Tältä näyttää intohimo

Onko sinulla jokin asia, jonka puolesta annat kaikkesi, vaikka seinä nousee jatkuvasti vastaan? Silloin todennäköisesti tiedät, mitä intohimo on todellisimmillaan…

Joitakin viikkoja taaksepäin heräsin aamuneljältä lähteäkseni erääseen uuden urani kannalta tärkeää työreissuun. Juttu ei mennytkään ihan putkeen, sillä yön aikana tilaisuus oli peruuntunut viime metreillä. Kukonlaulun aikaan pettymykseni purkautui aika randomisti tälle videolle.

Jos aito ihminen ahdistaa, tätä videota ei kannata edes katsoa. Eihän minun ollut tätä edes tarkoitus julkistaa – kukapa itseään haluaa esitellä haavoittuvimmillaan ja tämän näköisenä julkisesti. Halusin tuolloin vain tallentaa hetken itselleni, jotta muistaisin myöhemmin. Mutta juuri tänään päätin uskaltaa antaa näiden intohimon kasvojen välittää sinulle tärkeän viestin.

”Isot unelmat ja hullut tavoitteet. Sisu ja sinnikkyys. Niistä on puhuttava, mutta erityisesti on annettava konkreettisia esimerkkejä erilaisista poluista, joita isoja haasteita kohdaneet tai niitä itselleen asettaneet ihmiset kulkevat. On näytettävä kuinka kuminauha venyy (ja välillä katkeaa pettymysten ja epäonnistumisten keskellä) sitä käytettäessä, jotta me muut voisimme oppia ja uskaltaa itsekin”, kirjoitin eilen.

Kiitos tuon julkaisemani Emilia Lahden haastattelun tajusin, että heikoimman itseni kautta voisin ehkä antaa sinullekin luvan kohdata niitä tunteita, joita usein pakotamme itsemme ja toisemme piilottamaan.

Ehkä voit kokea niitä mukanani?

Ei intohimo ole kauniita, täydellisiä onnistumisen hetkiä, ne ovat vain kirsikka kakun päällä. Todellinen intohimo on tätä: epätoivon hetkiä, joista noustaan uskon voimalla sekä oivalluksia, joita voi toisten kanssa jakaa. Intohimo on sitä, että lataa sydämensä peliin ja tietää, että se riittää. Sitä, että suurimmankin menetyksen hetkellä uskaltaa päästää irti ja katsoa uteliaana mikä portti seuraavaksi avautuu.

Intohimo on uteliaisuutta tulevaan.

Minä en ole luopunut unelmastani, vaikka märkiä rättejä lentää naamalle lähes päivittäin ja painan työtä palkatta antaakseni näyttöjä kyvykkyydestäni. Ethän sinäkään! Olkoon tämä motivaatiopuheeni sinulle…

Lämmöllä,
Äm, joka asettaa nyt itsensä sen verran alttiiksi, että pyytää kunnioittavaa kommentointia ja suhtautumista ajatuksiini.

Ai ni ja PS, nyt niitä hyviä asioita tapahtuu jopa epäonnistumisiakin enemmän, kiitos sen, etten jää kiinni yhteen vaihtoehtoon… Peukut pystyyn, että pian minulla olisi sinulle hauskoja asioita kerrottavana.

Lintu olkapäällä

Päivä kääntyy iltaan. Pitkästä aikaa on ollut vähän sellainen epäuskoinen olo. Kaikenlaista, niin sanotusti. Kerron tarkemmin joidenkin päivien kuluessa.

Eilen kävin lenkkeilemässä Helsingin Paloheinässä. Testailin polveani, joka nyt tuntuu antavan periksi. Jos tämän päivän tuntemuksella pitäisi päättää, joutuisin jättämään suununtaisen kisan väliin. En usko, että polvessa on mitään pahemapaa vikana, mutta lepoa se taitaa nyt kaivata, jokin sitä vaivaa. No, kisaosallistumiseni jää seuraavan parin päivän aikana päätettäväksi, niin pitkään on toivoa.

Mutta eilen. Kävelin Paloheinässä ja epäusko iski. Olin tarkalleen – jos olet siellä käynyt, tiedät paikan – täyttömäen juurella. Tuntui, että jälleen kerran on hukassa se mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse. Onko koskaan mistään muusta kyse kuin alituisesta epäonnistumisesta? Hylkäämisistä, vääristä suunnista?

Kapusin täyttömäen laelle epätoivoisiin ajatuksiini käpertyneenä (polvi niistä vähäisin) ja käännyin katsomaan maisemaa

11948201_10153305929634457_598090386_n

Samalla hetkellä aivan äkillisesti jostain olkapäälleni lehahti lintu! Se kävi olallani ja räpytti siipiään ylläni hetken ennen kuin ehdin säpsähtää ja säikähtää. Sitten se suhahti maahan jääden vielä vierelleni seisomaan. Minä vain tärisin hämmennyksestä.

Sinähän tiedät. Lintu! Juuri sillä hetkellä, kun olin menettämässä toivoni. Edelleen tuntuu kuin tuo olisi ollut unta. Mutta se on totta, kaksi naista tapahtumapaikalla voivat todistaa. Outo hetki.

Mitä lie nyt tapahtuu? Sillä jotainhan tästä nyt seuraa…

/Ämmä, toivoen supernaisen voimia tämän viikon touhuihin

Ps Jos et aiemmin ole kuullut kohtaamisistani lintujen kanssa, ja ihmettelet, lue vaikka tämä kirjoitukseni.

 

Epätoivoista ongelmanratkaisua ankkahuulilla

Tiäkkö miltä näyttää ihminen, joka yrittää epätoivoisesti keksiä ratkaisua johonkin äkilliseen vastaan tulleeseen pulmaan (ehkä pienellä häivähdyksellä hysteriaa siinä mukana)?

No, noin niinku omalla perstuntumalla voisin sanoa että jotakuinkin tältä (paitsi ehkä tuossa oikean alalaidan kuvassa tuo kuvan henkilö on tajunnut kameran läsnäolon joten siksi ehkä nuo ankkahuulet…).

11249637_10153190746044457_7050367348335522219_n

 

Elikkä tosissaan kuvan henkilö yrittää nyt parhaalla tavalla jakaa kanssanne sen miltä tuntuu kun keskiviikkona pitäisi lähteä Helsingistä klo 4.00 kohti 345 pyöräilykilometriä ja päivää ennen lähtöä hänellä ei ole edelleenkään tietoa mistä saisi polkupyörän. Draaman kaarta ja sillai!

Tää on ollut nyt vähän tällainen päivä. Kiirettä, töitä ja matkajärjestelyjä. Ei muuta lisättävää.

Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä. Mutta varmaa on, että sinulle tästä Ämmän Polkasusta on tulossa kyllä varsinainen joyride…! Minusta ei ole varmuutta.

/Ämmä

 

 

Ensimmäisten päivien tärkeät sanat

Kävelin eilen yönä koiran kanssa ulkona. Olin sanalla sanoen puhki. Pää on pyörällä. Viimeiset päivät ovat vain vilahtaneet ohi, sillä olen ollut koko ajan liikkeessä. Mennyt uusiin paikkoihin, tavannut uusia ihmisiä, tehnyt uusia asioita. Mikään ei ole vielä paikoillaan. On sellainen jäsentämättömyyden hetki, joka nyt tuntuu kaaokselta, mutta joka on väistämätön uuden alussa. Viime päivät ovat koostuneet muutamista toisiaan jatkuvasti seuraavista ja toistuvista teemoista. Tärkeistä sanoista, joita olen tutukinut. Tunnustellut. Niistä ensimmäinen on jäsentymättömyys. Hyvin iso sana viime päivinä.

Viime öinen kävely oli ensimmäinen hetki, kun ehdin vähän pysähtyä hengittämään syvään viime päivien aikana. Itketti, mutta en väsymykseltäni pystynyt edes itkemään. Tunteiden myrsky. Se on viime päivien teema. Myrsky. Sana! Yhdessä hetkessä meinaan ratketa palasiksi kaiken kauneuden keskellä. Kauneus! Suurin ja mielen räjäyttävin kokemus viime päivinä. Ja sitten taas toisessa hetkessä toimimattomat puhelimet, nettiyhteydet, mikä tahansa pikkuruinen asia, voi murtaa mielen. Väsymys. Se on viime päivien sana. Minulla on valtava ikävä sinua. Suomea. Toimivia kännyköitä. Omia rutiinejani. Epätoivo.

Ja kaiho. Se on tärkeä sana. Kaiho.

Tunsin valtavaa kaihoa kävellessäni yöllä koiran kanssa ulkona. Nostin katseeni taivaalle. Siellä oli revontulia! Jylhiä, vihreitä ja suhusevia revontulia. Oli kylmän kosteaa, mutta minä vain seisoin ja seisoin rannalla tuijottaen niitä. En voinut olla huomaamatta Pohjantähteä ja Otavaa ja ajatella ällön klisheisesti: siellä sinä olet, ystäväni, Suomeni, samojen tähtien alla. Kyllä sinä siellä olet! Ja minä olen nyt täällä. Lähelläolo. Sana, joka on kovin tärkeä juuri nyt.

Kiitollisuus. Se on kaikista isoin asia, jota tunnen juuri nyt. Kuinka minä olen voinut ansaita jotain tällaista? Olen pökertyä maisemiin, en ole ikinä nähnyt mitään tällaista. Mikään tapa maailmassa ei riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen Lauria, yhteyshenkilöäni, joka tämän reissun on minulle järjestänyt, kohtaan. Miten maailmassa voi löytyä tällaista hyvyyttä, tällaisia ihmisiä, tällaisia paikkoja! Hyvyys. En tiennyt, että tällaista voi olla.

Minä haluan, että sinä näet tämän kaiken! Että tunnet tämän saman, minkä minä nyt. Tätä ei voi sanoin kuvailla. Tätä ei voi ymmärtää millään tavoin. En edes minä. Epäusko.

* * *

Poimin sinulle tähän oheen joitakin viime päivinä nappaamiani pikakuvia. Ne ovat aivan random-järjestyksessä, sillä en kykene nyt kovin jäsenneltyyn ajatteluun… Tämä päivä on vielä harjoiteltava uutta rytmiä, joten en pysty vielä tämän parempaan kirjoitukseen. Mutta lupaan, kunhan suurin pöly laskeutuu, otan aikaa kuvata ja kirjoittaa ensimmäisistä päivistäni enemmän.

Jäsentymättömyys. Siinä se sana tuli taas uudelleen. Pian jäsentymättömyys muuttuu uudeksi normaaliksi elämänrytmikseni.

IMG_7669

Pietikäisen Lauri (näin Peltsi hänet Erätulilla esitteli ja niin teen minäkin…). Minun enkelini. Tuo valoilmiö vasemmassa alakulmassa on Herra Hermanni. Tässä olemme matkalla Stöhön pari päivää sitten.

IMG_7769 IMG_7796 IMG_7786 IMG_7784 IMG_7779 IMG_7773

Levollista sunnuntaita sinulle! Minulle päivän seuraava sana on työ. Täällä työ ei katso viikonpäivää. Voi, palan niin halusta kertoa sinulle enemmän siitä. Sillä et voi uskoa, mitä minä täällä ihan oikeasti teen!