Aviciin tarina muistuttaa, ettei kukaan voi määrittää toisen rajoja – tähän sinunkin pitäisi herätä

En liene ainoa, jonka sai pysähtymään tieto musiikkinero Aviciin menehtymisestä. Itse kavahdin myös siitä syystä, että olin ehtinyt juuri katsoa Aviciista, siis muusikko ja säveltäjä Tim Bergling kertovan dokumentin Netflixista.

Dokumentti kertoo Timin elämästä Aviciina, mutta minulle yhdeksi sen keskeisimmistä teemoista nousi yksi pieni sana: ”Ei”. Katsottuani dokumentin ja heti sen perään kuultuani artistin menehtymisestä, aloin pohtia rajojen asettamista ja niiden kunnioittamista.


EI OLE VARMASTI ketään, joka ei viimeisten vuosien aikana olisi törmännyt Timiin. Kuollessaan 28-vuotiaasta Tim-nimisestä kaverista tuskin kovin moni oli kuullut, ja vaikkei hänen artistinimensäkään ei ole tuttu, vähintään yhden kappaleen on jokainen kuulleet tältä ruotsalaiselta konemusiikin säveltäjältä – niin suosittu hän oli.

Timin nousu maailmansuosioon tapahtui alle kaksikymmpisenä ja oli nopea. Hän rakasti musiikkia ja kaikki muu oli hänelle toissijaista. Keikkoja kertyi nopeasti päätähuimaava määrä, ja koska vauhti oli kovaa, vähitellen matkalla vastaan alkoivat nousta erilaiset terveydelliset ongelmat. Kohtasipa Tim myös yhä useammin kysymyksen siitä, onko jatkuva kiertäminen keikoilla maailman ympäri kaiken arvoista. Dokumentissa hän herää useamman kerran pohtimaan, miksi ei enää sytykään musiikista samoin kuin uransa alussa.

Haimatulehdus, paniikkikohtaukset ja umpisuolen puhkeaminen kaatoivat miehen sairaalan sänkyyn useaan kertaan kiertueiden varrella. Dokumentissa katsoja päästetään näkemään päätöksenteon hetkiä, joissa Timin täytyy päättää peruuko hän keikkansa vai ei. Hänen ympärillään kuhistaan: eikö nuori mies ymmärrä, että hänen täytyisi olla kiitollinen nopeasti huippukorkeuksiin nousseesta urastaan ja suorittaa velvollisuutensa ja vastuunsa fanejaan kohtaan.

On hurjaa nähdä, kuinka usein Tim joutuu taistelemaan siitä, että saa perua keikan, koska ei kykene sitä soittamaan.

Tämä auringonlasku on kuvattu taannoisella Madeiran matkallani.

 

OMAT RAJAT PALJASTUVAT usein hyvin yllättävästi, pitkän päänsisäisen, tiedostamattomankin prosessin tuloksena; silloin, kun jokin pieni havainto autttaa ne lopulta hahmottumaan konkreettisesti.

Hyvin koskettava on hetki dokumentissa, jossa Tim keikkabussissaan kertoo lukeneensa Karl Jungin kirjaa ja löytäneensä siitä itsensä ja vastauksen siihen, mikä häntä oli eniten elämässään ahdistanut. Hän sanoo tajunneensa olevansa Jungin määritelmien mukainen introvertti, ihminen, joka ei halua paistatella muiden edessä, vaan vain tehdä omaa juttuaan rauhassa.

Loisto nuoren miehen kasvoilla on pysäyttävä, kun hän oivataa, että hänessä ei olekaan mitään vikaa, vaikkei hän haluakaan olla tähti toisten edessä – sitä kun hän on koko uransa ihmetellyt.

Niinpä hän päättää lopettaa keikkailun ja keskittyä jatkossa vain musiikin säveltämiseen. Hän painaa symbolisesti julkaisu-nappia ja lähettää jäähyväistekstinsä Twitteriin.

Managerit, promootiopäälliköt ja muu hänen ympärillään pyörivä väki yrittää vielä viimeiseen pyörtää miehen pään. He muistuttelevat Timille kovaan ääneen, että lopettaessaan hän saattaisi menettää paljon rahaa ja vierellään olevia ystäviä. Mutta kun katsoo Timin kasvoja tuolla hetkellä, tajuaa, ettei hän välittänyt rahasta tai hännystelijöistä.

Raja oli asetettu, ”ei” sanottu – nyt sitä ei voisi enää kukaan toinen kyseenalaistaa ja perua.


TIM KÄVI DOKUMENTIN mukaan viimeisinä vuosinaan läpi isoa itsetutkskelun prosessia, ja oivallus introverttiyestä sekä omista rajoista oli hänelle hyvin merkityksellinen.

Moni meistä tunnistaa tämän saman: Kun on isossa itsensä hahmottamisen prsessissa ja tekee merkittäviä oivalluksia, mutta muut eivät olekaan kehittyneet samoin tai samaa tahtia, ristiriita itsen ja toisten välillä saattaa olla suuri.

Esimerkiksi Tim kehittyi ja kasvoi ihmisenä paljon, mutta muut hänen ympärillään eivät olleet samassa prosessissa mukana. Näin ollen he eivät tuntunee ymmärtävän mistä on kyse.Ha  katsoivat maailmaa vielä ”vanhan Timin” linssien läpi, mutta mies itse olikin jo paljon pidemmällä. Hänen rajansa olivat paljon selvemmät ja hän ymmärsi nyt itsestään huomattavasti enemmän. Mutta kukaan toinen ei hänen ympärillään ei pystynyt tähän näkemään – olihan hänen totuttu olevan toisenlainen, ja odotukset häntä kohtaan olivat entisen kaltaiset.

Kaikkea tätä Avicii-hahmosta oppimaani peilaten tuntuu kovin kohtuuttomalta, että hän menehtyi vain vähän aikaa sen jälkeen, kun oli oivaltanut omat rajansa ja alkanut toimia niiden mukaan muiden ajatuksista viis. Timin kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen, enkä minäkän väitä sen johtuvan yllä esitetyistä asioista. Nämä ovat havaintoja dokumentista, jotka saivat minut pysähtymään ja oivaltamaan jotain suurta.


TÄRKEIN ASIA, JONKA tajusin dokumentin katsottuani, oli tämä:

Jos lähelläni on ihminen, joka tosissaan ja vakavissaan sanoo ”ei”, minun täytyy kunnioittaa ja tukea häntä. Vaikka itse hyötyisin hänen tekemisistään jollain tavalla, ja hänen kieltäytymisensä tarkoittaisi menetystä minullekin, ei ole mitään niin tärkeää kuin kunnioitus toista kohtaan. Meidän on pidettävä huolta toisistamme, se on vastuumme.

Todellisen rajan tunnistaminen toisessa ei ole vaikeaa. Sen tuntee. Sen näkee hänestä. Siksi on oltava korvat tarkkana, kohdattava ihmiset. Koko ajan.

Ja sinä, joka nyt olet uupunut, ihan siinä rajalla, muista, että sinun oikeutesi on sanoa ei. Kukaan toinen ei rakenna sinun rajojasi! Kukaan toinen ei aseta sinun arvojasi. Kukaan toinen ei taivuta sinun tahtoasi.

Mainokset

Savon seikkailu jatkuu myös vuonna 2018

Viime viikot ovat olleet vaikeita. Olen ollut blogissanikin ihan hiljaa, sillä syksyn pimeyden ja rankkojen aamutöiden ohella on täytynyt tehdä isoja päätöksiä. Saapuessani Kuopioon kesäkuussa matkani täällä piti olla vain seitsemän kuukauden mittainen. Mutta yhtäkkiä viime viikoina minulle tarjottiinkin mahdollisuutta jatkaa työssäni Ylen aamujuontajana.

Koti-ikävä Helsinkiin on painanut päätöstä, on valtava kaipuu läheisten luo ja kotikaupunkiin – uusi elämä kun ei ihan niin helposti ole auennut täällä Savossa. On täytynyt punnita työn ja muun elämän tasapainoa ja arvoa; onko valmis asettamaan työn vielä hetkeksi kotia suurempaan arvoon, sillä sitähän elämä täällä minulle nyt tarkoittaa.

Ja sitten toisaalta päätös oli aivan selvä. Missä muualla pääsisin tekemään työtä tällä tavoin? On valtavan suuri kunnia voida olla töissä paikassa, joka uskoo tähän luovaan hulluuteeni ja antaa luovuuteni päästä ääneen ja näkyviin tällä tavoin, tukee sen kehittymistä ja taitaa vähän jopa tykätäkin. Parempaa työpaikkaa ja työkavereita saa etsiä.

Siksi olen päättänyt jatkaa seikkailuani Savossa toistaiseksi. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa tänne jään, mutta nyt onkin yhtäkkiä näin. Hassua, miten yhdessä hetkessä voi olla niin innoissaan ja heti kohta kovin kaihoissaan. Sitä kai se elämä on, tasapainottelua eri valintojen ja tunteiden välissä.

Mutta ehkä tähän kohtaan kannattaa pistää silmään vähän uutta vaihdetta ja sanoa: Bring it on, Savo! Näytä, mitä sinulla on vielä minulle piilossa, sillä emme tainneetkaan päästä toisistamme ihan niin helpolla!

Ei kai sitä nyt voi muuta kuin jäädä työpaikkaan, joka sallii jopa tällaisen maailman rumimman tonttuoven askartelemisen ja tuotostensa jakamisen julkisuuteen 😀 Kuva: Antti Karhunen

/Äm

Onnellinen omista ovalluksista

Törmäsin tänään tähän pari vuotta sitten tekemääni kuvaan.

 

elämänaakkoset

Viisaita sanoja olen joskus kirjoittanut, ja nyt kun jälkikäteen niitä luen, huomaan, että olen noudattanut niistä jokaista. Jokainen näistä on oman kantapään kautta todennettu ja eletty ja juuri siksi tässä tänään olen onnellisin kuin koskaan aiemmin elämässäni. Olen onnellinen omista oivalluksistani.

Nämä sanat tuntuvat juuri tänään jotenkin kovin tärkeiltä jakaa kanssasi uudelleen. Millaisia ajatuksia ne sinussa herättävät?

Arvojen mukaisia valintoja

Vaalipäivä. Olen päättänyt olla ottamatta julkisesti kantaa politiikkaan, enkä edellenkään aio poliittisia kantojani kovaan ääneen huudella.

Yhden huomioin kuitenkin tänään tein. Kun oma elämä ja arvot sekä tilanteet ja asetelmat muuttuvat, vaikuttaa se myös omiin poliittisiin näkemyksiin jopa dramaattisesti. Tänä päivänä katson maailmaa hyvin eri näkökulmasta kuin esimerkiksi neljä vuotta sitten edellisten vaalien aikaan. Ja se vaikutti myös vaaliuurnalla. En kokenut aiemmin äänestämieni henkilöiden tai puolueiden tekemisen koskettavan enää itseäni. Tuntuu, että tänään äänestäessäni Helsingin kaupungintalolla ajattelin ehkä ensimmäistä kertaa koskaan sitä, millaiset laajemmat vaikutukset äänestyspäätökselläni on. Äänestin ehkä ulkopuolelta katsottuna yllättävällä tavalla, mutta minulle ehdokasvalintani tuntui tärkeältä. Tein arvovalinnan, ja toivon, että se näkyy tänään, kun Suomen seuraavien vuosien suunta sinetöityy.  

Minun äänestysmaisemani tänään. Ulkomailta juuri palanneena äänestin Helsingin kaupungintalolla, Sofiankadun puolella.

Jännittävaa tulosiltaa sinulle. Jostain syystä vaalilähetykset ja tulosten odotus ovat kiehtoneet minua aina valtavasti. Nyt en omista televisiota, mutta onneksi tunnelmaan pääsee virittäytymään netinkin kautta.

/Äm.

Aina ei tarvitse tietää miksi ja miten: Suomi kutsuu

Mikä on sinun supervoimasi? Se taito ja kyky, joka auttaa sinua selviäämään tilanteessa kuin tilanteessa? Se kovin vaihde, joka pistetään päälle silloin, kun on tosi kyseessä?

* * *

Viimeinen viikko on ollut vaikea. Vaikein koko Norjassa oloni aikana. On täytynyt miettiä seuraava askelta. Mihin menisin? Mitä tekisin? Miten seikkailuni jatkuisi nyt, kun tilanne Støssä muuttui radikaalisti? Missä minua tarvittaisiin nyt eniten? Miten voisin palvella parhaiten?

Olen ollut neuvoton ja pohtinut viime päivinä tarkkaan omia arvojani. Mikä minulle on lopulta kaikkein tärkeintä? Ja sitten viime viikolla siimapöntön äärellä selvittäessäni siiman sotkuja, yhtäkkiä myös mielen solmut avautuivat pitkän taivuttelun jälkeen. Nyt valintani on selvä.

* * *

Joskus suurintakin seikkailua ja huimimpiakin kokemuksia tärkeämmät asiat löytyvät läheltä. Sydämestä. Lähimmäisistä, perheestä, suvusta. Rakkaudesta. Lähimmäisen rakkaudesta.

Ne ovat nyt tärkeimmät arvoni, joiden pohjalta otan seuraavat askeleeni.

* * *

Minun supervoimani taitaa olla taito tehdä nopeita päätöksiä, kyky nostaa ennalta-arvaamattomia ratkaisuja mahdollisksi vaihtoehdoiksi, valmius muuttua nopeasti tilanteen vaatimalla tavalla – nopea toiminta nopeiden päätösten seurauksena.

* * *

Isoisäni on huonossa kunnossa ja sairas. Isoäitini haluaa hoitaa häntä kotona; antaa papan olla siellä mihin hän kuuluukiin. 90-vuotiaan mummoni voimat eivät kuitenkaan riitä huolehtimaan papasta ja isosta talosta. Kun viime viikolla kuulin sukulaisteni huolen papan tilanteesta, asia oli minulle itsestään selvä. Olin montaa päivää pyörittänyt mielessäni iso ajatusmassa. Pelkoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja sitten siimapöntön äärellä ajatus iski kirkkaana mieleeni: näin on toimittava. Minulla on mahdollisuus nyt mennä auttamaan isovanhempiani, hoitamaan taloutta ja pappaa mummon avuksi. Valitsin nyt lähteä isovanhempieni luokse.

Lähden seuraavaksi Suomeen. Keuruulle, Keski-Suomeen, josta minäkin olen kotoisin. Olen asunut siellä lapsuuteni ja ensimmäiset kouluvuoteni, mummolan viereisessä talossa. Mummo ja pappa hoitivat minua usein ja vietin heidän kanssaan paljon aikaa. Nyt on minun vuoroni hoitaa ja auttaa. Ja katsoa sitten mitä tapahtuu.

lähtö1

Tästä syystä minä päätin olla etsimättä tällä erää uutta työtä Norjasta ja lähteä Suomeen. Saatan tulla tänne vielä takaisin. Saatan olla tulematta. Mikään ei ole elämässä varmaa ja pysyvää, sen ovat viimeiset kuukaudet minulle osoittaneet. Siksi on tärkeää tarttua hetkeen, tarttua sydämen ääneen ja toimia sen mukaan. Vaikka sitä joskus jälkikäteen ihmettelisikin, miksi ikinä on tullut toimineeksi valitsemallaan tavalla. Siksi on tärkeää uskaltaa hypätä ja olla pelkäämättä seurauksia. Sillä elämä näyttää.

Ja nyt elämä näytti nopeasti. Alle viikossa päätöksestäni sain eilen järjestettyä itselleni kyydin kalarekassa Suomeen. Lähtö on huomenna! Kiitos supervoimieni, kahdessa päivässä minä olen valmis lähtemään. Vielä on pakattava tavarat, siivottava ja luovutettava asunnon avaimet. Huomenna olen jo Suomessa.

Seuraavat viikot näyttävät miten tilanne kehittyy. Olen Keuruulla nyt niin kauan kuin tarvitaan. Muusta en tiedä, eikä nyt tarvitsekaan tietää. Se on helpottava ajatus. Että aina ei tarvitse tietää miksi tai miten.

lähtö2

Elämä on vaiheita, askeleita. Tuliko vuodesta Norjassa nyt neljännesvuosi Norjassa? Niin voi olla. Ja sitten on. Taitaa olla, että jo nyt olen oppinut ja saanut sen mikä on ollut tarpeen.

Olen kovin väsynyt. Viime päivät ovat vieneet voimia, supervoimiakin, enkä oikein osannut kiteyttää kirjoittaen ajatuksiani. Mutta tällä toissa iltana kuvaamallani videolla kerron päätökseni koko taustan mielestäni aika osuvasti. Katso se. Siinä on se ihminen, joka minusta on näiden kuukausien aikana kuoriutunut, vaikka nyt vähän väsyneenä ja hämärässä…

❤ Äm