Tag Archives: epäusko

Minä osaan, pystyn ja voin – jos vain haluan

Posted on by

2

  
Tämä kuva kertoo kaiken. Se on otettu elämäni kovimman urheilusuorituksen viimeisiltä kilometreiltä. Siinä me yhdessä kahden hullun polkasuystäväni kanssa vedämme kohti maalia viimeisillä voimillamme. Ollaan viimeisellä 124 kilometrin etapilla yhteensä 350 kilometrin pyöräilyreitistä Äkäslompolosta Norjan Altaan. Nuo kilometrit olivat elämäni tiukin fyysinen paikka, josta ei olisi selvitty ilman lujaa päätä ja päättäväisyyttä. Kahden jo ajetun päivän ja 226 kilometrin painaessa jalkoja ja takapuolta me työnnymme läpi norjalaisen rankan vastatuulen, jossa ei ollut alamäkiä – laskutkin piti polkea taistellen ja yhdessä vaiheessa runnoimme putkeen 17 kilometriä ylämäkeä. Epäuskoa, ärräpäitä, puhdasta tuskaa, hikeä, vihlovaa väsymystä. Ei häivähdystäkään adrenaliinin euforiasta.

Viimeiseen 50 kilometriin en tuntenut mitään, en ajatellut mitään. Poljin. Ei muuta.

Kertaakaan ei mielessäni käynyt, että luovuttaisin.

Vaikka eilen oli rankkaa, reissu oli täydellinen. Ylitin ja yllätin itseni täydellisesti. Löysin itsestäni aivan uusia puolia. Tajusin, että ihminen voi vetää itsensä aikamoisille äärirajoille ja selvitä. Ymmärsin kuinka hauska on kilpailla itsensä kanssa. Haastaa itseään ja katsoa mitä tapahtuu, kun mennään alueelle, jota ei itsessään tunne. Koin, miltä tuntuu kun voittaa pahimmat esteensä. Kun tajuaa, että kaikki on mahdollista. 

Tarvitaan vain uskoa ja uskallusta. Tarvitaan sitä että viitsii. Kokeilee. Lähtee. Tarttuu haasteeseen. Ei pelkää epäonnistumista. Ei pelkää. Näkee mahdollisuudet. Näkee voimansa.

”Tuohan on aivan hullua, lähteä treenaamatta tekemään tuollainen suoritus”, niin minulle sanottiin ja niin minäkin olisin voinut ajatella. Epäillä. Mutta minä sanon: tämä oli elämäni seikkailu, jokaisen sekunnin arvoista. Sain tutustua itseeni, löytää sisältäni sisukkaimman ja sinnikkäimmän Ämmän, jonka olen koskaan tuntenut. Tajuta, että tämä Ämmä pärjää. Että tämä Ämmä osaa, pystyy ja voi. Ja haluaa heti ottaa uuden haasteen vastaan, sillä tutkimusmatka on vasta alkanut….

Ja tiedätkö mitä? Niin pystyt sinäkin. Juuri niihin asioihin joista haaveilet. Jos vain kokeilet. Et kuuntele hullutuksia ympäriltä, vaan luotat itseesi. Etkä luovuta. Sinä riität. Sinä venyt. Sinä onnistut. Jos vain haluat!

Kiitos Hullun Polkasu! Kiitos rakkaat uudet ystäväni! Kiitos meidän bussi! Ja ennen kaikkea, kiitos Sampo! Iso ja lämmin halaus tuleviin päiviisi ja perheellesi. Ja kuten jo tänään sinulle sanoin: vastahaasteeni sinulle odottaa nurkan takana…

/Ämmä, joka kävi vähän polkasemassa

Ps. Terveiset bussista. Täällä istutaan huomisaamuun asti ja matkustetaan kohti kotia. On aikaa tehdä välitilinpäätöstä. Tässä oli nyt yksi viime päivinä syntyneistä ajatuksista, näitä syntyy varmasti vielä lisää.

Ohikiitävä aikaikkuna

Posted on by

0

Suhteellisen surkea sää tänään. On ehkä kovin myrsky tähän mennessä. Luvattu on ukkosta illalle. Tuuli repii taas kattoa, ja tällä kertaa tuntuu, että se ihan oikeasti lähtee irti. Sadepuuskat, joita taivas nyt sylkee ovat käsittämättömiä.

Kuten sää, niin suhteellisen surkea on sielunmaisemakin. Jos olisin tänään aamulla päättänyt sellaisessa kymmenen minuutin ohikiitävässä aikaikkunassa jäänkö tänne vai lähdenkö häntä koipien välissä Suomeen, olisin päättänyt tekeväni jälkimmäisen. Lähteväni.

Tämä tyttö on pistänyt viime aikoina niin isot paukut blogin kirjoittamiseen ja videoitten tekemiseen samalla kun on luovinut alati muuttuvien tilanteiden ristipaineessa joutuen pistämään itsensä likoon kerta toisensa jälkeen yhä kovemmin, että nyt tökkii. Tuntuu, että olen puskenut kropastani ja aivoistani kaiken niistä irti lähtevän.

Miksi olen täällä? Miksi annan itsestäni niin paljon saamatta mitään suoraan vastaan? Uskonko hulluihin unelmiin? Onko tämä tie oikeasti viemässä jonnekin vai tuleeko seinä vastaan nurkan takana?

Nyt ollaan tässä elämän vuoristoradassa siinä vaiheessa, että missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Eipä siis järkeä olisi kai pois lähtemisessäkään.

Päätin olla tänään rehellinen itselleni ja tulin siihen tulokseen, että olosuhteet tai ympäristö eivät ole syy tähän järjettömyyden tunteeseeni. Tätä keskustelua kävisin itseni kanssa olisinpa sitten täällä tai tuolla, olisivatpa asiat näin tai noin, tekisinpä sitä tai tätä. Näitä päiviä tarvitaan ihmisen elämässä, sillä juuri tällaisina epäuskon hetkinä punnitaan todelliset voimat. Sellaiset, jotka ylittävät kaiken järjellisen ajattelun.

Hienointa erilaisissa tunteissa on se, että ne ovat ohimeneviä – niin hyvät kuin huonot. Se on tässä huomattu: yhdessä hetkessä ollaan kukkulan huipulla ja seuraavassa synkimässä laaksossa. Ja kohta taas jossain muualla. Tärkein on myötätunto. Että syvimmässäkin maan kolossa pystyisi suhtautumaan omiin ajatuksiinsa lempeydellä, ymmärryksellä ja hyväksynnällä. Ja tarttua niihin asioihin, joihin tässä hetkessä voi tarttua, tehdä jotain, mitä tahansa, jotta ajatukset eivät velloisi turhanpäiväisissä.

Vaikka mieli on nyt kovilla isoista kysymyksistä, niin tässä ohikiitävässä aikaikkunassa päätän valita luottamuksen.

ohikiitävä

Yhdessä ohikiitävässä aikaikkunassa olin napannut tämän kuvan mereltä taannoisella kalastusretkellämme.

 

 

Ensimmäisten päivien tärkeät sanat

Posted on by

1

Kävelin eilen yönä koiran kanssa ulkona. Olin sanalla sanoen puhki. Pää on pyörällä. Viimeiset päivät ovat vain vilahtaneet ohi, sillä olen ollut koko ajan liikkeessä. Mennyt uusiin paikkoihin, tavannut uusia ihmisiä, tehnyt uusia asioita. Mikään ei ole vielä paikoillaan. On sellainen jäsentämättömyyden hetki, joka nyt tuntuu kaaokselta, mutta joka on väistämätön uuden alussa. Viime päivät ovat koostuneet muutamista toisiaan jatkuvasti seuraavista ja toistuvista teemoista. Tärkeistä sanoista, joita olen tutukinut. Tunnustellut. Niistä ensimmäinen on jäsentymättömyys. Hyvin iso sana viime päivinä.

Viime öinen kävely oli ensimmäinen hetki, kun ehdin vähän pysähtyä hengittämään syvään viime päivien aikana. Itketti, mutta en väsymykseltäni pystynyt edes itkemään. Tunteiden myrsky. Se on viime päivien teema. Myrsky. Sana! Yhdessä hetkessä meinaan ratketa palasiksi kaiken kauneuden keskellä. Kauneus! Suurin ja mielen räjäyttävin kokemus viime päivinä. Ja sitten taas toisessa hetkessä toimimattomat puhelimet, nettiyhteydet, mikä tahansa pikkuruinen asia, voi murtaa mielen. Väsymys. Se on viime päivien sana. Minulla on valtava ikävä sinua. Suomea. Toimivia kännyköitä. Omia rutiinejani. Epätoivo.

Ja kaiho. Se on tärkeä sana. Kaiho.

Tunsin valtavaa kaihoa kävellessäni yöllä koiran kanssa ulkona. Nostin katseeni taivaalle. Siellä oli revontulia! Jylhiä, vihreitä ja suhusevia revontulia. Oli kylmän kosteaa, mutta minä vain seisoin ja seisoin rannalla tuijottaen niitä. En voinut olla huomaamatta Pohjantähteä ja Otavaa ja ajatella ällön klisheisesti: siellä sinä olet, ystäväni, Suomeni, samojen tähtien alla. Kyllä sinä siellä olet! Ja minä olen nyt täällä. Lähelläolo. Sana, joka on kovin tärkeä juuri nyt.

Kiitollisuus. Se on kaikista isoin asia, jota tunnen juuri nyt. Kuinka minä olen voinut ansaita jotain tällaista? Olen pökertyä maisemiin, en ole ikinä nähnyt mitään tällaista. Mikään tapa maailmassa ei riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen Lauria, yhteyshenkilöäni, joka tämän reissun on minulle järjestänyt, kohtaan. Miten maailmassa voi löytyä tällaista hyvyyttä, tällaisia ihmisiä, tällaisia paikkoja! Hyvyys. En tiennyt, että tällaista voi olla.

Minä haluan, että sinä näet tämän kaiken! Että tunnet tämän saman, minkä minä nyt. Tätä ei voi sanoin kuvailla. Tätä ei voi ymmärtää millään tavoin. En edes minä. Epäusko.

* * *

Poimin sinulle tähän oheen joitakin viime päivinä nappaamiani pikakuvia. Ne ovat aivan random-järjestyksessä, sillä en kykene nyt kovin jäsenneltyyn ajatteluun… Tämä päivä on vielä harjoiteltava uutta rytmiä, joten en pysty vielä tämän parempaan kirjoitukseen. Mutta lupaan, kunhan suurin pöly laskeutuu, otan aikaa kuvata ja kirjoittaa ensimmäisistä päivistäni enemmän.

Jäsentymättömyys. Siinä se sana tuli taas uudelleen. Pian jäsentymättömyys muuttuu uudeksi normaaliksi elämänrytmikseni.

IMG_7669

Pietikäisen Lauri (näin Peltsi hänet Erätulilla esitteli ja niin teen minäkin…). Minun enkelini. Tuo valoilmiö vasemmassa alakulmassa on Herra Hermanni. Tässä olemme matkalla Stöhön pari päivää sitten.

IMG_7769 IMG_7796 IMG_7786 IMG_7784 IMG_7779 IMG_7773

Levollista sunnuntaita sinulle! Minulle päivän seuraava sana on työ. Täällä työ ei katso viikonpäivää. Voi, palan niin halusta kertoa sinulle enemmän siitä. Sillä et voi uskoa, mitä minä täällä ihan oikeasti teen!

❤