Paritanssin aloittaminen nollasta ja tuntemattoman kanssa oli paras idea pitkään aikaan!

Jos valitsisin aina suoraan ja automaattisesti todellisesta tunteestani käsin, viettäisin suurimman osan ajasta sohvalla makoillen. Vaikka välillä ulospäin saattaakin näyttää, että minulla on aina jotain meneillään, en todellakaan ole mikään ekstraenerginen yli-ihminen, vaan oikeasti todella laiska ja mukavuudenhaluinen. Sohva vetää puolensa, sillä se on todella turvallinen paikka, jossa ei tarvitse asettaa itseään alttiiksi.

Mutta sitten on yksi ominaisuuteni, joka haastaa peruslaiskaa olemustani: uteliaisuus. Mitä tapahtuisi jos kokeilisi? Mitä voisi saada ja kokea jos valitsisikin sohvan sijaan sen hieman haastavamman vaihtoehdon? Mitä löytyykään nurkan takaa, kun sinne itsensä saa hilattua kurkistamaan?

 

On toinenkin ominaisuus, joka pistää mukavuudenhaluisen luonteeni koetukselle: innostus. Kun innostun, aivot kääntyvät automaattisesti off-asentoon enkä mieti mitään. Jokin vimma saa minut vain toimimaan, enkä voi pysäyttää itseäni, sillä minkään sorttista järjen ääntä ei tuolla hetkellä kuulu. Sohvan vetovoima unohtuu.

Sitten toimitaan, ja uteliaassa innostuksessa saattaa käydä näinkin: Keksin aloittaa paritanssiharrastuksen, vaikken ikinä eläissäni ole tanssinut, ja koska tuo ei ole tuntunut riittävän suurelta haasteelta, päätän etsiä itselleni tanssiparin julkisesti antaen mahdollisuuden kenelle tahansa liittyä seuraani tanssikurssille.

 

Ja tanssikaveri todella löytyi: hän on Timo! Hän laittoi minulle viestin ja kertoi, että on muutaman kerran paritanssikokeilun jälkeen innostuneensa lajista ja haluavansa kokeilla millainen harrastus tanssi olisi.

Päätin etukäteen, että jos joku mies todella uskaltautuu ilmoittautumaan parikseni, on minulla suorastaan velvollisuus täyttää lupaukseni ja ottaa hänet mukaani. Mutta sitten tuli se hetki – joka siis aina tulee, kun jotain itselleen hullua tekee ja aloittaa – kun kaikki konkretisoitui ja naisesta alettiin ottaa mittaa; se hetki ennen liikkeellelähtöä, jolloin pitäisi muistaa  järjen äänen jättäminen ja toimeen tarttuminen – viitsiminen ja vaivautuminen.

Päivää ennen ensimmäistä tanssituntia ja Timon kohtaamista olinkin valmis vetäytymään kaikesta. Miksi minun pitää aina keksiä kaikenlaisia aivoituksia ja hässäköitä? Olisi vaan niin paljon helpompi jättää asiat tekemättä ja vetäytyä viime hetkellä, sanoa, että en pääsekään. 

Tanssi ei haasta minua vain taidollisesti, vaan kaikki tuossa maailmassa on minulle uutta. Eikä tilannetta nyt auttanut se, että ihmisenä, joka pelkää toisen lähelle päästämistä ja jännittää liian intiimiä kosketusta, olen antamassa mahdollisuuden jollekin tuntemattomalle tehdä niin. Oliko tässä nyt mitään järkeä, mietin, kun oli aika alkaa lunastaa lupaustaan ja haastetta.

 


Eihän tätä blogiani ei tarvitsisi todellisuudessa kirjoittaa enää lainkaan. Olen niin monet kerrat heittänyt itseni edessäsi kaikenlaisiin tempauksiin, kokeillut erilaisia lajeja ja omia rajojani, haastanut itseäni eri tavoin ja kirjoittanut oivalluksistani sitten sinulle. Ja joka kerta kirjoitan aivan samat asiat.

Mutta kai siinä jotain keskeistä on, sillä kerta toisensa jälkeen joudun törmäämään samaan asiaan, samaan oivallukseen: Elämässä saa vain sohvanpohjaa, jos ei ole valmis vaivautumaan. Siksi on uskallettava antaa uteliaisuudelle ja innostukselle valta, vaikka tottumus ja tapa vetäisivätkin turvalliselle sohvalle.

Sohvanpohjassa ei sinälllään ole mitään väärää, aion sinne itsekin kaivautua takaisin heti kun saan tämän blogitekstin kirjoitettua, mutta jos maailma rajoittuu vain sohvaan, siis siihen, mikä on tuttua ja turvallista, mukavaa ja miellyttävää, kuinka pieneksi ihminen käpertyykään? Ja taas: eihän tässä ole yhtään mitään uutta näin kirjoitettuna, mutta tekeminen onkin sitten ihan toinen juttu.


 

Oikeastaan oli onneni, että juuri ennen tanssituntia minulla oli aikamoisen stressaava päivä töissä ja mietittävää paljon. En nimittäin lopulta ehtinyt keskittyä h-hetkeen juurikaan ja enkä uhraamaan enää yhtään hämmentävää ajatusta, että tapaisin kohta tuntemattoman tyypin, jonka kanssa vietän syksyn tanssien. Kun avasin Tanssiklubi Masterin oven, olinkin yllättävän lungi, eikä parinkaan kohtaaminen oikeastaan tuntunut yhtään kummalliselta.

Olihan tuo toki meille molemmille kovin outo tilanne, mutta jotenkin tajusin heti, että niinhän sen kuuluukin olla ja että me sekä koko tämä vasta tanssiharrastuksen aloittanut alkeiskurssillinen ihmisiä olemme ihan samassa veneessä. Kaikkien mielessä pyöri varmasti monta kysymystä, mutta me olemme tässä, emme sohvan pohjalla!

Vaikka ensimmäinen kädenpuristus ja tanssiote saattoivatkin olla haparoivia ja jännittyneitä, toisessa hetkessä se on tunttui jo aivan luonnolliselta. Ensimmäisen kynnyksen ylittäminen on kaikista keskeisintä – sen olen kokenut ja siitä kirjoittanut niin monesti aiemminkin – ja sille ensimmäiselle kynnykselle joutuu usein itsensä työntämään. Palkinto on sitten automaattisesti se, että nopeasti huomaa päänsisäisen etukäteiskaaoksen olleen aivan turhaa.

En voi ymmärtää, miten helpolta kaikki lopulta tuntuikaan. Siinä me menimme, tanssiotteessa ja kaikki tuntui aivan normaalilta, luonnolliseltakin.

 

Nyt meillä on tanssi. Se on seikkailumme, ja vaikka kaikki parin kerran jälkeen tyssäisikin toimimattomana tai en oppisikaan ikinä tanssimaan (mitkä on kai lopulta ne kaikista suurimmat tämän jutun riskit), mitä sitten!

Paitsi, että en kyllä usko, että tämä heti loppuu. Huomaan parissani valtavan muutoksen jo yhden tanssitunnin aikana. Alkujännitys suli nopeasti innostukseksi, janoksi oppia lisää ja havainnoiksi siitä, että kyllähän me jotain jo osaammekin. Tunti alkoi vähän vaativammilla latinalaistansseilla, mutta valssi tunnin lopussa saa meidät sulamaan ja askeleetkin jo natsaamaan.

Muutos alkuun oli huomattava, ja tunnin lopussa oli jo aivan selvää, että tästä saattaa tulla hauska juttu. Erityisen iloinen olen siitä, että uskalsin etsiä parin juuri tällä tavoin, sillä vaikka tanssiharratuksen voikin aloittaa ilman paria, on kyllä myönnettävä, että on aika kiva kun on oma vakiopari, jonka kanssa voi yhdessä kehittyä eteenpäin.

 

Jo ensimmäisen tunnin jälkeen tiedän, että tanssi on täydellinen valinta uudeksi harrastukseksi. Hetkeäkään tuon tanssitunnin aikana en ehdi miettiä stressiäni ja työkaaostani. Täydellinen tanssitunnin mittainen irtiotto, jossa keskitytään vain hetkeen. 

Suurimman kunnioituksen saa kuitenkin nyt tanssiparini. Tanssitunnin jälkeen kirjoitan sosiaaliseen mediaan:

”Kaikista eniten maailmassa arvostan ja ihailen ihmisiä, jotka heittäytyvät uteliaasti epävarmuuksista huolimatta, puhumisen sijaan tarttuvat toimeen ja peloista viis uskaltavat haastaa itsensä. Sellainen toivoisin itsekin voivani olla, ja tämä tyyppi on siihen upea uusi esikuvani: Hän uskalsi ottaa vastaan taannoisen haasteeni ja tämä syksy soljahtaa nyt yhdessä tanssien.”

Tanssiessani uuden ja tuntemattoman tanssiparini kanssa ymmärrän, etten todellakaan ole yksin, vaan että jokainen meistä on jatkuvasti tällaisten valinnan paikkojen äärellä. Ja sitten niitä päätöksiä tehdään: tartutaanko tanssiin vai jäädäänkö sohvan pohjalle, ollaanko uteliaita ja annetaanko innostuksen olla kaiken ajava voima?

Yhteinen tanssitaival on siis nyt saatu alkuun ja nämä tanssitarinat jatkuvat myös tämän syksyn mittaan blogissani. Katsotaan kuinka kovasti innostun uudesta harrastuksestani!

Hiihtäjäeliölaji – luontodokumentti mystisestä hiihtästä

Vauhdikkaasti kulkevat päivät Lahdessa. Tänään on ollut kisoissa välipäivä, siis vapaapäivä minulle, ja olen ehtinyt tehdä sinulle pienen koosteen tärkeimmistä.

Nääs hiihtäjistä.

Koska mä nyt olen työkeikalla Lahden MM-hiihdoissa, olen päässyt tekemään läheistä tuttavuutta jos jonkinlaisen hiihtäjän kanssa. On siis aika luontodokumentin. Lähdin hiihtäjäeliölajin jäljille, ja koetin selvittää tämän kansalliseläimemme ikiaikaisen mysteerin. Yhtään hiihtäjää ei ole vahingoitettu tämän dokumentin tuotannossa… Kovin paljoo ainakaan.

 

Tämän ja muun erikoisen infon lähteille pääset myös jatkossa, kun tilaat Youtube-kanavani.

Nurua alkavaan viikkoon!

/äm

Lauantai!

Silloin, kun luovuuteni blogin kanssa on huonoimmillaan, en keksi mitään otsikkoa. Ja sitten otsikoin sen kyseisen viikonpäivän mukaan. Ja perään laitan huutomerkin.

Arvaa kuinka luovalla tuulella olen tänään! Väsyttää ja pää käy ylikierroksilla. Mielenkiintoinen yhtälö.

Mutta tein hienon kuvakollaasin päivästä Støssä.

Huomionarvoista kuvassa on Saukon nimeltä Anu jalanjäljet (joukossa myös yksi Herra Hermannin askel) ja Suomen lomalta palannut Teemu, jonka kanssa yritimme tänään kalastaa rikkinäisellä virvelillä satama-altaasta kalaa saukon ruoaksi. Ei onnistunut. Olen vähän huolissani Anusta. Toivon, että kalastajat pääsevät merelle pian, jotta saisimme rakkaalle villieläimellemme ruokaa.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/b9e/55593472/files/2015/01/img_9347.jpg

Väsymyksen ja ylikierrosten taltuttamiseksi tein myös treenin omalla varastokuntosalillamme. Toppatakki päällä tietysti, kun siellä on niin kylmä. Viimeksi treenasin kumisaappaat jalassa. Ei silsi, että tänne sataisi, vaan ihan vain huvin vuoksi. Eipä taitaisi onnistua Helsingin trenditreeniklubeilla.

Älä ihmettele, jos minusta ei kuulu pariin päivään. Taidan joutua ottamaan pienen luovuustauon. Ellei sitten taas tule joku elämän mullistava yllätyskyykku tähän Støn seesteiseen arkeen. Kalaan ei ainakaan näillä näkymin päästä tääällä hetkeen. Myrsky. Et varmaan ylläty.

Iloa ja valoa viikonloppuun!
/Ämmä

Hiljainen aamu

Huomenta! Olen herännyt aiiiiikaisin ihan vaan harjoitellakseni huomenna alkavia aikaisempia aamuherätyksiä. Itse asiassa olen jotenkin vähän järkyttynyt: en tajunnut, että Helsinki voi olla näin hiljainen sunnuntaiaamuna, tuli ihan mieleen entinen kotikaupunkini Varberg, jossa näin äänetöntä ja rauhallista oli lähes koko ajan.

Kävin koiran kanssa ulkona, ja ihmettelin rauhaa, joka ihan konkreettiseseti tuntui leijuvan ilmassa – ihan kuin kaupungin päällä olisi ollut joku harso. Kuuntelin hiljaisuutta kun yhtäkkiä sen keskeltä alkoi kuulua ihana lintujen sirputus. Tänä aamuna pystyin tunnistamaan jo kolme eri laulua: talitintin ja jonkun toisen (en ole mikään lintutieteilijä) sekä lokin! Olen nähnyt jo parisen viikkoa sitten ensimmäiset lokit, mutta vasta tänä aamuna kuulin sen tutun, kesästä enteilevän kirkumisen ensimmäistä kertaa. Tuli ihan valtavan toiveikasi mieli! Että kohta kesä on täällä!

Hiljainen aamu on ihana laskeutuminen uuteen päivään. On aikaa rauhassa nauttia kahvista, aamupalasta ja tehdä pieniä havaintoja, joita kiireen keskellä ei ehdi näkemään. Kuten tämä maahan sylkäisty purkka:

purkka

Olenko se vain minä, vai muistuttaako tuo jotenkin erästä tuttua hahmoa…

purkkahermanni

Ihanaa sunnuntaita rakkaat blogiystäväni! Kiinnittäkää tänään huomiota pieniin asioihin ja tehkää havaintoja, joita arjessa ette ehkä ehdi tehdä!

/Maija, joka suuntaa kohta kirjastoon Teatteri Elon lukutreeneihin

Rabalder toivottaa hyvää joulun odotusta

Rabalderilla on huomenna keikka. Valitettavasti itse en pääse olemaan mukana, sillä päällekäin keikan kanssa on Bli den du är -kurssin luento. Eilen kun jengi treenasi keikalle tulevia biisejä, minä sain keskittyä kuuntelemaan ja nauttimaan musiikista. Nauhoitin teillekin pari laulua: ihanat Jul, jul! ja Gläns över sjö och strandin! Rabalder toivottaa siis sinullekin hyvää joulunodotusta!

Urheiluvaimon yksityistennistunti

Tämä päivä alkoi tenniksellä. Vihdoinkin! Oli vähän liian pitkä tauko välissä. Mutta joskus tauot tekevät myös hyvää; ainkin minun treeni meni tänään tosi rennosti ja siksi hyvin. Yksi hienoimmista asioista täällä Varbergissa asumisessa on se, että minulla on ihan oma yksityisopetteja tenniksessä (tää on nyt hei aika urheiluvaimoelämää, eikö!?), Håkan.  Loistotyyppi, jota ilman olisin varmaan joutunut keskeyttämään tämän rakkaan harrastukseni Ruotsissa asumisen ajaksi.
tennis1

tennis2

Tennis oli minulle pitkään aikaan ensimmäinen uusi harrastus, jonka kiireisinä yrittäjävuosina aloitin, ja siitä tuli minulle todella tärkeä henkireikä. Niin ihana laji! Ihan mun juttu. Varsinkin, kun minulla on maailman cooleimmat pinkit tenniskengät (nää on aika urheiluvaimomaiset, eikö!?), jotka oli ihana laittaa taas jalkaan… Mulla on myös hirveän nättejä tennisasuja, mutta tänään oli liian kylmä, enkä voinut kuvitellakaan pukevani päälleni pikkuruista tennishametta (tää ei kyllä ole riittävän urheiluvaimomaista toimintaa… lupaan korjata virheeni ensi kerralla!)

tennis3tennis4/Maija, joka saa myös miinuspisteet siitä, että meni meikittä yksityistennistunnilleen…

Nyt alkaa tennis!

On se kummallista, miten aika voi mennä niin nopesti, että ei edes ehdi tai muista tehdä niitä asioita, joista eniten pitää. Tänä aamuna kävellessäni kuntosalilta kotiin tajusin yhtäkkiä, että minulla on ihan valtava ikävä tennistä ja etten ole vieläkään päässyt aloittamaan tennistuntejani tänä syksynä! Jotenkin aloittaminen on vain siirtynyt ja siirtynyt, vaikka tennis on lempiurheiluharrastukseni. Olen harrastanut lajia muutaman vuoden; se on minulle erityisen tärkeä siksi, että ”entisessä elämässäni” yrittäjänä tennis oli pitkästä aikaa uusi harrastus, jonka pystyin aloittamaan ja pitämää kiireisinä vuosinani. Se oli ehdoton henkireikäni silloin. Suomessa kävin ryhmävalmennuksessa ja nyt viime vuoden täällä Ruotsissa minulla on ollut valtava onni saada ihan oma yksityisopettaja, Håkan, jonka kanssa olen käynyt treenaamassa viikoittain. Niinpä sain vihdoinkin tänään lähetettyä viestin tennis-Håkanille: nu ska vi äntligen börja igen!

tennis

Diippishittipäivä: antaudun!

Tänään on vähän tällainen ”diippishittipäivä”, tekee mieli pohtia vähän syvällisempiä. Ehkä siitä syystä, että pieni takapakki on tullut otettua omissa ajatuksissa, Ruotsiin palaamisesta ei tullutkaan niin hauskaa kuin toivoin. Olen viime aikoina miettinyt paljon muutosta, kehittymistä ja oppimista monella elämäni osa-alueella. Opettelen tuntemaan itseäni paremmin, hyväksymään itseni ja olemaan yksin itseni kanssa. Koetan oppia sietämään epävarmuutta ja epätasapainoa elämässäni. Yritän kehittyä paremmaksi vuorovaikuttajaksi parisuhteessa. Näitähän riittää! Hyvin konkreettiseksi muutos, oppiminen ja kehittyminen tulivat minulle golfkentällä. Opettelen uutta urheilulajia ja uusia asioita ja hallittavaa on niin paljon, että pääni tuntuu räjähtävän. Toki mukaan mahtuu iloisia oppimiskokemuksia, mutta suurin osa muutoksesta, uuden oppimisesta ja kehittymisestä tuottaa tuskaa ja tuntuu pahalta. Tuntuu, etten opi mitään; kun menen yhden askeleen eteenpäin, putoan heti kaksi taakse.

lyönti

Golfkentällä palloa tahkoessani mieleeni nousi eräs ajatus Eckhart Tollen kirjasta Läsnäolon voima, ja oivalsin hyvin tärkeän asian muutosta ja oppimista koskien. Kotiin palatessani oli tarkistettava sanasta sanaan, mitä Tolle oikeastaan näistä puhuu. Ne olivat niin viisaita ajatuksia, että käytän nyt hetken siteeratakseni niitä peilaten omia kehittymiskohteitani niin golfkentällä kuin muussa elämässäni. Ehkä oivallamme jotain yhdessä?

tii

Minä yritän, yritän ja yritän. Pusken ja pusken. Haluan oppia golfaamaan, haluan laskea tasoitustani. Tai, kerta toisensa jälkeen mietin, miksi taas sorruin huutamaan miehelleni, vaikka tavoitteeni on selkeä; olla hänelle parempi puoliso. Tiedostan missä minun tulisi kehittyä, sen kuinka minun tulisi toimia ja minulla on selkeä tavoite, johon pyrin. Mutta kun en pääse siihen heti, kun en taaskaan onnistu, hermostun. ”Tekeminen ja tapahtuminen ovat yhtä ja samaa prosessia. ”Miten” on aina tärkeämpi kuin ”mitä”. Mieti, voitko kiinnittää enemmän huomiota itse tekemiseen, kuin siihen tulokseen, johon tekemiselläsi pyrit. Keskity täydellisesti siihen, mitä mikin hetki tarjoaa. – – ”Älä siis huolehdi tekojesi hedelmistä. Keskity itse tekemiseen. Hedelmät tulevat ajallaan.” ”Ota tavaksi kysyä itseltäsi: Mitä minussa tapahtuu tällä hetkellä? Tuo kysymys ohjaa sinua oikeaan suuntaan. Mutta älä erittele, ainoastaan tarkkaile. Suuntaa huomio sisäänpäin. Koe emootion energia.”

bägi

MInä paiskon mailaa, olen vihainen kun en osaa; olen valmis lopettamaan koko homman, kun siitä ei tule mitään. Tai vaikka olen lukenuyt lukuisia elämäntaito-oppaita, olen valmis heittämään hanskat tiskiin ja suutun itselleni, kun en vieläkään uskalla vain antaa mennä ja luottaa siihen, että minun elämästäni tuleee pian tasapainoisempaa.  ”- – on parempi antaa myöten elämän virralle kuin vastustaa sitä – – Antautuminen merkitsee läsnä olevan hetken hyväksymistä ehdoitta ja varauksetta. Luovut vastustamasta sitä mikä on. – – Kun hylkäät vastustamisen, tietoisuutesi laatu paranee ja samalla paranee myös kaiken tekemäsi ja luomasi laatu. Sinun ei tarvitse huolehtia tekemisistäsi, sillä niistä heijastuu tuo uusi ominaislaatu. – – Kun saavut tähän – – muutos tapahtuu usein hämmästyttävällä tavalla ilman, että sinun tarvitsee tehdä juuri mitään.”

swing

Olen aina ollut sellainen, että kun tunnistan itsessäni jonkin kehityskohteen, alan väkipakolla miettiä kuinka saan asian korjattua, mitä kaikkea minun on tehtävä ja miten toimintaani muutettava sillä samalla sekunnilla. Haluan tulla täydelliseksi hetkessä, ja hoitaa kaikki vikani kerralla. ”Antautumisen tilassa näet selvästi, mitä on tarpeen tehdä ja teet sen – – Älä keskity niihin sataan asiaan, jotka tulet tekemään tai jotka sinun on ehkä tehtävä joskus tulevaisuudessa, vaan siihen yhteen jonka voit tehdä nyt. – – Toimintasi ei ehkä kanna hedelmää välittömästi. Odota – älä vastusta sitä mikä on – – muutos tapahtuu usein hämmästyttävällä tavalla ilman, että sinun tarvitsee tehdä juuri mitään. – – Antautuminen ei muuta sitä mikä on – – Antautuminen muuttaa sinua. Kun sinä muutut, koko maailmasi muuttuu.” 

kieli

Odota – älä vastusta sitä mikä on. Muutos tapahtuu usein hämmästyttävällä tavalla. Antautuminen muuttaa sinua. Kun sinä muutut, koko maailmasi muuttuu.

❤ Maija, päästää irti vastustuksesta ja antautuu. Nyt heti.

Kursivoidut lainaukset Eckehart Tollen kirjasta Läsnäolon voima

Hyvää huomenta Bom Sucessosta!

Perillä ollaan. Tulimme myöhään perille, ja menimme suoraan nukkumaan resortin vastaanottoseremonioiden jälkeen. Vielä on siis vähän epätodellinen olo olla täällä. Nyt on aamiainen syöty ja nyt valmiina rangelle lämmittelemään ja sitten kierrokselle. Tähän Bom
Sucesson golf resortiin ei vielä olla päästy tarkemmin tutustumaan, mutta aika syrjäinen paikka tämä on. Saapahan siis keskittyä olennaiseen, oppimaan golfia ja viettämään aikaa ihanien Ellien kanssa. Tästä se lähtee, ensimmäinen golfmatkani ikinä! Vähän on hassu olo, en ole juuri päässyt pelaamaan tänä kesänä, ja kaikki tuntuu vielä niin uudelta.

20130912-090315.jpg