Viimeinen koetos ennen kisaa

Täällä on nyt pari päivää vietetty kotona ketarat ojossa. Olihan se arvattavissa, että jokin koetos tässä vastaan astelisi juuri ennen tulevan lauantain hiihtokisaa.

Tuntuu kuin flunssa olisi iskemässä päälle ja olen sitä yrittänyt pari päivää kaikin keinoin taltuttaa. C-vitamiiniä, sinkkiä, valkosipulia, hunajaa ja paljon lämmintä juomaa on kulunut. Lauantaina kävin vajaan parinkymmenen kilometrin hiihtolenkillä ja sunnuntaina herätessäni olo alkoi tuntua vähän kummalliselta. Ei auta nyt muu kuin ottaa todella rauhassa, ja jättää ainakin pariksi päiväksi kaikki treenit pois. Onneksi kuumetta ei ole ollut ja töihin pääsin normaalisti.

Eiköhän tämä pikkupöpö nyt taputella hellästi sivuun, ja päästä kunnolla kisaan lauantaina. Mutta tyhmä ei tietenkään saa olla ja nyt oloa on seurattava tarkasti.

Tällä viikolla ohjelmassa ei muutenkaan saisi olla kovaa treenaamista, vaan kehon täytyy antaa palautua ja valmistautua kunnolla itse hiihtosuoritukseen. Valmentajani Reetta on antanut hyvät ohjeet viimeiselle viikolle niin viimeistelytreenin kuin tankkauksen suhteen. Pari pientä hiihtoa saa tälle viikolle asettaa, mutta muutoin on maltettava palauttaa kehoa rauhassa. Minulla erityisesti nyt viime aikoina treeniä on ollut aika paljon ja huomaan, että tämän päälle lisättynä poikkeuksellinen työrytmini aamu neljän herätyksineen keho on käynyt ehkä vähän ylikierroksilla viime aikoina ja ollut poikkeuksellisen uupunut.

Perjantaina kävimme Reetan kanssa treenaamassa vielä mäen laskua. Video tästä on luvassa huomenna.

 

 

Mainokset

Rankka elämä

Oon elossa, mut nippa nappa. Mahtavat Lahti2017-mm-kisat takana, tulin eilen tältä duunikeikalta kotiin. Henkisesti kunto on huipussaan, mutta fyysisesti olo on kuin auton alle jäänellä raadolla. Sanotaan nyt näin, että suht iloinen saa olla, kun on selvinnyt polvivammaisena ja kamalassa flunssakuumeessa 1,5 viikkoisesta juontajan pestistään. Jo viikon kestänyt kamala flunssa horjutti etenkin viimeisiä päiviä Lahden keikalla, mutta hengissä selvittiin.

Vaikka kovin mahtavalta, elämä tuntuu nyt myös vähän rankalta, joten tänään(kään) ei irtoa paljoa ajatuksia tai kuulumisia, sillä nyt täytyy palautua ensimmäisestä pitkästä duuniputkestani sitten syksyn onnettomuuteni. Mutta palaan kisatunnelmiin pian.

Katso sillä välin tämä, uusi Youtube-videoni siitä millaista on tehdä töitä kameran edessä. Kuulen tosi mielelläni toiveitasi siitä mistä haluaisit minun tekevän jatkossa videoblogeja!

/Äm, joka painuu nyt sänkyyn palauttelemaan

Polvipaniikki

Tiedätkö mikä on miesflunssa? Siis se ilmiö, joka on totta ja totuus ja kaikki me tiedämme ja voimme todistaa sen olemassaolon ja todenpitävyyden; että miehet flunssassa ovat kuin kuoleman kielissä olevia pikkutyttöjä. Siis kun se jokakeväinen ja syksyinen flunssa iskee, niin mies kaatuu sen siliän tien dramaattisesti suorilla jaloilla sohvan pohjalle, alkaa tehdä huutavaa kuolemaa nenäliinaansa pärskieen ja perhe hänen ympärillään muuttuu sormennäpäytyksellä palvelusväeksi. Uikutus ja valtus ja aika ajoin sohvasta ylös nouseva käsi, joka vaatii milloin mitäkin asioita. Heti. Samalla miesflunssan uhri pyyhkii kuumeista otsaansa viilennetyllä pyyhkeellä ja rustaa testamenttia jättäen hyvästit koko maailmalle – mutta ensin on katsottava fudispeli ykköseltä, Formulaa kolmoselta ja Simpsonit Subilta. Ja syötävä pitsaa ja juotava kaljaa, sillä niitä ei haudassa saa.

Sitten lopulta vaimo (tunnetaan miesflunssassa myös nimellä ”Pääpalvelija”) kiikuttaa ukolleen kuumemittarin ja ukko tökkää sen suureleisesti kainaloonsa tuijottaen Pääpalvelijaansa lautasen kokoisilla vetistävillä koiransilmillään mahdollisimman säälittävästi.

Ni.

36,9 astetta!

Ja siihen loppuu Pääpalvelijan pesti.

* * *

Minulla on nyt miesflunssan sukulaistauti polvipaniikki. Toissapäivänä spinningtreenissä vasen polvi sanoi yhtäkkiä naks ja vihlaisi kovaa. Sattui. Teki saman toisen kerran ja minä kaaduin suorilta jaloilta pois pyörän päältä ja menin paniikkiin – ei nyt, ei juuri nyt, kun orastava urheilijan urani on päässyt vauhtiin ja kun viikon päästä pitäisi polkea 140 kilometriä Tour de Helsinki -tapahtumassa!

Eilen pidin treenistä lepopäivän, eikä päivällä polvi oikutellut, mutta illalla se naksahti taas pahaenteisesti kääntäessäni polvea.

Ja sitten oli piru merrassa. Paniikki kumpuaa entisestä elämästäni, jossa elin urheilijan kanssa; polviongelmat olivat aina sitä luokkaa, että ne tarkoittivat joka kerta suurempaa operaatiota. Ja tämä ajatus on nyt syöpynyt mieleeni: kun polveen sattuu, on sen tarkoitettava isoa leikkausta.

APUA!

On paineen tunnetta, vihlontaa, ihan selvää kierukan naksahtelua – jospa siellä onkin joku pala irti!? Oikeastaan koko vasen jalkani on tunnoton. Pelkään äkkiliikkeitä, pelkään varata polven päälle. Pelkään, että rasitan polvea väärällä tavalla. Pelkään liikkua. Siksi makaan varmuuden vuoksi koko ajan paikallani. Googlaan netissä ”polvivammat” ja katson kuvia räjähtäneistä kierukoista. Siirtyessäni paikasta toiseen linkkaan ylikorostetun näyttävästi ja tuijotan ihmisiä silmiin, jotta he huomaisivat tuskani. Räplään ja tunnustelen polvea koko ajan.  Syön suklaata kaksin käsin, koska ikinä ei tiedä milloin on viimeinen päivä. Laitan suklaisilla sormillani Facebookissa viestejä ystävilleni ja personal trainerilleni avautuen polvipaniikistani ja kysyen neuvoa. TARVITSEN PALVELUSKUNTAA, jottei minun tarvitsisi liikkua!!! Tarvitsen kainalosauvat, ihan vaan varmuuden vuoksi, jotta prinsessan polvi voisi levätä!

Mitä enemmän keskitän polveeni huomiota, sitä sairaammaksi se muuttuu ja mielessä vilisee Tour de Helsinki, mäkihyppy ja pian julkistettava uusi haasteeni…

Koko eletty elämä ja menetetty tulevaisuus lipuu ohi silmieni!

11880129_10153293070744457_865879323_n

Tämä kuva nähtiin eilen Snapchatissa. Tulepa muuten seuraamaan tohujani siellä!

 

Ni, tämä kaikki sai minut miettimään, että miksi ihmeessä miehillä on miesflunssa? Kun tavallaan olisi vaan niin paljon hepompaa vain sairastaa se tavallinen flunssa ilman dramatiikkaa.

Koska niinhän tässäkin lopulta käy (KÄYHÄN??); että polvessani on vain pieni rasitusvamma, joka menee ohi parissa päivässä kunhan vain maltan levätä… Nyt en haluaisi mitään tarpeettomia twistejä tähän tarinaan.

/Ämmä, ja huippu-urheilijan elämä

PS. Leikki sikseen, polvi oikeasti käyttäytyy nyt vähän kummallisesti ja minua jännittää.

Hips don’t lie

Näin kulki treeni tänäänkin; edelleen sängyn pohjalla Pähkinätapauksen kanssa. Ohjelmassa on kypärätreeniä (eli sen pitämistä päässä koko ajan), kun ei muutakaan voi tehdä. Kuumetta ei saa pois kuin lepäämällä. Keho haluaa tappaa nyt pöpön, ja sen on vain annettava tapahtua. Sykettä ei saa nostaa ja c-vitamiinia on tankattava kuin viimeistä päivää, sillä sitä kuluu flunssassa paljon. Vasta yhden terveeltä tuntuvan päivän jälkeen on lupa liikkua, jotta vältytään pahemmilta seurauksilta. Ja tänään ei ollut vielä se terve päivä. Oikeastaan tuntuu, että tänään olen ollut kipeimmilläni.

Muistathan sinäkin, että ”hips don’t lie” – kehoa on kuunneltava, vaikka pää sanoisi mitä tahansa. Terveyden kanssa ei ole leikkiminen, ja Ämmän Polkasukin on mahdollinen vain jos nyt tyydytään kypärätreeniin. Onks olemassa jotain fillarileffoja? Sellaisen voisi katsoa tänään noin niinku motivaatioksi!

Letkeää lauantaita sinulle!

FullSizeRender

 

/Ämmä, ei leiki, ei

 

Tarpeeton twisti alkumetreillä

 

Näin tänään aamulla.

Tällainen twisti tähän tarinaan. Olen aivan kammottavan sairaana. Sen lisäksi, että olo on kuin maastopyörän alle jääneellä, koko päivä on ollut varsinaista mielen kanssa kamppailua. Fillarointihaaste pelottaa, ja päässä nakuttaa ajatus, että treenattava olisi. On se jännä miten älytön ihmismieli on. Vaikka keho huutaa stoppia, ja itsekin tajuaa, että ei täältä sängyn pohjalta edes pääse nousemaan ylös, silti velvollisuus jyskyttää.

Onhan tämä aika tarpeeton twisti nyt tähän kohttan. En voi ymmärtää miksi juuri nyt tämän piti iskeä päälle, enhän ole päässyt vielä aloittamaankaan fillaritreeniä. Eri juttu olisi, jos minulla olisi ollut aikaa harjoitella jo pidempään, mutta nyt tämä kaikki täytyy kursia kasaan parissa viikossa.

Onneksi minulla on oma rakas personal trainer, joka valaa minuun uskoa. Vain pari minuuttia sen jälkeen kun olin ladannut tämän videoni Facebookiin, Tiia jo laittoi viestissään minulle tsemppiä ja ohjeitaan. Käsky on totaalilepo ja valtava määrä c-vitaamiinia.

IMG_2796 IMG_2797

 

Täällä sitä nyt on koko päivä maattu aloillaan, vedetty hedelmiä, marjoja, vihanneksia, juotu tyrnimarjamehua ja inkivääriteetä sekä rukoiltu ihmettä. Toivottavasti huomenna olen jo kunnossa!

Tein tänään viimeisillä voimillani muuten tällaisen

FB-ämmänpolkasu-banneri

Ämmän Polkasu -tapahtuman Facebookiin! Tervetuloa seuraamaan matkaa Hullun Polkasuun valmistautumisesta itse suoritukseen! Saako Somekuningatar sponsorit ja matkakassan kasaan? Mistä löytyy fillari? Miten treenataan ultimaattiseen haasteeseen? Kestääkö pää? Ja mikä tärkeintä: kestääkö tarakka? Senhän sä haluat tietää.

Reissun kovimmat palat itseoikeutetusti tietysti täällä, blogissani ja MaiLifen Facebook-ryhmässä sekä Instagramissa @maijailmoniemi (tule tykkäämään/seuraamaan)!

Tuo tapahtuma on luotu toiveestanne päästä seuraamaan reissuani ja haastettani yhdestä paikasta. Klikkaamaalla tapahtuman osallistumisnappulaa et suinkaan joudu polkemaan kanssani ja osallistumaan Hullun Polksuun / Ämmän Polkasuun, vaan pääset mukaan tähän tapahtumavirtaan blogini ja MaiLifen Facebook-ryhmän lisäksi.

Mennäänpä sitten näillä tänään.

/Äm, painuen takaisin sängyn pohjalle

Toi, toi ja toi

Hola! Mulla on tänään kolme asiaa.

Toi:

b

Toi:

a

Ja toi: http://ruutu.fi/video/f/1990571

Aurinko paistaa. Ihan joka tavoin. Ulkona, pään sisällä… mitä näitä nyt on. Nyt juuri tosin makaan raatona sängyssä. Niinhän se menee: kun alkaa härdelli ja kova meno, tulee heti kamala flunssa. Mutta onneksi voin viihdyttää itseäni kuuntelemalla tuota ylle linkkaamaani biisiä, joka on siis kuin tehty minulle… 😀

Sellainen meno. Hirveästi kaikkea kivaa kerrottavaa, palataan pian kun aivo taas toimii.

 

Pääsiäisen kärsimysnäytelmä

Terve tyypit! Mä en ole. Siis terve. Mutta ponnistin kuitenkin ylös sängystä ja olen nyt menossa käymään mökillä. Varsinaista kärsimysytelmää on ollut tämä pääsiäinen. Eilen en pystynyt mihinkään, en edes kirjoittamaan.

20140419-122016.jpg
Tällainen on pääsiäisen herkkucocktailini… Onneksi Mikko on töissä apteekissa.
Ulkona on +10 astetta, mutta minulla on päällä toppatakki ja -housut.

20140419-122416.jpg
Harmittaa ihan hirveästi, että tämä pääsiäinen menee näin. Taitaa tulla tavaksi, että joka kerta vanhempieni luokse tullessa olen sairaana. Nyt flunssassa ja viimeksi… no joo. Muistat ehkä.

/Maija, nukkuu nyt hetken automatkalla Toivakkaan.

Lankkuselfie

Tänään ei ole yhtään tällainen olo, mutta toissapäivänä oli.

20140226-193656.jpg
Juoksulenkin jälkeinen kotijumppa ja lankkuselfie! Sain inspiraation tähän iloiseen kuvaan eräästä seuraamastani blogista ja päätin kokeilla. Ikinä ei tulisi itselle mieleen kuvata itseään tekemässä vatsalankkua… Mutta toimi, meni ahdistava vatsatreenikin paljon mukavammin kun oli muuta tekemistä.

Olen viime aikoina innostunut tästä kotijumpasta. Kun ei ole vielä vakkarikuntosalia, niin on hirveän kätevää yhdistää lenkki ja jumppa omalla olohuoneen lattialla.

Mutta tänään en jaksa edes haaveilla urheilemisesta. Päässä on outo tunne ja palelee. Toivottavasti ei ole flunssa tulossa! Kun kerran olen säännöllisellä liikunnallakin yrittänyt pitää terveyttä yllä.

Flunssan jälkeen tulee luonnollisesti vatsatauti

Ohhoh, mikä aamu. Heräsin seitsemältä lähteäkseni aamuspinningiin. Oli outo olo, eilen alkoi ihmeellinen vatsanvääntö ja lämpökin nousi. Keitin kahvin ja tein vihersmoothien tavalliseen tapaan blenderillä. Kun olin kaatamaasa juomaa lasiin, blenderin lasikannu hajosi käsiini ja puoli litraa vihreää mönjää valui kaikkialle keittiöön. Hajosin totaalisesti. Harmitti niin paljon, että romahdin lattialle itkemään (mittasuhteet, joo…). Tero heräsi huutooni ja ryntäsi keittiöön säikähtäneenä. En jaksanut siivota sotkua, oli tosi paha olo. Maha alkoi taas kiertää kovasti ja päässä jyskytti. Menin sohvalle ja mittasin kuumeen; vähän oli lämpöä. Ja viimeisellä mahdollisella minuutilla päätin perua aamuspinning-tunnin. Menin takaisin nukkumaan ja heräsin 10.30 hirveään harmitukseen, etten päässyt urheilemaan. Nyt tässä koitan juoda aamuseitsemältä keittämääni kahvia… Ja mahaa vääntää. Ei ehkä kannata juoda eikö syödä, ei tee hyvää. Mikä ihme minulla nyt on? Näinhän se juuri kun melkein on flunssasta päässyt tulee luonnollisesti vatsatauti. Onneks olin jo tosi hyvällä tuulella ennestään…

mahanvääntö