Tiedätkö mikä oli minun päivän ensimmäinen tapahtuma tänään. Raahasin itseni ja koirani ulos aamuhorroksessa. Aamun ensimmäinen pissatusreissu on aina vähän arveluttava; yleensä havahdun hereille vasta kun astun takaisin ovesta sisään oikeastaan muistamatta edes käyneeni ulkona. Tänään astuin ulos talomme ovesta pihalle ja kävilin kadulle. Saadakseni jonkun kosketuspinnan elämään tulin katsoneeksi omaa neljännen kerroksen ikkunaani – vähän kuin varmistaakseni, että juu, tässä minä olen ja tuossa ikkunassa minä asun. Ja sittenhän alkoi tapahtua. Kaksi lintua lehahti ulos keittiön ikkunalautani alta. Äitilintu ja isälintu!

Joko ne lähti aamulenkille tai sitten niillä oli vähän ”kahdenkeskistä aikaa”…

Tiedättekö miten linnut flirttailee? Ne lentävät sellaista ylikorostetun kevyttä ihan vaan pikkuisen siipiä räpsyttävää lentoa, tekevät kieppejä ja syämenmuotoisia kuvioita ilmassa syöksähellen välillä kevyesti toisiaan päin. Suhteellisen äänetöntä touhua, välillä kuuluu sellainen pieni ja vieno, ”pip”. Sitten ne välillä istahtavat eri ikkunoille, toinen neloskerrokseen ja toinen vitoskerrokseen kulmittain eri ikkunoille, jotta näkevät toisensa hyvin, ja tuijottelevat sieltä sitten liikumatta hetken toisiaan. Aika pitkän hetken itse asiassa, sillä minä jouduin hokemaan Hermannille useamman kerran, että ”odotahetkiodotahetkiodotahetkitäämeidänonnähtävä”. Koira ei voi tätä ymmärtää. Seisoin suu auki keskellä katua, tuijotin ylös ja ohi kulkevat ihmiset katsahtivat minuun kukin varovasti hidastaen vauhtiaan ja ihan vaan vähänja vaivihkaa nostaen katsettaan ylöspäin.

Sitten ne linnut sujahtivat taas vauhdikkaaseen, mutta niin rasittavan kevyeen lentoon, ja suikahtelivat taas hetken toisiaan kohti ja kujersivat äänettömästi siipien vain suhistessa. Ja minä osoittelin niitä sormilla ja ihan hiljaa hymisten jotain pulittaisia sanoja koitin saada ohikulkijat tajuamaan, että katsokaa nyt kun nuo linnut flirttailevat! Sitten yhtäkkiä linnut lopettivat kujertelunsa ja suikahtivat takaisin ikkunalaudan alle. Se hetki oli siinä.

* * *

Olen aika varma, että minusta tulee sellainen vanhana hullu lintumummo. Sellainen, joka asuu yksin ja juttelee päivät pitkät linnuille, ja kylänraitilla ihmiset vaihtavat kadun puolta hänet kohdatessaan.

Nin tosin taitaa tapahtua jo nyt.

Nyt, jo aamukahvit juotuani, istun sisällä, ja äitilinut ja isälintu näyttävät taas suhaavan ikkunalaudalta toiselle – tuossa ne ovat! Milloin linnut tekevät uudestaan poikasia? Näyttää että meikäläisen ikkunalaudan alla ainakin taitaa lähteä pian toinen kierros liikkeelle…

Se niistä linnuista. En halua uskoa, että niillä oli tällä kertaa minulle mitään symboliikkaa (kuten esimerkiksi, että seuraaksi tapaan oman elämäni isälinnun, jonka kanssa perustan pienen pesän jonkun säälittävän bloggarisinkun keittiönikkunan alle ja lentelen flirttailevaa lentoa isälinnun kanssa silloin kun poikaset ovat menneet nukkumaan. JOS minun päätäni ei särje.)

Seuraavassa kadunkulmassa nimittäin vastaani tuli maailman kuumin mies. Siis hot. HOT! Ja minä näytin tältä

Hitto mikä dorka! Kiskaisin hupun päästäni pois ihan siinä sen hottiksen kohdalla sellainen hävetyksensekainen ilme kasvoillani. Voin kertoa, että tajusi! Että vain hänen takiaan minä sen hupun kiskaisin päästä. Heti kun hän oli ohittanut minut, vedin hupun päähän. Perhanan kylmä tuolla ulkona!

* * *

Sen verran eilisestä, että olen saanut teiltä uskomattoman viesti- ja palautevyöryn. Kiitos. Ajattelin ehtiväni vastata tänään loppuihinkin viesteihinne, mutta nyt en ole ihan varma. Älä siis ihmettele, jos en vastaa sinulle ihan heti. Haluan oikeasti ajatella jokaista viestiä rauhassa ja vastata niihin kunnolla ajan kanssa…

Eilisestä muuta, eipä kummempaa kuin että mitä tekee bloggari, joka pohtii isoja kysymyksiä? Kaksi asiaa: 1) nappaa ihanan taskuun taitettavan personal trainerinsa kainaloonsa ja menee salille punnertamaan kakat ulos kehosta. Toimii aina. Muokattiin Tiian kanssa fitneszilla-ohjelmaani uuteen uskoon, ja voin sanoa että tuntuu.

Sitten, 2) tietysti, hän lähtee Katan kanssa shoppaamaan halpaa ruokaa Lidliin. Auttaa aina! Tuuri-ohjelmassa (joo, salat paljastuu, katsoin sitäkin…) oli Tarjoushaukka-Jorma ja minä olen sitten kai joku Halpiskotka Maija. Mut siis oikeesti hei 400 g mansikoita Lidlissä 1,49, K-kaupassa 4 euroo! Kutsu mua vaan Halpiskotkaksi, I’m proud of it!

Kata on minulle se ihminen, jolta voin luottaa saavani rehellisen ja rakkaudellisen peilin. Kuten nyt tähän bloginlopettamispohdintaani. Siinä shoppailujemme lomassa hän sanoi minulle: ”Älä lopeta. Paistaa se aurinko risukasaankin.”

Niin. Kiitos Kata! Paistaahan se aurinko risukasaankin… Tänään otan edelleen vähän rauhallisemmin bloggaamisen kanssa.

/Ämmä, Halpiskotka