Maija Ilmoniemi

Nainen, (ihmis)luonto ja seikkailu. Näin kiteytän minut. Kutsun itseäni myös Ämmäksi, ihan vaan nimeni alkukirjaimen mukaan. Olen juontaja-toimittaja ja bloggari. Palan halusta tehdä töitä toisin ajattelevien ja kaavoihin kangistumattomien tyyppien kanssa.

Tunteita tapahtumien takana. Siis ihmiselämän peruskysymyksiä, joihin kaikki meistä törmäävät, mutta harva uskaltaa sanoa ääneen. MaiLife on yhden elämän seikkailu, jossa koetellaan kehon ja mielen rajoja.

Olen rohkea ja heittäytyvä seikkailija, jolla on sana hallussa ja ihan vähän luovan hullun maine. Pistän itseni likoon sataprosenttisesti, ja parhaimmillani olen, kun saan kiteyttää kokemuksen ja koukuttaa yleisön kertomuksillani. Minä palan ihmisistä ja ihmisille. Koska se on parasta mitä osaan. Haluan koskettaa. Ja koskettua. Laitan itseni alttiiksi siksi, että voisin antaa sinullekin luvan kohdata – kenties kokea itse mukanani – tunteita, joita usein pakotamme itsemme ja toisemme piilottamaan.

Elämäni muuttui sillä hetkellä, kun tajusin, että minulla ei ole mitään menetettävää. Olin rahaton, koditon, työtön, rakkaudeton. Silloin minä ymmärsin, että nyt kaikki on mahdollista. Alkoi uskomattomin seikkailu, joka opetti yhden asian: se, joka tarttuu toimeen ja hyppää rohkeasti voi vain voittaa. Jokainen häviö ja epäonnistuminenkin on voitto, sillä ne kertovat siitä, että onpahan tullut elettyä.

Sillä sitä minä haluan; elää. Haluan, että tarinani elävät. Ja ennen kaikkea minä haluan, että sinäkin alat elää! Nyt!

#Ämmä #Äm #MaiLife

Tärkeimpien tekstieni äärelle pääsemistä helpottaakseni, olen koonnut ”Blogini parhaimpiin”  koko joukon seuraajieni suosimia tekstejä, täältä voit lähteä liikkeelle tuotantooni tutustumisessa!

Kun kiinnostut mitä minä teen työkseni, katsopa tämä

Ja kurkista tältä videolta tarinaa blogini synnystä.

Kävin taannoin myös juttelemassa Yle TV2:n Kioski-ohjelmassa parisuhteesta ja sinkkuudesta. Katso koko jakso tästä.

MaiLife on inspiraatio- ja seikkailublogi. Se kertoo niin mielen sisäisistä kuin fyysisistä seikkailuista. Se on tarinoita tavallisen naisen elämän peruskysymyksistä; naurusta ja unelmista sekä hämmästyksistä ja hämmennyksistä – hormooneja ja hermonmenetyksiä unohtamatta.

1240503_10151539036091534_1481450869_n

MaiLife ei ole muotiblogi. Pois se minusta! En osaa. Eikä ole kunnon kameraa. Eikä omaa kuvajaa. Päivän verkkareitani olen kuvannut, mutta hirveän rumiahan ne on…

gamlavbg1

kauneusmaailma

Kiiltokuvaa en halua itsestäni tai elämästäni rakentaa, vaan tahdon olla edessänne aitona ja rehellisenä – juuri sellaisena kuin olen. Siksi en pelkää näyttää meikitöntä naamaani ja kampaamattomia hiuksiani sekä ilmeikkäistä kasvoistani paistavia reaktioita erilaisiin tapahtumiin. Enkä pelkää kertoa tunteistani, myös niistä vaikeista, jotka olisi useammin pinnan puhtoisena pitämiseksi parempi piilottaa – siitä kun poikaystävä jättää tai mieleni romahti tai kun minusta, entisestä glamourelämää viettäneestä Samppanjapissiksestä tuli köyhä. Päin vastoin toivon, että tänä kiiltokuvablogien kulta-aikana voin tarjota blogiskeneen palan aitoa elämää ja kannustaa esimerkilläni myös sinua olemaan oma aito itsesi kaikkine epätäydellisyyksinesi. Kerran kuitenkin kokeilin miltä tuntuisi olla täydellinen, ja photoshoppautin itseni kansikuvamalliksi. Se oli hurja koe se!

Minulle on tärkeä koskettaa. Niin olen tehnyt monta kertaa, mutta tämä blogini ”Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää” räjäytti pankin. Julkaistuani tämän blogin ja luettuani palautteenne tiesin olevani oikeassa paikassa.

Ilmoniemi_Maija_DSC1612_2048px Ilmoniemi_Maija_DSC1713_2048px

Jos juttuni säikäyttävät rehellisyydellään ja aroilla aiheillaan, voin suositella vaikkapa Jalkapallovaimon blogia; hänen elämänsä on täydellistä ja virheetöntä! Minä puolestani olen mokannut monta kertaa... Mut kun se on just tavallaan se juttu. MaiLife on minun tapani koittaa tehdä maailmasta vähän parempi paikka, jossa kaikki osaisivat, uskaltaisivat ja pystyisivät ilmaista omaa aitoa itseään paremmin ja rohkeammin – ja muistaisivat, että elämä ei ole vakavaa! Tässä maailmaparannustavoitteessani käytän härskisti hyväksi sitä suurinta lahjaa, joka minulle on annettu; muutan maailmaa (vaikka vain pieniä palasia siitä) parhaiten kertomalla tarinoita ja kiteyttämällä kokemuksen!

Kuten tämä yhdeksi parhaimmiksi jutuiksi (myös omasta mielestäni) rankattu tarina: lue Unelmien Rakkapilotti, kertomukseni matkasta kalarekassa Norjasta Suomeen vaikket mitään muuta jaksaisikaan!

koukuttaja

IMG_7478

Teidän vuoksenne teen jos jonkinlaista, kuten lähden Norjaan kalastajan apulaiseksi ja esitän pääosan kalatehtaan kauhuleffojen kiintiöblondina suolistushommissa. En ole tosikko. Haluan nauraa itselleni ja saada sinut nauramaan kanssani. Ehkä välillä jopa itsellesi! Joskus jutuissani on sellaista sarkasmia, ettei se kaikille uppoa eivätkä kaikki ymmärrä. Tykkää jos tykkäät (ja tykkää kaikissa mahdollisissa kanavissa), ja jos et, älä tykkää, mutta ethän tuomitse! Minäkään en arvostele, vertaile tai tuomitse, sillä se on tylsää eikä johda mihinkään. Joskus kova palaute sattuu minuunkin.

Blogi ei ole koskaan koko ”totuus” (mitä totuus sitten ikinä tarkoittakaan), vaan palasia elämästäni. Keskeistä tässä kaikessa on havainto – se, että huomaan jonkin pikkuriikkisen asian ympärilläni, kuten nyt vaikka ne väärin päin jalassa olleet kalsarit, ja tartun siihen. Ja havainto on yksi näkökulma. Viestinnän ammattilaisena tiedän, että me jokainen tulkitsemme asiat omien silmälasiemme läpi, omasta maailmastamme käsin, ja se onkin tämän kaiken hienous; toivon, että voit kirjoitusteni avulla tutkiskella myös omaa elämääsi ja muodostaa juttujeni merkityksen juuri oman tilanteesi ja kokemustesi kautta. Jos joku mietityttää, ihastuttaa tai vihastuttaa, kysy ja kommentoi! Tämä blogi on olemassa sinua varten!

_DSC0817_valmis_kodak_portra400vc

Parasta elämässäni on ihmiset, ystävät ja uudet tuttavuudet ja heidän valtava rakkautensa. Vaikka erilaisia ihmisiä kirjoituksissani vilahtelee silloin tällöin, jokainen ajatukseni koskee vain minua ja edustavat vain minun  näkökulmaani asioiden laidasta. Turha siis tulla tirkistelemään muiden elämää, it’s all about me, honey!  It’s all about MaiLife! And it’s all for you.

❤ Ämmä

 

1 thoughts on “Maija Ilmoniemi

  1. Päivitysilmoitus: Tavallinen uusi maanantai tavallisessa elämässä | MaiLife

Kommentointi on suljettu.