin ilkimys, kunnes voit sanoa, senkin ihanuus ❤ Sinulla on loppujen lopuksi ihanat polvet 🙂 Uskotko? 🙂

    • Voi, sinä ihana, miten upeita ajatuksia. Kiitos, että jaat ne kanssani! On muuten ihan valtavan hyvä idea tuo kirjoittainen polvelle! Saatanpa tehdä sen, voisi olla ihan terapeuttista itselle! Mukavaa vappua sinulle! ❤

  4. Hei!
    Minua ei ole ikinä säväyttäneet nuo mäkihyppy/pyöräily/ym. Tempaukset. Sulla on hauskaa, mutta mmitäpä ne tempaukset minua liikuttaisi. Jos haluisin sykettä elämään, menisin ja tekisin itse. En vain lukisi toisen kokemuksia niistä. Sitä vastoin luen mielelläni oikeasta elämästä. Kalatehtaasta ym. Ei ne extreme-tempaukset ole oikeaa elämää. Sussa on hirveästi potentiaalia, voisitko alkaa kirjoittaa ns. tavallisten ihmisten tarinoista…ei välttämättä tarvitse avata omaa elämää koko maailmalle. Etsisit ihmisiä, joilla on tarina, haastattelisit ja kirjoittaisit heidän tarinansa meille. Sellaisia minä ainakin lukisin. Jättäusit omat tempaukset vähemmälle. Harva (tavallinen) ihminen on niin mielenkiintoinen, että ansaitsee elannon omien tempausten raportoinnilla.

    • Kiitos, upeita ajatuksia! Mä toivon, että tässä blogissa pystyn koskettamaan vähän erilaisia lukijoita/seuraajia, ja siksi teen myös eri tyylisiä juttuja ja jatkaa tällä tavoin. Olen tehnyt noita tempauksia toki itselleni, mutta myös – minkä toivon tulevan esiin niistä raportoivissa tarinoissani – niiden pointti on aina vähän alleviivaavempien esimerkkien kautta avata isoja elämän kysymyksiä. Kaltaiselleni bloggarille, joka avaa tosi syvälle itseään on aivan kestämätöntä koko ajan tonkia juttuja puhtaasti vain pään sisältä. Tuota ehdottamaasi haastatteluasiaa olen pohtinut paljon ja ollut aloittamassakin, mutta siinä usein haasteeksi nousee se, etteivät kovin monet ihmiset halua avata itsestään ihan hirveän paljon. Mä uskon kanssa, että niille kyllä olisi lukijoita. Täytyy miettiä! Ehkä saan haastatella sinua… 🙂 Ihanaa vappua sulle!

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s